Olutta, vaihe 3: korkkaus

Käsivaralla kuvattu, eli taiteellisen epäkeskitetty Irish Red Ale.

On sitten viimeinkin tullut aika maistaa ikuisuuksia sitten pantua ja kauan sitten pullotettua (kärsimättömyys on hyve, vai miten se meni) punaista irkkua ja täytyy todeta että kyllä tuli hyvää. Standardiksi sanottakoon että tässä vaiheessa tähtäimessä on enemminkin virhemakujen poistaminen kuin tuotteen täydellisyyden hiominen, mutta siitä viis. Tavoitteissa onnistuttiin heittämällä, eli oikein nautittavaa olutta saatiin aikaiseksi.

Oluenkuvailusanastonikin on vielä rakenteluvaiheessa, mutta toteaisin että maku on miellyttävän maltainen olematta kuitenkaan kovin makea. Olut vaahtoaa kivasti ja suutuntuma on hieman kermainen. Omasta mielestäni kovin positiivisella tavalla. Humalan makua ei juurikaan havaitse ja katkeruutta on vain aavistus. Väri on ehkä aivan aavistuksen tummempi kuin mitä henkilökohtainen näkemykseni täydellisestä punaisesta olisi. Tätä pitää kurkata valoa vasten jotta se näyttäytyy punaisena. Petollisen helppoa juotavaa. Onneksi seuraava satsi on jo käymässä!

Oluen kyytipojaksi laitoin Wellingtonin possua Alton Brownin reseptin mukaan ja sivuun sähläsin leipäpaistosta ja salaattia. Wellingtonista tuli erinomaista ja se natsasi kivasti irkkuoluen kanssa. Kelpo mättöä.

Britti ja irkku