Leipää

Mulle iski joku aika sitten into tehdä itse leipää. Itse asiassa mulle iski into tehdä ruisleipää. Sellasta hiivatonta täysruisleipää. Tähän mennessä mä olen löytänyt kolme tapaa miten ei tehdä hyvää juurta ruisleivälle. Tämän lisäksi on tullut muutama hyvä paahtis tehtyä.

Edelleen haluaisin isomman leipävuoan, jotta sais kunnollisen kokosia paahtiksia. Mutta en löytäny, joten tyydyn tollaseen pieneen. Kun sen ei tarttis olla kauheen pitkä, mutta leveä ja korkea kyllä.

No joka tapauksessa, mun ruisleipäinnostukseni johti etsimään infoa internetin ihmemaasta ja sieltähän sitä löytyy. Minkä laatuista, se on sitten eri asia. Hapanleipäopastuksia lukiessani kuitenkin törmäsin Sourdough Home sivustoon jossa oli hapanjuuren kasvattamisesta paljon asiaa. Nyt tossa keittiön pöydällä pulputtaa vehnäjuuri ja ruisjuuri. Vois kohta yrittää taas löytää lisää keinoja joilla leipää ei tehdä.

Sivulta löytyi kuitenkin hiivaleipien ohjeitakin, ja niitä sitten olen tässä kokeillut. Ensimmäinen oli vaalea perusleipä josta tuli ihan hyvää. Kuori jäi pikkuisen kovaksi, mutta ei liian.




Jälkimmäisessä kuvassa itsetehty leipä jolla itsetehtyä juustoa, itse viljeltyjä kirsikkatomaatteja ja itse viljellystä basilikasta itse tehtyä pestoa.

Toinen leipä, Englantilainen muffinssileipä, oli leipänä ehkä vielä hieman maukkaamman makuinen ja tosi helppo valmistaa. Sitä kun ei vaivattu ollenkaan. Sekotettiin, kohotettiin ja nakattiin vuokaan. Taisin molempiin leipiin käyttää pussillisen kuivahiivaa sen kummempia asiaa miettimättä. Vähemmälläkin olis pärjätty, kohosivat aika aggressiivisesti.



Marmeladi ei ole valitettavasti itse tehtyä. Silti hyvää.

Puutarhapäivitystä

Aikaisemmin postaamani yrttitarha on kokenut paljon.

Ensinnäkin kaikki puskat jotka ostin, kuolivat pois ja päätyivät patoihin. Opimme että näin ei tehdä hehkulamppua eikä viljellä yrttejä.

Seuraavaksi menin ja ostin siemeniä. Siemenet istutin kivivillakuutioihin, jotka olin pilkkonut pieniksi. Käytössäni oli Puutarhurinverstaasta ostettuja kuutioita joista jokaisesta sai kätsysti neljä pikkukuutiota. Tietämättä yhtään kuinka monta kasvia tarvitaan hyvän puskan aikaansaamiseen, mätkin niitä neljä per lajike. Myöhemmin on havaittu että joillekin lajeille tämä on hyvä määrä (tukevavartiset, isoja lehtiä ja haaroja tuottavat, esim basilika) mutta joitain muita olisi saanut olla reippaasti enemmän (esim minttu). Salaateista yksi iti, joten siitä tuli vähän surkia.

Siemenet olivat siis karkkipurkissa ikkunalaudalla, jossa ne saivat availla sirkkalehtensä ja kehittää pientä juurentynkää, ennen kuin laitoin ne verkkoruukkuihin ja peitin lecasoralla. Asetin veden pinnan siten että se osui kivivillakuutioihin. Sieltä ne sitten rupesivat kasvamaan ja nyt puskevat kiitettävästi lehtiä.

Käytän tällä hetkellä muutamaa tapaa hyödyntää kaupan ruukkuja. Pistokkaita kannattaa ottaa siten että nappaa kasvin tyvestä kiinni ja vetää rauhallisesti sen ylös multapaakusta ottaen mukaan juuria sen mitä sattuu tulemaan. Näistä juurista sitten kun huuhtelee mullan pois ja laittaa suoraan veteen, saa hyvän kasvun aikaiseksi. Korkein basilikapuskani, joka kirjoitushetkellä on 80-senttinen, koostuu neljästä tällaisesta pistokkaasta.

Pelkkiä pistokkaita varten rakensin Makuunin karkkiboksista pistokasastian, jossa vastaleikatut varret ovat vaahtomuovipaakuilla tuettuna varsi ilmatussa vedessä. Tämä on hyvä jos haluaa kasvit johonkin muualle kuin verkkoruukkuihin, kuten multaan. Verkkoruukkuja varten minulla on toinen samanlainen, mutta ilman vaahtomuovia.

Kaupan yrtit ovat kuitenkin niin tehoviljeltyä kamaa että ne eivät tahdo jaksaa kotioloissa kauhean hyvin. Niissä on kuitenkin ihan vahvaa juurakkoa ja paljon siemeniä jotka voi käyttää hyväkseen. Esimerkiksi minttujen kanssa teen niin että leikkaan surutta pois kaikki syömäkelpoisen kokoiset mintut (eli käytännössä koko puskan) ja jätän jäljelle muutaman idun. Sitten siirrän koko roskan pieneen saviruukkuun tuoreeseen multaan, kastelen ja laitan ikkunalaudalle. Minttu kasvattaa itselleen aika pikaisesti uutta lehteä ja tukevan juurakon. Kun pikkuruukku alkaa ahdistaa, sen voi siirtää isompaan. Jos tykkää mojitoista, mintturuukkuja saattaa kertyä useampi. Ne voi laittaa vaikka kaikki yhteen ruukkuun, jolloin saa komean puskan. Kuvassa minttu arriba a saia ja lemon drop -chilien välissä.



Koko yrttitarha on nyt sanalla sanottuna massiivinen ja rakentamani hydro on aivan liian pieni sille. Basilikapuska pitäis teurastaa pestoksi ja laittaa uusi kasvamaan ja kaikenkaikkiaan koko homma pitäis skaalata suuremmaksi. Seuraava ebb & flow -hydro, erityisesti yrttejä varten suunniteltu, on jo rakenteilla.

Bubblerissa tällä hetkellä kanelibasilika, sitruunabasilika, thaibasilika, kaupan basilika, purppurabasilika, pienilehtinen basilika, lehtisalaatti, viherminttu, piparminttu, kreikanmeirami ja mäkimeirami (oletettavasti, sillä vaikka lappu on haalistunut tunnistuskelvottomaksi, se tuoksuu oreganolta). Ja sopu ei anna sijaa...



Ebb & flow -hydroja on ilmestynyt kaksi kappaletta. Ensimmäisessä ovat tomaattini, joiden lajikkeet ovat menneet jo auttamattomasti sekaisin lappujen haalistuttua lukukelvottomiksi. Siellä on kuitenkin sekaisin kolmea erilaista kirsikkatomaattilajiketta. Paljon vihreitä palluroita on oksilla kasvamassa ja nyt vaan odotellaan värinvaihdoksia.



Toisessa ebbissä ovat chilini. Chililajikkeita on kuutta: lemon drop, starfish, arriba a saia, brown habanero, black scorpion tongue ja yksi yllärichili. Podeja on jo monta joskin kaikki edelleen täälläkin vihreitä. Mutta kyllä niistäkin varmaan hyviä tulee.



Hydrojen lisäksi multiin on päässyt kasvi jos toinenkin. Vedessä ei vaan oo tilaa kaikelle. Hyvin ne näyttää puutarhamullassakin jaksavan.

Gazpacho

Mikä siinä on että kun tehdään tuoreista tomaateista jotain, kuten keittoa, kastiketta, tai ihan mitä vaan missä ne soseutetaan, lopputulos ei koskaan ole semmonen kirkkaanpunainen kuin keittokirjoissa. Eihän se varsinaisesti makuun vaikuta, mutta kuitenkin.

Kuuman kesähelteen kunniaksi tarvittiin kylmää keittoa. Gazpacho on herkkuklassikko. Jälleen on jaettava teidän, rakkaiden lukijoideni, kanssa järkytykseni joka kumpuaa matkastani ostamaa tomaatteja. Naiivisti olen ajatellut että saahan noita hyviä suomalaisia tomaatteja keskellä kesää. Kanan jalat sieltä mitään hyviä tomaatteja saa. Marmorikuulia oli tarjolla. Siedettävien tomaattien saamiseksi oli nosteltava kaupan tomaattilaatikoista päällimmäiset syrjään ja kaiveltava niistä alimmaisista punaisempia yksilöitä. Torilta pitäisi muistaa ostaa kasviksensa ihmisen.

No, tomssut saatiin kuitenkin, samoin kuin kaikki muutkin reseptissä vaadittavat tuotteet. Resepti on Matthew Drennanin inspiroivasta soppakirjasta "Keitot".

Gazpacho

900g tomaatteja
1 kurkku
2 punaista paprikaa
4 valkosipulinlohkoa
2 kevätsipulia varsineen
2 rkl valkoviinietikkaa
1/2 dl oliiviöljyä
250g tuoretta leipää
2 dl kylmää vettä
basilikaa, thaibasilikaa ja purppurabasilikaa

Alkuperäinen resepti käskee kalttaamaan tomaatit ja poistamaan siemenet. En halunnut, minun tomaattini menivät keittoon kuorineen ja siemenineen. (Ehkä juuri siksi...) Resepti käskee myös kuorimaan kurkun, mikä on vaan hassua. Miksi ihmeessä minä niin haluaisin tehdä. Iso sipuli vaihtui myös kahteen kevätsipuliin ja jääveden määrä pieneni neljästä ja puolesta desistä kahteen desiin. Basilikaa ei reseptissä mainittu, mutta koska sitä on sikana, laitoin sitäkin, enkä kadu.

Resepti on yksinkertainen: Pilko kaikki ainekset niin pieniksi että voit soseuttaa koko roskan. Tein tämän sauvasekoittimella, mutta jälkikäteen ajatellen fiksumpi veto olisi ollut tehdä niin pieni satsi että sen olisi saanut blenderiin. Ensi kerralla sitten.



Keiton kaveriksi lopusta leivästä tuli krutonkeja, ja lisäksi laitettiin tarjolle kasviskuutioita ja mozzarellakuutioita rakennetta antamaan. Hyvää tuli. Suolaa ja pippuria en kokenut tämän setin tarvitsevan ollenkaan, maku oli mukavan täyteläinen ilmankin.

Jos päätätte tehdä tätä, ja päätätte tehdä jälkiruoaksi minttujäätelöä, älkää yrittäkö silputa minttua ja kermaa tehosekoittimessa tasaiseksi. Paitsi jos tykkäätte minttuvoista. Ihan vaan tuulesta temmattuna vinkkinä.

Uusi lelu ja lisää jädeä

Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin sitten hankkimaan jäätelökoneen. Pohdinta oli pitkä sillä prosessi oli taas yllättävän vaikea. Ensimmäinen yllätys oli että niitä ei ollut tarjolla käytettynä. Toinen yllätys oli että niitä ei ole tarjolla uutenakaan. Krupsin yksi malli on vähän joka kaupassa tarjolla, mutta valinnan vara on vähissä. Kolmas ylläri (johtuu ehkä edellisestä) oli se että niistä ei oo mitään fiksua vertailutietoa. Tämä tietysti koska etsin suomeksi. Amerikaksi kyllä on, mutta ei oikeen viitti lähteä tilaamaan tommosta rakkinetta rapakon takaa. Siellä niin suosittua Cuisinarttia ei kuitenkaan täältä saa, paitti niitten haukutuinta mallia. Loogisesti. Tekniikan Maailma vertaili kuutta konetta keskenään. Vertailusta näimme että kyseessä on tosiaan tekniikan maailma sillä jäätelön valmistuksesta vertailussa oli yllättävän vähän juttua.

Lopulta vitutus voitti ja huolimatta minulle tarjotusta nerokkaasta ajatuksesta hankkia paremman luokan kone keräämällä 20 ystävääni joista jokainen antaa minulle 10 euroa ja saa vastineeksi ilmaista jäätelöä, päädyin ostamaan tarjolla olevan Krupsin edulliseen hintaan. (Suomalaisilla hinnoilla olisin tarvinnut sitä paitsi 40 ystävää jotta olisin saanut kompressorillisen koneen joka olisi jostain saanut kehujakin ja luulen että en ole niin suosittu.) Syystä joka jäi minulle epäselväksi, Anttila myi sekaisin GVS1- ja GVS2-malleja samaan hintaan vaikka suositushinta jälkimmäiselle on kalliimpi. Sainpa kuitenkin huippuhienon LED-näytöllä varustetun koneen joka ihan piipittää kun jätski on valmista. Jee.

Ensimmäiseksi paukautettiin koneeseen suklaajätski. Sama resepti kuin aiemmassa jäätelöpostauksessa, mutta puolet suurempana (3 desiä maitoa) ja suklaana oli Fazerin tummaa. Massa mokoma pääs kiehahtamaan lämmitysvaiheessa, mikä saattoi aiheuttaa lievää juoksettumista. Mä en vaan osaa näitä pieniä nestemääriä. Ei 10 litralla koskaan käynyt sillai että se kiehahtaa yllättäen. Pitää laittaa se ens kerralla tuohon isommalle levylle, sillä se ei yleensä jaksa lämmittää yhtään mitään, ainakaan pihvejä.

No massa valmistui kuten aikaisempikin, mutta jäätelökone ei koskaan päässyt piipitysvaiheeseen saakka. Luulen että syynä oli se että massaa oli sen verran vähän että jätski vaan tarttui koneen teloihin ja jäi sinne pyörimään ilman että se sen kummemmin enää sekoittui. Otin pois ja pakastin hieman lisää.



Jätski on hyvää, jätski on nyt myös helppoa. Dramaattista muutosta rakenteessa ei ole verrattuna hyvin vatkattuun pakastinjäätelöön. Aikaa tosiaan menee kahdeksan tunnin sijaan puoli tuntia, mikä hieman alentaa kynnystä kotijäätelön tekoon. Jäätelö on siis edelleen pakkasesta tullessaan kovaa. Mittasin pakastimen, se on -25 asteessa. Liekö liian kylmää kotijäätelölle, mene ja tiedä.

Lisää leipätä

Minulle on ominaista innostua asioista ja unohtaa ne taas sitten jonkun ajan päästä. Ja sit ehkä innostua jonkun ajan päästä uudestaan. Näköjään ruokabloggausinnostus iski päälle, sillä yhden postauksen sain aikaiseksi, toinen meni luonnoksiin odottamaan (suklaajäätelö, stay tuned, paitti jos se ei onnistu niin en mä sit kehtaa sitä blogata) ja tässä pukkaa kolmatta. Saman päivän aikana. Tai ei tää joittenkin mielestä oo enää sama päivä kun kello on kahtatoista vaille yksi.

Mun mielestä se on kuitenkin hyvä aika olla keittiössä touhuamassa, varsinkin kun resepti on näinkin mahtava. Uus miniläppäri on myös huisin kiva kun voi samaan aikaan lukea reseptiä, leipoa ja blogata keittiössä. Paitti että ei niin samaan aikaan että näppikselle menee jauhoja. Joka tapauksessa, Taikinatiinu tarjoaa aamiaissämpyläreseptin joka inspiroi kaltaistani aamuvirkkua henkilöä. Alkuperäinen ohje on ilmeisesti Tammen keittokirjasta

Kellariranskalaiset

1/4 pakettia hiivaa2 1/2 dl kylmää vettä
1 rkl öljyä
1 tl suolaa
1 tl sokeria
6-7 dl hiivaleipäjauhoja

Murenna hiiva kulhoon ja kaada sen päälle kylmä vesi ja öljy. Sekoita kunnes hiiva liukenee nesteeseen. Lisää sokeri, suola ja jauhot ja vaivaa seos taikinaksi. Taikinaa ei tässä vaiheessa kohoteta vaan se kumotaan suoraan jauhotetulle tasolle ja pyöritellään saman tien sämpylöiksi.

Lado sämpylät leivinpaperille pellille ja jätä kohoamaan yöksi (= 8-10 tunniksi) jääkaappiin. Laita aamulla uuni lämpiämään 250 asteeseen ja nosta pelli siksi aikaa lämpiämään uunin päälle. Sämpylöitä paistetaan uunin keskitasossa noin 10 minuuttia.

Mulla ei tietenkään ollu mitään tarvikkeita jota listassa mainitaan, joten sitten korvattiin. Hiivaleipäjauhoista tuli luomusämpyläjauhoja ja hiivana toimi kuivahiiva, jota käytin 3/4 tl, eli noin neljännespussillisen. Sekoitin sen lämpimään veteen jotta hiiva heräis horroksesta ja annoin olla sokurin kanssa kymmenen minuuttia ennen muitten ainesten lisäämistä.

Sitten vaan mätin suolat, öljyn (käytin oliiviöljyä) ja jauhot sekaan. Mun versioni otti jauhoja viis desiä ja sitten olin sitä mieltä että se on hyvä. Notkea ja ehkä pikkusen tahmea vielä mutta leipomaan pysty ilman että tarttu sormiin. Tein siitä yhdeksän sämmylää, laitoin ne leivinpaperille pellille, pellin muovipussiin ja koko komeuden jääkaappiin. Kello oli tässä vaiheessa noin 1.30. Sitten unta palloon ja katotaan huomenna miten homma on edenny.

No eipä paljoo ollu edenny. Kohoaminen jääkaapissa ollut melko marginaalista, melkeinpä olematonta. Ei kyllä missään sanottu paljonko sitä pitäis tapahtua. Paistuttuaan leivistä huomaa selvästi että riittävästi kohoamista ei ollut tapahtunut. Ihan ok sämpylöitä, mutta ei herkkua sen kummemmin. Pitää kokeilla alkuperäisellä reseptillä uudemman kerran.
Aamiaissämpylöiden kanssa maistuu savulohimunakokkeli, itsetehty cheddar sekä kotimainen kurkku, tomaatti ja kevätsipuli. Leivän väliin on vähemmän yllättävästi piilotettu voita.

Leipätä

Jaha. Pitkä tauko on taas tullu postauksiin. Ei oo kerenny, kun on pitäny tehdä kaikkea muuta tähdellistä kuten rapsuttaa masuaan ja tuijotella kattoon. Lähdetään liikkeelle siis varovaisesti ja tehdään paninia. Resepti tulee videoblogista Food Wishes joka on nykyään lemppariblogini ja ainoa jota seuraan aktiivisesti.

Resepti ei oo kummonen, se sanoo että laitetaan aprikoosia, kinkkua ja juustoa leivän väliin ja paistetaan. Johnilla on jotain näkemyksiä detaljeista, mutta minä käytin kaapista löytynyttä halpisaprikoosihilloa, saunapalvia ja itse tehtyä cheddaria. Ja hyvää tuli. Teen ehkä toistekin.

Mikä tässä reseptissä oli näppärää, oli se että kun leivät voitelee ulkopuolelta ennen kasaamista, ei tarvii pelata öljyn kanssa paistaessa. Eihän siinä muuta mutta kun minä paistan tommosella valurautaisella vohveliraudalla, niin sen voitelu on aina vähän tuskaista hommaa. Nyt tuli tosi vaivattomasti leipä. Ja omatekonen cheddarkin maistuu namilta vaikka ei Neil's Yard Dairyn tuotteiden veroista olekaan.

Jäätelöä

Uusi miniläppäri tarjoaa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Paitsi että sillä pystyy lukemaan reseptejä internetistä keittiössä, sillä pystyy myös bloggaamaan samalla kun kokkaa.

Tein tuossa jokin hetki takaperin jäätelöä josta tuli melko hyvää. Alkuperäinen resepti oli peräisin Noble Pig blogista joskin pienin muutoksin. Tai itse asiassa aika suurin, sillä hapankerman sijaan käytin jugurttia. Tuli kuitenkin erinomaista ja pitää tehdä lisää. Mutta ei nyt.

Nyt on vuorossa suklaajäätelö. Perusohjeen tarjosi ice-cream-recipes.com mutta koska kokeilunhalu on suuri ja minulla ei edelleenkään ole sitä jäätelökonetta, tein vain 2/5 annoksen.

Suklaajäätelö

2 munankeltuaista
20g sokeria
2 dl maitoa
1 dl kermaa
60g maitosuklaata

Kastikepohja tehtiin sekoittamalla ensin munat ja sokeri keskenään ja lisäämällä siihen lähes kiehuvaksi kuumennettu maito. Tätä seosta sitten kuumennellaan hellalla kunnes se saostuu hieman.

Lueskelin internetin ihmemaasta että tuolla maidon kuumentamisella ei olisi mitään virkaa enää siinä vaiheessa kun käytetään pastöroitua maitoa. Tiedä sitten kuinka amerikkalainen informaatio tämä oli. Tässä tapauksessa todennäköisesti kuitenkin jotakin eroa syntyy, sillä maitoni pääsi kiehahtamaan. En viitsinyt silti tehdä uutta. Kastikeseosta saostaessani kuumensin sen 85-asteiseksi. Kai se siinä jonkun verran saostui. Tuntui ainakin vähän erilaiselta.

Kaadoin sen muovikulhoon, jäähdytin hetken, muistin että suklaa piti lisätä ennen jäähdyttämistä, kuumensin lisää, lisäsin suklaan ja jäähdytin uudestaan. Tällä kertaa yön yli sillä puoli kahdeksalta ei enää viitsi ruveta vatkausprosessiin jossa menee kuitenkin useampi tunti vaikka pieni satsi onkin. Hyvää se on jo tässä vaiheessa, joskin melko raskasta ja makeaa.

Kello 13.30 se meni pakastimeen. Vatkasin sähkövatkaimella vartin välein ja lisäsin vaahdotetun kerman tunnin päästä kun rakenne oli alkanut hieman kovettumaan. Jatkoin vartin välein vatkailuja. Kello 17.15 rakenne oli sen verran kova että vatkaamisesta ei tuntunut olevan enää hyötyä. Rakenne oli pehmeä jäätelön ja pehmiksen välimaastossa. Kiskaisin lasiin pari palloa ja pakkasin loput pakasterasiaan ja laiton pakkaseen kovettumaan.

Maku on ennen kaikkea maitosuklainen. Fazerin sininen tulee positiivisesti esille. Hileisyyttä, jota kotijäätelössä tuppaa ainakin ilman konetta aina syntymään, on hyvin vähän. Vartin välein vatkaaminen näkyy lopputuloksessa. Tässä vaiheessa jätski on tosi pehmeää ja meinaa sulaa ennen kuin sen saa syötyä. Maku on ehkä pikkiriikkisen turhan makea ja hieman liian rasvainen. Voisi kokeilla ilman kermavaahtoa mitä tapahtuisi, tai sitten rasvattomasta maidosta.

Tää satsi on muuten naurettavan pieni. Ei kauaa nokka tuhisse tätä tuhotessa. Mietin tuossa että ilman konetta täysin samalla vaivalla tekis neljää erilaista jäätelöä. Tähän kuitenkin menee koko päivä, mutta suurin osa ajasta on odottelua. Useampi kulho vaan pakkaseen ja sitten vatkais vuorotellen. Vois ehkä kokeilla. Kokeiltavia makuja kuitenkin riittää.

Vesiviljelmä

Päätin sitten pistää keittiön nurkkaan tulemaan vähän tuorevihreää. Koska rakentelu on hauskaa, kyhäsin bubbler-hydron bilteman muovilaatikosta ja akvaarion ilmapumpusta. Maalasin vielä mustaksi että näyttäs hyvältä. Ja ettei tulis levää mun vesivarastoon. Pieleenhän se meni, ei se spraymaali siihen muoviin tarttunu vaikka purkki niin väittikin. Olis pitäny varmaan hioa se ensin karkeaks. Tai jotain. No nyt se on tommonen. Jos siinä pari rehua kasvais niin kiva olis. Rakennan uuden jos ei miellytä.

Tässä vaiheessa ainakin näyttää nätiltä, mutta pitää pikkasen enemmän mekkalaa kun mun mielestä salaatin tarvitsis. Vaikka ostin superhiljaisen ilmapumpun.

Päänvaivaa aiheuttaa suuresti se että kuinka korkealle tuon vedenpinnan kannattaa nousta tällaisessa bubblerissa. Niille jotka eivät tiedä tai pysty kuvista päättelemään, kerrottakoon että kyseisessä systeemissä on laatikollinen vettä johonka on sijoitettu ilmakivi(ä), joiden kautta edellämainittu ilmapumppu pitää veden hapekkaana. Siihen veteen sitten laitetaan hieman ravinteita ja niitä ne kasvit sitten juoda jollottavat juurillaan. Probleema syntyy siitä että kuinka paljon niitä juuria sen veden pitää hivellä. Jotkut lähteet sanoo että pitää juurten olla kokonaan upoksissa ja toiset sanoo että veden pitää olla hieman niitten korien (joissa on multaa ja juuria) alapuolella, jotta itse paakku ei ole vedessä mutta juuret hieman kasvettuaan ulottuu sinne ravinneseokseen. Ja useissa lukee että riippuu kasvista. No totta kai varmaan riippuu kasvista, mutta mille kasveille sitten mitäkin, kysyn mä vaan.

Joka tapauksessa, nyt siellä kasvais 11 ruukullista yrttejä. Toivottavasti kaikki ei kuole pois ennen kuin ehdin jotain niistä käyttää...


Pikkusiskon pyynnöstä pientä pictoriaalia: Hankitaan Biltemasta laatikko. Mitat on 39x56x19cm.


Piirretään huolella ja hartaudella sadasosamillin tarkkuudella paikat rei'ille.


Kosautetaan ne reiät siihen kaapista löytyvällä reikäsahalla. Melkein sopivan kokonen teräkin. Sitä ennen tietty porataan pilottireiät jottei mee sadasosamillit vinksalleen.



Ykstoista reikää on just jämpti tän kokoseen boksiin.


Vähän rupusta jälkeä tuo sahaporahärveli tuppaa jättämään. Aijai.

Ei muuta kuin puukko käteen ja veistellään skrubut poijes jotta saadaan siistit kolot. Samalla laajennetaan niitä sen verran että kaupasta ostettavat valmisyrtit menee niihin jämptisti. Vähemmän kovat jätkät olis ehkä hankkinu jostain sopivan kokosen poranterän, mutta mä tykkään tästä käsityöstä. Lisää laatikon arvoa.

Ja johan alkaa näyttää fiiniltä. Porasin samantien siihen reunaan reiän ilmaletkua varten.

Sitten ei muuta kuin spraypullo käteen ja siitäkös se riemu sitten repeää. Nimittäin tän boksin pinta oli tosiaan semmonen että vedettyäni siihen päälle valoaläpäisemättömän kerroksen mattamustaa, havaitsin että se pirulainen kuoriutuu siitä pois ilman että tarvii edes pahemmin koskea. Koetin sitä kylkeä sitten vähän hiekkapaperilla hinkkasta ja totesin että hiottuun kohtaan vaikuttais maali jämähtävän paremmin kiinni. Mutta millään en jaksanu enää vetää maaleja pois ja alottaa alusta. Joten seuraava laatikko, jos sellainen joskus tulee, vetästään 240 hiomapaperilla ensin ja spreijataan vasta sitten. Tai sit voi tietty ostaa laatikon josta ei näy läpi. Siinä vaan kärsii taas se käsityö...

Kaupasta saa rehuja valmiiksi purkitettuna, ei tarvii edes leikkiä siementen kanssa. (Tämä ei tietenkään estä leikkimästä siementen kanssa. Kylppärissä on itämässä chiliä, tomaattia ja pari erilaista basilikaa.) Ei muuta kuin 25 litraa vettä ämpäriin (ulottuu korien alapintaan), Advanced Hydroponicsin lannoitetta sekaan puolet ohjeellisesta annostuksesta, ilmakivet kiinni pumppuun ja lootan pohjalle, pumppu käyntiin ja rehut paikalleen. Sitten vaan odotetaan että koska ne kuolee pois.



EDIT: Salvia oli varmaan saanu pakkasta matkalla sillä se kuolla kupsahti ensimmäisen vuorokauden aikana. Muut meinas kanssa ruveta rupsahtamaan pikku hiljaa, josta päättelin että vesi on liian korkealla ja ne on liian märkiä. Otin nestettä pois sen verran että pinta liplattaa just ruukkujen alapuolella. Näyttäisivät voivan paremmin. Kahtotaan.

EDIT 11.3.: Kuolla kupsahtelevat jokainen yksi kerrallaan (kuten veikattu). Syitä voin vain arvailla. Liian kuivia, liian märkiä, liikaa ravinnetta, liian vähän ravinnetta, liian vähän valoa (ei ainakaan liikaa), liian kylmä, liian hapan, ei voi tietää. Mittasin pH:n ja se oli aika korkeilla lukemilla. Yritän madaltaa sitä. Tätä odotellessa pitää hankkia lisää yrttejä. Ruohosipuli kasvaa ihan kivasti vielä, muut on aika lannistuneen oloisia.

Stilton-juustokakku

Joulu oli ja joulu meni. Jouluna tuli syötyä stiltonia, pipareita ja portviiniä. Uudeksi vuodeksi tuli tehtyä myöskin mojitojuustokakkuja, joita mutustaessa tuli mieleen että mitäs jos tekisi sen juustokakun pohjan pipareista. Ja mikäs sopisi sen paremmin piparipohjalle kuin stilton. Reseptejä guugeloimalla löytyi muutamakin kandidaatti joita sitten vähäsen piti virittää suomalaiseen makuun ja paikallisiin mittayksiköihin. Stiltoncheese.com tarjosi Stilton Party Cheesecake reseptin jonka muokkasin seuraavanlaiseksi:

Stilton-juustokakku

Pohja
250g piparimuruja
75g voita
Täyte
250g stiltonia murennettuna
400g maustamatonta tuorejuustoa
200g ranskankermaa
1 dl sokeria
3 munaa
3/4 dl vehnäjauhoja
2 rkl sitruunamehua
1 tl vaniljasokeria

Piparimurut ja sulatettu voi sekoitetaan ja seos painellaan irtopohjavuoan pohjalle. Annetaan jäähtyä.

Tuorejuusto ja sokeri sekoitetaan sähkövatkaimella, sekaan lisätään munat yksi kerrallaan, jauhot, vaniljasokeri ja lopuksi ranskankerma. Sekoitetaan tasaiseksi. Viimeisenä sekoitetaan joukkoon murennettu stilton jota ei enää sekoiteta tasaiseksi massaksi vaan jätetään kokkareiksi.

Seos kaadetaan pohjan päälle vuokaan ja paistetaan 160C uunissa tunnin verran. Annetaan jäähtyä huoneenlämmössä pari tuntia ja jääkaapissa yön yli.

Nautitaan portviinin kanssa.

Kakusta tuli erinomainen, vaikka itse sanonkin. Maku on miellyttävän täyteläinen ja stiltonmaisen terävä. Rakenne on sen verran tiivis kuin mielestäni juustokakussa olla kuuluukin. Täytettä oli hyvä määrä, mutta pohja saisi olla hieman paksumpi. Vuoka taisi olla 22cm. Myöskin näissä pipareissa ei oltu leipomisvaiheessa voin kanssa kitsasteltu, joten vähempikin rasvamäärä olisi riittänyt.

Tämän kakun kanssa pieni pala riittää pitkälle, sillä ainoat kevyet ainesosat taitavat olla vehnäjauho ja sitruunamehu. Ei sikäli että ennenkään tällainen olis haitannu. Jouluporttini Taylor's 10yo maistui itse asiassa tämän juustokakun kanssa paremmin kuin pelkän stiltonin ja piparien. Viinin mausteisuus ja juustokakun täyteläisyys menevät loistavasti yhteen.

Yleisesti ottaen kuitenkin juustokakkuja vois tehdä pienemmissä vuoissa. Olisivat halvempia ja pieni pala riittää lähes poikkeuksetta pitkälle. Kokeilis siinä samalla vaikka että muuttuuko maku jos käyttää 13% tuorejuustoa. Tosin stiltonin saatavuus saattaa olla ongelma ennen seuraavaa joulukautta. Saiskohan sitä postimyynnillä...