perjantai 11. joulukuuta 2009

Pakastepizzaa

Oli tässä joku aika sitten pizzatalkoot. Homman ideana oli tehdä pizzaa sen verran suuri satsi että sitä riittäisi pidemmäksikin aikaa. Pakastin nimittäin toimii pizzojen säilyttämiseen yllättävän hyvin.

Homma toimii sillä tavalla että kasataan pizza, aivan niinkuin normaalistikin, mutta sen sijaan että se lykättäis uuniin, laitetaankin se kertaalleen käytettyyn pizzalaatikkoon ja sijoitetaan suuren arkkupakastimen puolelle odottamaan sitä että pizzan himo iskee kymmenen jälkeen kun alakerran lafka ei enää suostu myymään ravintoympyröitä.

Tätä monimutkaista prosessia havainnollistaakseni otin kuvasarjan josta ilmenevät lähes kaikki kriittiset vaiheet.

1. Kaulitaan pizzapohja. (paikataan kuvassa näkyvä reikä!) Jolle minulla ei ole mitään oikeaa reseptiä. Siitä tulee hyvä kun laittaa 5 desiä jauhoja (riittää 3-4 pizzaan) ja pussin kuivahiivaa ja teelusikallisen suolaa. Lämmintä vettä lisätään joku kolme desiä kunnes taikina on "sopivaa" (eli aika löysää ja tarttuu taikinakoukkuihin). Annetaan kohota ja alustetaan puolella desillä öljyä ja sopivalla määrällä jauhoja pizzataikinaksi. Kaulimiseen mulla ei myöskään ole vieläkään kunnollista kalua, joten joudun nysväämään joko pulikalla tai ala-asteella tekemälläni kaulimella. Pitäis käydä leikkimässä sorvin ja koivuhalon kanssa...



2. Levitetään tomaattikastike. Joka sekin vedetään lonkalta joka kerta. Tärkeitä pointteja on sipulin kuullottaminen ja tomaattikastikkeen keittäminen kasaan. Yksi sipuli, yksi tomaattimurska, yksi pyrepurkki, hyvä tulee. Maustetaan valkosipulilla, suolalla, mustapippurilla, korianterilla, paprikalla, basilikalla, oreganolla, etikalla, soijakastikkeella ja sokerilla. Punkulla jos sitä sattuu kaapissa lojumaan. Ei se niin nökönuukaa ole.



3. Asetellaan täytteet. Jotkut heittelee täytteet miten sattuu, minä asettelen ne kirurgisen tarkasti jotta kaikissa paikoissa on varmasti yhtä paljon. Ei sekään niin nökönuukaa ole, kunhan on just eikä melkeen.

Tämän yksilön täytteiksi päätyivät kestosuosikkini salami (myydään lähikaupassa nimellä meetwursti, tähän satsiin päätyi kaupan halvin vaihtoehto, mutta vastaisuudessa palaan takaisin atrian valkosipulimeetwurstiin joka on hyvää)...



...kinkku...




... ja ananas.


4. Kuorrutetaan juustolla. Itse olen tykästynyt kermajuustoihin kuten Oltermanniin tai sen kaltaisiin tuotteisiin. Haaveena on tietysti että sais tehtyä pizzan itse tehdystä juustosta, mutta siihen on vielä vähän matkaa. Ihan ok juustoja on jo saanu aikaseksi, mutta jotta niillä voisi kruunata pizzan, on vielä tuotekehiteltävä. Ajattelin että jos sais aikaan sekoituksen mozzarellaa ja cheddaria niin niillä sais varmasti hyvän pizzan. Tänään kuitenkin kuorrutteena halpiskermajuusto.


5. Ja sitten ei muuta kuin laatikkoon. Tai uuniin. Tämän päivän saldo oli viisi pakastepizzaa ja kolme paistettua pizzaa. Pakastepizzojen ongelma on siinä että pizzojen kulutus lisääntyy valtavasti kun niitä on tarjolla. Joten kyseiset herkut ei kauaa säilyneet pakastimessa. Eipähän päässeet ainakaan pilaantumaan. Tosiaan yllättävän vähän siitä huomaa että se on pakastimessa käyny. Juusto ei ole ihan yhtä mehevää, mutta tarjolla on silti tuoretta tavaraa joka pätkii kaupan kaman mennen tullen ja valmistuu kymmenessä minuutissa (kunhan uuni on lämmin, eli meillä noin tunnissa...)

Semmosia. Päivän maut olivat siis edellämainittu kinkku-ananas-salami, aina yhtä herkullinen kylmäsavulohi-mozzarella (toimii tuoretomaatilla tai ilman) jonka päälle revitään heti paistamisen jälkeen tuoretta rucolaa, sekä simppeli feta-paprika. Viimeiseen sentään on käytetty ihan itse tehtyä fetaa joka taitaa alkaa olla jo pari kuukautta kypsynyttä ja varsin oivaa kamaa.

Mulla on pizzakiven virkaa toimittamassa joku kivenmöhkäle jonka olen käynyt näytepalana hakemassa bauhausista. Pikkusen pieni se on (30x30cm) mutta vaan pikkuisen. Sen verran halpa oli myös että pitäis käydä ostamassa pari lisää niin vois nostaa pizzan kivineen pois uunista, jolloin pohjasta tulis vielä entistä rapeampi. Mutta hyviä tulee näinkin, täydellä höngällä grillivastusten alla.

Tällä kertaa ei tullut tehtyä barbecue-kana-maissi-banaani-pizzaa, joka myös kuuluu pidempiaikaisiin suosikkeihin. Ja edelleen on kokeilematta se neljän juuston pizza. Tarttee tehdä lisää pizzoja...


maanantai 28. syyskuuta 2009

Mozzarella


Ensimmäinen kokeiluni mozzarellan kanssa ei tuottanut hyviä tuloksia. Toinen sen sijaan oli kerrassaan tyydyttävä. Tuloksena oli kaunis mozzarellapallura joka varsin miellyttävän ulkomuotonsa lisäksi oli erinomaisen maistuva. Pikkuisen kuivanlainen kenties, mutta ottaen huomioon että tämän mollukan tekemiseen meni noin tunnin verran aikaa, pidän tulosta kerrassaan mahtavana.

Resepti oli peräisin cheeseforum.orgista ja noudatin sitä mahdollisimman tarkasti. Maitona käytin Valion täysmaitoa.

Vesihaudetta minulla ei ollut, mutta ensi kerraksi pitää sellainen virittää. Levyllä lämmittäminen tarkoitti sitä että kattilan sisältä löytyi noin 15 asteen lämpötilaeroja. Ensi kerralla voisi myös yrittää isompaa satsia.

torstai 10. syyskuuta 2009

Basilikalihapullat

Kun ei oo syöny koko päivänä mitään, niin basilikalihapullat on tosi hyviä.


maanantai 7. syyskuuta 2009

Pseudoramen


Japanissa vierailusta jokunen vuosi sitten jäi miellyttävät muistot ramen-nuudelikeitosta joka oli hyvää ja jota myytiin riittävän isoina annoksina. Sitähän piti sitten kotimaassakin päästä kokeilemaan, mutta reseptiä ei tietenkään ollut.

Alkuperäinen idea on saattanut hieman hälventyä matkan varrella kun oma inspiraatio on latonut väliin asioita. Siksipä en tätä ehkä kehtaa rameniksi kutsua.

Soppa koostuu nuudeleista, täytteistä ja liemestä. Nuudelit ovat koko homman helpoin osa, niitä ostetaan vaan kaupasta ja keitetään sopivan kypsiksi. Tykkään ostaa tätä soppaa varten semmoisia suoria japanilaisia nuudeleita, mutta aina ei jaksa mennä itämaamarketteihin kun S-marketistakin saa nuudeleita.

Liemi on kaksijakoinen juttu. Tottahan siitä tulee paljon parempaa kun sen tekee itse alusta lähtien, mutta vaiva ja raaka-aineiden kulutus on kuitenkin aika valtavaa verrattuna syntyvän liemen määrään. Joten joskus sitä ottaa sitten vaan valmista fondia ja tekee siitä. Tällä kertaa tein alusta lähtien itse.

Liemiä varten pakastan aina kaikki ylijäämäpalat lihoista, kuten luut ja nahat. Samoin joulukinkuista ja vastaavista isoista paistotuotteista tulee ylimääräistä paistolientä joka kannattaa laittaa pakkaseen. Sillä on hyvä maustaa keitoksia.

Liemi

2 kanan luut ja nahat
1 valtava sipuli
6 kynttä valkosipulia
kymmenen sentin pätkä inkivääriä
musta- ja maustepippureita
suolaa
vettä
kinkun paistolientä

Ramen-liemi (2 annosta
1,5 litraa edellämainittua lientä
3 valkosipulinkynttä
5 cm inkivääriä
1 rkl soijakastiketta
2 rkl miriniä
1 rkl omenaviinietikkaa
loraus seesamöljyä


Kanat pilkotaan vähän ruhoa pienemmiksi osiksi. Valkosipulinkynnet halkaistaan ja inkivääri pilkotaan peukalonpään kokoisiksi paloiksi, sipuli pilkotaan neljään osaan. Kaikki ainekset laitetaan 5 litran kattilaan ja täytetään piripintaan vedellä. Keitetään 6 tuntia hiljaisella tulella ja lopuksi siivilöidään. Sekaan laitetaan maun mukaan kinkun paistolientä.

Ramen-lientä varten inkiväärit ja valkosipulit viipaloidaan mahdollisimman ohuiksi. Liemi kuumennetaan kiehuvaksi ja mausteet lisätään. Nostetaan pois liedeltä ja annetaan hautua hetken aikaa.


Täytteistä tärkein on minulle liha, jonka resepti on myöskin peräisin kyseiseltä japaninmatkalta. Tai ainakin inspiraatio. Tällä tavalla valmistettuun lihaan tulee mukavan maun ja rakenteen lisäksi ihana tahmea pinta kokoonkeitetystä marinadista. Se tietysti huuhtoutuu pois kun liha ja liemi kohtaavat toisensa, mutta kaikkea ei voi saada. Kyseisen ilmiön takia joku muu saattaisi käyttää keitossa jopa jotain muuta lihaa. En minä.

Tahmea possu

20 cm pätkä pitkittäin halkaistua porsaan ulkofileetä
2 rkl sokeria
2 rkl soijakastiketta
2 rkl omenaviinietikkaa
1 tl kuivattua inkiväärijauhetta

Sokeri, soija, etikka ja inkivääri sekoitetaan keskenään. Sokerin tulee liueta kokonaan nesteeseen. Filee laitetaan muovipussiin ja marinadi kaadetaan päälle. Mitä kauemmin jaksaa marinoida, sen parempaa tulee. Neljästä tunnista ylöspäin.

Liha otetaan pois marinadista ja paistetaan kauttaaltaan ruskeaksi pannulla. Kun liha on ruskistettu, aletaan pannulle kaataa marinadia pieninä annoksina. Kun marinadista on haihtunut lähes kaikki neste, kaadetaan lisää. Näin jatketaan kunnes kaikki marinadi on käytetty ja liha on kypsää. Annetaan jäähtyä pannulla.

Liha leikataan poikittain viipaleiksi. Parhaimmillaan se on kun se on sisältä hieman punertavaa, mutta ei raakaa. Tahmeaa kastiketta voi halutessaan sivellä lihaviipaleiden päälle.


Toinen ehdottoman tärkeä täyte on tuore pinaatti. Sitä saa olla niin paljon kuin sielu tai lompakko sietää. Minun sieluni sietäisi enemmän kuin lompakkoni. Miten voi olla että pinaatti maksaa enemmän kuin naudan sisäfile? Tai kaksi kertaa niin paljon kuin italialainen salami. Vääryyttä on se. Eikä ollu edes suomalaista, kun se olis ollu kalliimpaa.

Pinaatti kuitenkin kiehautetaan nopeasti vain juuri sen verran että se vähän pehmenee. Keitetty pinaatti ladotaan lävikköön ja annetaan sen painautua tiiviiksi möykyksi, joka leikataan keittoannosta varten sitten paksuiksi viipaleiksi. Ja hyvää tulee. Minä teen sillä lailla että keitän pinaatit reilussa vedessä, nostelen ne sieltä pois reikäkauhalla ja keitän heti perään samassa vedessä nuudelit. Näin voin uskotella itselleni että pinaatista irtoava kama joka värjää veden vihreäksi, hyödyntää nuudeleitani.

Monesti, mutta en joka kerta, teen keittoon sushista tuttua hieman makeaa munakasrullaa.

Munakasrulla

2 munaa
2 tl soijakastiketta
1 tl suolaa

Ainekset sekoitetaan keskenään tasaiseksi, ei vatkata. Munakasrullaa varten lämpimälle pannulle kaadetaan ohut kerros munakasmassaa. Massan tulee hyytyä, ei paistua. Kun ohut kerros on hyytynyt, se rullataan tiukaksi rullaksi, työnnetään pannun reunalle ja kaadetaan seuraava ohut kerros pannulle hyytymään. Kun tämä kerros on hyytynyt, se rullataan edellisen kerroksen päälle edelleen mahdollisimman tiukaksi paketiksi. Näin jatketaan kunnes kaikki massa on käytetty.

Valmiin rullan annetaan jäähtyä, jonka jälkeen se viipaloidaan syömäkelpoisen kokoisiksi paloiksi.





Sitten kun kaikki ainekset on tehty, soppa kasataan. Lautasen pohjalle laitetaan nuudeleita, lihaa, pinaattia ja munakasrullaa esteettisesti miellyttäväksi asetelmaksi. Päälle kaadetaan kuumaa lientä kippo täyteen.

Sopan päälle laitetaan tuoreita vihanneksia, kuten ohueksi viipaloituja retiisejä, kurkkua, ruohosipulia tai tuoresipulia. Mitään näistä ei sattunut olemaan, joten kompensaatioksi livautin liemen sekaan ohuita sipulisiivuja. Ei ollut kummonen koriste, mutta pitäähän ruoassa sipulia olla jossain muodossa.

lauantai 5. syyskuuta 2009

Omppupiirakka


Olisinko Pastanjauhannasta bongannut ensimmäisen kerran tämän instant-kestosuosikkiomenapiirakan. Kyseinen resepti on alunperin peräisin Ruokatorsta-keittokirjasta jonne on kasattu Hesarin Ruokatorstai-reseptejä iso kasa. Hypistelin opusta kirjakaupassa mutta onnistuin vastustamaan kiusausta. Voi sitten törsäillä juustotarvikkeisiin enemmän.

Tämä piirakka onnistui mukavasti useamman kerran ihan perus irtopohjavuoassa, mutta kyllä sen tekeminen sen verran säätö oli että ihan aito americcalaistyylinen piirakkavuoka tarvittiin. Herttoniemestä löytyi Bake and Party -niminen ruoanlaittotilpehööriin erikoistunut puoti, joka halusi myydä minulle haluamani vuoan tarjoushintaan. Nyt on sitten oikea piirakkavuoka ja johan rupes lyyti kirjottamaan.

Itse resepti menee näin:


Omenapiirakka

4,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
150 g voita
sopivasti kylmää vettä (0,5-1 dl)

7 pientä hapanta omenaa
1,75 dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
1/4 tl muskottia
1 tl kanelia
2 rkl voita

Ensin tehdään taikina. Voi nypitään jauhojen ja sokerin kanssa tasaiseksi massaksi käsin. Vettä lisätään kunnes taikina pysyy kasassa eikä murene. Laitetaan jääkaappiin kiinteytymään noin tunniksi.

Omenat kuoritaan ja paloitellaan. Sokeri, jauhot ja mausteet sekoitetaan omenapaloihin.

Jäähtynyt taikina pätkäistään puoliksi ja puoliskot kaulitaan pohjaksi ja kanneksi. Pohja laitetaan piirakkavuokaan, omenatäyte kasataan päälle, voi vuollaan täytteen päälle ja koko komeus peitetään taikinakuorella. Tilkitään reunat ja pistellään pintaan haarukalla reikiä. Ripotellaan päälle sokeria koristeeksi.

Piirakka laitetaan 200-asteiseen uuniin, paistetaan 15 minuuttia, tiputetaan lämpö 175 asteeseen ja annetaan paistua vielä 45 minuuttia. Piiraan annetaan jäähtyä kunnolla ennen syömistä.


Originaali taitaa kehottaa voitelemaan piirakan vielä kermalla ennen paistamista, mutta ei sitä yleensä ole kermaa lojumassa kaapissa ja nyt kun olis ollu niin ei muistant. Jonain päivänä vielä kokeilen sitäkin.

En myöskään ihan joka kerta leiki sen uunin lämpötilan kanssa vaan heivaan sen suoraan 175 asteeseen ja eipä siinä lopputuloksessa kauheesti eroa ole. Ei sinäänsä että mä mitään kelloa myöskään muistaisin kattoa. Otetaan pois kun se on kypsää. Piirakassa se on niin helppoa kattoa.

Malttamattomana sällinä mun piirakat myöskin kokee pikajäähdytyksiä, joka saattaa tarkoittaa pakastimen kautta käyttöä jos oikeen piirakanhimo painaa päälle. Sisus on nimittäin kuumana vielä melko juoksevaa joten kyllä se viileäksi kannattaa saada ennen korkkaamista.

Granny Smitheistä tuli tosi makeaa piirakkaa. Valkeat kuulaat oli kivoja, niissä oli happamuutta sen verran että sokerin määräkään ei tuntunut yliampuvalta.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Karjalanpiirakan sukukunta

Vakituinen lukijakuntani antoi tylyä palautetta siitä kuinka kuvatonta ruokablogia ei vaan voi jaksaa lukea. No mitäpä minä en tekisi uskollisten fanieni hyväksi, joten ei muuta kuin rikkinäinen kännykkäkamera vasempaan käteen, pulikka oikeaan käteen ja hihat sauhuamaan. Kamerani ongelma on siis siinä että koska siitä on LCD sökönä, ei voi nähdä minkälaisia kuvia tulee ennenkuin koneella. Eikä tietenkään pysty kontrolloimaan kameraa millään tavalla muuten kuin avaamalla linssinsuojuksen ja iskemällä fotonappia. Tämä siis surkeana selityksenä sille miksi kuvat on susia. Mutta täältä siis pesee!



Karjalanpiirakoiden tekohan aloitetaan keittämällä riisipuuro. Koska karjalanpiirakat ovat hyviä, niitä pitää olla riittävästi. Loogisesti riisipuuroakin on oltava tällöin neljästä maitolitrasta. Kymppilitrainen kattila oli hyvä juttu.



Riisipuuro

8l vettä
8l puuroriisiä
4l maitoa (2l kevytmaitoa ja 2l täysmaitoa)
1 tl suolaa

Kiehuvaan veteen lisätään riisit ja keitellään kunnes suurin osa vedestä on imeytynyt. Maito lisätään, lämmitetään kiehuvaksi ja keitellään puuroksi jatkuvasti hämmennellen.


Puuroon olisi voinut nakata toisenkin teelusikallisen suolaa. Tuli sitten maistettua vasta kun melkein kaikki oli leivottu. Tuli myös vähän tahmea puuro, olis kiva jos sais ryynit säilymään hieman enemmän kasassa. Mut hyvä mättö tuli.



Sitten tehdään taikina. Keittokirjasta löytynyt naurettavan pieni ohje viisinkertaisena olkaa hyvä. Ei näytä niin isolta kuvassa kuin miltä se tuntui siinä vaiheessa kun puolet piirakoista oli leivottu. Ja en joutunu edes itte pulikoimaan kuin murto-osan.



Karjalanpiirakat (150 kpl)

1l vettä
4 tl suolaa
7,5 dl vehnäjauhoja
20 dl ruisjauhoja

voisulaa (ehkäpättiin semmoset 150-200g)

Suola, vehnäjauhot ja 15dl ruisjauhoja sekoitetaan, vesi lisätään ja vaivataan tasaiseksi taikinaksi. Loput ruisjauhot lisätään vähän kerrallaan. Taikina jaetaan 150 osaan ja kaulitaan pulikalla kämmenenkokoisiksi soikioiksi. Täyte levitetään keskelle ja reunat rypytetään osin täytteen päälle.

Piirakat paistetaan 300-asteisessa uunissa sen verran kypsiksi kuin kokki tykkää. Hyvä mittari on se, että kun riisipuuroon ilmestyy laikkuja, on piirakka kypsä. Uunista tulleet piirakat voidellaan kuumana voisulalla ja siirretään hetkeksi jäähtymään. Kun piirakat ovat jäähtyneet hetkisen, ne voidaan pinota päällekkäin ilman takertumisen vaaraa. Tai syödä pois.


Tästä taikinasta tuli ihan liian löysää. Siihen piti alustaa ihan sikana vehnäjauhoja lisäksi, joten ensi kerralla vastaavaan määrään vois mättää suoriltaan vaikkapa 10 dl vehnäjauhoja, todennäkösesti 12. Taikina sekoitettiin 10 litran ämpärissä kun kolmen litran ikeakulhoihin ei mahtunut. Ämpärit on tosi epäkäytännöllisiä, niissä on korkea reuna ja vähän tilaa käsille. Viislitrainen kattila olis varmaan ollu voittajan valinta.



Sitten vaan taikina ensin viiteen palaan ja niitä sitten pienemmiksi. 32 osaan jakaminen tuotti hyviä tuloksia. Minkäänlaista kuvaa pulikoinnista ei kameralta löydy, tässä lähin todiste tästä taidonnäytteestä.



Kun piirakkapohja on littana ja puuroa on ladottu sopivasti päälle, yritetään saada reunat nätille rypylle ja pysymään paikallaan. Tämä tuuripelin ja salatieteen yhdistelmä luonnistuu niiltä joilta Kokemusta löytyy.



Mutta vaikka perinteiset karjalanpiirakat ovat kertakaikkiaan erinomaisia, on jotakin joka iskee vielä kuin miljoonampi volttia. Se on nimittäin samaan kuoreen kätketty puolukkatäyte. Semmosta herkkua on se että oksat pois.



Puolukkatäyte

568g puolukoita pakastimesta
100g sokeria
80g ruisjauhoja

Puolukat survaistaan nuijalla kevyesti mössöksi. Sokeri sekoitetaan joukkoon ja lopuksi lisätään jauhoja kunnes haluttu, eli noin riisipuuroa vastaava, rakenne saavutetaan. Käytetään karjalanpiirakoissa kuten riisipuurokin.




Epäilen hieman vaakaani tai vaa'anlukutaitoani tuon 80g:n kanssa, mutta sillai se näytti. Olisin kuvitellu että enemmän olis pitäny mättää. Pikkusen olis saanu olla sokuria enemmän, ehkä, mutta tällaisenaan menee happaman kavereille oikeen erinomaisesti eikä multakaan syömättä jää yksikään.



Sitten kun suurin osa vaivasta oli nähty ja pulikan kanssa pelattu riittävästi, mieleen tuli urbaanilegenda niistä vanhoista mummoista jotka keskustelevat karjalanpiirakkakoneesta ja nuorelta jannulta kestää jokin aika tajuta että niillä on käytössään pastakone.

... minulla on pastakone!

Hommasta tippui sitten samantien suurin osa vaikeudesta poijes. Piirakkataikina jaetaan paloihin, pyöräytetään sormen paksuisiksi pötkylöiksi ja kiskaistaan koneen läpi ensin paksuimmalla, sitten keskimmäisellä ja lopuksi ohuimmalla asetuksella. Kun aloittaa laittamalla taikinapötkylän poikittain ja kaulimalla joka kerta poikittaissuuntaan (että se levenee enemmän kuin pitenee) saa aika erinomaisia piirakoita. Nopeasti. Vaivatta. Miksei tätä hoksannu heti ensalkuun...



Kone on just sopivan kokoinen karjalanpiirakoitten tekemiseen, mutta tää oli niin helppoa että on ehkä pakko kokeilla miten tortillat syntyy pastakoneella. Jos ne syntyy hyvin ja helposti niin tämä poika marssii ostamaan leveämmän pastakoneen. Tämä kyseinen kaveri irtosi alennuksesta kun siinä on tuo peltijalka vääntynyt. Ei maksant paljo mittään. Ei se hyvi oo kestänykkään, mutta veivaa kyllä vielä.

Tästä setistä jäi kuitenkin taikinaa yli aika reippaasti. Viimeisestä viidesosasta tehtiin vain kuusi piirakkaa, lopputaikina päätyi pakkaseen. Komia kasa saatiin aikaiseksi ja nyt on taas hyvä mieli kun on uusi iso pakastin johon voi latoa paljon karjalanpiirakoita tulevan syksyn varalle. Kestävät ehkä pari viikkoa. Ei tommonen sadan satsi niin valtava ole ja jos koko homman olis tehnyt pastakoneella niin olis menny jopa aika kevyesti, veikkaan. Kunhan tuorepuolukka iskeytyy tarjolle halvoilla hinnoilla, vois tehdä ihan noita puolukkaversioita kunnon maksisatsin. On ne vaan niin hyviä.



lauantai 22. elokuuta 2009

Juustopäivä

Tänään oli juustopäivä. Koska kännykkä on rikki, en ottanut valokuvia prosessista. Tai prosesseista, sillä tulessa oli muutama rauta samaan aikaan.

Cheddar #2

Toinen tekemäni cheddar oli "stirred curd" -tyyppinen, eli siitä puutttuu kokonaan cheddarointi. Resepti on cheeseforum.orgin arkistosta.

Käytin 6 litraa Valion täysmaitoa, pussinpohjat Daniscon MA4000-4001 bakteerikannasta, 6ml juoksutetta ja 42g (2rkl) suolaa.

Maito lämmitettiin 32-asteiseksi, jonka jälkeen bakteerikanta lisättiin ja annettiin happamoitua 90 minuuttia. Juoksute lisättiin ja annettiin kiinteytyä 90 minuuttia. Massa leikattiin 1 cm ruudukoksi ja annettiin olla 15 minuuttia.

Tässä vaiheessa ongelmat alkoivat. Massa pitäisi lämmittää 45 minuutin aikana 32 asteesta 39 asteeseen. Eli todella hitaasti. Kuten edelliselläkin cheddarilla, ensimmäisen 15 minuutin aikana lämpötila ei noussut astettakaan (laski asteella joksikin aikaa), nousi asteen ja hyppäsi 6 astetta saman tien. Joko massaa pitäisi sekoittaa todella aktiivisesti koko ajan (mikä puolestaan vaikuttaa rakenteeseen) tai sitten pitää ruveta tutkimaan että miten maitoa saa lämmitettyä vesihauteessa lavuaarissa. 5 min välein hämmentäminen oli auttamatta liian harvaa.

Kun massa oli 39-asteista (40 minuutin jälkeen), pidettiin lämpöä yllä 5 min välein hämmennellen 45 minuuttia. Tämän jälkeen massa kipattiin juustoliinaan ja valutettiin nopeasti ylimääräinen hera pois. Juustomassa kipattiin vesihaudekattilaan (ilman heraa, pelkkä juustomassa)ja suola sekoittiin kolmessa erässä sekaan heran eroittuessa 39 (-41) asteen vesihauteessa 60 min. Viiden minuutin välein sekoiteltiin jotta massa ei kiinteytynyt vaan pysyi murumaisena.

Lopuksi massa laitettiin juustomuottiin ja pressiin. Painettiin 11kg:n voimalla 45 min, 21kg:n voimalla 3h ja 28kg:n voimalla 24h, jonka jälkeen cheddar pääsi huoneenlämpöön kuivumaan.

26. päivä siihen oli ilmestynyt pintaan pieniä homelaikkuja. Pesin etikalla, kuivasin ja laitoin takaisin kuivumaan.

Leipäjuusto

Uusi metodi leipäjuuston muotoiluun.

4 litraa Valion maitoa (2l täysmaitoa 2l kevytmaitoa)
4ml juustonjuoksutetta
1 sitruunan raastettu kuori
1/2 tl suolaa

Maito kuumennettiin 40-asteiseksi. Juoksute lisättiin ja annettiin seisoa puoli tuntia. Massa kaadettiin juustoliinaan, jossa siihen sekoitettiin suola ja sitruunankuori.

Juustomassa ladottiin paistinpannun roiskesuojasiivilän päälle asetettuun muottiin, joka oli leikattu ämpärin reunasta. Massa sai muotoutua juustoksi oman painonsa alla kahden tunnin verran, jonka jälkeen se paistettiin em. siivilän päällä 300-asteisessa uunissa ylätasolla grillivastuksen alla molemmilta puolilta pilkukkaaksi.

Siivilä oli hyvä homma, juustosta tulee mukavan tasainen sen kanssa. Tosin niitä tarvitaan kaksi, sillä kääntäminen yhdellä vaatii kahden väliastian kanssa leikkimistä ja siinä palaa sormet ja sotkeutuu keittiö. Tämä muotti oli myös hiukka liian iso 4l taikinalle. 6l vois olla sopiva, tai sitten pitää pienentää muottia. Leikkasin ämpäristä myös suikaleita joista voi tehdä haluamansa kokoisia muotteja. Uunin ikkuna pitää myös pestä, jotta ei tarvitse koko ajan aukoa luukkua nähdäkseen palaako juusto.

Heraricotta

Herasta pitäis pystyä tekemään ricottaa ja mulla oli 10 maitolitrasta jääneet herat nyt valmiina, joten ajattelin että niistä jotain vois irrotakin. Kuumensin kaikki 95-asteiseksi ja annoin olla aika kauan, ehkä pari tuntia. Sitten lisäsin 150ml etikkaa ja annoin olla vähemmän, ehkä puolisen tuntia. Lopuksi kaadoin pyyhkeen sisään (en juustoliinaan) ja puristelin nesteet pois. Juustoa tuli ehkä pari desiä, joten ei ollut oikein vaivan eikä ainakaan käytetyn etikan arvoista. Aika hassua levitettä tuli.

Koska suurin osa massasta oli erottunut jo ennen etikan lisäämistä, voisin kokeilla tätä vielä joskus ilman etikkaa. Se nimittäin myös vaikuttaa makuun aika vahvasti.

Goudan vahaus

Ensimmäinen kova juustoni, Gouda #1 sai kolmen viikon kuivatuksen jälkeen päällensä vahapeitteen. Nyt se saa kypsyä vielä takkinsa alla. Nää kiekot oli niin pieniä että pelkään pahoin goudien olevan kuivia siellä alla. Aika näyttää. Tulevaisuudessa suurempia.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Gouda


Tänään lähti tulemaan ensimmäinen kypsytettävä juusto.

Gouda

8 litraa tilamaitoa
1/4 tl bakteerikantaa (Mesophilic Starter Series MA 4000-4001, Danisco)
8 ml juustonjuoksutetta

Maito lämmitettiin 32-asteiseksi. Bakteerikanta ripoteltiin pinnalle, sekoitettiin ja annettiin seisoa 10 minuuttia. Juustonjuoksute lisättiin ja annettiin seisoa 2 tuntia.

Kiinteytynyt massa leikattiin kuutioiksi ja alettiin lämmittää. Tarkoitus oli lämmittää 32 asteesta 37 asteeseen 30 minuutin aikana eli Todlla hitaasti. Tämähän ei tietenkään ihan onnistunut vaan lämpö pomppasi liian nopeasti. Noin vartissa oltiin 38 asteessa. Annoin olla siinä loput puolesta tunnista.

Tämän jälkeen juustomassa "pestiin" eli suurin osa herasta poistettiin ja korvattiin vastaavalla määrällä vastaavan lämpöistä vettä. Tämänkokoisessa satsissa tämä tarkoitti 4-4,5 litraa nestettä. Sekoiteltiin vähän ja odoteltiin 15 minuuttia, jonka jälkeen koko homma toistettiin. Yhteensä hera korvattiin kolmesti, jonka jälkeen massan annettiin painua pohjalle.

Vetäytynyt juustomassa kaadettiin tasan kahteen harsokankaalla vuorattuun juustomuottiin (eli ikean astiakippoon) ja puiset kannet päälle. Pressiin ladottiin painoa päälle 15 kiloa. Juustot olivat pressissä 15 minuuttia, 30 minuuttia, 12 tuntia ja 12 tuntia, ja ne käännettiin aina välissä.

Puristuneet juustot laitettiin kolmeksi tunniksi lillumaan kylläiseen suolaliuokseen (huoneenlämpöinen), jossa niitä käänneltiin puolen tunnin välein. Siellä niiden pinta kovettui aika mukavasti. Liemestä nostetut juustot kuivattiin puhtaalla liinalla.

Valmiit juustot vietiin kellariin kuivumaan, jossa ne saavat lojua kolme viikkoa. Lämpötila kellarissa on 8-9 astetta ja ilmankosteus normaalisti noin 60%, mutta muovikuvun alla kosteus nousee 90-100% lukemiin. Juustot käännetään päivittäin.

Kolmen viikon kuluttua ajattelin vahata juustot ja kypsyttää niitä jokusen kuukauden. Katsotaan miten käy.

Juustopressistäni: Ikea-muotit toimivat ihan kivasti. Niihin mahtuu enemmänkin materiaalia, joten seuraavaksi isompaa settiä. Nämä molemmat juustot olivat noin 450-grammaisia ennen kuivumaan menoa. Juustoihin tosin tuli ruma pinta juustoliinasta, jonka taittelin kansien (mikä hemmetti se on suomeksi, se osa, joka painautuu juustomassaa vasten, jota mäntä painaa alaspäin? The English-speaking people use the word follower") alle. Pitää tehdä muovista sellaiset kannet jotka voi laittaa suoraan juustomassaa vasten ja juustoliinan loput laittaa roikkumaan ulkopuolelle. Puu ei ole riittävän hygieenistä tähän tarkoitukseen.

Kellariini pitää rakentaa joku kupusysteemi, jonka avoimuutta voi säädellä. Nyt ilmankosteus on juustojen ympärillä joko liian vähän (ei suojaa) tai liikaa (umpinainen kupu).

Ostin tarjoustalosta ämpärin, jonka kanteen porattiin reikiä. Se toimii nyt kupuna, mutta kosteus on edelleen liian suuri (90%). Lisää reikiä on porattava.

Kahden viikon kuivattamisen jälkeen pinnasta löytyi pieniä homeen alkuja! Tämä on seurausta liian suuresta ilmankosteudesta, olen ymmärtänyt. Hoitona kylläisellä suolaliemellä pyyhkimistä.

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Soijamaito ja tofu





Suomen valikoimissa on vikaa. Tai sitten minussa on vikaa, riippuen siitä kummalta kannalta asiaa katsoo. Kuitenkin on käynyt tässä viime aikoina useamminkin risomaan kun en ole löytänyt mistään mitään haluamiani tuotteita. Olin jotenkin varautunut siihen että juustonvalmistuksessa tarvittavat bakteerikannat pitää ostaa ameriikasta, mutta sitten kun en ole löytänyt kalsiumkloridia, lipaasia, juustomuotinkorvikkeita, juustovahaa tai jääkaappitermostaattia, on käynyt mieleen hiipimään sellainen aavistus että asun väärässä maassa. Nyt sitten ei enää apteekit myyneet kalsiumhydroksidia ja ruohonjuuri ei ollut kuullutkaan nigarista, niin rupes taas risomaan. Mikä tätä maata vaivaa? (Ränt, ränt, ihan hyvä maa se oikeesti on, mä vaan haluan kummia asioita ja tunnun koko ajan olevan tilaamassa kamaa Amerikasta).

No onneksi hätä ei ole tämän näköinen sillä tofu syntyi aika täydellisesti viinietikastakin. Hittoon kummalliset kemikaalit. En tiedä minkälainen makuvivahde etikasta tulee, mutta ei lopputulos ainakaan etikalta maistunut.

Homma lähti siis käyntiin sillä tavalla että ensin hankittiin 500g soijapapuja. En edes muista mistä enkä että paljonko ne maksoivat sillä tästä on jo joku aika kun ne hankin. Sitten niistä tehtiin soijamaitoa.

Soijamaito

500g soijapapuja
5 l vettä

Pavut huuhdottiin ja liotettiin yön yli vedessä, huuhdottiin uudestaan ja valutettiin. Liotetut pavut laitettiin tehosekoittimeen, peitettiin vedellä ja pantiin surrur tasaiseksi massaksi. Massa ja ylijäänyt osa vedestä kaadettiin suureen kattilaan ja sitä keitettiin 20 minuuttia. Keitos siivilöitiinn harsokankaan lävitse. Tuloksena on siivilöityä soijamaitoa ja kuivahkoa soijapuuroa (okara).







Viidestä litrasta vettä tuli hiukkasen vajaa neljä litraa soijamaitoa. Määrään saattoi vaikuttaa hellan kanssa sählääminen (virta meni pois joksikin aikaa, joten ennen kuin maito kiehui, se ehti olla liedellä hyvän tovin). Lopputulosta voinee halutessaan lantrata vedellä jos tahtoo.

Mun harsokangas oli sen verran tiivistä että sitä piti oikeen aktiivisesti puristella pienissä nyrkinkokoisissa palleroissa jotta sai kaiken maidon ulos. Karkeampi liina tai enemmän vettä saattais auttaa tähän. Nyt koko souvin suurin homma oli siinä massan puristelussa. Kiehuvan kuumaa kamaa ei oo kiva puristella kätösillään. Silikonihanska olis varmaan ollu kans aika hyvä vehjas.

Soijamaidosta tuli ihan soijamaidon makuista. En ole mikään ekspertti kun en kyseistä tavaraa hirviästi käytä. Lehmät kunniaan, sanon ma. Mutta tofu on hyvää, siis eteenpäin!

Tofu

3 l soijamaitoa
30 ml etikkaa

Soijamaito kuumennettiin 80-asteiseksi, etikka lisättiin joukkoon ja sekoitettiin. Annettiin olla kannen alla vartin verran, jonka aikana hera erottui. Massa ja hera kaadettiin harsoliinalla vuorattuun muottiin. Kun suurin osa herasta oli valunut pois, liina taiteltiin massan päälle ja kaiken katoksi pistettiin puukiekko. Massaa paineltiin tiiviiksi hetken aikaa omalla nyrkillä, jonka jälkeen painamisesta huolehti 2l vedellä täytetty pepsipullo noin puolen tunnin ajan. Tiivistynyt tofu on heti valmista käytettäväksi.









Tofua tuli 3 litrasta maitoa 550g. Ja hyvää tofua tuli. En mä tofun kanssakaan mikään ekspertti ole, mutta rakenteesta tuli justiinsa kivaa, eli pikkuisen joustavaa ja mehevää eikä ollenkaan kumimaista, mutta silti sen verran kiinteää että se on helppo leikata ja käsitellä kiinteinä palasina.

Koko härdelli kesti useamman tunnin ja vaivanpalkaksi saimme siis puoli kiloa tofua ja vajaan litran soijamaitoa. Kannattaako? Ei. Oliko kivaa? Joo. Tofu on niin naurettavan halpaa tuossa lähiaasialaisessa että sen keitteleminen ja puristeleminen ei todellakaan ole vaivan arvoista, varsinkaan kun tuote ei dramaattisesti eroa kaupan versiosta. Puuhastelu on kuitenkin kivaa ja on se jotenkin kiva iskeä paistinpannulle omatekoista tofua. Jos olis soijamaitofani niin maidon kanssa saattais melkein kannattaakin, jos sais papusia halvalla ja keksis jonkun puristimen ettei tarttis sählätä pienten soijapalluroitten kanssa pitkiä aikoja.

Seuraavaksi on ehdottomasti hankittava hampunsiemeniä ja tehtävä sama juttu uudestaan. Mä en ole koskaan syönyt hefua.

Tajusin juuri että en ole ilmeisesti blogannut yhtä suosikkiseteistäni, hoi sin tofua. Otin siitä joskus kuvia mutta en ole sitten jaksanut kai kirjotella mitään. Koska omatekoinen tofu päätyi kyseiseksi ruokalajiksi, otin siitä lisää kuvia. Tältä se näyttää:






Ja maistuu kans aika hyvältä...

torstai 16. heinäkuuta 2009

Juustonmaistajaiset

Halloumi pääsi sitten grillille (ja pannulle) ja feta #1 salaattiin.

Halloumi paistuu kuten kuuluukin. Se on hieman pehmeämpää kuin kaupasta ostettu ja erityisesti grillissä muutti muotoaan tehokkaammin. Maku vastaa sen verran oikeaa halloumia kuin voi odottaakin ottaen huomioon että tämä on valmistettu 100% lehmänmaidosta. Kaupan halloumi oli täyteläisempää ja vivahteikkaampaa.

Ainoa oikea ongelma kuitenkin oli liiallinen suolaisuus. Vaikka kaupan halloumi on suolaista, on tämä vielä huomattavasti suolaisempaa, jopa niin paljon että sitä ei muutamaa suupalaa enempää tehnyt mieli. Tämä siis sen jälkeen kun halloumi oli huuhdeltu suolaliemestä tultuaan. Koetin tänään vielä liottaa vedessä vähän aikaa ennen paistamista ja se jonkin verran kyllä auttoi. Laitoin loput halloumit suolattomaan veteen. Katsotaan mitä tapahtuu.

Feta on hyvää ja fetamaista. Odotan innolla että miten se lähtee tästä ikääntymään. Nyt se on sellaista salaattifetan kaltaista, pehmeää ja vähän mietoa. Rakenne on kuitenkin selkeästi sitä mitä tavoiteltiin. Tähän olen tosi tyytyväinen. Kunhan nuo tuosta ehtivät vähän varttua, niin voi vertailla satseja 1 ja 2 keskenään, josko menetelmillä on jotain eroa.

Feta ei ollut liian suolaista kunhan siitä huuhtaisi suurimmat suolaliemet pois ennen käyttöä. Loistava salaatti tuli tomaateista, tuoresipulista ja fetamuruista.

Makkaroita

Omenapossumakkarasta on tullut kestosuosikki. Tällä kertaa lihaksi meni alennuskassleria 1600g ja kylkiviipaleita 300g, 100g kuivattuja omenoita, 1 litra omenamehua keitettynä puoleen litraan (1 dl jäi yli), 120g korppujauhoja 2rkl suolaa, 2tl mustapippuria ja 1/2tl rosmariinia. Hyviä oli, erityisesti grillattuna ja tökättynä madeirasinappiin. Rosmariini ei meinannut löytyä, sitä voi laittaa huolettomammin.

Uutena tuttavuutena feta-pinaatti-kana.


750g kanaa
150g pussillinen pakastepinaattia
50g fetaa
2 valkosipulinkynttä
2 tl meiramia
2 tl mustapippuria
1 tl suolaa

Kana jauhettiin karkealla terällä. Pinaatti sulatettiin ja puristeltiin kuivaksi. Feta murennettiin, valkosipuli murskattiin ja kaikki sekoitettiin taikinaksi, josta tehtiin makkaroita.


Näistä tuli vähän kuivia. Ei paljon, mutta vähän. Fetaa (jonka määrä on tuplattu alkuperäisestä reseptistä) oli liian vähän ja se ei maistunut, mutta se saattoi johtua siitä että käytössä oli pehmeää salaattifetaa, eikä kovaa, murenevaa terävänmakuista sorttia. Kehityskelpoinen, mutta mureutta kaipaa kyllä, kenties rasvan määrää lisäämällä.

Käytin makkaroiden keittämiseen uutta menetelmää (engl. poaching) jossa valmiit makkarat laitettiin kylmään veteen ja vesi lämmitettiin rauhallisesti 85-asteiseksi. Sitten vesi kaadettiin pois ja makkaroiden annettiin jäähtyä 10 minuuttia, jonka jälkeen ne huuhdeltiin puhtaiksi ja laitettiin jääkaappiin. Toimi mielestäni paljon paremmin kuin keittäminen, sillä makkarat eivät uhanneet halkeilla ja pysyivät rullalla paljon paremmin. Tämän menetelmän huonona puolena on tietysti se että se vaatii ison kattilan jonne kaikki makkarat saa yhdellä kertaa, tai sitten koko prosessi pitää aloittaa alusta. Olen tyytyväinen Clasulta ostamaani 10 litran kattilaan.

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Feta #2


Mökkireissu painaa päälle joten mitään kovaa juustoa ei pysty aloittamaan kun niitä pitäis käännellä päivittäin kypsytyksen alkuvaiheessa. Toisen fetan sen sijaan ehtii hyvin mätkäistä tulemaan.

Reseptiin tuli pieniä muutoksia. Ensinnäkin, käytin 6 litraa maitoa (4l täysmaitoa, 2l kevytmaitoa) ja samat määrät bakteerikantaa, lipaasia ja juoksutetta. Kun juustomassa oli leikattu kattilassa kuutioiksi, se jäi seisomaan tällä kertaa tunniksi (hämmensin muutaman kerran välissä) ennen valuttamista.

Annoin massan valua lävikössä ensin muutaman tunnin, jonka jälkeen kasasin reunoille kuivuneen osan massasta yhtenäiseksi köntsäksi keskelle. Sitten annoin massan valua roikkuen neljä tuntia, jonka jälkeen otin pussin alas, käänsin massan varovasti ympäri ja laitoin roikkumaan vielä vuorokaudeksi. Tulos oli erittäin hyvin muotoutunut juustomassa joka oli helppo leikata yhtenäisen kokoisiksi paloiksi.

Seuraavana päivänä sitten leikkasin juuston noin 3cm kanttiinsa kuutioiksi, ripottelin suolaa päälle ja laitoin jääkaappirasiaan. Nyt ne ovat siellä. Annan olla jääkaapissa suolan kanssa kunnes päästään mökiltä poijes, kuinka kauan se sitten onkaan. Sen jälkeen suolaliuokseen.

Edit: Feta päätyi suolaliuokseen 23.7. eli 9 päivän suolauksen jälkeen. Feta maistuu tässä vaiheessa raa'alta ja on pehmeää.

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Feta


Seuraavaksi ohjelmassa: Fetajuusto

Feta on ensimmäinen juusto jota pitäis vähän kypsytellä että siitä tulis hyvää. Se ei kuitenkaan vaadi kauhean paljoa kypsyttelyä, joten malttamattomalle hyvä ratkaisu ennen semmosia vuoden vaativia juustoja. Käyttämäni reseptin sain kaupantekijäisiksi kun ostin juustotarvikkeita ameriikasta. Kahtotaan mimmosta tulee.


Feta

5 litraa maitoa
1/2 tl lipaasia (Mild Lipase)
1/8 tl bakteerikantaa (Mesophilic Starter Series MA 4000-4001, Danisco)
5 ml juustonjuoksutetta

Maito lämmitettiin 28-asteiseksi. Lipaasi ja bakteerikanta liuotettiin 0,5 desilitraan vettä ja lisättiin maitoon. Annettiin seisoa tunnin verran.

Juoksute sekoitettiin joukkoon ja annettiin seisoa taas tunnin verran eli kunnes juusto leikkautuu siististi (clean break). Kiinteytynyt juustomassa leikataan sentin pitkittäin ja poikittain sentin välein ja annetaan seistä leikeltynä kymmenen minuuttia.

Juustomassa kaadettiin lävikköön joka oli vuorattu juustoliinalla. Liina sidottiin pussiksi ja pussi ripustettiin kuivumaan huoneenlämpöön 24 tunniksi.

Kiinteytynyt juusto leikattiin 3cm palasiksi, jotka sijoiteltiin rasioihin siten että ne eivät koske toisiinsa. Juustopaloille ripoteltiin suolaa joka pinnalle, rasiat suljettiin ja annettiin seistä huoneenlämmössä 1-3 vuorokautta.

Loppusäilöntää varten tehtiin suolaliuos jossa oli 1,2dl merisuolaa 1,9 litraan vettä (1/2cup & 1/2 gallon). Fetapalat laitettiin lasipurkkiin rasioiden pohjalle kertyneen heran ja suolojen kanssa ja suolaliuos kaadettiin päälle. Jätettiin kypsymään jääkaappiin.


Laitoin puolet fetapaloista suolaliemeen yhden päivän kuluttua ja ajattelin laittaa loput kun ovat olleet kolme päivää suolan kanssa pöydällä. Sitten voi ihmetellä eroja.

Veikkaisin että vähän isomman satsin vois vielä tehdä ja sais sen kivasti kahteen tuommoseen umpiopurkkiin säilöttyä. Kuus litraa vois olla seuraava satsi.

Havaintoja: tehtäessä feta (tai mikä vaan juusto) pussissa roikuttamalla tulee aika paljon epämuodostunutta palaa, josta ei saa nättejä kuutioita. Mausta en tiedä. Hukkaprosentti on varmasti pienempi jos tekee vähän enemmän. Yksi resepti kehotti kääntämään fetan ympäri 3-4 tunnin roikutuksen jälkeen. Tätä vois kokeilla, josko siitä sais pallomaisemman asian aikaseksi.

Feta haisee teko/roikutusvaiheessa omituisesti pilaantuneelle maidolle. Oletan että tämä kuuluu asiaan, sillä haisu alkoi koko ajan enemmän muistuttaa fetalle ominaista tuoksua.

Makutestiä ei ole vielä suoritettu.

Edit: makutesti on suoritettu.

Edit: toinenkin makutesti on suoritettu. En havainnut eroa yhden päivän suolaantuneen ja kolme päivää suolaantuneen fetan välillä. En maistellut vierekkäin vaan aloitin uuden purkin kun edellinen loppui. Jos eroa on, se ei ole merkittävä.

Hillottua inkivääriä



Eräs tulevaisuusprojekti vaatii hillottua inkivääriä. Ja miksi ostaa kaupasta sitä mitä saa itse aikaan puolen tunnin nysväämisellä ja kuuden tunnin keittämisellä. Vai saako? Sitä lähdin tänään hetken mielijohteesta selvittämään. Inkiväärin hilloamisen väistämättömänä sivutuotteena on inkiväärisiirappi, joka sekin kuuluu erään toisen tulevaisuusprojektin vaatimuslistaan. Kuinkas sattuikaan!

Ensin matkamme johti inkivääriostoksille. Sitähän saa ihan mistä vaan, mutta koska halusin myös nuudeleita, ostin samalla inkiväärini Aseanic Tradingista. Jotenkin huomaamattomasti samalla matkaan tarttui bambuhöyrystin, jollaista olen jo kauan haikaillut. Sillä saa kivoja kiinalaisia täytettyjä leipiä aikaan, ja keittiönsä tuoksumaan kiinalaiselta ravintolalta. Mutta tämä taas ei liittynyt inkivääriin millään tavalla.



Toinen vaihe useassa projektissani näyttää olevan internetsurffaus. Musta olisi hienoa jos olisi keittokirja josta katsoa, eikä tarttis miettiä että kukahan tämänkin on kirjottanut ja onko se itse tehnyt tätä koskaan. Ja onko tuo kuva tämän reseptin mukaan tehdystä tuotteesta vai onko se löytynyt jostain päin nettiä. Mutta kaikesta ei voi olla kirjoja ainakaan niin kauan kun lottovoitto antaa odottaa itseään.

Mother Earth News tarjosi tämän päivän linkin. Ainoa paikka jonka vähäisellä guugletuksella löysin joka ei halua viipaloida inkivääriään liian ohueksi. Tuplasin samantien reseptin ja olis pitänyt vaan tehdä nelinkertanen satsi. Eihän puol litraa oo nimekskään.

Hillottu inkivääri

5 dl (300g) kuorittuja inkivääriviipaleita
5 dl (460g) sokeria
7,5 dl vettä
2 rkl sitruunamehua

Inkivääriä kuoritaan ja viipaloidaan 5mm siivuiksi sen verran että sitä tulee lopuksi vaadittu määrä. Vesi, sitruunamehu ja sokeri sekoitetaan ja kiehautetaan. Kun sokeri on kokonaan sulanut, laitetaan sekaan inkiväärit. Annetaan poreilla mahdollisimman pienellä tulella kypsäksi. Raaka inkivääri kypsyy 3-6 tuntia paksuudesta riippuen. Inkivääri on kypsää kun se maistuu kypsältä. Jos sokeriliemi uhkaa kuivua kasaan, lisätään vettä.

Kun inkivääri on kypsää ja sokeriliemi on kiehunut siirapiksi, otetaan kattila pois liedeltä ja annetaan jäähtyä puoli tuntia. Jos siirappi on liian laihaa, annetaan kiehua kovemmalla tulella ilman kantta kunnes sopivaa. Siirappi valutetaan talteen ja inkiväärit laitetaan leivinpaperille siten että ne eivät koske toisiinsa. Annetaan kuivua yön yli.

Kuivuneet inkiväärit pyöritellän muutama kerrallaan sokerissa. Valmiit inkiväärit voi säilyttää purkissa kuivassa paikassa. Jos inkiväärit tarttuvat toisiinsa, ne ovat liian kosteita, jolloin ne voi pyöritellä uudelleen sokerissa ja jättää kuivumaan ritilälle tai leivinpaperille.




Keitin tätä satsia about kuusi tuntia. Lopputulos oli erittäin mieluinen, mehevä ja makea inkivääri joka oli kuitenkin tulinen ja voimakkaan inkiväärinen. Se tummeni prosessin aikana, kuten kuvista voi päätellä. Keittelin jossain välissä ilman kantta jotta siirapista tulisi tymäkämpää. Ajattelin koettaa tehdä seuraavan satsin vähän vaaleammaksi keittämällä inkiväärit ensin kypsäksi laimeassa sokeriemessä ja keittämällä siirapin kasaan vasta aivan loppuvaiheessa.



Kun seos oli jäähtynyt, laitoin inkiväärit hetkeksi siivilään valumaan ennen paperille kuivumaan siirtämistä. Lopputulos on silti melko tahmea (tämä kama muuten voittaa maailman tahmaavimman ruoka-aineen tittelin). Ajattelin että josko seuraavalla kerralla inkiväärit valuttais siivilässä ilman jäähdyttämistä, jolloin siirappi olis juoksevampaa. Tämä tietysti riippuu myös siitä kuinka kasaan siirapin keittää. Omastani tuli melko tymäkkää.



Puoli litraa hillottua inkivääriä katoaa kyllä niin nopeasti että en tiedä kerkiääkö tämä erä Projektiin missään vaiheessa. Vaan ei se mitään, vaikka tähän menee aikaa, on näiden namien hilloaminen naurettavan helppoa. Ensi kerralla litran satsi tai suurempi.