perjantai 30. marraskuuta 2012

Ohrapuuron ylistys

Uunipuurot ovat niin naurettavan yksinkertaisista sapuskaa. Niihin menee yhden käden sormilla laskettava määrä raaka-aineita jotka ovat kaikki halpaa peruskamaa ja koko sinä aikana kun puuro on uunissa, sille ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Jos ei ota huomioon sitä aikaa joka kuluu vuoan tiskaamiseen tai kävelylenkkiin joka pitää tehdä sillä välin kun puuro jäähtyy kolmella lautasella, niin vaivannäkö lasketaan sekunneissa. Olen valmis julistamaan uunipuuron kaikkien aikojen parhaalla hinta-vaiva-hyötysuhteella olevaksi sapuskaksi.

Ohrapuuro

1 litra maitoa
2 dl rikottuja ohrasuurimoita
1/2 tl suolaa
pari nokaretta voita

Napsautetaan uuni päälle 175C lämpötilaan. Otetaan parin litran vetoinen kannellinen uunivuoka. Kaadetaan pohjalle ohrat ja suolat. Lorotetaan maito päälle ja hämmennetään kerran. Tiputetaan voinokareet pinnalle lillumaan. Kansi päälle ja uuniin. Kolmen tunnin päästä otetaan ulos. 



Kaiken kukkuraksi se säilyy jääkaappirasioihin pakattuna paitsi syömäkelpoisena, jopa herkullisena. Ja sitä voi tehdä ison satsin kerralla. Juu, hyvä mättö on tämä. Mustikkasoppaa kun vielä lorauttaa päälle niin kyllä kelpaa.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Paahdettu lammaskeitto



Veli Viulu on päätynyt sitten ensimmäiseen oikeaan reseptiin saakka. Ja kyseessähän oli, kuten otsikosta saattaa arvata, paahdettu lammaskeitto. Tämä resepti pääsi yllättämään aika mieluisasti, sillä itse keitetystä liemestä, paahdetuista juureksista ja raikkaasta sitruunankuoresta makunsa ammentava liemi oli kerrassaan herkullista. Koipilihat sopivat tarkoitukseen oivallisesti ja keitossa maistui lammas parhaimmillaan. Vähän mietitytti että antaako näin monimutkainen prosessi riittävästi lisää keiton makuun, vai kannattaisiko vain pilkkoa vihannekset ja keitellä soppa valmiiksi. Lopputulos: kyllä antaa ja ei kannata.


Alkuperäinen resepti on peräisin Matthew Drennanin kirjasta Keitot, josta olen blogannut aikaisemminkin. Tein siihen kuitenkin melko liberaaleja muutoksia. Huomattavin niistä oli se että originaali käytti yhden koiven per ruokailija, kokonaisena paahdettuna ja pilkkomattomana. Eli kyseessä oli oikeastaan "potka ja liemi" -tyyppinen ratkaisu. Koska Veli Viulun koipi oli aivan liian suuri tällaiseen käsittelyyn, käytin ainoastaan yhden koiven. (Kirja käyttää neljä. Taitavat olla karitsan koipia, vaikka opuksessa käytettävät lihamäärät ovatkin yleensä reippaasti yli meikäläisen maun.) Lisäksi poistin sellerin kun se nyt ei lukeudu suosikkeihini ja sitä jäisi kuitenkin jääkaapin perälle mätänemään vähintään puolet. Korvasin sen ylimääräisellä sipulilla ja lisäsin lanttua mukaan joukkoon. Kaikki muutokset toimivat erinomaisesti.

Paahdettu lammaskeitto

1 Veli Viulun koipi (muutkin lampaat kelpaavat)
1 pieni valkosipuli
rosmariinia
suolaa
puolikas suuresta lantusta
2 suurta porkkanaa
2 sipulia
1,5 dl kokonaisia ohrasuurimoita
3 tomaattia
1 sitruunan raastettu kuori
1,5 l itsekeitettyä lammaslientä
vettä
liemen keittelystä ylijääneet rasvat paistamiseen

Koipi huuhtaistaan ja pyyhkäistään kuivaksi. Lihaan tökitään veitsellä reikiä ja tungetaan valkosipulinkynnet kokonaisina (tai puolikkaina) reikiin. Pinnalle sipaistaan öljyä ja ripotellaan reilu kerros rosmariinia ja suolaa.
Juurekset ja sipuli pilkotaan soppakokoiseksi kuutioksi ja käräytetään niihin oikein kuumalla pannulla väriä pintaan. Levitetään paistetut kasvikset uunivuokaan, huuhdellaan pannu puolella litralla lientä ja kaadetaan sekin vuokaan. Asetetaan koipi koko komeuden päälle. Paistetaan uunissa 150C "kunnes kypsää" eli tässä tapauksessa noin 2 tuntia.
Sillä aikaa keitetään ohrasuurimot lopussa lihaliemessä kypsäksi. Esikypsentämättömillä tähän meni noin tunti. Ohennetaan lientä fiilispohjan mukaan matkan varrella niin että sitä on keittämisen jälkeenkin vielä riittävästi.
Kun liha on kypsää, otetaan vuoka uunista ja siirretään koipi leikkuulaudalle. Siirretään paahtuneet kasvikset ohran ja liemen sekaan. Sekoitetaan joukkoon soppakokoisiksi pilkotut tomaatit ja raastettu sitruunan kuori. Kun koipi on jäähtynyt sen verran että siihen voi koskea, revitään lihat irti luista, pilkotaan suupaloiksi ja sekoitetaan keittoon. Kuumennetaan kiehuvaksi, hienosäädetään makua tarvittaessa ja kauhotaan tarjolle.

Sain jopa käytettyä edellisessä postauksessa syntyneen rasvankin tähän soppaan, eli kuten uhkasin, paistoin siinä juureksia. Pitää vaan muistaa että kun haluaa käyttää liemestä noukittua rasvaa (jossa on nestettä mukana) erittäin kuumalla pannulla, että se roiskuu hetken aikaa aggressiivisesti. Kannen käyttö kannattaa ja ei se roisku kuin hetken. Mutta maku on kyllä herkku, lampaanrasvassa paistettuja juureksia voin suositella varauksetta. Kannattaa myös paistaa niitä aika pienissä satsesissa niin pannu pysyy kuumana ja saa kärtsättyä sitä pintaa, se sisus kypsyy sitten uunissa.

Sitruunankuoren määrä vaikutti ensi alkuun epäilyttävän suurelta, mutta ainakin tässä satsissa koko sitruunan kuoret menivät mukavasti. Suolan määräkin tuli aivan nappiin liemen ja paistin kanssa, joten tämä oli siitä harvinainen keitto että viimeisessä vaiheessa makua ei tarvinnut viilata ollenkaan. Liekö kokilla ollut nälkä...

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Veli Viulu liemessä

Olipa kerran kaukaisessa Orimattilan maassa musta päkäpää pässi. Se eleli onnellisena veljiensä kanssa Omppu Tontun Luomutilalla. Tämä pässi ei vielä syntyessään sitä itse tiennyt, mutta sillä oli kolme helsinkiläistä kummisetää jotka nimesivät hänet Veli Viuluksi. Kävipä kerran kesäisenä lauantaipäivänä jopa niin että kummisedät kävivät katsomassa Veli Viulua, joka veljensä kanssa potrassa kunnossa mussutti heinää aitauksessaan lammasmaisia ääniä päästellen. Syliinkin VV pääsi, joskin on vaikea sanoa oliko se tästä erityisen mielissään...

Syksy saapui ja Veli Viulu pääsi toivottavasti onnellisen lampaantiensä päähän. Niinpä viime lauantaina Kummisetä I körötteli Helsinkiin mukanaan neljä kassillista teurastuoretta lampaanlihaa ja luita, pilkottuna ja vakuumipakattuna. Sekä pää. Kolme kummisetää jakoivat Veli Viulun ruokaisat osat keskenään ja päättivät järjestää vielä Veli Viulun kunniaksi Lampaanpeijaiset. Sittemmin tämän kummisedän osuus on päässyt pakkaseen odottamaan lammasprojektien alkamista.

Niistä ensimmäinen tulee olemaan keitto. Ennen kuin tätä kyseistä keittoa voidaan kuitenkaan tehdä, tarvitaan lammaslientä. Ja näin potkaistaan käyntiin ensimmäinen VV-projekti. Ei siis muuta kuin kaivetaan luut pakkasesta ja ruvetaan keittelemään.

Lientä varten ei tarvita edes mitään erillistä reseptiä, sinne kun voi nakata makua antamaan melkein mitä sattuu kaapista löytymään. Selleriä jos olisi ollut, niin olisin laittanut. Ja valkosipulia, jos olisin muistanu. Korjataan keittoa tehdessä. Tällä kertaa siis otettiin lampaan luita (3 kappaletta, vajaa kilo), kolme porkkanaa ja puolitoista sipulia (kaapissa oli nahistunut puolikas). Mausteiksi laakerinlehtiä (1 rkl silppua), mustapippureita (15 kpl) ja rosmariinia (2tl), määrät on ihan veikkauksia kun kaikki pistettiin silmämääräisesti. Ainoa minkä mittasin oli suola. Laitoin veteen 0,5% suolaa, eli käytin kolme litraa vettä ja 15g merisuolaa. Mielestäni näin tulee liemi joka on maukas, mutta joka jättää maustamisvaraa vielä itse keitonkeittelyvaiheeseen. Sitten vaan liemi tulille. Kuorin pinalta vain suurimmat vaahdot kun liemi alkoi kiehua, mutta annoin melko pian vaan poreilla rauhassa. (Jos haluaa kirkasta lientä, kannattaa laittaa ensin pataan pelkät lihat ja vesi ja kuoria rauhassa kunnes vaahtoaminen loppuu. Näin ei sipulit ole tiellä ja ei tule kuorittua rosmariineja pois liemestä.)

Kelloakaan en jaksanut katsoa, mutta veikkaisin että sellainen kuusi tuntia vierähti ennen kuin olin sitä mieltä että liemi on sopivan valmista. Lihat olivat irronneet luista jo aikaa sitten, mutta porkkanat eivät vielä olleet alkaneet hajoilemaan. Siivilöin ensin suuret palat tavallisella läviköllä ja annoin valua hetkisen. Sitten vielä lopuksi hienon siivilän lävitse jolloin jäljelle jäi vähän reilu kaksi ja puoli litraa puhdasta lientä.


Sitten vaan jääkaappiin odottamaan että rasva kovettuu, jolloin se on helppo kuoria pienellä siivilällä liemen pinnalta. Tällaisessa vähärasvaisessa tapauksessa tämä vaihe ei liene niin välttämätön, mutta possusta kun on tottunut lientä keittelemään, niin tavaksi on jäänyt.

 

Mulla on aina hienoja visioita siitä miten herkullinen tallelle otettu rasva kannattaisi käyttää, mutta ilmeisesti maailmassa on enemmän projekteja joista jää rasvaa yli kuin projekteja joihin tarvitsisi lisätä rasvaa, joten ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun kuvassa näkyvän rasian kaltainen on löytynyt jääkaapin perältä hieman vihertävänä. Tällä kertaa visioni kuitenkin on se että ajattelin jossain vaiheessa tehdä juurespaistosta johon pilkkoisin punajuuria, lanttuja, nauriita, porkkanoita ja perunoita ja sitten vaan lampaanrasvassa kevyellä lämmöllä pannulla paistelisin kunnes olisivat kypsän rapsakoita. Katsotaan kuinka käy.

Edit: Hyvin kävi. Herkullinen soppa syntyi. Veli Viulun edesottamuksia löytyy lisää tunnisteella Veli Viulu. 
BÄÄ!