perjantai 27. syyskuuta 2013

Olutta, vaihe 3: korkkaus

Käsivaralla kuvattu, eli taiteellisen epäkeskitetty Irish Red Ale.
On sitten viimeinkin tullut aika maistaa ikuisuuksia sitten pantua ja kauan sitten pullotettua (kärsimättömyys on hyve, vai miten se meni) punaista irkkua ja täytyy todeta että kyllä tuli hyvää. Standardiksi sanottakoon että tässä vaiheessa tähtäimessä on enemminkin virhemakujen poistaminen kuin tuotteen täydellisyyden hiominen, mutta siitä viis. Tavoitteissa onnistuttiin heittämällä, eli oikein nautittavaa olutta saatiin aikaiseksi.

Oluenkuvailusanastonikin on vielä rakenteluvaiheessa, mutta toteaisin että maku on miellyttävän maltainen olematta kuitenkaan kovin makea. Olut vaahtoaa kivasti ja suutuntuma on hieman kermainen. Omasta mielestäni kovin positiivisella tavalla. Humalan makua ei juurikaan havaitse ja katkeruutta on vain aavistus. Väri on ehkä aivan aavistuksen tummempi kuin mitä henkilökohtainen näkemykseni täydellisestä punaisesta olisi. Tätä pitää kurkata valoa vasten jotta se näyttäytyy punaisena. Petollisen helppoa juotavaa. Onneksi seuraava satsi on jo käymässä!

Oluen kyytipojaksi laitoin Wellingtonin possua Alton Brownin reseptin mukaan ja sivuun sähläsin leipäpaistosta ja salaattia. Wellingtonista tuli erinomaista ja se natsasi kivasti irkkuoluen kanssa. Kelpo mättöä.

Britti ja irkku



sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Olutta, vaihe 2: pullotus

Rubaeoir

On tullut aika pullottaa kolme viikkoa sitten pantu Rubaeoir. Prosessi on vielä hiontavaiheessa ja tuntuu että tähän pullotusvaiheeseen tulee käytettyä pesun, desinfioinnin ja itse pullotuksen ohella säätämiseen aivan liian suuria määriä aikaa. Prosessi menee tällä hetkellä jokseenkin seuraavasti:

Aloitetaan tyhjentämällä paljon pöytätilaa, sillä se loppuu kuitenkin kesken. Huudellaan ja desinfioidaan välineistö, eli pullot joihin olut ollaan laittamassa, korkit, pullotusämpäri pullotusletkuineen, lappo, sekä ominaispainomittari.

Pullon pohjalle jää kamaa huomattavasti enemmän kuin uutteesta tehdessä.

Arvioidaan paljonko tarvitaan sokeria pullotettavan määrän hiilihapottamiseen, kiehautetaan desi vettä ja liuotetaan sokeri siihen. Annetaan jäähtyä ja kaadetaan pullotusämpäriin. Kaivetaan käymispullo käymiskaapista ja lapotaan olut pullotusastiaan sokerin päälle. Muistetaan hyvässä lykyssä ottaa näyte ominaispainon mittaamista varten ennen sokeriin sekoittamista. Mitataan ominaispaino. Kun olut on pullotusastiassa, siirretään se pulloihin pullontäyttäjällä. Isketään korkit päälle ja siirretään jälkikäymään vähintään viikoksi, mieluusti kahdeksi.

Valmiina pullotukseen.

Tarkoitus on ollut jo jonkin aikaa saada ostettua mittalasi jotta saisi tuon ominaispainon mittaamisen tehtyä ilman suuren suurta sähläystä. Viinimaailma on kuitenkin viikonloppuisin kiinni ja kuka sitä nyt Myyrmanniin jaksaa viikon aikana polkea. Kokeilin siis tällä kertaa ottaa ominaispainonäytteen puolen litran muovipulloon jonka sitten hiilihapotin suoraan pullosta. Illalla oli siis pitsan kanssa tarjolla ensimmäinen tuopillinen, mutta maistelusta enemmän ensi kerralla.

Tämä kyseinen satsi on käymisastiassa aivan mustaa. Läpi ei nähnyt vaikka valoa vasten kurkisteli ja epäilin jokko tästä punaista tulee ollenkaan, kuten tarkoitus oli. Vaan kyllä sen siitä vaaleni kunhan pääsi pienempään purkkiin. Olen ottanut tavaksi pullottaa ainakin yhden pullon läpinäkyvään puteliin jotta voin seurata kirkastumista ja värin kehittymistä pullokypsymisen aikana.

Korkit kiinni. Etualalla hiilihapotettu yksilö.

Sitten kun kaikki olut oli pulloissa, ei muuta kuin korkit päälle, pieni päällipuolen huuhtelu, pullojen identifiointi ja sitten kypsymään. Eränumeron kirjoittaminen korkkiin on hyvä tapa pitää kirjaa siitä mitä missäkin pullossa on. Kun tekee näin pieniä satseja, ei pääse käsi väsymään tässäkään hommassa. Värikoodatuilla korkeillakin tietysti pärjäisi. Patenttikorkillisiin pulloihin pitää vaivautua laittamaan teippi vielä korkin päälle jotta uudelleenkäyttö on sitten helpompaa. Patenttikorkilliset ovat muuten nerokkaita tuotteita, mutta niiden löytäminen ,33-koossa on osoittautunut haasteelliseksi. Pikkupullo on kuitenkin minulle mieluisin pullokoko, joten patenttikorkillisten puutteessa pitää käyttää Tapio Wirkkalaa.

Satsi #6 valmiina jälkikäymiseen.

Sinne kaapin alle ne nyt sitten päätyivät. Vähän jännittää. Kahden viikon päästä maistellaan.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Makkaran rasvaprosentti: tulokset


Nyt on sitten maisteltu neljää lajia makkaraa. Ensimmäinen kokeilu meni siten, että nakattiin makkarat pannulle, kärtsättiin kiva pinta molemmille puolille ja annettin hautua kannen alla ilman lämpöä kypsäksi. Sivuun laitettiin vähän pupunruokaa, kuoriperunamuussia ja kotitekoista mäskileipää. Sekä tietysti tuoppi kotitekoista olutta.

Arvovaltainen jury arvioi makkaroita (tietämättä missä oli kuinkakin paljon rasvaa) jokseenkin seuraavasti: Inkiväärimakkara oli vetinen sisältä, omenapossu oli kaikkein mehevin, valkosipulimakkarassa oli erinomainen rakenne ja rasvaisin maku. Meiramimakkara jäi lähes kommenteitta.


Tulokseen on saattanut vaikuttaa se, että inkivääri-salviamakkara jäi täytöltään ehkä hieman vajaaksi. Yksin kun täyttää niin pitää kontrolloida aika montaa liikkuvaa osaa kerralla ja laatu joskus hieman kärsii.  Rakas joulupukki: lupaan olla kiltti koko loppuvuoden, voinko saada lahjaksi niin ison asunnon että siihen mahtuu makkaraprässi?


Omat arvioini olivat samoilla linjoilla. Kaikki makkarat olivat erinomaisen makuisia, rakeisuutta ei ilmennyt ollenkaan. Rasvaisuudessa en maussa ja suutuntumassa havainnut suuriakaan eroja. Ensi kerralla kun innostun kokeilemaan, kokeilen prosenttiosuuksilla 20,35 ja 50. Hämmentävää lähinnä kuinka rasvapitoisuuden nostaminen 20 prosenttiyksiköllä ei tuonut sen suurempaa muutosta.



Toinen testauskerta oli ulkosalla. Nautittiin siitä että illat alkaa viiletä ja että vielä ei ole niin kylmä etteikö grilliä viitsisi laittaa tulille. Pahaksi onneksi kamerasta pääsi akku loppumaan enkä kännykkääkään viitsinyt sisältä lähteä hakemaan.

Maistelun tulokset olivat kuitenkin yllättäviä: kun grilli oli antanut makkaroille pintaan väriä ja hieman savun makua, oli tuomariston vaikeaa erottaa makkaroita toisistaan. Jopa kokilta itseltään meni makkaran lisäksi sormi suuhun kun piti kertoa mikä kyrsä oli mitäkin. Kaikki olivat kuitenkin maukkaita ja rakenteeltaan erinomaisia. Ensi kerralla voisi kokeilla grilliin ihan vaan possumakkaraa suolalla ja pippurilla. Siihen sinappia syrjään niin ei siinä muuta tarvittaisi.

Grillisessiosta opittua:
- grillimakkarassa saa olla enemmän mausteita kuin pannumakkarassa.
- erittäin hapan hapankaali maistuu makkaran kanssa vähemmän happamalta
- olut, makkara, hapankaali ja myöhäiskesän viileä ilta ovat lyömätön yhdistelmä.