Karjalanpiirakan sukukunta

Vakituinen lukijakuntani antoi tylyä palautetta siitä kuinka kuvatonta ruokablogia ei vaan voi jaksaa lukea. No mitäpä minä en tekisi uskollisten fanieni hyväksi, joten ei muuta kuin rikkinäinen kännykkäkamera vasempaan käteen, pulikka oikeaan käteen ja hihat sauhuamaan. Kamerani ongelma on siis siinä että koska siitä on LCD sökönä, ei voi nähdä minkälaisia kuvia tulee ennenkuin koneella. Eikä tietenkään pysty kontrolloimaan kameraa millään tavalla muuten kuin avaamalla linssinsuojuksen ja iskemällä fotonappia. Tämä siis surkeana selityksenä sille miksi kuvat on susia. Mutta täältä siis pesee!



Karjalanpiirakoiden tekohan aloitetaan keittämällä riisipuuro. Koska karjalanpiirakat ovat hyviä, niitä pitää olla riittävästi. Loogisesti riisipuuroakin on oltava tällöin neljästä maitolitrasta. Kymppilitrainen kattila oli hyvä juttu.

Riisipuuro

8l vettä
8l puuroriisiä
4l maitoa (2l kevytmaitoa ja 2l täysmaitoa)
1 tl suolaa

Kiehuvaan veteen lisätään riisit ja keitellään kunnes suurin osa vedestä on imeytynyt. Maito lisätään, lämmitetään kiehuvaksi ja keitellään puuroksi jatkuvasti hämmennellen.

Puuroon olisi voinut nakata toisenkin teelusikallisen suolaa. Tuli sitten maistettua vasta kun melkein kaikki oli leivottu. Tuli myös vähän tahmea puuro, olis kiva jos sais ryynit säilymään hieman enemmän kasassa. Mut hyvä mättö tuli.



Sitten tehdään taikina. Keittokirjasta löytynyt naurettavan pieni ohje viisinkertaisena olkaa hyvä. Ei näytä niin isolta kuvassa kuin miltä se tuntui siinä vaiheessa kun puolet piirakoista oli leivottu. Ja en joutunu edes itte pulikoimaan kuin murto-osan.

Karjalanpiirakat (150 kpl)

1l vettä
4 tl suolaa
7,5 dl vehnäjauhoja
20 dl ruisjauhoja

voisulaa (ehkäpättiin semmoset 150-200g)

Suola, vehnäjauhot ja 15dl ruisjauhoja sekoitetaan, vesi lisätään ja vaivataan tasaiseksi taikinaksi. Loput ruisjauhot lisätään vähän kerrallaan. Taikina jaetaan 150 osaan ja kaulitaan pulikalla kämmenenkokoisiksi soikioiksi. Täyte levitetään keskelle ja reunat rypytetään osin täytteen päälle.

Piirakat paistetaan 300-asteisessa uunissa sen verran kypsiksi kuin kokki tykkää. Hyvä mittari on se, että kun riisipuuroon ilmestyy laikkuja, on piirakka kypsä. Uunista tulleet piirakat voidellaan kuumana voisulalla ja siirretään hetkeksi jäähtymään. Kun piirakat ovat jäähtyneet hetkisen, ne voidaan pinota päällekkäin ilman takertumisen vaaraa. Tai syödä pois.

Tästä taikinasta tuli ihan liian löysää. Siihen piti alustaa ihan sikana vehnäjauhoja lisäksi, joten ensi kerralla vastaavaan määrään vois mättää suoriltaan vaikkapa 10 dl vehnäjauhoja, todennäkösesti 12. Taikina sekoitettiin 10 litran ämpärissä kun kolmen litran ikeakulhoihin ei mahtunut. Ämpärit on tosi epäkäytännöllisiä, niissä on korkea reuna ja vähän tilaa käsille. Viislitrainen kattila olis varmaan ollu voittajan valinta.



Sitten vaan taikina ensin viiteen palaan ja niitä sitten pienemmiksi. 32 osaan jakaminen tuotti hyviä tuloksia. Minkäänlaista kuvaa pulikoinnista ei kameralta löydy, tässä lähin todiste tästä taidonnäytteestä.



Kun piirakkapohja on littana ja puuroa on ladottu sopivasti päälle, yritetään saada reunat nätille rypylle ja pysymään paikallaan. Tämä tuuripelin ja salatieteen yhdistelmä luonnistuu niiltä joilta Kokemusta löytyy.



Mutta vaikka perinteiset karjalanpiirakat ovat kertakaikkiaan erinomaisia, on jotakin joka iskee vielä kuin miljoonampi volttia. Se on nimittäin samaan kuoreen kätketty puolukkatäyte. Semmosta herkkua on se että oksat pois.

Puolukkatäyte

568g puolukoita pakastimesta
100g sokeria
80g ruisjauhoja

Puolukat survaistaan nuijalla kevyesti mössöksi. Sokeri sekoitetaan joukkoon ja lopuksi lisätään jauhoja kunnes haluttu, eli noin riisipuuroa vastaava, rakenne saavutetaan. Käytetään karjalanpiirakoissa kuten riisipuurokin.

Epäilen hieman vaakaani tai vaa'anlukutaitoani tuon 80g:n kanssa, mutta sillai se näytti. Olisin kuvitellu että enemmän olis pitäny mättää. Pikkusen olis saanu olla sokuria enemmän, ehkä, mutta tällaisenaan menee happaman kavereille oikeen erinomaisesti eikä multakaan syömättä jää yksikään.



Sitten kun suurin osa vaivasta oli nähty ja pulikan kanssa pelattu riittävästi, mieleen tuli urbaanilegenda niistä vanhoista mummoista jotka keskustelevat karjalanpiirakkakoneesta ja nuorelta jannulta kestää jokin aika tajuta että niillä on käytössään pastakone.

... minulla on pastakone!

Hommasta tippui sitten samantien suurin osa vaikeudesta poijes. Piirakkataikina jaetaan paloihin, pyöräytetään sormen paksuisiksi pötkylöiksi ja kiskaistaan koneen läpi ensin paksuimmalla, sitten keskimmäisellä ja lopuksi ohuimmalla asetuksella. Kun aloittaa laittamalla taikinapötkylän poikittain ja kaulimalla joka kerta poikittaissuuntaan (että se levenee enemmän kuin pitenee) saa aika erinomaisia piirakoita. Nopeasti. Vaivatta. Miksei tätä hoksannu heti ensalkuun...



Kone on just sopivan kokoinen karjalanpiirakoitten tekemiseen, mutta tää oli niin helppoa että on ehkä pakko kokeilla miten tortillat syntyy pastakoneella. Jos ne syntyy hyvin ja helposti niin tämä poika marssii ostamaan leveämmän pastakoneen. Tämä kyseinen kaveri irtosi alennuksesta kun siinä on tuo peltijalka vääntynyt. Ei maksant paljo mittään. Ei se hyvi oo kestänykkään, mutta veivaa kyllä vielä.

Tästä setistä jäi kuitenkin taikinaa yli aika reippaasti. Viimeisestä viidesosasta tehtiin vain kuusi piirakkaa, lopputaikina päätyi pakkaseen. Komia kasa saatiin aikaiseksi ja nyt on taas hyvä mieli kun on uusi iso pakastin johon voi latoa paljon karjalanpiirakoita tulevan syksyn varalle. Kestävät ehkä pari viikkoa. Ei tommonen sadan satsi niin valtava ole ja jos koko homman olis tehnyt pastakoneella niin olis menny jopa aika kevyesti, veikkaan. Kunhan tuorepuolukka iskeytyy tarjolle halvoilla hinnoilla, vois tehdä ihan noita puolukkaversioita kunnon maksisatsin. On ne vaan niin hyviä.