perjantai 28. marraskuuta 2008

Naan-leipä


Intialainen ruoka on hyvää. Se on lisäksi aina mukava projekti jonka parissa saa puuhastella pidempäänkin ja palkkioksi keittiöön ilmestyy kasa ruokaa jota voi mutustaa sitten viikon verran. Intialainen keittiö on kuitenkin täynnä mystisiä salaisuuksia, joista pienin ei ole naan-leipä. Kyseessähän on siis intialaiselle leivälle poikkeuksellisesti hiivalla kohotettu leipä, joka paistetaan tandooriuunissa ja sivellään paistamisen jälkeen gheellä. Olen jokusen kerran tätä yrittänyt tehdä ja mielestäni tulos on ollut peruspullan kaltainen. Liekö vika ollut reseptissä, tandooriuunin puutteessa, raaka-aineissa, vaiko ihan vaan tekijässä, en tiedä. Päätin kuitenkin jatkaa tutkimuksia.

"Mitä Youtubessa ei ole, sitä et tarvitse." -Vanha viidakon sananlasku. Manjula laittaa intialaista ruokaa mukavilla internetvideoilla ja naan löytyi myöskin hänen valikoimistaan. Resepti löytyy kätevästi Manjula's Kitchenistä joskin määrät on muutettu suomalaisemmiksi melko liberaalisti. Tandooriuunia minulla ei tietenkään ole, mutta myöskin pizzakivi puuttui, joten tein leivät pelkällä uunipannulla. Pohja jäi vaaleaksi, mikä oli arvattavaa.


Naan-leipä

5 dl vehnäjauhoja
1 3/4 dl kädenlämpöistä vettä
2 rkl ruokaöljyä
3 rkl jugurttia
1 tl sokeria
1 tl suolaa
hyppysellinen leivinjauhetta
1 tl kuivahiivaa

Hiiva liuotetaan veteen. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja niihin lisätään ensin öljy ja sitten jugurtti. Tasaiseen seokseen lisätään hiivavesi ja vaivataan pehmeäksi taikinaksi. Lopuksi vaivataan öljytyillä käsillä taikinasta pallo, joka jätetään kohoamaan. Annetaan kohota kaksikertaiseksi.

Taikina jaetaan kuuteen osaan ja muotoillaan jokaisesta hieman alle sentin paksuinen leipä. Leivät laitetaan mahdollisimman kuumaan (300C) uuniin grillivastuksen alle ja paistetaan kolmisen minuuttia eli kunnes ne ovat pullistuneet ja pintaan on muodostunut mustia laikkuja. Valmiit leivät voidellaan runsaalla voisulalla ja syödään heti.



Nämä olivat parhaat naan-leivät tähänastisista kokeiluista. Jatkamma yrittämistä pizzakiven kanssa. Tekisi mieli myös käydä hakemassa gheetä jotta tietäisi vaikuttaako se lopputulokseen, mutta kun se on niin paljon kalliimpaa kuin voi. Tai sitten pitää vaan tehdä itse.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Missä on päivälliskutsu, postissako? :) Näyttää vähän mustilta, eiks se haitannu? Kun ei naan mun mielestä maistu voilta niin varmaan se ghee on jotenkin osallisena asiassa. Mites jos kokeilis öljyjä, jotain mietoja? Kookos vois olla hyvä mutta vähän makuisa.

Anonyymi kirjoitti...

Voin voi kirkastaa helposti itsekin => ghee