Olutta, vaihe 3: korkkaus

Käsivaralla kuvattu, eli taiteellisen epäkeskitetty Irish Red Ale.

On sitten viimeinkin tullut aika maistaa ikuisuuksia sitten pantua ja kauan sitten pullotettua (kärsimättömyys on hyve, vai miten se meni) punaista irkkua ja täytyy todeta että kyllä tuli hyvää. Standardiksi sanottakoon että tässä vaiheessa tähtäimessä on enemminkin virhemakujen poistaminen kuin tuotteen täydellisyyden hiominen, mutta siitä viis. Tavoitteissa onnistuttiin heittämällä, eli oikein nautittavaa olutta saatiin aikaiseksi.

Oluenkuvailusanastonikin on vielä rakenteluvaiheessa, mutta toteaisin että maku on miellyttävän maltainen olematta kuitenkaan kovin makea. Olut vaahtoaa kivasti ja suutuntuma on hieman kermainen. Omasta mielestäni kovin positiivisella tavalla. Humalan makua ei juurikaan havaitse ja katkeruutta on vain aavistus. Väri on ehkä aivan aavistuksen tummempi kuin mitä henkilökohtainen näkemykseni täydellisestä punaisesta olisi. Tätä pitää kurkata valoa vasten jotta se näyttäytyy punaisena. Petollisen helppoa juotavaa. Onneksi seuraava satsi on jo käymässä!

Oluen kyytipojaksi laitoin Wellingtonin possua Alton Brownin reseptin mukaan ja sivuun sähläsin leipäpaistosta ja salaattia. Wellingtonista tuli erinomaista ja se natsasi kivasti irkkuoluen kanssa. Kelpo mättöä.

Britti ja irkku

Olutta, vaihe 2: pullotus

Rubaeoir

On tullut aika pullottaa kolme viikkoa sitten pantu Rubaeoir. Prosessi on vielä hiontavaiheessa ja tuntuu että tähän pullotusvaiheeseen tulee käytettyä pesun, desinfioinnin ja itse pullotuksen ohella säätämiseen aivan liian suuria määriä aikaa. Prosessi menee tällä hetkellä jokseenkin seuraavasti:

Aloitetaan tyhjentämällä paljon pöytätilaa, sillä se loppuu kuitenkin kesken. Huudellaan ja desinfioidaan välineistö, eli pullot joihin olut ollaan laittamassa, korkit, pullotusämpäri pullotusletkuineen, lappo, sekä ominaispainomittari.

Pullon pohjalle jää kamaa huomattavasti enemmän kuin uutteesta tehdessä.

Arvioidaan paljonko tarvitaan sokeria pullotettavan määrän hiilihapottamiseen, kiehautetaan desi vettä ja liuotetaan sokeri siihen. Annetaan jäähtyä ja kaadetaan pullotusämpäriin. Kaivetaan käymispullo käymiskaapista ja lapotaan olut pullotusastiaan sokerin päälle. Muistetaan hyvässä lykyssä ottaa näyte ominaispainon mittaamista varten ennen sokeriin sekoittamista. Mitataan ominaispaino. Kun olut on pullotusastiassa, siirretään se pulloihin pullontäyttäjällä. Isketään korkit päälle ja siirretään jälkikäymään vähintään viikoksi, mieluusti kahdeksi.

Valmiina pullotukseen.

Tarkoitus on ollut jo jonkin aikaa saada ostettua mittalasi jotta saisi tuon ominaispainon mittaamisen tehtyä ilman suuren suurta sähläystä. Viinimaailma on kuitenkin viikonloppuisin kiinni ja kuka sitä nyt Myyrmanniin jaksaa viikon aikana polkea. Kokeilin siis tällä kertaa ottaa ominaispainonäytteen puolen litran muovipulloon jonka sitten hiilihapotin suoraan pullosta. Illalla oli siis pitsan kanssa tarjolla ensimmäinen tuopillinen, mutta maistelusta enemmän ensi kerralla.

Tämä kyseinen satsi on käymisastiassa aivan mustaa. Läpi ei nähnyt vaikka valoa vasten kurkisteli ja epäilin jokko tästä punaista tulee ollenkaan, kuten tarkoitus oli. Vaan kyllä sen siitä vaaleni kunhan pääsi pienempään purkkiin. Olen ottanut tavaksi pullottaa ainakin yhden pullon läpinäkyvään puteliin jotta voin seurata kirkastumista ja värin kehittymistä pullokypsymisen aikana.

Korkit kiinni. Etualalla hiilihapotettu yksilö.

Sitten kun kaikki olut oli pulloissa, ei muuta kuin korkit päälle, pieni päällipuolen huuhtelu, pullojen identifiointi ja sitten kypsymään. Eränumeron kirjoittaminen korkkiin on hyvä tapa pitää kirjaa siitä mitä missäkin pullossa on. Kun tekee näin pieniä satseja, ei pääse käsi väsymään tässäkään hommassa. Värikoodatuilla korkeillakin tietysti pärjäisi. Patenttikorkillisiin pulloihin pitää vaivautua laittamaan teippi vielä korkin päälle jotta uudelleenkäyttö on sitten helpompaa. Patenttikorkilliset ovat muuten nerokkaita tuotteita, mutta niiden löytäminen ,33-koossa on osoittautunut haasteelliseksi. Pikkupullo on kuitenkin minulle mieluisin pullokoko, joten patenttikorkillisten puutteessa pitää käyttää Tapio Wirkkalaa.

Satsi #6 valmiina jälkikäymiseen.

Sinne kaapin alle ne nyt sitten päätyivät. Vähän jännittää. Kahden viikon päästä maistellaan.

Makkaran rasvaprosentti: tulokset

Nyt on sitten maisteltu neljää lajia makkaraa. Ensimmäinen kokeilu meni siten, että nakattiin makkarat pannulle, kärtsättiin kiva pinta molemmille puolille ja annettin hautua kannen alla ilman lämpöä kypsäksi. Sivuun laitettiin vähän pupunruokaa, kuoriperunamuussia ja kotitekoista mäskileipää. Sekä tietysti tuoppi kotitekoista olutta.

Arvovaltainen jury arvioi makkaroita (tietämättä missä oli kuinkakin paljon rasvaa) jokseenkin seuraavasti: Inkiväärimakkara oli vetinen sisältä, omenapossu oli kaikkein mehevin, valkosipulimakkarassa oli erinomainen rakenne ja rasvaisin maku. Meiramimakkara jäi lähes kommenteitta.

Tulokseen on saattanut vaikuttaa se, että inkivääri-salviamakkara jäi täytöltään ehkä hieman vajaaksi. Yksin kun täyttää niin pitää kontrolloida aika montaa liikkuvaa osaa kerralla ja laatu joskus hieman kärsii.  Rakas joulupukki: lupaan olla kiltti koko loppuvuoden, voinko saada lahjaksi niin ison asunnon että siihen mahtuu makkaraprässi?

Omat arvioini olivat samoilla linjoilla. Kaikki makkarat olivat erinomaisen makuisia, rakeisuutta ei ilmennyt ollenkaan. Rasvaisuudessa en maussa ja suutuntumassa havainnut suuriakaan eroja. Ensi kerralla kun innostun kokeilemaan, kokeilen prosenttiosuuksilla 20,35 ja 50. Hämmentävää lähinnä kuinka rasvapitoisuuden nostaminen 20 prosenttiyksiköllä ei tuonut sen suurempaa muutosta.

Toinen testauskerta oli ulkosalla. Nautittiin siitä että illat alkaa viiletä ja että vielä ei ole niin kylmä etteikö grilliä viitsisi laittaa tulille. Pahaksi onneksi kamerasta pääsi akku loppumaan enkä kännykkääkään viitsinyt sisältä lähteä hakemaan.

Maistelun tulokset olivat kuitenkin yllättäviä: kun grilli oli antanut makkaroille pintaan väriä ja hieman savun makua, oli tuomariston vaikeaa erottaa makkaroita toisistaan. Jopa kokilta itseltään meni makkaran lisäksi sormi suuhun kun piti kertoa mikä kyrsä oli mitäkin. Kaikki olivat kuitenkin maukkaita ja rakenteeltaan erinomaisia. Ensi kerralla voisi kokeilla grilliin ihan vaan possumakkaraa suolalla ja pippurilla. Siihen sinappia syrjään niin ei siinä muuta tarvittaisi.

Grillisessiosta opittua:
- grillimakkarassa saa olla enemmän mausteita kuin pannumakkarassa.
- erittäin hapan hapankaali maistuu makkaran kanssa vähemmän happamalta
- olut, makkara, hapankaali ja myöhäiskesän viileä ilta ovat lyömätön yhdistelmä.

Makkaran rasvaprosentti

Oma valitettava kokemukseni on ollut, että makkaroista, joihin ei laiteta leipää tai muuta vastaava lisäainetta sitomaan nestettä, tuppaa tulemaan rakenteeltaan rakeisia ja mehevyydeltään vajaita. Päivänä taannoisena päädyin kuitenkin tekemään lammasmakkaran, joka oli mehevyydeltään lähes täydellinen. Mikä siis erotti tämän satsin aikaisemmista? Olen aina pyrkinyt pitämään lihamassani riittävän kylmänä joten en usko sen olleen ongelma. Jäljelle jää jo muun muassa edellämainitussa postauksessani toteama rasvaprosentti. Mikä siis on hyvä määrä rasvaa? Scientist! Investigate! Tehdään kolme satsia makkaraa, käytetään jokaiseen possun niskaa ja lisätään lihan painosta 10, 20 ja 30 prosenttia ihraa mukaan. Katsotaan mikä on parasta.

Porsaanlihana on tässä kokeessa suomalainen "Viljapossun niska", tuottajana HK. Rasvapitoisuudeksi valmistaja arvioi 14,6%. Ihra tulee Hakaniemen hallin kautta Chef Wotkinilta. Olettakaamme sen laskennalliseksi rasvaprosentiksi 100%. Näinollen reseptien lihamääriin saadaan rasvaprosenteiksi 22,4%, 28,8% ja 34,3%. Käyttämäni reseptit ovat kevyesti muokattuna peräisin kirjasta Charcuterie.

Salvia-inkiväärimakkara (+10%)

500 g  Possun niskaa
50 g    Possun ihraa
8 g      Suolaa
24 g    Inkivääriä (tuore) raastettuna
1,2 g   Salviaa (kuiva)
4,0 g   Valkosipulia (tuore) raastettuna
1,3 g   Mustapippuria rouhittuna
55 g    Jäävettä

Meiramimakkara (+20%)

500 g  Possun niskaa
100 g  Possun ihraa
8 g      Suolaa
4 g      Valkosipulia (tuore) raastettuna
2,0 g   Meiramia (kuiva)
2,0 g   Mustapippuria rouhittuna
55 g    Jäävettä

Valkosipulimakkara (+30%)

500 g  Possun niskaa
150 g  Possun ihraa
8 g      Suolaa
18 g    Valkosipulia (tuore) raastettuna
2,2 g   Mustapippuria rouhittuna
55 g    Jääkylmää punaviiniä

Kasslerin kokonaispaino oli 2088 g  joten siitä jäi mukavasti yli vielä omenapossumakkaraan. Kokeilu aloitettiin leikkaamalla koko kasslerin ja tarvittavan määrän ihraa lihamyllykelvoiksi paloiksi ja jäähdyttämällä ne pakastimessa 1-2 -asteiseksi. Tähän meni noin kaksi tuntia. Itse lihamyllyä jäähdytettiin pakastimessa noin 45min ennen jauhamista (jos lihamylly on liian kylmä, lihat jäätyvät siihen kiinni, mikä ei ole käytännöllistä). Ensimmäinen jauhaminen tapahtui 8mm terällä ja sen jälkeen lihat ja laardi olivat noin 3-asteisia.

Uusi jäähdytys, lihat ja laardi noin 0,5-asteisiksi. Toinen jauhaminen hienommalla (3mm) terällä. Tämän prosessin aikana lihat ehtivät lämmetä 6- ja ihra 9-asteisiksi. Pienempi silmäkoko = enemmän kitkaa ja hitaampi  jauhanta. Ihraa on myös vähemmän ja se jauhettiin jälkimmäiseksi. Kylmäketjussa on siis parantamisen varaa.

Sitten kun kaikki oli jauhettu, makkaramassat sekoitettiin yksi kerrallaan. Ensin mitattiin ja prepattiin mausteet, sitten lihat ja ihrat. Nämä vedettiin sekaisin yleiskoneessa (1 minuutti teholla 1). Sitten sekaan kaadettiin neste ja vaivattiin makkarataikinaksi (1 minuutti teholla 2). Kun taikina oli valmis, se pääsi takaisin pakastimeen jäähtymään.

Kun kaikki kolme olivat valmiit, alkoi makkaran tursottaminen. Suoli tietenkin ensin huuhdeltiin ja lisäksi käännettiin nurinniskoin, jotta se näyttää hieman esteettisemmältä. Lihamyllyn metalliosat jäähdytettiin taas pakastimessa ennen jokaista tursotusta. Heti kun mylly ei enää jaksanut työntää taikinaa, makkara laitettiin poikki ja myllyyn jääneet osuudet päätyivät jääkaappirasiaan josta ne käytetään hampurilaispihveiksi jossain vaiheessa. Yhdestä satsista tuli kuusi makkaraa.

Kontrollimakkarana toimi klassikko omenapossumakkara, joka valmistettiin samoin menetelmin, mutta käytössä oli leivänmurusia kotitekoisesta hapanleivästä. Piti pistää omenapossua tulemaan kun maanantaina saapuu arvostettuja vieraita jotka erehtyivät sen makua kehumaan.

Omenapossumakkara

500 g Possun niskaa
50 g   Possun ihraa
55 g   Tiivistettyä omenamehua
20 g   Kuivattuja omenoita
55 g   Leipärouhetta
6,0 g  Suolaa
1,5 g  Mustapippuria

Kohta maistellaan...

Cream Ale

Riisihiutalepaketin oravalla on "kiinalainen" hattu...

Cream Ale ei nimetään huolimatta sisällä kermaa. Sen sijaan se sisältää riisiä. Toinen täysmäskäyskokeiluni opetti minulle, että 90 minuutin keittoajalla voi aloittaa 8,5 litralla vettä ja että uunissa olevan namiskan, jossa on lämpötiloja, ja uunin lämpötilan välillä ei ole kummoista kausaliteettia. Myöskin sen että sokereita voi tulla yllättävän paljon ja että juoma josta tavoiteltiin viisiprosenttista saattaakin päätyä lähemmäs yhdeksää.

Mallasta, mallasta ja riisihiutaleita.

Resepti: Weed, Feed and Mow kirjasta Brewing Classic Styles.

Panopäivä: 21.8.

Viljat:
470g Pilsnermallasta
470g Maris Otter (Pale Ale) -mallasta
100g Riisihiutaleita
75g Sokeria

 Humalat:
9 g Hallertau Hersbruck pellettihumalaa

Hiiva:
1/3 pkt Safale US-05 kuivahiivaa

Aloitin laittamalla 7l vettä kattilaan ja lämmittämällä sen lämpötilaan 68C. Viljojen lisäämisen jälkeen oltiin juurikin mäskäyslämpötilassa 65C. Mäskäysaika 120 min. Pidin jälleen uunissa ja hämmensin 30 min välein tarkastaen tällöin lämpötilan. Uunin lämpötila noin 60C plusmiinus viisitoista.

Ulosmäskäys 77C asteessa. Huuhtelua varten lämmitin 2 litraa vettä 77C asteeseen. Sillä aikaa kun vierre lämpeni kiehuvaksi liotin viljoja huuhteluvedessä ja lopuksi puristelin suurimmat nesteet pussista pois. Lisäsin 5dl huuhteluvierrettä kattilaan ja säästän loput jotta voin lisätä tarvittaessa.

Keitto 90 min. Kun jäljellä oli 60 min, laitoin sekaan 6 g Hallertauta ja kun jäljellä oli 1 min, laitoin loput 3 g.Viilennys lavuaarissa vedellä ja jäillä (joita en muistanut tehdä etukäteen ja piti käyttää juomajäitä ja kylmäpakkausta). Hiivaus 20C. Vierrettä oli noin neljä litraa, joten lisäsin huuhteluvierrettä 4,5 litraan saakka (kiehautin ja jäähdytin sen tässä välissä jotta ei tule pöpöjä.

Reseptissä veikattu OG oli 1.050. Oma OG: 1.070 (!) 4,5 litralla. Lisäsin huuhteluvierrettä vielä puoli litraa, mikä tiputti OG:n 1.068:an. Pullo kirnunnee yli aika komeasti. Ups. Jos olis ollut lisää pulloja, olis voinut jakaa tämän kahteen ja jatkaa vedellä lähemmäs haluttua. No käymään vaan 19C kaappiin kolmeksi viikoksi. Katsotaan millaista myrkkyä tulee.

Alkaa tulla ahdasta.

Olutta

Panemisessa tarvittavaa välineistöä.

Olen tehnyt itse olutta muutaman satsin. Viisi itse asiassa. Jos ollaan tarkkoja niin niistä kaksi on vielä statuksella keskeneräinen mutta ei anneta yksityiskohtien häiritä. Nämä oluet ovat kuitenkin olleet niinsanottuja uuteoluita, eli panemiseen on käytetty mallasuutteita joko nestmäisessä tai kuivassa tilassa. Ja oluttahan niistä on tullut. Uutteissa ei kuitenkaan ole riittävästi sellaista hifistelyelitismin meininkiä, joten viiden kerran kokemuksen jälkeen on tullut oiva aika siirtyä tekemään olutta ihan maltaasta asti, mäskäten.

Mallas-tricolore.

Koska elämä on opettanut että ensimmäinen kerta ei yleensä ole se paras mahdollinen, olen päätynyt olutprojektissani viiden litran eriin. Tai itse asiassa astia on viisilitrainen, lopullista olutta tulee lähemmäs neljä litraa. Tämä on minulle täydellinen koko, sillä sen voi tehdä kokonaan yhdessä kattilassa, lämmitys ja jäähdytys tapahtuvat nopeasti ilman hardcore-välineistöä ja useita satseja mahtuu käymään kerralla. Lisäksi mäyräkoira on juuri sopiva annos: siitä riittää maisteltavaksi sen verran että keksii mitä haluaa parantaa seuraavaan satsiin ja jos erä ei miellytä, ei menetys ole suuren suuri. Valikoima kasvaa koko ajan ja laatu toivottavasti sen myötä.

Mutta asiaan. Ensimmäinen mäskätty täysmallasreseptini on napattu kirjasta Brewing Classic Styles. Tyyli on Irish Red Ale ja nimekseen se on saanut Rubaeor. Suomesta ei tuntunut saavan kevyesti paahdettua ohraa, joten käytin vahvemmin paahdettua mutta hieman vähemmän. Tiputin myös hieman humalan määrää sillä saamani East Kent Goldings -humalan alfahappopitoisuudet olivat reseptissä mainittuja suurempia. Kaikki maltaat on ostettu Brewcatilta valmiiksi murskattuna.

Ei maksanut maltaita.

Rubaeoir

928 g Maris Otter mallasta
37 g Crystal (100EBC) mallasta
37 g Crystal (300EBC) mallasta
18 g Paahdettua ohraa
6 g East Kent Goldings (6,47%AA) pellettihumalaa
1/3 pkt Safale US-05 kuivahiivaa

Mäskäys 90 min 67C.
Käyminen 3vk 19C

Pussimäskäyksessä tarvitaan pussia

Satsi mahtuu 10 l kattilaan juuri passelisti.

Mäskäyksen jälkeen puristetaan pussista viimeset sokeriliemet.

Prosessi menee jotakuinkin seuraavasti: Laitetaan kattilaan 6 litraa vettä ja kuumennetaan. Laitoin kattilan pohjalle lautasen eristämään siltä varalta että pitää kuumennella pussin kanssa. Tämä varotoimi tuntui loppujen lopuksi hieman tarpeettomalta. Kenties siitä olisi hyötyä jos mäskäyslämpötilaa pitäisi vaihtaa. Kuumensin veden 70-asteiseksi ja se jäähtyi 66-asteiseksi kun sekoitin viljat sekaan. Nostin lämpötilan hellalla 67 asteeseen (Toinen lämpömittari näyttää 67 astetta, toinen 68, ota tuosta selvää) ja laitoin uuniin jota oli hetken lämmitetty, eli 60-70 asteeseen.Hämmennetään puolen tunnin välein ja annetaan tällöin aina uunille vähän lisää lämpöä. Hyvin säilyin samassa lämpötilassa.

Vesi on muuttunut vierteeksi.

Miksi ostaa humalaa kalliilla kaupasta kun sitä saisi tallilta ilmaiseksi...

Tämän jälkeen nostetaan pussi pois vierteestä, annetaan valua hetken aikaa ja siirretään isoon siivilään jossa siitä puristellaan vielä sen verran nestettä kuin mitä siitä haluaa irrota. Vierre laitetaan tulille ja lämmitetään kiehuvaksi. Kun lämpö on 100 ja kuplia nousee, laitetaan humalat sekaan ja keitetään tunnin verran. Tehot pitää olla täysillä tässä hellassa jotta soppa poreilee asiallisesti.

StarSan-puhdistusaineen vaahtoa ei tarvitse huuhdella pois

Irish Red Ale. Shaken, not stirred.

Tunnin keittelyn jälkeen siirretään vierre kylmään kylpyyn jotta lämpötila laskee hiivauslukemiin, tässä tapauksessa 20C. Satsin jäähdyttämiseksi siis lasketaan altaaseen kylmää vettä ja annetaan vierteen jäähtyä siinä kunnes vesi lämpiää. Toistetaan. Kolmannella kerralla kaadetaan veden sekaan pari pakasterasiallista jäätä.


Kun vierre on sopivan viileää, kaadetaan se käymispulloon, kaadetaan lisää vettä joukkoon (7dl)  jotta saadaan lopputilavuudeksi 4,5 litraa, mitataan ominaispaino  (1.060) ja hiivataan kolmasosapussillisella Safale US-05 kuivahiivaa. Tämän jälkeen vierre ilmataan ravistelemalla voimakkaasti jonkin aikaa, eli pitämällä pulloa sylissä ja hyppimällä tasajalkaa. Sitten vaan ilmalukko/ylivuotoputki päälle ja käymiskaappiin 19C lämpötilaan ihmettelemään.

Oppia seuraavalle kerralle:
- ei tarvetta lautaselle
- lämmitä vesi 4 astetta yli mäskäyslämpötilan  kun viljaa on noin kilo
- toinen lämpömittari uunia varten jotta sen saa pidettyä noin 60-70 asteessa


Kolmen viikon päästä jatketaan.

Jääkaappikaverukset.

Tuotearvio: Lokkii-briketti

Seuraa tuotearvio! Ensimmäinen laatuaan!

Eräänä kauniina kesäisenä aamuna piti menemäni Citymarkettiin, mutta se pentele ei ollut vielä auki. Kymmenen minuuttia piti aikaa saada tapettua ennen kuin pääsisi tarjouksessa olevan paahtopaistin kimppuun, joten käytin hyväkseni Ruoholahden kauppakeskuksen muuta tarjontaa eli menin kuikuilemaan ainoaan liikkeeseen joka oli avoinna, K-Rautaan. Paikkahan on rautakauppana ihan säälittävä, sillä myyjät eivät tunne edes oman kauppansa valikoimaa, puhumattakaan rakentamisen perustaidoista tai niihin liittyvistä välineistä. Mutta siellä voi käydä ihmettelemässä että miksi ihmeessä suomalaiset ovat niin äärimmäisen mieltyneitä pyöreisiin hiiligrilleihin ja kantikkaisiin kaasugrilleihin. Missä ovat kantikkaat hiiligrillit. Grillaan harvoin pyöreitä asioita. Joka tapauksessa hetken aikaa ihmeteltyäni silmiini osui Lokkii-merkkinen brikettituote:

Kuten kielitaitoiset lukijat havaitsevat, tuote lupaa olla helppo sytyttää, valmis vartissa, tuovansa aitoa bbq-makua (...huoh) ja olevansa eco ja green. Lisäksi yhden briketin luvataan tuottavan kuumaa kahden hengen sapuskoihin kahteen tuntiin saakka. En uskonut edes lukiessani, mutta paketti (jossa on kaksi mötikkää) maksoi euron, joten pitihän se testata.

Suunnitelma siis oli että laitan briketin palamaan, suolaan ja pippuroin lihat, grillaan valmiiksi ja sillä aikaa kun ne vetäytyvät, laitan vähän pintaa paprikaan ja sipuliin. Tuumasta toimeen, kaivetaan briketti esiin paketista. Se on umpioitu muovin sisään joten tällaisen roudaaminen esimerkiksi retkelle toiminee hyvin jos oletuksena on että nuotiota ei jaksa pystyttää.

Kasasin siis pihagrillin pohjalle muutaman tiilenpalan jotta ilma pääsee alta kiertämään ja tuikkasin tulitikulla siihen pintaan. Meinasi mokoma käristää kulmakarvat röyhtäissessään komean tulipatsaan varomattoman kokin naamalle. Paketti kehotti käyttämään pitkiä tikkuja...

Syttyi siis ongelmitta ja jatkoi palamistaan huomattavasti hillitymmällä liekillä muutaman hetken kuluttua, aivan kuten paketissa uhattiin. Jonkin ajan kuluttua briketin uumenista alkoi näkyä punertavaa kajastustakin.

Sillä väliin kävin siis pistämässä piffit valmiustilaan. Nämä köntykset on leikattu siitä edellämainitusta paahtopaistista, joka on budjettitietoisen kokin ykköspihviliha Suomessa. Pinnalle rouhitaan kunnon kerros suolaa ja pippuria ja eipä se muuta kaipaakaan.

Sitten odotellaan että briketti on riittävän kuuma. Laitoin briketeille seuraksi tuoresipuleita ottamaan vähän lämpöjä jo etukäteen, ne kun eivät kypsentelystä pahastu.

Noin vartin odoteltuani tuotteen olevan asiallisen lämpöinen, pihalle saapui lisää väkeä joilla oli grillinkäyttösuunnitelmia. Eipä siinä mitään, kävin hakemassa taloyhtiön pallogrillin ja siirsin briketin sinne jotta pääsivät isolla porukalla käyttämään isompaa grilliä. Yksittäisen briketin kanssa tämä oli huomattavan helppoa: pihdeillä kiinni ja homma hoituu.

Valitettavasti vielä toisen vartin jälkeenkään briketti ei ollut niin kuuma että sen päällä olisi mitään saanut oikeasti grillattua. Päätin kuitenkin suorittaa kokeen loppuun ja iskin pihvit briketin päälle. Täysin lonkalta arvioiden annoin niiden olla viitisen minuuttia, vaihdoin niiden paikkaa (en kääntänyt) ja annoin olla viisi minuuttia lisää. Tämän noin kymmenen minuutin paiston jälkeen (jonka siis olisi pitänyt riittää tämänkokoisille mötkäleille jo aivan reippaasti) käänsin lihat ja totesin että pinta on lähinnä kuivunut. Ei myöskään ollut "aitoa bbq:ta" tuoksussa.

Annoin toisen puolen olla kunnes sormella tökkien tulin siihen tulokseen että jos annan kauemmin olla, minulla on harmaita purukumikimpaleita. Otin siis pois. Kämmenellä koettelin ritilän päältä ja olin vakuuttunut että vihannekset kypsyvät kirkkaassa auringonpaisteessa about yhtä tehokkaasti kuin tämän jälkilämmöllä. Niinpä siis vein safkat kotiin ja pistin perunoitten viereen. Toinen puoli oli, kuten arvata saattaa, vailla minkäänlaista pintaa. Ei siinä mitään, ihan syötävää ruokaa tästä tuli edelleen. Liha oli sisältä vielä tämän kaiken jälkeenkin hieman punertavaa ja kasvikset nyt on hyviä vaikkei niissä grillipintaa olekaan. Briketti sen sijaan tämän kokeilun perusteella kelpaa lähinnä kännimakkaran lämmittämiseen. Otan varmaan toisen mukaan jollekin reissulle jotta voi metsän siimeksessä poltella jotain kaupan valmismarinoituja halpalihoja ja toivon että lämmöt on suuremmat millin päässä briketin pinnasta. Vakavaan pientalousgrillaamiseen sen sijaan tuote on täysi susi.

Lokkii-briketti

Kehumme: ekologisuutta, käytön helppoutta, hintaa
Moitimme: grillaustehoa

Loppuarvio: En osta toiste. Älä osta sinäkään