English Mild

Tummaa, mietoa ja maukasta.

Kolmannella täysmäskäyksellä lähden tutustumaan oluttyyppiin nimetä Mild Ale, josta Alkon kuvaus kertoo seuraavaa:

Mild ale on alunperin Britteinsaarilta peräisin oleva, kevyehkö ale-oluttyyppi. Maultaan mild ale on hennon maltainen ja makea. Se on myös kevyen hedelmäinen ja tasapainoinen, sillä siinä ei maltaisuus eivätkä humalat dominoi. Mild ale saattaa joskus sisältää hieman vehnämallasta. Joskus mild alea myös maustetaan kevyesti mausteilla, hunajalla, hedelmillä tai marjoilla.
2,5–6,0 % • 15–30 EBU • vaaleankeltainen–kupari–ruskea

Kuulostaa hyvältä! Resptiksi valitsin Homebrewtalkin foorumilta hyvältä yksilön joka edustaa alalajia English Dark Mild Ale: Reaper's Mild. Tässä ei ole vehnää, mausteita, hunajaa, hedelmiä eikä marjoja. Neljän ja puolen litran annokseksi skaalattuna resepti näyttää seuraavalta:

English? Dark? Mild? Ale?

Leppoisa Enkku

Speksit:
Satsin koko: 4,5 litraa
Panopäivä: 12.9.2013
Pullotuspäivä: 27.9.2013
OG: 1.036
FG: 1.014

Maltaat:
540 g Maris Otter (Pale Ale) mallas
150 g Crystal (150EBC) mallas
40 g Chocolate malt

Humalat:
12 g East Kent Goldings humala

Hiiva:
Danstar Nottingham kuivahiiva
Safale US-05

Mäskäys:
70C, 60 min, 4,5 l, huuhtelu 77C 1,5 litralla.

Keitto:
60 min
45 min 6 g East Kent Goldings
15 min 6 g East Kent Goldings

Käyminen:
Ongelmallinen

Huomioita: Strike temp 73C astetta liian matala myös näin pienellä viljamäärällä. 6 litraa vajaa 60 min keittoon, piti lisätä noin 7 dl.

Linkin reseptin kirjoittaja kertoo käyttäneensä pussillisen vanhaa Nottingham-hiivaa. Onneksi minullakin oli pussillinen vanhaa Nottingham-hiivaa. Ongelmaksi muodostui se, että ilmeisesti minun omani oli varastossa kärsinyt hieman enemmän sillä 24 tunnissa olut ei näyttänyt mitään elon merkkejä. Tästä suivaantuneena kippasin sinne toisen pussillisen vanhaa Nottingham-hiivaa. Toiset 24 tuntia kului ja merkittävästi ei edelleenkään pulputtanut. Päätin sitten töräyttää sekaan vielä kaksi kippoa Safale US-05:ttä joilla olin harjoitellut hiivan pesua vähemmän menestyksekkäästi. Toisin sanoen tämä satsi on tullut hiivattua kolmen vuorokauden aikana kahdella pussillisella vanhaa kuivahiivaa ja kenties ruokalusikallisella huonosti pestyä, kertaalleen käytettyä kuivahiivaa.

Jos joku ihmettelee, niin ei, en ole pistänyt foliota hefe-weizenin päälle juodakseni loput myöhemmin.

No sillä se lähti pulputtamaan kuitenkin, mutta alkuperäinen suunnitelmani käyttää sitä 18C lämmössä 3 päivää, jonka jälkeen nostaisin lämmöt 20 asteeseen ja laittaisin vehnäoluen kaveriksi, menivät romukoppaan. Sen sijaan se kolmen päivän hiivausrulianssin jälkeen pääsi 18 asteeseen, josta muistin 3 päivän päästä nostaa lämmöt 19 asteeseen kun seuraava olut (joka piti käyttää 19 asteessa) oli ollut sen kaverina myös 3 päivää.

Pro meininki.

Pulloon mennessä FG näytti 1.014, mikä on pari pykälää korkeammalla kuin mitä alkuperäinen resepti hakee. No on sentään käynyt vähäsen. Alkomahoolia laskennallisesti tähän tulee 3,3% pullokäymisen jälkeen. About sitä mitä haettiin siis.

Pro meininki tosin jatkui pullotellessa ja oluen tummuudesta ja pullottajan puusilmäisyydestä johtuen lappo imi hiivaa pitkät pätkät pullotusastiaan. Ehkä parempi näin, niin saa ainakin kuplia pulloon. Pitää vaan antaa hiivan tipahtaa pohjalle kunnolla ennen ensimmäisen korkkaamista.

Sekapullotusta.

Vähemmän yllättäen näitä hiivoja en säästänyt panemiseen, mutta koitinpa tehdä tuosta jämäliejusta leipää ja sehän onnistui ihan mukavasti. Lyhyesti todettuna 1 dl hiivaliejua, 2dl vettä, 6 dl jauhoja ja vähän suolaa, parin tunnin kohotus ja sitten uuniin. Humalaleipää! Kannattaa koettaa.

Kahden viikon kuluttua sitten korkki auki ja maistamaan. Erinomaista tuli. Lasiin kaatuu kevyt vaahto joka häviää melko nopeasti. Väri on erittäin tumma, lähes musta. (Pulloissa näkyvä väri on aika kirkkaassa päivänvalossa ja melko harhaanjohtava.) Aromi on paahteinen ja maltainen. Maku on aromin mukainen ja mukavan täyteläinen. Kahvimainen paahteisuus tulee läpi hieman liian pistävänä. Tämä olisi saattanut tasoittua ajan myötä, mutta tämä oli sen verran herkullista että sitä kehtasi tarjota estoitta kotipippaloissa vieraille jotka joivat sitä vastaan panematta. Alkoholin pienestä määrästä huolimatta siis erittäin runsasmakuinen, hieman portterimainen olut.

Koska olin huono bloggaaja enkä ottanut kuvaa ensimmäisestä korkkauksesta, enkä tietenkään bileissäkään kameralla räpsinyt, piti napata tähän postaukseen kuva toisiksi viimeisestä korkatusta pullosta. Viikossa mennyt. Sitä se on pienten satsien kanssa. Lisää on tehtävä.

Poof, it's gone!

Cream Ale lasiin

Cream Ale

Cream Ale pääsi pulloihin kolme viikkoa takaperin ja on siis aika nautiskella. Jos totta puhutaan, niin päätin jo viime viikolla korkata yhden pullon, mutta olut ei maistunut ihan valmiilta vielä silloin. Nyt maku alkaapi olla hyvin kohdallaan.

Pullotellessa mittasin tietysti ominaispainon, joka oli tippunut arvoon 1,006. Tämä tarkoittaa sitä että hiilihapotuskäyminen mukaan laskettuna alkoholia saatiin tähän satsiin 8,7%. Päähän se käy niin tehokkaasti että ei ihmetytä ollenkaan. Kirjan reseptillä oli OG 1.050 ja FG 1.009, joten satsi on alkoholisuuden lisäksi kuivempi kuin mitä oli tarkoitus. Ensi kerralla lyhyempi mäskäys tai korkeampi lämpötila.

Patenttikorkki on käytännöllinen.

Pullottaessa olut oli vielä sameaa, mutta kolmen viikon aikana se kirkastui kauniisti. Valokuva ei anna hyvää kuvaa oluen väristä (se ei ole punaista vaikka salama sen jälkimmäiseen kuvaan värjäsikin), sillä studioni lamput on suunniteltu ekologiseen yleisvalaistukseen. Kirkkauden muutos sen sijaan ilmenee, mikä oli tarkoituskin.

Ennen.

Jälkeen.

Liekö pulloilla pientä chill haze -ongelmaa, sillä tuoppiin kaadettu tuote ei ole yhtä kauniin kirkasta. Älkäämme antako sen haitata, sillä internet kertoo että chill haze ei vaikuta makuun. Hiivoja en mukaan kaatanut. Kaadettaessa tuoppiin syntyi pieni vaalea vaahto, joka ei kuitenkaan kestänyt muutamaa hetkeä kauempaa. Yläkuva tuopista joitakin sekunteja kaatamisen jälkeen, alakuva pizzan halkaisua myöhemmin.

Maku on petollisen pehmeä, alkoholi ei määrästään huolimatta hyökkää suuhun. Olut on melko kuiva ja raikas. Maku on jossain ohuen ja tasapainoisen välillä ja suutuntuma on kivan kupliva. Helppoa juotavaa, kuten oli tarkoituskin. Sopii pizzan kanssa kuin nenä päähän. Tätäkin voisi laittaa toisen satsin tulemaan.

Mikäs sen parempaa?

Olutta, vaihe 3: korkkaus

Käsivaralla kuvattu, eli taiteellisen epäkeskitetty Irish Red Ale.

On sitten viimeinkin tullut aika maistaa ikuisuuksia sitten pantua ja kauan sitten pullotettua (kärsimättömyys on hyve, vai miten se meni) punaista irkkua ja täytyy todeta että kyllä tuli hyvää. Standardiksi sanottakoon että tässä vaiheessa tähtäimessä on enemminkin virhemakujen poistaminen kuin tuotteen täydellisyyden hiominen, mutta siitä viis. Tavoitteissa onnistuttiin heittämällä, eli oikein nautittavaa olutta saatiin aikaiseksi.

Oluenkuvailusanastonikin on vielä rakenteluvaiheessa, mutta toteaisin että maku on miellyttävän maltainen olematta kuitenkaan kovin makea. Olut vaahtoaa kivasti ja suutuntuma on hieman kermainen. Omasta mielestäni kovin positiivisella tavalla. Humalan makua ei juurikaan havaitse ja katkeruutta on vain aavistus. Väri on ehkä aivan aavistuksen tummempi kuin mitä henkilökohtainen näkemykseni täydellisestä punaisesta olisi. Tätä pitää kurkata valoa vasten jotta se näyttäytyy punaisena. Petollisen helppoa juotavaa. Onneksi seuraava satsi on jo käymässä!

Oluen kyytipojaksi laitoin Wellingtonin possua Alton Brownin reseptin mukaan ja sivuun sähläsin leipäpaistosta ja salaattia. Wellingtonista tuli erinomaista ja se natsasi kivasti irkkuoluen kanssa. Kelpo mättöä.

Britti ja irkku

Olutta, vaihe 2: pullotus

Rubaeoir

On tullut aika pullottaa kolme viikkoa sitten pantu Rubaeoir. Prosessi on vielä hiontavaiheessa ja tuntuu että tähän pullotusvaiheeseen tulee käytettyä pesun, desinfioinnin ja itse pullotuksen ohella säätämiseen aivan liian suuria määriä aikaa. Prosessi menee tällä hetkellä jokseenkin seuraavasti:

Aloitetaan tyhjentämällä paljon pöytätilaa, sillä se loppuu kuitenkin kesken. Huudellaan ja desinfioidaan välineistö, eli pullot joihin olut ollaan laittamassa, korkit, pullotusämpäri pullotusletkuineen, lappo, sekä ominaispainomittari.

Pullon pohjalle jää kamaa huomattavasti enemmän kuin uutteesta tehdessä.

Arvioidaan paljonko tarvitaan sokeria pullotettavan määrän hiilihapottamiseen, kiehautetaan desi vettä ja liuotetaan sokeri siihen. Annetaan jäähtyä ja kaadetaan pullotusämpäriin. Kaivetaan käymispullo käymiskaapista ja lapotaan olut pullotusastiaan sokerin päälle. Muistetaan hyvässä lykyssä ottaa näyte ominaispainon mittaamista varten ennen sokeriin sekoittamista. Mitataan ominaispaino. Kun olut on pullotusastiassa, siirretään se pulloihin pullontäyttäjällä. Isketään korkit päälle ja siirretään jälkikäymään vähintään viikoksi, mieluusti kahdeksi.

Valmiina pullotukseen.

Tarkoitus on ollut jo jonkin aikaa saada ostettua mittalasi jotta saisi tuon ominaispainon mittaamisen tehtyä ilman suuren suurta sähläystä. Viinimaailma on kuitenkin viikonloppuisin kiinni ja kuka sitä nyt Myyrmanniin jaksaa viikon aikana polkea. Kokeilin siis tällä kertaa ottaa ominaispainonäytteen puolen litran muovipulloon jonka sitten hiilihapotin suoraan pullosta. Illalla oli siis pitsan kanssa tarjolla ensimmäinen tuopillinen, mutta maistelusta enemmän ensi kerralla.

Tämä kyseinen satsi on käymisastiassa aivan mustaa. Läpi ei nähnyt vaikka valoa vasten kurkisteli ja epäilin jokko tästä punaista tulee ollenkaan, kuten tarkoitus oli. Vaan kyllä sen siitä vaaleni kunhan pääsi pienempään purkkiin. Olen ottanut tavaksi pullottaa ainakin yhden pullon läpinäkyvään puteliin jotta voin seurata kirkastumista ja värin kehittymistä pullokypsymisen aikana.

Korkit kiinni. Etualalla hiilihapotettu yksilö.

Sitten kun kaikki olut oli pulloissa, ei muuta kuin korkit päälle, pieni päällipuolen huuhtelu, pullojen identifiointi ja sitten kypsymään. Eränumeron kirjoittaminen korkkiin on hyvä tapa pitää kirjaa siitä mitä missäkin pullossa on. Kun tekee näin pieniä satseja, ei pääse käsi väsymään tässäkään hommassa. Värikoodatuilla korkeillakin tietysti pärjäisi. Patenttikorkillisiin pulloihin pitää vaivautua laittamaan teippi vielä korkin päälle jotta uudelleenkäyttö on sitten helpompaa. Patenttikorkilliset ovat muuten nerokkaita tuotteita, mutta niiden löytäminen ,33-koossa on osoittautunut haasteelliseksi. Pikkupullo on kuitenkin minulle mieluisin pullokoko, joten patenttikorkillisten puutteessa pitää käyttää Tapio Wirkkalaa.

Satsi #6 valmiina jälkikäymiseen.

Sinne kaapin alle ne nyt sitten päätyivät. Vähän jännittää. Kahden viikon päästä maistellaan.

Makkaran rasvaprosentti: tulokset

Nyt on sitten maisteltu neljää lajia makkaraa. Ensimmäinen kokeilu meni siten, että nakattiin makkarat pannulle, kärtsättiin kiva pinta molemmille puolille ja annettin hautua kannen alla ilman lämpöä kypsäksi. Sivuun laitettiin vähän pupunruokaa, kuoriperunamuussia ja kotitekoista mäskileipää. Sekä tietysti tuoppi kotitekoista olutta.

Arvovaltainen jury arvioi makkaroita (tietämättä missä oli kuinkakin paljon rasvaa) jokseenkin seuraavasti: Inkiväärimakkara oli vetinen sisältä, omenapossu oli kaikkein mehevin, valkosipulimakkarassa oli erinomainen rakenne ja rasvaisin maku. Meiramimakkara jäi lähes kommenteitta.

Tulokseen on saattanut vaikuttaa se, että inkivääri-salviamakkara jäi täytöltään ehkä hieman vajaaksi. Yksin kun täyttää niin pitää kontrolloida aika montaa liikkuvaa osaa kerralla ja laatu joskus hieman kärsii.  Rakas joulupukki: lupaan olla kiltti koko loppuvuoden, voinko saada lahjaksi niin ison asunnon että siihen mahtuu makkaraprässi?

Omat arvioini olivat samoilla linjoilla. Kaikki makkarat olivat erinomaisen makuisia, rakeisuutta ei ilmennyt ollenkaan. Rasvaisuudessa en maussa ja suutuntumassa havainnut suuriakaan eroja. Ensi kerralla kun innostun kokeilemaan, kokeilen prosenttiosuuksilla 20,35 ja 50. Hämmentävää lähinnä kuinka rasvapitoisuuden nostaminen 20 prosenttiyksiköllä ei tuonut sen suurempaa muutosta.

Toinen testauskerta oli ulkosalla. Nautittiin siitä että illat alkaa viiletä ja että vielä ei ole niin kylmä etteikö grilliä viitsisi laittaa tulille. Pahaksi onneksi kamerasta pääsi akku loppumaan enkä kännykkääkään viitsinyt sisältä lähteä hakemaan.

Maistelun tulokset olivat kuitenkin yllättäviä: kun grilli oli antanut makkaroille pintaan väriä ja hieman savun makua, oli tuomariston vaikeaa erottaa makkaroita toisistaan. Jopa kokilta itseltään meni makkaran lisäksi sormi suuhun kun piti kertoa mikä kyrsä oli mitäkin. Kaikki olivat kuitenkin maukkaita ja rakenteeltaan erinomaisia. Ensi kerralla voisi kokeilla grilliin ihan vaan possumakkaraa suolalla ja pippurilla. Siihen sinappia syrjään niin ei siinä muuta tarvittaisi.

Grillisessiosta opittua:
- grillimakkarassa saa olla enemmän mausteita kuin pannumakkarassa.
- erittäin hapan hapankaali maistuu makkaran kanssa vähemmän happamalta
- olut, makkara, hapankaali ja myöhäiskesän viileä ilta ovat lyömätön yhdistelmä.

Makkaran rasvaprosentti

Oma valitettava kokemukseni on ollut, että makkaroista, joihin ei laiteta leipää tai muuta vastaava lisäainetta sitomaan nestettä, tuppaa tulemaan rakenteeltaan rakeisia ja mehevyydeltään vajaita. Päivänä taannoisena päädyin kuitenkin tekemään lammasmakkaran, joka oli mehevyydeltään lähes täydellinen. Mikä siis erotti tämän satsin aikaisemmista? Olen aina pyrkinyt pitämään lihamassani riittävän kylmänä joten en usko sen olleen ongelma. Jäljelle jää jo muun muassa edellämainitussa postauksessani toteama rasvaprosentti. Mikä siis on hyvä määrä rasvaa? Scientist! Investigate! Tehdään kolme satsia makkaraa, käytetään jokaiseen possun niskaa ja lisätään lihan painosta 10, 20 ja 30 prosenttia ihraa mukaan. Katsotaan mikä on parasta.

Porsaanlihana on tässä kokeessa suomalainen "Viljapossun niska", tuottajana HK. Rasvapitoisuudeksi valmistaja arvioi 14,6%. Ihra tulee Hakaniemen hallin kautta Chef Wotkinilta. Olettakaamme sen laskennalliseksi rasvaprosentiksi 100%. Näinollen reseptien lihamääriin saadaan rasvaprosenteiksi 22,4%, 28,8% ja 34,3%. Käyttämäni reseptit ovat kevyesti muokattuna peräisin kirjasta Charcuterie.

Salvia-inkiväärimakkara (+10%)

500 g  Possun niskaa
50 g    Possun ihraa
8 g      Suolaa
24 g    Inkivääriä (tuore) raastettuna
1,2 g   Salviaa (kuiva)
4,0 g   Valkosipulia (tuore) raastettuna
1,3 g   Mustapippuria rouhittuna
55 g    Jäävettä

Meiramimakkara (+20%)

500 g  Possun niskaa
100 g  Possun ihraa
8 g      Suolaa
4 g      Valkosipulia (tuore) raastettuna
2,0 g   Meiramia (kuiva)
2,0 g   Mustapippuria rouhittuna
55 g    Jäävettä

Valkosipulimakkara (+30%)

500 g  Possun niskaa
150 g  Possun ihraa
8 g      Suolaa
18 g    Valkosipulia (tuore) raastettuna
2,2 g   Mustapippuria rouhittuna
55 g    Jääkylmää punaviiniä

Kasslerin kokonaispaino oli 2088 g  joten siitä jäi mukavasti yli vielä omenapossumakkaraan. Kokeilu aloitettiin leikkaamalla koko kasslerin ja tarvittavan määrän ihraa lihamyllykelvoiksi paloiksi ja jäähdyttämällä ne pakastimessa 1-2 -asteiseksi. Tähän meni noin kaksi tuntia. Itse lihamyllyä jäähdytettiin pakastimessa noin 45min ennen jauhamista (jos lihamylly on liian kylmä, lihat jäätyvät siihen kiinni, mikä ei ole käytännöllistä). Ensimmäinen jauhaminen tapahtui 8mm terällä ja sen jälkeen lihat ja laardi olivat noin 3-asteisia.

Uusi jäähdytys, lihat ja laardi noin 0,5-asteisiksi. Toinen jauhaminen hienommalla (3mm) terällä. Tämän prosessin aikana lihat ehtivät lämmetä 6- ja ihra 9-asteisiksi. Pienempi silmäkoko = enemmän kitkaa ja hitaampi  jauhanta. Ihraa on myös vähemmän ja se jauhettiin jälkimmäiseksi. Kylmäketjussa on siis parantamisen varaa.

Sitten kun kaikki oli jauhettu, makkaramassat sekoitettiin yksi kerrallaan. Ensin mitattiin ja prepattiin mausteet, sitten lihat ja ihrat. Nämä vedettiin sekaisin yleiskoneessa (1 minuutti teholla 1). Sitten sekaan kaadettiin neste ja vaivattiin makkarataikinaksi (1 minuutti teholla 2). Kun taikina oli valmis, se pääsi takaisin pakastimeen jäähtymään.

Kun kaikki kolme olivat valmiit, alkoi makkaran tursottaminen. Suoli tietenkin ensin huuhdeltiin ja lisäksi käännettiin nurinniskoin, jotta se näyttää hieman esteettisemmältä. Lihamyllyn metalliosat jäähdytettiin taas pakastimessa ennen jokaista tursotusta. Heti kun mylly ei enää jaksanut työntää taikinaa, makkara laitettiin poikki ja myllyyn jääneet osuudet päätyivät jääkaappirasiaan josta ne käytetään hampurilaispihveiksi jossain vaiheessa. Yhdestä satsista tuli kuusi makkaraa.

Kontrollimakkarana toimi klassikko omenapossumakkara, joka valmistettiin samoin menetelmin, mutta käytössä oli leivänmurusia kotitekoisesta hapanleivästä. Piti pistää omenapossua tulemaan kun maanantaina saapuu arvostettuja vieraita jotka erehtyivät sen makua kehumaan.

Omenapossumakkara

500 g Possun niskaa
50 g   Possun ihraa
55 g   Tiivistettyä omenamehua
20 g   Kuivattuja omenoita
55 g   Leipärouhetta
6,0 g  Suolaa
1,5 g  Mustapippuria

Kohta maistellaan...

Cream Ale

Riisihiutalepaketin oravalla on "kiinalainen" hattu...

Cream Ale ei nimetään huolimatta sisällä kermaa. Sen sijaan se sisältää riisiä. Toinen täysmäskäyskokeiluni opetti minulle, että 90 minuutin keittoajalla voi aloittaa 8,5 litralla vettä ja että uunissa olevan namiskan, jossa on lämpötiloja, ja uunin lämpötilan välillä ei ole kummoista kausaliteettia. Myöskin sen että sokereita voi tulla yllättävän paljon ja että juoma josta tavoiteltiin viisiprosenttista saattaakin päätyä lähemmäs yhdeksää.

Mallasta, mallasta ja riisihiutaleita.

Resepti: Weed, Feed and Mow kirjasta Brewing Classic Styles.

Panopäivä: 21.8.

Viljat:
470g Pilsnermallasta
470g Maris Otter (Pale Ale) -mallasta
100g Riisihiutaleita
75g Sokeria

 Humalat:
9 g Hallertau Hersbruck pellettihumalaa

Hiiva:
1/3 pkt Safale US-05 kuivahiivaa

Aloitin laittamalla 7l vettä kattilaan ja lämmittämällä sen lämpötilaan 68C. Viljojen lisäämisen jälkeen oltiin juurikin mäskäyslämpötilassa 65C. Mäskäysaika 120 min. Pidin jälleen uunissa ja hämmensin 30 min välein tarkastaen tällöin lämpötilan. Uunin lämpötila noin 60C plusmiinus viisitoista.

Ulosmäskäys 77C asteessa. Huuhtelua varten lämmitin 2 litraa vettä 77C asteeseen. Sillä aikaa kun vierre lämpeni kiehuvaksi liotin viljoja huuhteluvedessä ja lopuksi puristelin suurimmat nesteet pussista pois. Lisäsin 5dl huuhteluvierrettä kattilaan ja säästän loput jotta voin lisätä tarvittaessa.

Keitto 90 min. Kun jäljellä oli 60 min, laitoin sekaan 6 g Hallertauta ja kun jäljellä oli 1 min, laitoin loput 3 g.Viilennys lavuaarissa vedellä ja jäillä (joita en muistanut tehdä etukäteen ja piti käyttää juomajäitä ja kylmäpakkausta). Hiivaus 20C. Vierrettä oli noin neljä litraa, joten lisäsin huuhteluvierrettä 4,5 litraan saakka (kiehautin ja jäähdytin sen tässä välissä jotta ei tule pöpöjä.

Reseptissä veikattu OG oli 1.050. Oma OG: 1.070 (!) 4,5 litralla. Lisäsin huuhteluvierrettä vielä puoli litraa, mikä tiputti OG:n 1.068:an. Pullo kirnunnee yli aika komeasti. Ups. Jos olis ollut lisää pulloja, olis voinut jakaa tämän kahteen ja jatkaa vedellä lähemmäs haluttua. No käymään vaan 19C kaappiin kolmeksi viikoksi. Katsotaan millaista myrkkyä tulee.

Alkaa tulla ahdasta.