Sinappiparaati

Jouluisten miehekkyysiltamien ohjelmassa oli sinapinmaistajaiset. Niinpä minäpoika innostuin väsäämään sinapin kavereineen osallistumaan näihin turnajaisiin. Ensimmäinen kilpailijamme, omenasinappi, löytyi Mikan reseptit -nimisestä fileestä. Minä laitoin vähemmän vettä kuin Mika, koska fiilispohja on resepptiä vankempi.

Omenasinappi

4 rkl sinappijauhetta
4 rkl tomusokeria
1/2 tl suolaa
1 1/2 rlk väkiviinaetikkaa
tilkka vettä
2 tl öljyä
omenasosetta

Sinappijauhe, tomusokeri ja suola sekoitetaan keskenään. Etikka lisätään ja sekoitetaan tasaiseksi. Vettä lisätään kunnes toivottu koostumus on saavutettu. Öljy kaadetaan sinapin päälle, laitetaan kansi kiinni ja jätetään hautumaan seuraavaan päivään.

Seuraanvana päivänä öljy sekoitetaan sinappiin ja omenasosetta lisätään suurin piirtein sinapin tilavuuden verran.

Toinen taistoon lähtijä on tulinen viskisinappi. Ei sen nyt niin tulinen ollut tarkoitus olla, mutta kieli meinasi palaa kun ensimmäisen kerran maistoin. Kahviviskisinapin reseptin löysin G:n kautta joltain foorumilta. Prosessi meni jokseenkin näin.

Viskisinappi

35g sinapinsiemeniä
6 rkl viskiä
3/4 dl sinappijauhetta
2 rkl siirappia
1/2 rkl balsamiviinietikkaa

Sinappijauhe ja viski sekoitetaan tasaiseksi, siirappi ja balsamiviinietikka lisätään. Maistetaan, juodaan vettä, todetaan että sissussaatana, taidanpa laimentaa vähän ettei tarvitse pipetillä annostella. Lisätään sekaan

n. 3-5 rkl kermaa
1 rkl maissitärkkelystä

Mistetaan, todetaan että on edelleen melkoisen stydiä kamaa, mutta antaapa olla. Ei tänne tultu mietoja sinappeja syömään.

Onkohan Colemanin sinappijauhe jotenkin pehmeämpää, vai onko tottumukseni suomalaisiin sinappeihin tuhonnut kaiken sietokykyni oikeaan tavaraan.

Joka tapauksessa juhla jatkuu, sillä kolmantena esiin astuu valkosipulisinappi. Resepti on hatusta heitetty, ja tekemisen jälkeen se paljastui hyvin makeaksi.

Makea valkosipulisinappi

3/4 dl sinappijauhetta
3/4 dl sokeria
1 dl kermaa
1 muna
5 valkosipulinkynttä
2 rkl etikkaa

Sinappijauhe, sokeri ja kerma sekoitetaan tasaiseksi. Muna ja murskattu valkosipuli lisätään. Kuumennetaan koko ajan hämmentäen ja annetaan kiehua kevyesti muutama minuutti. Lopuksi lisätään etikka, pistetään purkkiin ja viedään jäähtymään.

Tietenkin kun sinaappeja maistellaan niin pitää olla konjakkisinappia. Reseptiä en voi muistaa, sillä tämä versio tapahtui ottamalla kaapista jokin aika tekemääni konjakkisinappia, jossa ei ollut lainkaan riittävästi konjakin makua ja lotraamalla sekaan kämppiksen Remy Martinia. Hyvää tuli ja konjakkikin alkoi erottua.



Viimeisimpänä, vaan ei suinkaan vähäisimpänä, astuu esiin madeirasinappi. Resepti on omasta päästä, madeira on kämppiksen pullosta.

Madeirasinappi

3/4 dl sinappijauhetta
1/2 dl sokeria
2 tl maissitärkkelystä
1/2 dl kermaa
1/2 dl madeiraa

Sinappijauhe, sokeri ja maissitärkkelys sekoitetaan keskenään. Kerma lisätään ja seos kuumennetaan kiehuvaksi. Madeira lisätään ja kuumennetaan taas kiehuvaksi. Purkitetaan.

Itse tietenkin lisäsin maissitärkkelyksen vasta jälkikäteen huomattuani että tavarasta tulee lirua.

Miehen voitto makkarasta!

Italian Kallea lainatakseni, "tulin, näin ja voitin". Neljäs kerta sanoi toden. Makkarareseptin puuttuva ainesosa on löytynyt ja sen mukana poistui makkarasta kaikki kuivuus ja kumimaisuus. Hyviä ne oli aikaisemminkin, mutta nyt voisin väittää että osuttiin varsin napakymppiin.

Tätä kertaa varten olin tehnyt jo hieman taustatutkimustakin ja erinomaiseksi resurssiksi paljastui sausagemaking.org foorumi, jossa ystävälliset konkarit britteinmaalta kertoivat avuttomille aloittelijoille ystävällisesti, mutta juurta jaksaen että kuinka niistä kyrsistä tehdään mureita, maukkaita ja meheviä. Olivatpa väsänneet oikein kattavan pdf-muotoisen tutoriaalinkin.

Homman salaisuus on ilmeisesti siis leivänmuruissa, lontooksi rusk. Nämä ruskit siis ovat hiivattomasta leivästä tehtyä murenaa jossa on jotain maagisia ainesosia joilla makkara muuttuu taivaalliseksi. Aitoon Oikeaan en päässyt käsiksi, sen sijaan kotikutoinen korppujauho hoiti homman meikäläisen vaatimusten mukaan kuntoon. Toisin kuin koulussa opetettiin, leivänmuru ei olekaan taikinassa jatkeena vaan jotta kosteus ja rasva sitoutuisi taikinaan eikä valuisi kuumennettaessa pois. Lopputulos on paljon miellyttävämpi ja sanoisinko makkaraisempi kuin 100% lihan kanssa. Lihamassan on kuulemma myös oltava kylmää taikinaa tehtäessä.

Olen nyt melkoisen pettynyt Gourmet-lehteen, jonka artikkelissa ei moisia asioita mainittu sanallakaan. Olisivat nyt voineet edes kertoa että näin myös tehdään. Ehkä mulla vaan on brittiläinen maku. Näiden herkullisten omenapossumakkaroiden resepti löytyi yllämainitulta foorumilta. Oma versioni suomalaisittain soveltaen.

Omenapossumakkarat

1400g porsaan uunilihaa
50g kuivattuja omenoita
3 dl omenamehua
1 rkl suolaa
2 tl mustapippuria
2 tl salviaa

Porsaasta poistetaan kamara ja luut. Liha pilkotaan karkeiksi kuutioiksi ja laitetaan pakkaseen jäähtymään. Omenamehusta keitetään kattilassa puolet pois. Omenat pilkotaan pieniksi ja laitetaan omenamehuun nesteytymään noin tunniksi. Kun liha on palttiarallaa nolla-asteista, ajetaan se lihamyllyn läpi. Jauhettuun lihaan sekoitetaan kaikki muut ainekset ja taikinaa vaivataan kylmänä hetken aikaa.

Taikina vaikutti hieman kuivalta joten lorottelin tämän lisäksi vielä summanmutikassa lisää omenamehua joukkoon, ehkä desin verran.

Taikina pursotetaan possunsuoleen ja muotoillaan makkaroiksi. Alkuperäinen resepti kehottaa säilyttämään jääkaapissa seuraavaan päivään ja paistelemaan syötäväksi sitten, mutta samantein keittämällä tuli myös hyviä. Pitää vaan paistaa sitten ennen syömistä.

Kuten edellisen postauksen sopasta, tästäkin tuli melko jouluinen tunnelma. Tuhti possu ja makea omppu ovat molemmat melko jouluisia makuja, tai sitten mulla on joku alitajuinen joulunodotus meneillään.

Kuivatut ompot olivat itsetehtyä viime syksyn satoa, mutta mehu kaupan tiivistetuoremehua. Valitettavasti minulla ei edelleenkään ole kuin yksi terä lihamyllyyni, mutta hyvin sillä pärjäsi. Erinomaisuudesta huolimatta aina on parannettavaa, makkarat olivat nimittäin melko makeita pääruokalajiksi. Seuraavaan satsiin laitan omenamehun sijaan omenasiideriä. Ompot olivat nyt lisäksi niin pieninä paloina ettei niitä syödessä havaitse. Ne voisi jättää vähän kookkaammiksi jotta makkarasta löytyisi sattumia.

Vaan on se mahtavaa kun jonkun taidon hiomisessa joskus sitä ottaa aimo askeleen kerralla eteenpäin sen sijaan että kehittyisi pikkuhiljaa. Kyllä sitä tulee ponteva olo kun ylittää itsensä tekemällä erinomaista (vaikka itse sanonkin) makkaraa :)

Punajuuri-vuohenjuustokeitto

Pitkäaikainen visioni pääsi näkemään päivänvalon. Nyt kun vielä muistaisi että millä reseptillä tämä tehtiin. Punajuuren ja vuohenjuuston liitto on havaittu toimivaksi jo ennenkin, joten keitossa sen soveltaminen tuntui loogiselta. Tästäpä syntyikin mitä mainioin soppa. Täyteläisen punainen väri ja makeahko maku tekevät siitä melko jouluisen, joten se taitaa päätyä aattopöydän antimiksi alkupalan asemaan.

Punajuuri-vuohenjuustokeitto
5 punajuurta
2 porkkanaa
1 sipuli
1 pkt (200g) sainte maure vuohenjuustoa
1 kasvisliemikuutio
suolaa
pippuria

Punajuuret, porkkanat ja sipuli kuoritaan ja lohkotaan. Punajuuret laitetaan kiehumaan kasvisliemikuution kanssa niukkaan veteen. Kun ne ovat melkein kypsiä, lisätään sipuli ja porkkana ja annetaan kiehua kunnolla kypsiksi. Juusto paloitellaan pieniksi paloiksi, muutama viipale kannattaa säästää koristeluun. Keitto soseutetaan sauvasekoittimella ja juustopalalt lisätään ja annetaan sulaa. Maustetaan suolalla ja pippurilla, koristetaan tarjoiltaessa juustoviipaleella.

Maku on melko tymäkkä, sitä voisi varmaan pehmentää lisäämällä joukkoon yhden potun. Lisäksi jollakin miedolla yrtillä maustaminen toisi varmasti kivaa vivahdetta.

Naan-leipä

Intialainen ruoka on hyvää. Se on lisäksi aina mukava projekti jonka parissa saa puuhastella pidempäänkin ja palkkioksi keittiöön ilmestyy kasa ruokaa jota voi mutustaa sitten viikon verran. Intialainen keittiö on kuitenkin täynnä mystisiä salaisuuksia, joista pienin ei ole naan-leipä. Kyseessähän on siis intialaiselle leivälle poikkeuksellisesti hiivalla kohotettu leipä, joka paistetaan tandooriuunissa ja sivellään paistamisen jälkeen gheellä. Olen jokusen kerran tätä yrittänyt tehdä ja mielestäni tulos on ollut peruspullan kaltainen. Liekö vika ollut reseptissä, tandooriuunin puutteessa, raaka-aineissa, vaiko ihan vaan tekijässä, en tiedä. Päätin kuitenkin jatkaa tutkimuksia.

"Mitä Youtubessa ei ole, sitä et tarvitse." -Vanha viidakon sananlasku. Manjula laittaa intialaista ruokaa mukavilla internetvideoilla ja naan löytyi myöskin hänen valikoimistaan. Resepti löytyy kätevästi Manjula's Kitchenistä joskin määrät on muutettu suomalaisemmiksi melko liberaalisti. Tandooriuunia minulla ei tietenkään ole, mutta myöskin pizzakivi puuttui, joten tein leivät pelkällä uunipannulla. Pohja jäi vaaleaksi, mikä oli arvattavaa.

Naan-leipä

5 dl vehnäjauhoja
1 3/4 dl kädenlämpöistä vettä
2 rkl ruokaöljyä
3 rkl jugurttia
1 tl sokeria
1 tl suolaa
hyppysellinen leivinjauhetta
1 tl kuivahiivaa

Hiiva liuotetaan veteen. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja niihin lisätään ensin öljy ja sitten jugurtti. Tasaiseen seokseen lisätään hiivavesi ja vaivataan pehmeäksi taikinaksi. Lopuksi vaivataan öljytyillä käsillä taikinasta pallo, joka jätetään kohoamaan. Annetaan kohota kaksikertaiseksi.

Taikina jaetaan kuuteen osaan ja muotoillaan jokaisesta hieman alle sentin paksuinen leipä. Leivät laitetaan mahdollisimman kuumaan (300C) uuniin grillivastuksen alle ja paistetaan kolmisen minuuttia eli kunnes ne ovat pullistuneet ja pintaan on muodostunut mustia laikkuja. Valmiit leivät voidellaan runsaalla voisulalla ja syödään heti.

Nämä olivat parhaat naan-leivät tähänastisista kokeiluista. Jatkamma yrittämistä pizzakiven kanssa. Tekisi mieli myös käydä hakemassa gheetä jotta tietäisi vaikuttaako se lopputulokseen, mutta kun se on niin paljon kalliimpaa kuin voi. Tai sitten pitää vaan tehdä itse.

Umpioitu salsa

Piti tuossa taannoin kokeilla säilöntämuotoja salsalle. Sitä kun olisi kiva olla kaapissa vähän niin kuin ketsuppia, mutta se ei säily yhtä hyvin. Eikä kuitenkaan jaksaisi ihan joka toinen päivä olla keittelemässä uutta satsia. Looginen ratkaisu siis on tehdä kerralla isompi satsi, säilöä pieniin purkkeihin ja avata yksi kerrallaan. Umpioiminen vaikutti hyvältä säilöntämuodolta tähän tarkoitukseen. Ennen viidensadan litran satsin valmistusta halusin kuitenkin varmistaa että kyseinen menetelmä säilöö todellakin salsan syömäkelpoiseen kuntoon joten tein koe-erän.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan homma tapahtui siis siten että ensin keitetään satsillinen salsaa. Samalla kun se muhii pannussa, laitetaan umpiointipurkki uuniin 175 asteeseen kuumenemaan. Kumiset tiivisterenkaat upotetaan kiehuvaan veteen. Sitten kiehuva salsa mätkitään kuumaan lasipurkkiin, laitetaan tiivisterengas paikalleen ja suljetaan. Annetaan jäähtyä huoneenlämmössä ja isketään sitten kylmään.

Hyvin rokkaa. Salsa oli reilun kuukauden päästä korkattaessa erinomaisessa kunnossa. Säilytin sitä koko ajan jääkaapissa, mutta seuraavat satsit menee varmaan kylmäkellariin hapankaalien viereen. Nyt tarvii enää soveltaa salsaresepti joka toimii isolle määrälle kivasti.

Smetana

Kun tuli nyt tuota borssia väänneltyä niin sen kanssa pitää tietysti olla smetanaa. Kun on tilausta reilummalle satsille, niin helpostihan sitä itsekin pistää smetanat tulemaan. Homma tapahtui seuraavasti

Smetana

0,5l kermaa
1 prk smetanaa

Kerma mikrotetaan kädenlämpöiseksi. Smetana sekoitetaan lämpimään kermaan lasitölkissä tai muussa tiiviisti suljettavassa astiassa. Jätetään 2-3 vuorokaudeksi lämpimään paikkaan happanemaan, jonka jälkeen siirretään vielä jääkaappiin 2-3 vuorokaudeksi kiinteytymään.

Hyvää tuli. Korkkasin purkin 15. päivä ja pistin viimeiset käyttöön eilen, joten ainakin kaksi viikkoa säilyy avattuna jääkaapissa.

Syyskakku

Ystäväni tilasi minulta kakun bileisiinsä ja minä tietysti inookkaana jauhopeukalona siihen että totta kai. Kakulle oli annettu määreeksi että kolmekymmentä henkeä siitä tulisi syömään, joten aika kookas olisi syytä olla. Minähän en tiedä kuinka iso on kolmenkymmenen hengen kakku, kun minua ihmetyttää ne konditorioiden ikkunoissa olevat leivosta muistuttavat viritelmät joissa lukee että se on kymmenelle hengelle. Turvallinen veikkaus oli kuitenkin että tavallinen vuokaan leivottu kakku ei tulisi riittämään.

Laskin siis Stetsonin kaavalla että kolmesta uunipellin kakkulevystä koostettu komeus olisi aika jämpti kolmellekymmenelle hengelle. Internetistä katsoin että kuuden munan kakku menisi mukavasti uunipellilliselle. Ja sitten ei muuta kuin vatkaamaan. Tässäkin hommassa tuli yleiskonetta ikävä. Hitto kun ne ovat vaan niin kalliita...

Kakkupohja
yksi uunipellillinen

6 munaa
250g sokeria
250g jauhoja
50g voita

Uunipelti vuorataan leivinpaperilla. Voi sulatetaan ja annetaan jäähtyä. Munat ja sokeri vatkataan huolellisesti valkoiseksi vaahdoksi. Jauhot ripotellaan joukkoon ja käännellään nuolijalla vaahdon sekaan. Lopuksi lisätään jäähtynyt voisula. Kaadetaan pellille ja paistetaan 225°C 10-15min eli kunnes kypsä.

Yllämainittuja pellillisiä tein siis kolme kappaletta, joista yhden värjäsin kanelilla tummaksi. Sitten vaan länttäämään täytteitä päälle. Meikäläisen kakku koostettiin syksyisistä mauista



Ensin kostutin kakkulevyut. Tähän tarkoitukseen käytin simaa, kun sitä nyt sattui kaapissa olemaan valmiina. Sitten vatkasin 4dl kermaa vaahdoksi ja sekoitin se isoon purkilliseen (500g, kai) rahkaa. Sokeria ei tarvita. Sitten otin puolet seoksesta ja survoiin sekaan puolukoita. Määrää ei voi tietää kun niitä vaan kaapi kouralla viiden kilon laarista. Sitten vaan ensimmäisen kakkulevyn päälle vierekkäin omatekoista omenahilloketta ja puolukkarahkaa.



Toinen levy päälle ja loput rahkaseoksesta siihen pinnalle. Päälle taas puolukoita ja niiden kaveriksi muita marjoja, tässä tapauksessa mansikoita, mustaherukoita, karpaloita ja mustikoita. Lisäsin päälle vielä marsipaanimuruja kun niitä oli edellisestä kakkuprojektista jäänyt ylitse.



Kolmas levy siihen ja homma alkaakin olla taputeltu. (Kylläpä nyt on suttuisia kuvia taas tullut) Koristelua varten vatkasin vielä pari desiä kermaa (johon hieman sokuria sekoittelin myös) ja levitin sen ohueksi kerrokseksi kakun reunoille. Kakun päälle levitin lisää omenasosetta raidoittain ja pursutin väleihin kermavaahtoa. Yritin tursotella jotain hienoa koristekuviotakin mutta ehkä siitä ei kannata mainita sen enempää. Lopuksi päälle artistiseen tyyliin ripoteltuja puolukoita ja se on siinä.