Kermainen savulohikeitto

Skotlantilainen pussikeitto

Havaitsin että blogista puuttuu eräs suosikkikeitoistani, joka vielä kaiken lisäksi on oma reseptini. Tämä setti kulki työnimellä "Skotlantilainen pussikeitto", sillä inspiraatio tähän löytyi aikanaan kaupan hyllyltä, jossa oli pussillinen jotain gourmet-keittoa nimellä "Scottish Smoked Salmon with Double Cream" tjsp. En tietenkään missään vaiheessa maistanut kyseistä tuotetta, mutta katsoin että aineslistassa oli perunoita ja porkkanoita ja sosekeitto näytti olevan kyseessä. Enempää informaatiota ei tarvittu.

Tämän voi tietenkin tehdä kaupasta ongitulla savulohella, mutta hienoa tässä on se, että tähän voi käyttää nerokkaasti itse savustettuja lohenrippeitä. BBQ-grillissähän usein on reunoilla ylimääräistä tilaa johon ei millään saa mahtumaan papuvuokaa tai ribsejä tai mitään muutakaan primääriherkkua. Tämän lisäksi kaupasta kun ostaa lohta alennuksesta niin se tulee C-leikattuna (tai B-leikattuna?) mikä tarkoittaa että siellä lohen masupuolella on sellainen melko rasvainen fläbä joka on esimerkiksi kylmäsavulohessa epäesteettinen. No hommahan ratkeaa siten että silpaisee kyseisen fläbän pois ja iskee pakkaseen ja sitten kun tulee aika savustuksen, ottaa ja sulattaa sieltä lohisuikaleita grillin täytteeksi. Ei tarvitse mittailla lämpötiloja tai funtsia aikoja, antaa mennä vaan. Sitten kun savusessiot on ohi niin iskee palaset takaisin pakkaseen odottamaan että tekee mieli savulohikeittoa. (Tai savulohitahnaa, joka myös on namia). Kaksi kärpästä siis yhdellä iskulla. Parhautta on se.

Savustetun lohen räippeitä.

Skotlantilainen pussikeitto

1 l vettä
400 g savulohta nahkoineen
1 kg perunoita
400 g porkkanaa
pari viipaletta ruisleipää
5 dl maitoa
2 sipulia
2 tl suolaa

Lohi erotetaan ruodoista ja nahoista, jotka laitetaan kattilaan veden kanssa. Keitetään 15 minuuttia tai kunnes kokki katsoo makua irronneen tarpeeksi. Juurekset pestään, pilkotaan ja sijoitetaan erilliseen kattilaan jonka jälkeen lohiliemi siivilöidään niiden päälle. Nakataan ruisleipäpalat joukkoon ja lisätään maito. Nestettä pitäisi olla sen verran että juurekset juuri ja juuri peittyvät. Annetaan kiehua kunnes juurekset ovat kypsiä.

Sipuli viipaloidaan. Kuumennetaan pannu, lorautetaan siihen hieman oliviöljyä, lisätään sipulit ja 1 tl suolaa ja paistellaan noin vartin verran eli kunnes sipulit ovat menneet kunnolla kasaan ja ruskistuneet herkullisiksi.

Kun juurekset ovat kypsät, sekoitetaan sipulit, savulohi ja kerma sekaan ja soseutetaan sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisätään maitoa joukkoon sen verran että rakenne on itseä miellyttävää. Maustetaan mustapippurilla.

Soppa ei ole kiehuessaan kovin esteettistä, kun maito klunssiutuu ja ruisleivät näyttävät kertaalleen mutustetulta. Ei kannata antaa moisten seikkojen häiritä itseään, sillä lopputulos on kauniin tasainen, täyteläisen värinen ja erityisesti herkullisen makuinen.

Tästä saa myöskin erilaisia versioita ihan vaan muuttamalla sitä kuinka nestemäistä soppa on. Jos tekee oikein tuhtia tahnaa, ei tarvita montaa desiä että kunnon kulhollinen toimii täytenä ateriana. Laihempaa litkua jaksaa sitten ehkä syödä jo koko kulhollisen. Tämä olis muuten varmaan hyvää tarjottuna leipäkulhosta...

Keskeneräisiä töitä ei arvostella!

Kolme pientä porsasta 3 - Fileepekoni

Kolme pientä porsasta -trilogian päättää gastrotieteellinen koeilu, "kanadalainen pekoni", elikkäs pekoni joka on tehty kyljen sijaan possun fileestä. Koska ulkofileessä on rasvaa 3,4%, tätä voidaan kutsua vaikka pistepekoniksi. Tämä projekti vaatii pari päivää suolaamiseen ja lisäksi savustimen jotta pekoniin saadaan savu, joka pekoniin kuuluukin. En ollut koskaan tehnyt tällaista aikaisemmin, mutta tarkoitus on ollut useammankin kerran. Porsastrilogia toimi mukavana motivaattorina aiheeseen.

Perustuotteena on sama tuttu possun ulkofile. Resepti näyttää seuraavalta:

Kanadanpekoni

1 pkt (n1,5kg) possun ulkofilettä
1 l vettä
87 g suolaa
56 g sokeria
10 g Cure #1
1/2 tl timjamia (kuiva)
1/2 tl salviaa (kuiva)
2 valkosipulinkynttä

Tehdään suolaliuos: laitetaan kaikki ainekset lihaa lukuunottamatta kattilaan ja kiehautetaan jotta saadaan sokeri ja suolat liukenemaan. Jäähdytetään jääkaappikylmäksi. Upotetaan liha liemeen ja annetaan maustua 48 tuntia.

Eikö ole rasittavaa että hienosta kielestämme puuttuu kokonaan termi "brine". Jälleen kerran hyviä ideoita otetaan vastaan suomenkielisistä termeistä. Joka tapauksessä possu pitää saada liemen pinnan alle, joten mikäli käytössä ei ole optimaalisen muotoista astiaa, saattaa olla syytä tehdä tupla-annos lientä.

Kun liha sitten on maustunut liemessään, otetaan se pois, huuhtaistaan juoksevan veden alla, taputellaan talouspaperilla kuivaksi ja laitetaan jääkaappiin peittämättömänä vielä vuorokaudeksi. Tällä aikaa pinta kuivahtaa hieman ja savu tarttuu paremmin. Tai näin ainakin isot pojat väittää.

Grilli bbq-lämpötiloihin, koivuklapia savua tekemään, vähän lohta possun kaveriksi jottei tule yksinäinen olo, lämpömittari toiseen päähän kiinni ja ei kun käryämään. Tavoitteena oli saavuttaa sisälämpötila 65C, johon päästiin muutamassa tunnissa. Sen jälkeen siitä mentiin parilla asteella yli kun piti syödä eikä kerennyt vahtaamaan grilliä. Ei se mitään. Rakenne saattoi olla hieman kiinteämpi kuin mihin tähdättiin. Herkkua siis tuli kuitenkin.

Savustuksen jälkeen tämä kaveri kääräistiin elmukelmuun ja laitettiin jääkaappiin vielä vetäytymään seuraavaan päivään saakka. Seuraavana päivänä puukko käteen ja siivua poskeen. Lopputulema oli mukavasti savuisa, kevyen makuinen, edelleen melko mehevä ja helposti syötävä. Mausteet ovat tasapainossa ja mikään maku ei pistä esiin kokonaisuudesta. Pekonia tämä sen sijaan ei ole nähnytkään. Paistelin muutaman palan pannulla, mutta ei tätä kamaa sinne kannata laittaa. Tästä veistetään semipaksuja siivuja leivän päälle, tai kun oikein hurjaksi innostutaan, niin leikataan puolentoista sentin siivut ja paistetaan pihveinä perunan kera. Hyviä oli. Ei siis tuon 67C:n jälkeen tuntunut kaipaavan enää lisäkypsennystä, mutta ei siitä pahastunutkaan.

En tiedä oliko tuo kaksi astetta kriittinen ero, mutta aika lohkeilevainen rakenne tähän tuli. Tosi ohuita viipaleita ei siis saanut aikaiseksi. Rippeitä ja kulmapaloja tuli heitettyä vielä kauden viimeisiin BBQ-papuihin jossa ne levittivät savuisuuden ilosanomaa kasvisystävilleen. Parhautta oli kuitenkin kun otettiin siivula mäskiin tehtyä saaristolaisleipää, vähän juustoa ja muutama rehu sekä kunnon viipale savupossua. Kyllä maistui.

Tuhannen taalan kysymys on tietenkin että kannattaako tällaista sitten ruveta askartelemaan. Jos käytössäsi on savustin ja lähes ilmaista possunlihaa, niin mielestäni ehdottomasti. Peittoaa kaupan leikkeletiskin mennen tullen ja skabaa kunniakkaasti paremman luokan leikkeleentuottajien kanssa. Tosin jos mieli tekee pekonia, niin sitten kannattaa tehdä pekonia. Tällainen kaveri on kuitenkin kompakti paketti, sen saa hyvin mahdutettua savustimeen samalla kun pössyttelee jotain muutakin.

Kolme pientä porsasta 2 - El Chico's Chorizo

El Chico's Chorizo

No mitä muuta porsaasta voi sitten tehdä kuin niitä iänikuisia pihvejä? (Ihan niinkuin maailmaan tarvittaisiin jotain muutakin ruokaa kuin pihvejä!) Tämä resepti on peräisin kirjasta The Tex-Mex Cookbook, joka onkin aika erinomainen opus tex-mexin historiaan ja kulttuuriin reseptien kautta.
Tiedättekö kun ottaa tuollaisen kaupan paketissa olevan ulkofileen, niin siinä on kaksi lihasta sellaisella kalvolla erotettuna. Toinen, suurempi, on vaaleampaa lihaa ja pienempi pala on tummempaa lihaa. Joskus on kuitenkin tarve saada kalvoton pala possua. Esimerkiksi jos haluaa nuijia pihvin oikein huolella niin silloin se tuppaa hajoamaan kyseisestä liitoskohdasta. Silloin on parasta ottaa ronski ote fileen eri osista ja repäistä se nätisti kahdeksi palaksi. Valitettavasti toinen pala on niin pieni että sille on vaikeaa löytää järkeviä käyttötarkoituksia. Kyseinen pala on kuitenkin aika täydellinen tähän kyseiseen reseptiin. Se on juuri sopivan kokoinen (ainakin meikäläisen annoksiin ja tehosekoittimeen) ja sen epäkäytännöllinen muoto ei haittaa. Toki kun possunsa haluaa käyttää repimättömänä, kelpaa tähän myös pari pihvin kokoista palaa. Tosin jos ulkofileestä haluaa täydelliset pihvit, niin ne ihan päät pitää leikata pois jotta saa tasaisen pinnan kaikkiin pihveihin. Ja mikäs onkaan parempi keino hankkiutua eroon fileennysistä kuin

El Chico's Chorizo

250 g possun ulkofilettä
1/4 tl tulista chilijauhetta
2 tl paprikaa
1/2 tl suolaa
1/4 tl valkosipulijauhetta
1/4 tl kuminaa
2 rkl punaviinietikkaa
1 pieni sipuli
öljyä paistamiseen

"Silppuri"?

Reseptiä ei varsinaisesti taaskaan ole: Laitetaan lihat ja mausteet sipulia lukuunottamatta sähkövatkaimen silppuriosaan (miksei näille asioille ole oikeita termejä) ja hurautetaan jauhelihamaiseksi. Paistetaan sipulia öljyssä hetken aikaa ja nakataan lihat perään. Paistetaan kunnes ylimääräinen neste on kadonnut.

Täydellinen rakenne ei aina ole visuaalisesti esteettinen.

Tämä on hyvää settiä. Ulkofileestä tulee pikapaistaen tosi mureaa, mausteet on ainakin meikäläisen makuun hyvässä tasapainossa ja silppurin läpi vedetyn lihan rakenne on kiva. Pitää vaan muistaa että hurauttelee sen verran varovaisesti että ei mene ihan mössöksi asti. Pitää olla vähän eri kokoisia köntsiä niin on kivaa. Pannun kannattaa myös olla aika kuuma. Teräspannu on tässä kova sana. Valurauta kelpaa myös, mutta väittävät että valuraudan pinnoitteelle (sille luonnolliselle) ei tee hyvää jos siinä paistaa happamia asioita ja tässä nyt on etikkaa. En kyllä antais sen hidastaa itseäni...

Just add meat!

Erinomaista esimerkiksi aamupalatyyppisenä ratkaisuna. Pari palaa ruisleipää, vähän tomaatteja, munakokkelia ja salsa verdeä. Ja aina kannattaa raastaa juustoa päälle, se tekee kaikista sapuskoista parempia. Tätä voi myös mättää tacon sisään, tai sitten vois kokeilla ostaa kaupasta sellaisen litturieskan ja rullata tästä wrapin. Toimii myös leivän päällä, juustolla kuorrutettuna ja kevyesti uunigrillattuna.

Siis jos käsissäsi on ylimääräisiä paloja ulkofilettä (havaitsemmeko ristiriidan?) niin ei muuta kuin tex-mex paistosta vääntämään. Hyvää tulee takuulla.

Ginger Ale

Inkivääriä!

 Olutprojektit sen kun jatkuvat. Seuraavana vuorossa Ginger Ale, tuttavallisemmin inkivääriolut. Tosin tässä tapauksessa tarkoituksena on saada aikaan ihan oikeaa olutta, joka maistuu inkivääriltä. Kaupastahan jos menee inkivääriolutta ostamaan, niin se tarkoittaa yleensä limpparia. Reseptiin hain innostusta useista eri lähteistä, jotka poikkesivat toisistaan about kaiken muun paitsi inkiväärin osalta. Tämän lisäksi inkiväärin määrässä oli resepteissä yli kymmenkertaisia heittoja. Koska tarkoituksenani ei ollut tehdä olutta jossa on aistittavissa inkivääriä, vaan kunnolla tujun makuista inkivääripommia, valitsin pohjaksi reseptin jossa oli eniten inkivääriä. Oma yksilöni tosin tehdään täysmäskäämällä, joten uutteen sijaan tulee mallasta. Suurin osa perusmallasta, vähän Munichista väriä ja vehnästä rakennetta. Ehkä. Humalaksi käytin EKG:tä kun sitä pakastimessa on.

Inkivääriolut

Speksit:
Satsin koko: 4,5 litraa
Panopäivä: 15.9.2013
Pullotuspäivä: 4.10.2013
OG: 1.056
FG:1.010
Alkoholia: 6,5%

Maltaat
860 g Pilsner
50 g   Munich
50 g   Vehnä

Muut:
100 g Hunajaa
270 g Inkivääriä (tuore)
1/2     Sitruunan mehu ja raastettu kuori

Humalat:
12 g   East Kent Goldings

Hiiva:
Safale US-05

Mäskäys: 5 litraa vettä, lämpötila 67C, 60 min. Huuhtelu/mash-out 1,5 l vettä 77C lämpötilaan.

Keitto: 60 min.
60 min: 6 g East Kent Goldings
30 min: 75 g hunajaa, 200 g inkivääriä, sitruunan mehu ja kuoret
15 min: 25 g hunajaa, 70 g inkivääriä
2 min: 6 g East Kent Goldings

Käyminen:
Siivilöidään, ilmataan, hiivataan ja käytetään 19C kolme viikkoa. 

Käytin tähän satsiin pestyä hiivaa, eli Cream Ale satsista peräisin oleva hiivakakku huuhdeltiin ja erotettiin hyvä kama ylimääräisestä ruvasta ja puhdasta hiivaa käytettiin tähän. Käyttämäni määrä oli noin 40 ml pestyä ja sedimentoitunutta hiivaa. Mr. Malty arvioi että tässä on 2-3 kertaa tarvittava määrä, mutta ensimmäinen kerta huolestutti, etenkin kun edellinen olut ei meinannut lähteä millään käyntiin. En tehnyt startteria, sekoitin vain hiivat tasaiseksi liejuksi ja kippasin sekaan. Tämä starttasi ongelmitta.

Pesty hiiva ylhäällä vasemmalla.

Siivilöidessä huomasin että tuplatiheä siivilä on liian tiheä. Se tukkeutuu ja siitä ei mene mikään läpi. Itse asiassa en ole vielä keksinyt missä tuplatiheä siivilä olisi hyvä. Hukkaostos on ollut se. Harsokangas tai normisiivilä on oikeita työkaluja tähän. Sittemmin olen huomannut että kun kippaa puolessa välissä siivilään jääneet skäfät mäkeen, niin tuplatiheällä siivilällä saa ihan mukavasti humalanjämät pois liemestä.

Väri on miellyttävä jos ei vihreää mönjää lasketa.

Kun inkivääriolut oli pulputellut sen kolmisen viikkoa, laitoin pulloihin. Käytin hyväksi havaitsemaani standardimäärää, eli 32g sokeria liuotettuna 1 dl vettä. Taulukoitten mukaan tästä pitäis kai tulla jotain 3,5 volssia, mikä on aika reilusti, mutta tähän tyyliin veikkasin sopivan melko runsaan hiilihapotuksen.

Heti pullotuksen jälkeen.

Pulloihin päätyvä kama on (kuten tavallista) sameaa heti pullotuksen jälkeen, mutta en tiedä odottaako tämän kirkastuvan vaiko ei.  Hydrometrinäyte oli melko polttavan inkiväärinen ja yllättävän kuivan makuinen ottaen huomioon että FG oli kuitenkin 1.010. Pullokäyttäminen pehmentänee makua hieman.

 Ja taas pitäisi jaksaa odottaa monta viikkoa ennen kuin pääsisi testaamaan että tuliko tehtyä herkkua vai kuraa...

Satsi #9

No kolme viikkoa sitten odoteltiin, jonka jälkeen tuote kaadettiin lasiin asti. Olut on kirkastunut pulloissa kolmessa viikossa nätisti, mutta chill haze samentaa tämänkin erän, mikä kyllä itse asiassa sopii inkivääriolueen aika mukavasti. Vaahtoa muodostuu, mutta se katoaa melko välittömästi. Nenään nousee voimakas inkiväärin tuoksu joka peittää alleen lähes kaiken muun. Maku on kuiva, hieman hapan ja voimakkaan inkiväärinen, mutta hieman ohut. Jälkimaussa iskee tuju inkiväärin polte. Hienovaraisuudesta ei voida puhua missään vaiheessa vaan inkivääri dominoi sekä tuoksussa, maussa että jälkimaussa. On tämä silti selvästi olutta eikä inkiväärilimsaa. Sitä mitä haettiin, siis.

Nestemäinen inkivääri.

Korjausehdotuksina voisi jättää hunajan kokonaan pois. Ei vaikuttane makuun millään tavalla ja alkoholi tippuu hieman. Runsautta voisi hakea mäskäämällä hieman korkeammalla lämmöllä, jotta FG:n saisi pari pykälää ylöspäin. Inkivääristä suuremman osan voisi myös keittää pidemmän aikaa, joka saattaisi lisätä inkiväärin makua poltteen kustannuksella.

Tosin paikallinen inkiväärisieppo, joka toimi tämän tuotteen ensisijaisena kohdeyleisönä, totesi että oluessa parasta oli nimenomaan inkiväärin polte joka kaupallisista versioista jää usein puuttumaan. Kiitosta tuli myöskin runsaasta inkiväärin mausta ja kommentti aromin keveydestä. Myös kuivuutta ja happamuutta kehuttiin termillä "just hyvä". Ilmeisesti kaikenkaikkiaan onnistunut tuote siis.

Kelpasi ruokajuomana kanansiipien kanssa.

Kolme pientä porsasta 1 - Possupihvit

Kyllä, kuvassa on vain kaksi.

 Arvoisat lukijat, maailmassa on virhe. Useitakin itse asiassa, mutta keskitytään tällä kertaa oleennaiseen, eli possuun. Porsaassa itsessään ei siis ole mitään virhettä, mutta sen markkinoinnissa ja kulutuksessa sen sijaan on. Sama ongelma koskee toki muitakin gastronomisen eläinkunnan edustajia, mutta yrittäkäämme olla välittämättä niistäkään tänään. Mistä siis on kysymys? En tiedä oletteko viime aikoina menneet kauppaan katsomaan minkälaisia paloja possua sieltä saa, mutta jos olette, olette saattaneet huomata että valikoima ei ole suuren suuri. Kunnon palaa kylkeä ei saa kuin lihakaupasta, potkat puuttuvat, kinkkuakaan ei näy kuin korkeintaan kuutioina. Tätä ongelmaa ratkaisemaan Helsinkiin on tosin perustettu jokunen hyvin palveleva lihakauppa, mutta ilmiö on saanut aikaan yllättävän seurauksen: Kaupat ovat pullollaan sitä lihaa jota vielä jokin aika sitten pidettiin "parhaana". Eli ulkofilettä ja sisäfilettä. Ja kun tätä rasvatonta, kalvotonta "priimapiffiä" on ollut riittävän kauan tarjolla bulkkitavarana, sen hinta on tippunut. Ja niinpä olemme päätyneet tilanteeseen jossa sisäfilepihvi maksaa vähemmän kuin potka. Vanhoista "huonoista" paloista, joissa on luuta ja jotka vaativat paljon haudutusta, on tullut kalliita erikoispaloja. Paahtokylki on ilmeisesti tällä hetkellä possun kalleinta lihaa ja valmispakattu ulkofile ainakin aika lähellä edullisinta.

Onneksi kolikon kääntöpuoli on se, että kaupat tarjoavat ilmaista (alle vitonen pyöristyy nollaan) possun ulkofilettä, joka on erinomaisen monipuolinen possunpalanen. Koska lähikauppias oli jälleen päättänyt jakaa tätä jaloa eläintä kansalle, oli minunkin poistuttava putiikista kaksi filettä kainalossani. Sen kunniaksi ajattelin tehdä minisarjan "Kolme pientä porsasta" jossa tutustumme kolmeen erilaiseen tapaan valmistaa tätä herkullista palaa.

Possu imee makua itseensä.

Aloitan sarjan käymällä suoraan asian ytimeen, eli pihveihin. Monien mielestä nauta on ainoa oikea pihviliha ja kyljykset ovat köyhien pikaista arkiruokaa. Jos kuulut heihin, ilmoitan sinulle, kaikella kohteliaisuudella, että olet väärässä. Possu nimittäin taipuu pihviksi erinomaisen monella tapaa ja vieläpä monesti yhtä yksinkertaisesti kuin nautakin.

Pihvihän on monipuolinen otus. Se voidaan paistaa sellaisenaan, se voidaan nuijia, leivittää, täyttää, se voidaan valmistaa luulla tai ilman, se voidaan tarjoilla kokonaisena tai viipaloituna ja se voidaan tehdä monesta osasta eläintä. Myönnettäköön että osaa näistä ei enää kutsuttaisi kaikissa yhteyksissä pihveiksi. Jotta kuitenkin pystyisimme arvostamaan yksinkertaisuuden kauneutta, valmistamme tällä kertaa nuijimattoman ulkofilepihvin paistettuna pannulla, maustettuna suolalla ja pippurilla. Muuta ei tarvita. Okei, lisukkeet ovat kivoja joten laitetaan siihen syrjään paistettuja perunoita ja tomaatti-sipulipaistosta.

Teräspannu on hyvä pihveille.

Koska setti on näinkin yksinkertainen ja pala näin rasvaton, on ensisijaisen tärkeää että pihvi päätyy oikeaan lämpötilaan. Ja tämä lämpötila on yllättävän alhainen. Jos viitsii, voi tietysti pelata lämpömittarin kanssa mutta minä en jaksanut. Itse lähestyin tätä hommaa siten että päätin minkä kokoinen pihvi on mielestäni sopivan kokoinen (2,5cm eli peukalonpäästäni ensimmäiseen niveleen, n. 170 g) ja paistoin muutaman koe-erän. Lopputulema oli että 4min 30s toiselta puolelta ja 4 min toiselta puolelta tuottaa meikäläisen (järjettömän hitaalla) hellalla, teholla 4 ja teräspannulla pihvin, joka on sisältä vielä mehevä eikä ole ehtinyt muuttua kauttaaltaan valkoiseksi. Oma kokeilu on tärkeää, sillä paisto-olosuhteet vaikuttavat ja kymmeninen sekuntien erot ovat merkityksellisiä.

Ruskistunut pinta ja pannuun karamelisoitunutta herkkua.

Toinen tärkeä asia on aika. Jos pinnalle rouhaisee pippurit ja suolat juuri ennen paistamista, eivät ne ole ehtineet imeytyä sisäosiin saakka siihen mennessä kun pihvi on valmis ja tuloksena on päältä maukas mutta sisältä mitäänsanomaton. Koska kuitenkin pihvin kuin pihvin tulee lämmetä huoneenlämoöön ennen paistamista, tämä tarjoaa meille oivan mahdollisuuden. Kun otat ulkofileen jääkaapista, mausta se heti. Kenties sen jälkeen kun olet leikannut sen. Kun pihvi saa maustua lämpenemiseen kuluvan ajan verran, liha on läpikotaisin herkullista pannulta tullessaan.

Kaikki maut otetaan hyötykäyttöön.

Kun pannulla sitten on piffi paistettu, siihen on tarttunut sellaista ruskistunutta kamaa, jota ei sinun hukkaan pidä heittämän. Voita päälle, sipuleita, paprikoita, tomaatteja, ihan mitä vaan siihen paistumaan hetkeksi, niin siitä irtoaa niin maukas lisuke ettei paremmasta väliä. Tähän satsiin meni sipuli, jota seurasi hetken päästä tomaattia maustettuna valkosipulilla ja basilikalla. Loraus viinietikkaa vielä siihen niin herkkua oli. Tämän prosessin voi suorittaa sillä aikaa kun pihvit lepäävät lämpimällä lautasella folion tai kannen alla. (Pihvit ovat paiston jälkeen väsyneitä ja niiden tarvitsee saada levätä hetken aikaa ennen tarjoilua.)

Siis seuraavan kerran kun tarjolla on ilmaista lihaa, poimi possu mukaasi ja valmista äärimmäisen helppo ja edullinen pihviateria.

Asia on pihvi.

Kotipaahdettu Brown Malt

Mallasta paahdettuna, ei sekoitettuna.

Olutreseptikirjani haluaa käyttää muutamaankin reseptiin tuotetta nimeltä "brown malt", jota ei ainakaan tällä nimellä ollut saatavilla Brewcatilta silloin joskus kun katsoin ja asiaa pohdiskelin. Vaihtoehdoksi jäi siis käyttää korvaavaa tuotetta, tilata muualta tai tehdä omat paahdetut maltaat. Lukija varmasti arvaa minkä vaihtoehdon valitsin.

Koska tätä temppua ei kannata yrittää kotona rouhitulla maltaalla, ostin 100 g perus pale ale -mallasta jyvänä ja lähdin sillä koettamaan. Pitäisi olla juuri sopiva koko tulevaan portterireseptiin. Määrä oli niin pieni että totesin uunipellin olevan ylisurma ja kaadoin maltaat piirakkavuokaan. Ohjelämpötilat ja ajat otin John Palmerin erinomaisesta (internetissäkin julkaistusta) kirjasta How to Brew. Niitä voinee virittää sitten haluamaansa suuntaan tulevaisuudessa jos kiinnostaa. Minullahan ei ollut mitään käsitystä siitä kuinka tummaa tästä kamasta pitäisi tulla.

Paikoillanne, valmiit, paahda!

Ei siis muuta kuin tuotteet uuniin, mittari näyttämään 175 astetta (uunin oma termostaatti heitteli lämpöä jossain 165-185 paikkeilla) ja ajastin 60 minuuttiin. Aina vartin välein nostin pannun ulos ja sekoittelin jyväsiä vähäsen että tuli parempi mieli. Nämä nimittäin alkoivat tuoksua heti parissa minuutissa tosi voimakkaasti ja oli sellainen olo että ne ressukat kärähtää sinne. No tunnin jälkeen sitä mietityttää ennemminkin että jäivätköhän vaaleiksi.

Ohjeet myöskin sanovat että paahdettujen maltaiden kannattaa antaa viettää aikaa paperipussissa tai avonaisessa muovipussissa viikon pari ennen käyttöä, joten tein tämän hyvissä ajoin ennen kuin portteria on tarkoitus ruveta keittelemään.

Tässäpä kuitenkin pienenpieni pictoriaali sikäli mikäli kuvat puhuvat enemmän kuin sanat.

Raaka-aineet ja virvokkeet.

Paahtamaton pale ale mallas.

15 minuutin jälkeen.

30 minuutin jälkeen.

45 minuutin jälkeen.

60 minuutin jälkeen. Liekö liian vaaleaa?

Valmis varastoon.

Palataan asiaan portterin merkeissä.

English Mild

Tummaa, mietoa ja maukasta.

Kolmannella täysmäskäyksellä lähden tutustumaan oluttyyppiin nimetä Mild Ale, josta Alkon kuvaus kertoo seuraavaa:

Mild ale on alunperin Britteinsaarilta peräisin oleva, kevyehkö ale-oluttyyppi. Maultaan mild ale on hennon maltainen ja makea. Se on myös kevyen hedelmäinen ja tasapainoinen, sillä siinä ei maltaisuus eivätkä humalat dominoi. Mild ale saattaa joskus sisältää hieman vehnämallasta. Joskus mild alea myös maustetaan kevyesti mausteilla, hunajalla, hedelmillä tai marjoilla.
2,5–6,0 % • 15–30 EBU • vaaleankeltainen–kupari–ruskea

Kuulostaa hyvältä! Resptiksi valitsin Homebrewtalkin foorumilta hyvältä yksilön joka edustaa alalajia English Dark Mild Ale: Reaper's Mild. Tässä ei ole vehnää, mausteita, hunajaa, hedelmiä eikä marjoja. Neljän ja puolen litran annokseksi skaalattuna resepti näyttää seuraavalta:

English? Dark? Mild? Ale?

Leppoisa Enkku

Speksit:
Satsin koko: 4,5 litraa
Panopäivä: 12.9.2013
Pullotuspäivä: 27.9.2013
OG: 1.036
FG: 1.014

Maltaat:
540 g Maris Otter (Pale Ale) mallas
150 g Crystal (150EBC) mallas
40 g Chocolate malt

Humalat:
12 g East Kent Goldings humala

Hiiva:
Danstar Nottingham kuivahiiva
Safale US-05

Mäskäys:
70C, 60 min, 4,5 l, huuhtelu 77C 1,5 litralla.

Keitto:
60 min
45 min 6 g East Kent Goldings
15 min 6 g East Kent Goldings

Käyminen:
Ongelmallinen

Huomioita: Strike temp 73C astetta liian matala myös näin pienellä viljamäärällä. 6 litraa vajaa 60 min keittoon, piti lisätä noin 7 dl.

Linkin reseptin kirjoittaja kertoo käyttäneensä pussillisen vanhaa Nottingham-hiivaa. Onneksi minullakin oli pussillinen vanhaa Nottingham-hiivaa. Ongelmaksi muodostui se, että ilmeisesti minun omani oli varastossa kärsinyt hieman enemmän sillä 24 tunnissa olut ei näyttänyt mitään elon merkkejä. Tästä suivaantuneena kippasin sinne toisen pussillisen vanhaa Nottingham-hiivaa. Toiset 24 tuntia kului ja merkittävästi ei edelleenkään pulputtanut. Päätin sitten töräyttää sekaan vielä kaksi kippoa Safale US-05:ttä joilla olin harjoitellut hiivan pesua vähemmän menestyksekkäästi. Toisin sanoen tämä satsi on tullut hiivattua kolmen vuorokauden aikana kahdella pussillisella vanhaa kuivahiivaa ja kenties ruokalusikallisella huonosti pestyä, kertaalleen käytettyä kuivahiivaa.

Jos joku ihmettelee, niin ei, en ole pistänyt foliota hefe-weizenin päälle juodakseni loput myöhemmin.

No sillä se lähti pulputtamaan kuitenkin, mutta alkuperäinen suunnitelmani käyttää sitä 18C lämmössä 3 päivää, jonka jälkeen nostaisin lämmöt 20 asteeseen ja laittaisin vehnäoluen kaveriksi, menivät romukoppaan. Sen sijaan se kolmen päivän hiivausrulianssin jälkeen pääsi 18 asteeseen, josta muistin 3 päivän päästä nostaa lämmöt 19 asteeseen kun seuraava olut (joka piti käyttää 19 asteessa) oli ollut sen kaverina myös 3 päivää.

Pro meininki.

Pulloon mennessä FG näytti 1.014, mikä on pari pykälää korkeammalla kuin mitä alkuperäinen resepti hakee. No on sentään käynyt vähäsen. Alkomahoolia laskennallisesti tähän tulee 3,3% pullokäymisen jälkeen. About sitä mitä haettiin siis.

Pro meininki tosin jatkui pullotellessa ja oluen tummuudesta ja pullottajan puusilmäisyydestä johtuen lappo imi hiivaa pitkät pätkät pullotusastiaan. Ehkä parempi näin, niin saa ainakin kuplia pulloon. Pitää vaan antaa hiivan tipahtaa pohjalle kunnolla ennen ensimmäisen korkkaamista.

Sekapullotusta.

Vähemmän yllättäen näitä hiivoja en säästänyt panemiseen, mutta koitinpa tehdä tuosta jämäliejusta leipää ja sehän onnistui ihan mukavasti. Lyhyesti todettuna 1 dl hiivaliejua, 2dl vettä, 6 dl jauhoja ja vähän suolaa, parin tunnin kohotus ja sitten uuniin. Humalaleipää! Kannattaa koettaa.

Kahden viikon kuluttua sitten korkki auki ja maistamaan. Erinomaista tuli. Lasiin kaatuu kevyt vaahto joka häviää melko nopeasti. Väri on erittäin tumma, lähes musta. (Pulloissa näkyvä väri on aika kirkkaassa päivänvalossa ja melko harhaanjohtava.) Aromi on paahteinen ja maltainen. Maku on aromin mukainen ja mukavan täyteläinen. Kahvimainen paahteisuus tulee läpi hieman liian pistävänä. Tämä olisi saattanut tasoittua ajan myötä, mutta tämä oli sen verran herkullista että sitä kehtasi tarjota estoitta kotipippaloissa vieraille jotka joivat sitä vastaan panematta. Alkoholin pienestä määrästä huolimatta siis erittäin runsasmakuinen, hieman portterimainen olut.

Koska olin huono bloggaaja enkä ottanut kuvaa ensimmäisestä korkkauksesta, enkä tietenkään bileissäkään kameralla räpsinyt, piti napata tähän postaukseen kuva toisiksi viimeisestä korkatusta pullosta. Viikossa mennyt. Sitä se on pienten satsien kanssa. Lisää on tehtävä.

Poof, it's gone!