Valuraudalla

BBQ-papuja

2011-08-04T21:39:00.005+03:00

Viime BBQ-sessio piti sisällään papuja, pottuja ja lihaa. Potut olivat niin ja näin, liha oli todella hyvää, mutta koskapa pavut olivat se joka löi kokin itsensäkin ällikällä, on niistä ehkä väännettävä hieman juttua tännekin.

Tarkoituksena oli käyttää papujen maustamiseen aikaisemmin grillattua naudanrintaa, mutta se oli mokoma ottanut ja pilaantunut jääkaapissa. Syytän liian korkeaa lämpötilaa. Jostain syystä jääkaappi ei suostu jäähtymään edes siihen neljään asteeseen. Liekö syynä sää vai surkea jääkaappi. Joka tapauksessa savunmakua kaivattiin joten jääkaapista löytyneet kananrippeet saivat tuoda makua tähän satsiin.

Resepti heitettiin siis kasaan ihan lonkalta joten minulla ei ole mitään hajua siitä paljonko kanaa, sipulia ja pekonia lopuksi päätyi papuihin. Ei kai sillä ole niin väliäkään.

Ensin otettiin puoli pakettia pekonia ja kärtsättiin sitä pannulla hetken aikaa. Laitettin sekaan kaksi pientä silputtua sipulia ja puolikkaan voipurkillisen verran bbq-kanan tähteitä pieniksi pilkottuna. Savunmakua antamaan, nääs.

Koska en edelleenkään osaa keittää papuja niin että ne pysyisivät kasassa (kun minä keitän papuja ne hajoavat mössöksi ollessaan edellen raakoja), käytin kaupan papuja. Settiin meni yksi purkillinen kidneypapuja, yksi purkillinen ruskeita papuja ja yksi purkillinen mustapapuja. Kaikki huuhdeltiin kraanan alla.

Tässä vaiheessa havaittiin että kanapekonisipulisilppua on aika paljon verrattuna papuihin. Joten sekoitettiin siitä ehkä puolet, sillain sopivasti, papuihin. Kaadettiin päälle pieni purkillinen (2dl) omenaista BBQ-kastiketta ja raastettiin sekaan yksi valkosipulinkynsi.

Koko komeus sijoitettiin leipävuokaan. Minulla oli kaksi muuten identtistä leipävuokaa, joista toisessa tuli hyvää leipää ja toisessa kaikki leivät tarttuivat kiinni vuokaan riippumatta voitelusta. No tämä kapinallinen vuoka päätyi nyt sitten savustusastiaksi. Siihen sopi juuri mukavasti tällainen kolmen purkin papusetti. Päälle lorotin vielä vettä sen verran että astia täyttyi ja pavut olivat pääosin nesteen peitossa.

Sitten vuoka pääsi grilliin kylkien kanssa. Lämpöä oli sellaiset 100-120 astetta ja papujen annoin muhia kolme tuntia eli saman verran kuin ensimmäiset grillikyljetkin. Sitten ei muuta kuin kauhottiin papuja lautaselle ja nautiskeltiin ruisleivän kanssa. Ja kai sitä kehtaa omassa blogissaan todeta että oli muuten parhaat pavut joita olen ikänäni suuhun pistänyt.

Muita BBQ-herkkuja tällä kertaa:

Pottupommeja, eli cheddarilla terästettyjä perunamuussipyöryköitä, sisällä sinihomejuustoa (josta en kuollaksenikaan muista mitä se oli) ja pinnalla seesaminsiemeniä ja saksanpähkinärouhetta.

Ja grillikylkeä omenaisella BBQ-kastikkeella. Tein kahta lajia, kolmen tunnin versiota (kuvassa) joka oli kypsää, herkullista ja mehevää, ja neljän tunnin versiota joka oli niin kypsää että liha irtosi luista sormilla. En osaa päättää kumpi oli parempaa. Pitää tehdä lisää.

Omenainen BBQ-kastike

2011-08-03T21:53:00.008+03:00

Viimeisin BBQ-sessio jätti jälkeensä kasan upeita grillikylkiä, muutamia maukkaita perunapalleroita ja kulhollisen kerrassaan herkullista papua. Näistä ensimmäiseen ja viimeiseen tarvittiin BBQ-kastiketta ja koska minulla on pahanlaatuinen taipumus tehdä asioita itse jos ne vain voi tehdä itse, teen tietenkin itse BBQ-kastikkeeni.

Tätä settiä tehdessä tuli mieleen että resepti näyttää aika lailla siltä että se olisi puolitettu. Kannattaa siis tehdä samantein tuplasatsi. Saa mukavia tasalukuja ja enemmän kastiketta. Tästä tuli minulle kolme purkkia joista yksi meni papuihin ja yksi grillikylkiin, ja jälkimmäisiin olisi saanut laittaa enemmänkin.

Resepti on Chris Lillyn kirjasta Big Bob Gibson's Barbecue Book. Kastike kulkee siellä nimellä Apple Bourbon Barbecue Sauce (reseptistä Country Style Ribs, mikä selittää purkin tekstin), mutta tämä on viilattu versio, josta puuttuu muunmuassa se bourbon. Jack Daniels maksaa Alkossa yhtä paljon kuin laadukas skotlantilainen single malt, ja olen tullut siihen tulokseen että kolme ruokalusikallista viinaa ei keikauta tätä reseptiä niin paljon mihinkään suuntaan etten mielummin nauttisi viskiäni paljaaltaan.

Kuten kaikki itseään kunnioittavat reseptit, tämäkin alkaa sillä että otetaan voita. Ei tarvita puolta kiloa, kunnon nokare riittää. Tässä tapauksessa viimeiset rippeet aikoja sitten valmistamastani savuvoista. Tämä lienee hyvä käyttötarkoitus sille.

Sitten kipataan sipulia pannulle ja kuullotellaan sitä nelisen minuuttia, eli kunnes se pehmenee pikkuisen ja saa hieman väriä.

Lisätään joukkoon mausteet ja raastettu omena. Itse en ole vielä tähän päivään mennessä havainnut merkittävää eroa eri omenalaatujen välillä. Kirja suosittelee kiinteää ja makeaa.

Paistellaan omppuja ja mausteita vielä kolmisen minuuttia, jonka jälkeen kaavitaan omenasipuliseos syrjään pannulta. Vaihtoehtoisesti voi tietysti pitää sen siinä pannulla ja tehdä seuraavan vaiheen eri astiassa, mutta siitä tulee lisää tiskiä (tai ainakin isompaa tiskiä) ja jos ei satu olemaan täyskokoista tiskikonetta niin näitä asioita kannattaa harkita aina hetken aikaa silloin tällöin.

Seuraavaksi sitten sotketaan loput ainekset, eli ketsuppi, kola, etikka, sokeri, worcestershire ja nestesavu samaisessa paistinpannussa ja isketään tulet alle.

Keitellään viisi minuuttia hämmennellen koko ajan.

Nakataan omppuseos sekaan ja keitellään vielä pari minuuttia.

Ja valmista tuli. Soossi on käyttökelpoa tässä vaiheessa. Jos sen nakkaa purnukkaan ja jääkaappiin niin se säilyy siellä varmaan puoli iäisyyttä. Se kuitenkin on etikalla terästettyä ketsuppia, joten olis aika kummaa jos se menisi pahaksi paljon ketsuppia nopeammin. Ja sitäpaitsi tätä kamaa menee aikamoisella tahdilla kun vauhtiin pääsee joten pilaantumisriski on aika pieni.

Kaikki kuitenkin säilyy paremmin kun sen umpioi. Lisättynä bonuksena on että on kivampaa kun jääkaapissa on lasipurkkeja joissa saattaa jopa lukea mitä ne sisältävät, kuin mystisiä jääkaappirasioita joita pitää haistella jotta tietää mitä niissä ehkä on. Tämmöinen hillosuppiolo on muuten järettömän kätevä. Sotku väheni sadasosaan kun sain tän hankittua. Nyt ei muuta kun lusikoi purkin täyteen ja kansi kiinni. Seuraavana päivänä jääkaapin perälle odottamaan käyttöä.

Omenainen BBQ-kastike

iso nokare voita
1/2 sipuli silputtuna
1/2 iso omena raastettuna
1/2 tl suolaa
1/4 tl cayennepippuria
1/4 tl juustokuminaa
1/4 tl kanelia
5 dl ketsuppia
1,25 dl omenaviinietikkaa
1,25 dl pepsiä
1,25 dl fariinisokeria
1 rkl worcestershire-kastiketta
2,5 tl nestesavua

Kuullotetaan sipulisilppua voissa, lisätään mausteet ja omena ja paistellaan hetken aikaa. Nostetaan syrjään. Sekoitetaan loput aineet keskenään ja keitetään viitisen minuuttia. Sekoitetaan omenaseos joukkoon ja keitetään vielä hetken.

Amerikkalainen juustokakku

2011-07-17T00:37:00.004+03:00

Sain taannoin amerikkalaiselta ystävältäni palautetta siitä kuinka juustokakussa kuuluu olla kekseistä tehty pohja. Itse olen ollut sitä mieltä että kekseistä ei tule riittävän hyvää pohjaa joten olen tehnyt sen itse murotaikinaperiaatteella. Minua kuitenkin sivistettiin kertomalla että Digestive-keksi ei ole sama asia kuin Graham Cracker, josta pohja kuuluu tehdä. Puutteellista sivistystäni paikkaamaan posti toi minulle huoltopaketin ameriikasta, joka piti sisällään muun muassa, yllätys yllätys, Graham Crackers -paketin. Siellä oli myöskin nestemäistä vaniljauutetta jota on myös vaikea löytää suomesta.

Juustokakkuhan niistä piti tehdä. Maustamaton on edelleen suosikkini, joten valitsin lemppariblogistani hyvänoloisen reseptin ja pyöräytin tälläisen

New York style cheesecake
(20cm vuokaan)

Pohja:
9 Graham Cracker -keksiä
30g sulatettua voita
Täyte:
2 rkl vehnäjauhoja
60ml ranskankermaa
1/2rkl nestemäistä vaniljauutetta
2pkt (á 200g) Philadelphia-juustoa
180ml hienoa sokeria
80ml maitoa
2 kananmunaa
1tl sitruunankuorta

Murskaa keksit hienoksi, sekoita sulatettu voi sekaan ja painele vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Laita odottamaan. Vuoan pohjan olis voinut vuorata leivinpaperilla irrottamisen helpottamiseksi, tai voidella.

Sekoitetaan jauhot, ranskankerma ja vanilja. Toisessa kulhossa sekoitetaan tuorejuusto ja sokeri. Lisätään maito ja sekoitetaan. Vatkataan sekaan munat yksi kerralaan, ja sitruunankuori. Lopuksi sekoitetaan joukkoon ranskankerma. Kaadetaan seos pohjan päälle ja paistetaan 175 asteessa 45 minuuttia. Tämän jälkeen uuni laitetaan pois päältä, mutta kakku jätetään uuniin jäähtymään. Muutaman tunnin kuluttua kakku nostetaan pois uunista, annetaan jäähtyä hetki lisää pöydällä ja sen jälkeen vielä yön yli jääkaapissa.

Minua myös sivistettiin siitä kuinka ranskankerma ei ole sama asia kuin "sour cream" ja kuinka ranskankerman laittaminen tex-mex-annoksiin on Väärin. Paketti ei kuitenkaan sisältänyt sour creamia joten näillä mentiin.

Ja tuli tosi hyvää. Pohja on selkeästi parempi kuin digestiiveillä koskaan. Digestive-kekseistä jää sellainen kasvisrasva-mömmö-maku. Ainakin muistaakseni. Siitä on ikuisuus kun olen tehnyt viimeksi. Pitäisi kenties tehdä vertailu. Tai sitten etsiä suomalaisia keksejä jota vastaisivat paremmin näitä graham crackereita. Pohja on myöskin tietyllä tapaa murumaisempi kuin murotaikinapohja, mikä toimii juustokakussa tosi hyvin. Sanoisin että parempi kuin murotaikinapohja. Myös täytteestä tuli tosi namia. Tiivis rakenne ja intensiivinen maku. Kaikenkaikkiaan onnistunut kakku oli se.

Kakun kaveriksi keittelin mansikkakastikkeen. Tämäkin on saanut inspiraationsa samaisesta blogista, mutta en vaivautunut mittaamaan aineksia vaan heitin hatusta.

Mansikkakastike

puolisen litraa pakastemansikoita
tilkka vettä
vähän sokeria
pari teelusikallista balsamiviinietikkaa
palttiarallaa ruokalusikallinen maissitärkkelystä liuotettuna tilkkaan kylmää vettä

Mansikat, sokeri ja vesi laitetaan kattilaan ja lämmitetään kunnes seos alkaa kiehua. Maustetaan balsamiviinietikalla ja annetaan porista hetken aikaa. Suurustetaan seos maissitärkkelyksellä ja soseutetaan tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi. Jäähdytetään kylmäksi ennen tarjoilua.

Ja hyvää oli sekin...

Laitteistopäivitys

2011-07-07T21:12:00.008+03:00

Kuten tuossa aikaisemmin postailin, olen kylmäsavustanut lohta. Tähän tarkoitukseen minulla on kylmäsavustin. Ylpeänän voin todeta että olen sen tehnyt ihan ite. Ainakin melkein kokonaan. Siltä varalta että jotakuta muutakin kiinnostaa kaupunkioloissa guerrilla-kylmäsavustaminen, julkaisen pienen pätkän ohjeita siitä miten tällainen onnistuu huomattavan pienellä vaivalla ja budjetilla.

Homma lähtee siitä että hankitaan pahvilaatikko. Mulla sattui lojumaan ylimääräinen clasun muuttolaatikko, joten käytin sitä. Mitoista sen verran että clasun laatikkon mahtui juuri mukavasti clasun ritilät. Muuten niillä mitoilla ei oo kauheesti väliä.

Pahvilaatikkoa tuhotaan sen verran että saadaan se avautumaan ylhäältä päin. Katossa pitää olla reikä että savu pääsee poiskin. Seisovalla savulla tulee pahaa ruokaa.

Sitten haetaan tarjoustalosta kukkakeppejä kun ei muualtakaan keksitty, ja pätkitään ne puoliksi. Hankitaan Clasulta (se on Clas Ohlson jos ei ollut selkeää) jäähdytysritilä, jollaisia oli muuten pirun vaikea löytää inhimillisiin hintoihin. Tämä kyseinen malli oli taitettava, joten avasin ne saranat siitä ja sain kolme kappaletta laatikkoni kokoisia ritilöitä. Jäähdytysritiläksi tää vehje oli kyllä täysin onneton, mutta hyllyiksi kelpaa hyvin. Näitä jos olis ostanu kaks olis voinu tuplata laatikon kapasiteetin.

Mitataan hyllyille sopivat paikat, tökitään kukkakepit kiinni ja homma alkaa olla siinä. Ihan pienenpieni kriittinen juttu vaan enää.

Ei nimittäin savua ilman tulta. Ja tätä tarkoitusta varten pitääkin sitten hankkia erikoistarvikkeita Suomen Savustintukusta. Nimittäin ProQ-kylmäsavustin, joka on heittämällä tämän projektin kallein osa. Samalla ostetaan tietysti purua. Tämän vehkeen nerokkuus perustuu pariin asiaan. Ensinnäkin se pelaa ilman sähköä. Siihen laitetaan purua joka sytytetään kytemään kynttilän avulla ja sitten se palaa pikkuhiljaa pois kuin tupakki konsanaan. Paitti että ei tarvii imeä. Toisekseen se palaa pitkään ilman että sille pitää tehdä jotain. Mainos väittää kymmentä tuntia. Itse en oo koskaan polttanut koko pesää kun en oo tarvinnu niin pitkää savustusta.

Koska kytevän tulen laittaminen pahvin päälle ei vaikuttanu hyvältä idealta, dyykkasin läheiseltä roskalavalta 30x30 kaakelinpalasen, joka paitsi toimii tuliblokkina, myös tasapainottaa kokonaisuuden ettei tuuli vie sitä ihan helposti mukanaan. (En ehkä kauheissa puuskissa silti lähtis tätä käyttämään.) Lopuksi veistetään laatikon alareunaan sellanen pieni luukku josta palava savustin saadaan sisälle. Ja viritetään jeesusteippiä vähän joka paikkaan jotta saadaan kansi ja luukku pysymään kiinni. Ja se on siinä!

Tällä vehkeellä on tehty sen kylmäsavulohen lisäksi erilaisia savujuustoja (oltermanni ei toimi, uniekaasin parempi gouda rokkaa), savuvoita, savupaprikaa ja savutofua. Hyvin onnistuu. Ja mä en edes pitänyt savujuustosta ennen kuin itse tein...

Nyt kuitenkin tuli sitten hankittua uusi lelu joka monikäyttöisyytensä ansiosta tekee tämän hienon laatikkovirityksen tarpeettomaksi. En koskaan ehtinyt hankkia sitä toista ritiläsettiä. Tämäkin tuote on Suomen Savustintukusta ja se on bbq-grilli. Grillaa ja savustaa joko yhtä aikaa tai eri aikaan. Ja hyvää tulee, mutta niistä ehkä myöhemmin.

Ankkakinkku

2011-07-04T18:43:00.011+03:00

Tämä kielellinen kummajainen kulkee amerikkalaisissa lähteissä nimellä "duck prosciutto" joka suoraan käännettynä tarkoittanee ankkakinkkua. Syynä tähän lienee se että valmistusaineena on ankanrinta, mutta lopputulos muistuttaa ilmakuivattua kinkkua, joka tunnetaan sen italialaisella nimellä "prosciutto", joka puolestaan tarkoittaa kinkkua. Joka tapauksessa tämän pitäisi olla simppeli kuivatus johtuen kuivattavan palan pienestä koosta. Resepti on peräisin kirjasta "Charcuterie" ja homma tapahtuu seuraavasti:

Käydään metsästämässä yksi ankanrinta. Helsingin paras ankkametsä on Stockmannilla, josta löytyy pulleita foie gras -ankkoja ilman tarpeettomia luita ja muita. Otetaan ankka pois paketista, kylvetetään kraanan alla ja taputellaan kuivaksi taluspaperilla.

Sitten otetaan boksi johon ankka mahtuu majailemaan ilman että se ottaa reunoihin kiinni. Laitetaan ankalle mukava suolapeti jolla köllötellä. Käytin hienoa merisuolaa. Vois kokeilla karkealla, jos ankka ei ole liian hienohipiäinen.

Laitetaan ankka pedille pitkälleen läskit alaspäin.

Peitellään suolalla.

Laitetaan kansi päälle ja jääkaappiin 24 tunniksi.

Vuorokauden kuluttua otetaan ankka pois boksista, ravistellaan suuremmat suolat irti, huuhdellaan taas kraanan alla ja taputellaan taas kuivaksi. Jäljelle jäi iso kasa suolaa jonka voi varastoida myöhempää käyttöä varten purkkiin johon on kirjoitettu ankkasuola. Ei sitä poiskaan kannata heittää. Kuvassa ei ole värivirhettä, liha on todellakin paljon tummempaa väriltään. Rakenne on myös jämäkämpi, kuten suolauksen jälkeen kuuluukin.

Pinnalle ripotellaan ja taputellaan puoli teelusikallista valkopippuria. Resepti halusi vastajauhettua, mutta nyt saa kelvata valmiiksi jauhettu jonka viimeinen myyntipäiväkin oli joskus viime vuosikymmenellä. Mihin ihmeeseen käytetään jauhettua valkopippuria? Ja siltä varalta että puoli teelusikallista tuntuu pieneltä määrältä, kannattaa käydä investoimassa standardikokoisiin mittalusikoihin. Tuossa setissä on ruokalusikasta neljännesteelusikalliseen ja määrät on aina suurempia kuin silmämääräisesti arvioiden. Puoli lusikkaa peitti ankan kivasti, ei jäänyt paljoa yli.

Seuraa koko projektin haastavin vaihe: ankan paketointi. Tätä tarkoitusta varten minulla oli ohutta puuvillanarua (joka kuulemma oli meleerattua, ehkä ankkaa ei haittaa) ja sen kokoinen pala harsoliinaa että se peittää lihan joka puolelta yksinkertaisesti. Yritettyän muutamaa hienompaa solmua totesin että harjoittelen asiaa internetistä pian etsimilläni ohjeilla ennen seuraavaa lihan paketointia ja rullasin sen tiukaksi nipuksi ilman sen suurempia hienosteluja. Ei ollu niin helppoo kun kuvittelin. Mutta ihan näppärä paketti siitä tuli silti. Paketissa oleva ankka punnitaan. Tulos: 408g. (Paketissa luki 446g, mutta en punninnut ennen suolausta.)

Ja lopuksi ankka laitettin roikkumaan kakkosjääkaappiin. Lämpötilasuositus kirjan mukaan on 8-15C, joten yritän saada kaappini pysymään lähellä 8 astetta. Kirja ei anna suositusta ilmankosteudelle eikä sille kuinka paljon ankan painon tulisi tippua kuivatuksen aikana. Internetsurffauksen tulos olisi noin 60% kosteus ja 30% painonmenetys. Kirja väittää että viikko olisi hyvä aika tämän kaiken tapahtua. Ei kun jännäämään.

Viikon kuluessa säädin sitten jääkaapin lämpötilaa kerta toisensa jälkeen lämpimämmäksi kun se tuppasi menemään alle tuon 8 asteen. Viikon kuluttua se on nyt melkein pienimmällä teholla. Ilmankosteus on pysynyt aika kiltisti 55-60 prosentissa. Liekö matalamman lämpötilan syytä, mutta paino ei ole tippunut kuin 12% joten ankka saa jäädä varmaan vielä kuivumaan.

Sekavien ohjeidenlukemisen jälkeen otin ankan kuitenkin pois kuivatuksesta 10 päivän kuluttua, kun näin ilmeisesti kannatti tehdä. Tuntui ihan asialliselta ja tiukalle sitomani narut olivat löystyneet kokonaan.

Ensimmäiset viipaloidut palat olivatkin erinomaisia. Ankka maistuu selkeästi erilaiselta kuin muut lihat. Jotenkin tummemman, ehkä riistaisen makuiselta. Suolaa on melko paljon, mutta tällaiseen leikkelelihaan sopivasti. Valitettavasti muutaman viipaleen jälkeen alkoi löytyä raakaa ankkaa. Ei ollut kuivaa tämä lintu. Ratkaisin tilanteen tökkäämällä leikkuupinnan suolaan ja laittamalla loput takaisin kuivumaan.

Aikaa taisi kulua sitten loppupeleistä kolme viikkoa ja rapiat. Nyt ankka on läpikotaisin kuivaa (tai ainakin siihen asti mihin olen veistellyt) ja herkullista. Rasvaa on tosi paljon, kun tämä nyt oli sitä suositeltua magret-ankkaa. Minun makuuni lihaa kyllä saisi olla enemmän kuin rasvaa, joten ensi kerralla menen ja ostan ankkaa S-marketista.

Kaikenkaikkiaan ensimmäinen lihankuivatuskokeilu on kuitenkin onnistunut. Seuraava koe, pancetta, on jo kuivumassa, mutta siitä ei valitettavasti ole blogattavaksi asti materiaalia. Kenties lopputuloksesta sitten. Opittuja asioita: 1) kuivatuksessa voi kestää paljon kauemmin kuin mitä viitearvot, vaikka lämpötila ja ilmankosteus ovat ohjearvojen luokkaa. 2) Ankka on hyvää. 3) Ankka omatekoisen ruisleivän kanssa on hyvää.

Kannattaa siis kuivata ankkaa.

Kylmäsavulohi

2011-06-18T23:33:00.005+03:00

Ensimmäinen kylmäsavulohikokeiluni menee seuraavalla tavalla:

Otetaan 1 lohifile. Otetaan suolaa, sokeria, fariinisokeria ja mustapippuria.

Sekoitetaan suolaseos:

1 rkl fariinisokeria
1 rkl sokeria
1 tl rouhittua mustapippuria
4 rkl merisuolaa

Napsitaan lohesta ruodot pois ja leikataan melkein puoliksi. Otetaan käsiteltäväksi 730g palanen lohta ja pakastetaan loput.

Levitetään elmukelmua pöydälle reilu palanen. Kaadetaan ohut kerros suolaseosta kelmulle about lohen kokoiselle läntille. Laitetaan lohi päälle nahkapuoli alaspäin. Kaadetaan loppu suolaseos tasaisesti lihan päälle.

Kääritään napakaksi paketiksi.

Laitetaan jääkaappiin suolautumaan 60 tunniksi painon alle. Tässä tapauksessa kolmen litran kulhollinen lihalientä. Käännetään 12 tunnin välein.

Kun lohi on suolautunut, huuhdellaan se kunnolla ja kuivaillaan talouspaperilla. Sijoitetaan kylmäsavustimeen, ladataan pyökillä sellainen 6-8 tunnin lataus. En oo varma kuinka paljon sitä tuli. Lupaan ajastaa tarkemmin ensi kerralla. Laitetaan savustumaan kolmen maissa yöllä, käydään yhdeltätoista hakemassa pois. Savu on tässä vaiheessa jo hälventynyt. Kääräistään elmukelmuun ja laitetaan vetäytymään jääkaappiin 24 tunniksi.

Seuraavana päivänä otetaan fileerausveitsi ja leikataan ohuiksi viipaleiksi. Maistetaan. Naaman vääntyessä virneeseen todetaan että kaupan kylmäsavuloheen ei ehkä ole enää paluuta. Lohi on jonnin verran turhan suolainen (riippuen vähän miten sitä haluaa käyttää), mutta juuri sopivan tiivis ja savunmaku tulee mukavasti esille. Pidempi tasausaika epäilemättä auttaisi tilannetta, sillä pinta oli selkeästi suolaisempi ja savuisempi kuin sisäosat. Makea se ei ole, sokeri pyöristää makua mukavasti.

Seuraavaksi otetaan ruisjuureen tehtyjä englantilaisia muffinsseja, sipaistaan päälle tuorejuustoa, sitten lohta ja lopuksi vielä silputtua sipulinvartta. Kaadetaan simaa lasiin. Ja hymyillään maireasti mutustellessa.

Juurta jaksaen

2011-06-09T13:25:00.010+03:00

Viimeisin juurenkasvatteluyritykseni meni taas mönkään syystä jota en tiedä. Alkoi jo kuplia ihan mukavasti, mutta sitten lopetti toiminnan ja rupes melko pian haiskahtamaan tärpätiltä. Siinä vaiheessa nakkasin juurenalun mäkeen ja aloitin kaksi seuraavaa. Tämä on heidän tarinansa.

9.6. klo 13.00
Aloitin kaksi juurta. Toisen tein Rainbown ruisjauhoista ja toisen Ruohonjuuren luomuruisjauhosta. Luomujauho oli huomattavasti karkeampaa, joten laitoin siihen vähemmän vettä. Molemmat viettävät aikaa kirjahyllyn päällä, jossa lämpötila vaihtelee 26 ja 29 asteen välillä. Sekoitin melko löysän vellin koska ne tuntuvat lähtevän happanemaan paremmin.

Startti
Normi: 40g jauhoja + 80g vettä
Luomu: 40g jauhoja + 60g vettä

10.6. klo 17.00
Vuorokauden kuluttua molemmat olivat lähteneet kiltisti kuplimaan. Molemmat olivat löysempiä kuin heti sekoittamisen jälkeen, joten vähensin veden määrää kummastakin. Luomujuuri oli hedelmäisen tuoksuinen, tuli mieleen raparperit ja puutarha. Kumpikaan ei tuoksunut vielä hyvältä juurelta. Vaihdan tässä vaiheessa purkin joka vaihdon yhteydessä, jotta juuri ei saa pahoja vaikutteita reunoille jäävistä juurenjämistä.

Lisäys
Normi: 100g juurta + 40g jauhoja + 60g vettä
Luomu: 90g juurta (kaikki) + 40g jauhoja + 40g vettä

11.6. klo 14.00
Jälleen vuorokauden kuluttua molemmat kuplivat iloisesti. Normi oli taas huomattavan löysää joten leikkasin veden ja jauhojen suhteen 50/50. Edelleen epäkypsä tuoksu, joskin paranemaan päin. Kohta vois tehdä pizzapohjan näistä.

Lisäys
Normi: 80g juurta + 40g jauhoja + 40g vettä
Luomu: 80g juurta + 40g jauhoja + 40g vettä

12.6. klo 12.00
Jatkuu samalla tavalla. Normi oli kerännyt pinnalleen kuivunutta kummaa laikkua. Kuorin sen vaan pois ja käytin loput. Pitää sekoittaa näitä vuorokauden aikana ettei pinta kuivu. Pyöräytin ylijääneistä juurista pitsapohjan lisäämällä vehnäjauhoja ja vettä kunnes tuloksena oli pitsapohjan kokoinen mötkäle.

Lisäys
Normi: 80g juurta + 40g jauhoja + 40g vettä
Luomu: 80g juurta + 40g jauhoja + 40g vettä

13.6. klo 12.00
Pitsasta tuli ihan hyvää. Ei se paljoa kohonnut, mutta vähän pehmeni. Aika voimakkaan happama maku siinä oli. Homma etenee.

Lisäys
Normi: 80g juurta + 40g jauhoja + 40g vettä
Luomu: 80g juurta + 40g jauhoja + 40g vettä

14.6. klo 12.00
Leivoin lisää pitsaa jämistä. Tää taikina jo kohoskin vähäsen. Ei vielä riittävästi. Luomuversio on lakannut kuplimasta kokonaan. Syytä en tiedä. Ehkä se on masentunut. Leikkasin sen ruoka-annosta rangaistukseksi. Olen myös siirtynyt tekniikkaan jossa en vaihda purkkia enää joka päivä, vaan nostelen purkista pois ylimääräisen juuren. Vähemmän tiskiä ja juuri jaksaa jo tapella pieniä homeita vastaan.

Lisäys
Normi: 80g juurta + 40g jauhoja + 40g vettä
Luomu: 80g juurta + 30g jauhoja + 30g vettä

15.6. klo 12.00
Luomu kuplii taas. Sillä oli vaan viikonloppu. Molemmat alka haista jo ihan oikealta juurelta, joskin luomu on edelleen tosi hedelmäisen tuoksuinen. Näistä voisi kohta koittaa leipoakin jotain.

Lisäys
Normi: 80g juurta + 40g jauhoja + 40g vettä
Luomu: 80g juurta + 40g jauhoja + 40g vettä

16.6. klo 12.00
Viikko on kulunut! Juuret ovat oppineet syömään ja pullistelemaan. Nyt voidaan ruveta tositoimiin. Tositoimia varten juuren olisi kuitenkin pystyttävä tuplaamaan tilavuutensa (lähteestä riippuen 6-12 tunnissa) sillä muuten se ei pysty leipääkään kohottamaan. Juurta tarvitaan yleensä myös hieman enemmän kuin 100g joten pientä lihotusta tarvitaan.

Normijuuri valittiin ensimmäiseksi testipilotiksi. Se pääsi asumaan tilavaan lasipurkkiin, siitä ei heitetty yhtään pois ja sille laitettiin teippi lähtötason merkiksi jotta paisumista on helppo seurata.

Luomujuuri jaettiin kahteen osaan. Ensimmäisestä tuli veli vehnänen. Se saa totutella uuteen ruokavalioonsa jonkin aikaa. Toinen pääsi pieneen lasipurkkiin suunnitelmana pitää ruokintamäärät minimissä kunnes juuri pääsee käyttöön. Luomukin sai teipin kylkeensä jotta sekin pääsee mittaamaan pullisteluaan.

Lisäys
Normi: 160g juurta + 80g jauhoja + 80g vettä -> lasipurkkiin
Luomu: 40g juurta + 20g jauhoja + 20g vettä -> lasipurkkiin
Vehnä: 80g luomuruisjuurta + 40g vettä + 40g puolikarkeita vehnäjauhoja (Pirkka)

16.6. klo 24.00
Normi oli komeasti tuplannut itsensä! Se on valmis leivontaan. Aikatauluongelmien vuoksi oikeaa leipää ei kuitenkaan vielä saada aikaan joten tuloksena on englantilaisia muffinsseja. Niistä kenties lisää myöhemmin. Juuresta otin kuitenkin 110g muffinssitaikinaan. Sitten totesin että Normijuuri on nyt valmis, joten ruokin sen ja laitoin jääkaappiin. Vehnä ja Luomu saivat jatkaa vielä normaalilla syklillään.

Lisäys
Normi: 40g juurta + 20g jauhoja + 20g vettä -> jääkaappiin

17.6. klo 12.00
Leivoin muffareita. Hyviä tuli, joskin resepti kyllä ainakin näillä aineksilla vaatii lisää jauhoja. Muut juuret jatkavat normaalisti.

Lisäys
Luomu: 40g juurta + 20g jauhoja + 20g vettä
Vehnä: 80g juurta + 40g jauhoja + 40g vettä

17.6. klo 23.00
Myöhäinen ruokinta, mutta ei sillä mitään väliä. Hyvin nää porskuttaa. Vehnäjuuri on muuten ihan lirua verrattuna ruisjuuriin. Pitää jossain vaiheessa pienentää nesteprosenttia. Kertyneistä jämäjuurista lähti taas pitsataikina ja toinen muffinssisatsi tulemaan.

Lisäys
Luomu: 40g juurta + 20g jauhoja + 20g vettä
Vehnä: 80g juurta + 40g jauhoja + 40g vettä

18.6. klo 15.00
Näyttää siltä että nämä juuret lähtivät ihan kiltisti kasvamaan. Päätän tämän pikku päiväkirjan tähän, sillä juurille ei enää kuulu mitään sen ihmeellisempää. Ruokaa ne saavat samalla tasaisen epätasaisella tahdilla ja pikkuhiljaa niistä sitten kehittynee parempia. Nyt pitää vaan keksiä jotain leivottavaakin näistä niin pääsevät koittamaan voimiaan tositoimiin.

Sriracha-hunaja-wingsit

2011-06-06T21:24:00.003+03:00

Kanansiivet elikkä wingsit on hyviä. Kuten muffinsseissakin, mielestäni myös wingsit taittuvat suomenkielelle brutaalisti monikkomuotonsa kanssa. Joku saattaisi argumentoida suomenkielisen muodon "siivet" puolesta, mutta jostain syystä siivistä puhuttaessa minun on vaikea assosioida siipiä ruokaan. Tulee mieleen höyhenet. Ehkä siihenkin vois tottua.

Aina ei jaksa tehdä valkosipuli-inkivääriversioita, joten tänään on tarjolla jotain muuta. Alkuperäinen resepti käskee uppopaistamaan siivet, mutta uuniversio on niin helppo ja herkullinen että en jaksanut säätää. Joskus vielä kokeilen sitäkin. Näistä tuli kuitenkin tosi hyviä, päältä rapeita ja sisältä meheviä ja kastikekin oli juuri sopivan tulinen, eli poltteli vähän suupieliä muttei aiheuttanut syödessä tuskaa.

Sriracha-hunajawingsit

500g kanansiipiä
srirachaa
mustapippuria
vehnäjauhoja

75g voita
50g sriracha
40g hunajaa
1/2 limen mehu
1/2 tl suolaa

Siivet leikellään kolmeen palaan ja siivenkärjet heitetään pakasterasiaan odottamaan että niistä joskus tulisi kanaliemi.

Tuiskaus srirachaa ja pippuria lihaisille paloille, sekoitetaan, jauhotetaan ja paistetaan uunissa 200C 30min, käännetään ja paistetaan vielä 20 min.

Kastikeainekset mitataan kasariin, kiehautetaan ja nakataan wingsien päälle. Koristellaan seesaminsiemenillä. Tarjotaan muffinssileipää ja perunoita kaveriksi.

Kastiketta tuli jokseenkin paljon. Taidan tehdä toisen samanlaisen satsin siipiä ja käyttää lopun soossin niihin. Kun nyt tuli varmuuden vuoksi se kilo ostettua.

Leipää

2010-08-20T17:57:00.003+03:00

Mulle iski joku aika sitten into tehdä itse leipää. Itse asiassa mulle iski into tehdä ruisleipää. Sellasta hiivatonta täysruisleipää. Tähän mennessä mä olen löytänyt kolme tapaa miten ei tehdä hyvää juurta ruisleivälle. Tämän lisäksi on tullut muutama hyvä paahtis tehtyä.

Edelleen haluaisin isomman leipävuoan, jotta sais kunnollisen kokosia paahtiksia. Mutta en löytäny, joten tyydyn tollaseen pieneen. Kun sen ei tarttis olla kauheen pitkä, mutta leveä ja korkea kyllä.

No joka tapauksessa, mun ruisleipäinnostukseni johti etsimään infoa internetin ihmemaasta ja sieltähän sitä löytyy. Minkä laatuista, se on sitten eri asia. Hapanleipäopastuksia lukiessani kuitenkin törmäsin Sourdough Home sivustoon jossa oli hapanjuuren kasvattamisesta paljon asiaa. Nyt tossa keittiön pöydällä pulputtaa vehnäjuuri ja ruisjuuri. Vois kohta yrittää taas löytää lisää keinoja joilla leipää ei tehdä.

Sivulta löytyi kuitenkin hiivaleipien ohjeitakin, ja niitä sitten olen tässä kokeillut. Ensimmäinen oli vaalea perusleipä josta tuli ihan hyvää. Kuori jäi pikkuisen kovaksi, mutta ei liian.

Jälkimmäisessä kuvassa itsetehty leipä jolla itsetehtyä juustoa, itse viljeltyjä kirsikkatomaatteja ja itse viljellystä basilikasta itse tehtyä pestoa.

Toinen leipä, Englantilainen muffinssileipä, oli leipänä ehkä vielä hieman maukkaamman makuinen ja tosi helppo valmistaa. Sitä kun ei vaivattu ollenkaan. Sekotettiin, kohotettiin ja nakattiin vuokaan. Taisin molempiin leipiin käyttää pussillisen kuivahiivaa sen kummempia asiaa miettimättä. Vähemmälläkin olis pärjätty, kohosivat aika aggressiivisesti.

Marmeladi ei ole valitettavasti itse tehtyä. Silti hyvää.

Puutarhapäivitystä

2010-07-19T10:30:00.003+03:00

Aikaisemmin postaamani yrttitarha on kokenut paljon.

Ensinnäkin kaikki puskat jotka ostin, kuolivat pois ja päätyivät patoihin. Opimme että näin ei tehdä hehkulamppua eikä viljellä yrttejä.

Seuraavaksi menin ja ostin siemeniä. Siemenet istutin kivivillakuutioihin, jotka olin pilkkonut pieniksi. Käytössäni oli Puutarhurinverstaasta ostettuja kuutioita joista jokaisesta sai kätsysti neljä pikkukuutiota. Tietämättä yhtään kuinka monta kasvia tarvitaan hyvän puskan aikaansaamiseen, mätkin niitä neljä per lajike. Myöhemmin on havaittu että joillekin lajeille tämä on hyvä määrä (tukevavartiset, isoja lehtiä ja haaroja tuottavat, esim basilika) mutta joitain muita olisi saanut olla reippaasti enemmän (esim minttu). Salaateista yksi iti, joten siitä tuli vähän surkia.

Siemenet olivat siis karkkipurkissa ikkunalaudalla, jossa ne saivat availla sirkkalehtensä ja kehittää pientä juurentynkää, ennen kuin laitoin ne verkkoruukkuihin ja peitin lecasoralla. Asetin veden pinnan siten että se osui kivivillakuutioihin. Sieltä ne sitten rupesivat kasvamaan ja nyt puskevat kiitettävästi lehtiä.

Käytän tällä hetkellä muutamaa tapaa hyödyntää kaupan ruukkuja. Pistokkaita kannattaa ottaa siten että nappaa kasvin tyvestä kiinni ja vetää rauhallisesti sen ylös multapaakusta ottaen mukaan juuria sen mitä sattuu tulemaan. Näistä juurista sitten kun huuhtelee mullan pois ja laittaa suoraan veteen, saa hyvän kasvun aikaiseksi. Korkein basilikapuskani, joka kirjoitushetkellä on 80-senttinen, koostuu neljästä tällaisesta pistokkaasta.

Pelkkiä pistokkaita varten rakensin Makuunin karkkiboksista pistokasastian, jossa vastaleikatut varret ovat vaahtomuovipaakuilla tuettuna varsi ilmatussa vedessä. Tämä on hyvä jos haluaa kasvit johonkin muualle kuin verkkoruukkuihin, kuten multaan. Verkkoruukkuja varten minulla on toinen samanlainen, mutta ilman vaahtomuovia.

Kaupan yrtit ovat kuitenkin niin tehoviljeltyä kamaa että ne eivät tahdo jaksaa kotioloissa kauhean hyvin. Niissä on kuitenkin ihan vahvaa juurakkoa ja paljon siemeniä jotka voi käyttää hyväkseen. Esimerkiksi minttujen kanssa teen niin että leikkaan surutta pois kaikki syömäkelpoisen kokoiset mintut (eli käytännössä koko puskan) ja jätän jäljelle muutaman idun. Sitten siirrän koko roskan pieneen saviruukkuun tuoreeseen multaan, kastelen ja laitan ikkunalaudalle. Minttu kasvattaa itselleen aika pikaisesti uutta lehteä ja tukevan juurakon. Kun pikkuruukku alkaa ahdistaa, sen voi siirtää isompaan. Jos tykkää mojitoista, mintturuukkuja saattaa kertyä useampi. Ne voi laittaa vaikka kaikki yhteen ruukkuun, jolloin saa komean puskan. Kuvassa minttu arriba a saia ja lemon drop -chilien välissä.

Koko yrttitarha on nyt sanalla sanottuna massiivinen ja rakentamani hydro on aivan liian pieni sille. Basilikapuska pitäis teurastaa pestoksi ja laittaa uusi kasvamaan ja kaikenkaikkiaan koko homma pitäis skaalata suuremmaksi. Seuraava ebb & flow -hydro, erityisesti yrttejä varten suunniteltu, on jo rakenteilla.

Bubblerissa tällä hetkellä kanelibasilika, sitruunabasilika, thaibasilika, kaupan basilika, purppurabasilika, pienilehtinen basilika, lehtisalaatti, viherminttu, piparminttu, kreikanmeirami ja mäkimeirami (oletettavasti, sillä vaikka lappu on haalistunut tunnistuskelvottomaksi, se tuoksuu oreganolta). Ja sopu ei anna sijaa...

Ebb & flow -hydroja on ilmestynyt kaksi kappaletta. Ensimmäisessä ovat tomaattini, joiden lajikkeet ovat menneet jo auttamattomasti sekaisin lappujen haalistuttua lukukelvottomiksi. Siellä on kuitenkin sekaisin kolmea erilaista kirsikkatomaattilajiketta. Paljon vihreitä palluroita on oksilla kasvamassa ja nyt vaan odotellaan värinvaihdoksia.

Toisessa ebbissä ovat chilini. Chililajikkeita on kuutta: lemon drop, starfish, arriba a saia, brown habanero, black scorpion tongue ja yksi yllärichili. Podeja on jo monta joskin kaikki edelleen täälläkin vihreitä. Mutta kyllä niistäkin varmaan hyviä tulee.

Hydrojen lisäksi multiin on päässyt kasvi jos toinenkin. Vedessä ei vaan oo tilaa kaikelle. Hyvin ne näyttää puutarhamullassakin jaksavan.

Gazpacho

2010-07-16T20:40:00.003+03:00

Mikä siinä on että kun tehdään tuoreista tomaateista jotain, kuten keittoa, kastiketta, tai ihan mitä vaan missä ne soseutetaan, lopputulos ei koskaan ole semmonen kirkkaanpunainen kuin keittokirjoissa. Eihän se varsinaisesti makuun vaikuta, mutta kuitenkin.

Kuuman kesähelteen kunniaksi tarvittiin kylmää keittoa. Gazpacho on herkkuklassikko. Jälleen on jaettava teidän, rakkaiden lukijoideni, kanssa järkytykseni joka kumpuaa matkastani ostamaa tomaatteja. Naiivisti olen ajatellut että saahan noita hyviä suomalaisia tomaatteja keskellä kesää. Kanan jalat sieltä mitään hyviä tomaatteja saa. Marmorikuulia oli tarjolla. Siedettävien tomaattien saamiseksi oli nosteltava kaupan tomaattilaatikoista päällimmäiset syrjään ja kaiveltava niistä alimmaisista punaisempia yksilöitä. Torilta pitäisi muistaa ostaa kasviksensa ihmisen.

No, tomssut saatiin kuitenkin, samoin kuin kaikki muutkin reseptissä vaadittavat tuotteet. Resepti on Matthew Drennanin inspiroivasta soppakirjasta "Keitot".

Gazpacho

900g tomaatteja
1 kurkku
2 punaista paprikaa
4 valkosipulinlohkoa
2 kevätsipulia varsineen
2 rkl valkoviinietikkaa
1/2 dl oliiviöljyä
250g tuoretta leipää
2 dl kylmää vettä
basilikaa, thaibasilikaa ja purppurabasilikaa

Alkuperäinen resepti käskee kalttaamaan tomaatit ja poistamaan siemenet. En halunnut, minun tomaattini menivät keittoon kuorineen ja siemenineen. (Ehkä juuri siksi...) Resepti käskee myös kuorimaan kurkun, mikä on vaan hassua. Miksi ihmeessä minä niin haluaisin tehdä. Iso sipuli vaihtui myös kahteen kevätsipuliin ja jääveden määrä pieneni neljästä ja puolesta desistä kahteen desiin. Basilikaa ei reseptissä mainittu, mutta koska sitä on sikana, laitoin sitäkin, enkä kadu.

Resepti on yksinkertainen: Pilko kaikki ainekset niin pieniksi että voit soseuttaa koko roskan. Tein tämän sauvasekoittimella, mutta jälkikäteen ajatellen fiksumpi veto olisi ollut tehdä niin pieni satsi että sen olisi saanut blenderiin. Ensi kerralla sitten.

Keiton kaveriksi lopusta leivästä tuli krutonkeja, ja lisäksi laitettiin tarjolle kasviskuutioita ja mozzarellakuutioita rakennetta antamaan. Hyvää tuli. Suolaa ja pippuria en kokenut tämän setin tarvitsevan ollenkaan, maku oli mukavan täyteläinen ilmankin.

Jos päätätte tehdä tätä, ja päätätte tehdä jälkiruoaksi minttujäätelöä, älkää yrittäkö silputa minttua ja kermaa tehosekoittimessa tasaiseksi. Paitsi jos tykkäätte minttuvoista. Ihan vaan tuulesta temmattuna vinkkinä.

Uusi lelu ja lisää jädeä

2010-07-10T23:12:00.001+03:00

Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin sitten hankkimaan jäätelökoneen. Pohdinta oli pitkä sillä prosessi oli taas yllättävän vaikea. Ensimmäinen yllätys oli että niitä ei ollut tarjolla käytettynä. Toinen yllätys oli että niitä ei ole tarjolla uutenakaan. Krupsin yksi malli on vähän joka kaupassa tarjolla, mutta valinnan vara on vähissä. Kolmas ylläri (johtuu ehkä edellisestä) oli se että niistä ei oo mitään fiksua vertailutietoa. Tämä tietysti koska etsin suomeksi. Amerikaksi kyllä on, mutta ei oikeen viitti lähteä tilaamaan tommosta rakkinetta rapakon takaa. Siellä niin suosittua Cuisinarttia ei kuitenkaan täältä saa, paitti niitten haukutuinta mallia. Loogisesti. Tekniikan Maailma vertaili kuutta konetta keskenään. Vertailusta näimme että kyseessä on tosiaan tekniikan maailma sillä jäätelön valmistuksesta vertailussa oli yllättävän vähän juttua.

Lopulta vitutus voitti ja huolimatta minulle tarjotusta nerokkaasta ajatuksesta hankkia paremman luokan kone keräämällä 20 ystävääni joista jokainen antaa minulle 10 euroa ja saa vastineeksi ilmaista jäätelöä, päädyin ostamaan tarjolla olevan Krupsin edulliseen hintaan. (Suomalaisilla hinnoilla olisin tarvinnut sitä paitsi 40 ystävää jotta olisin saanut kompressorillisen koneen joka olisi jostain saanut kehujakin ja luulen että en ole niin suosittu.) Syystä joka jäi minulle epäselväksi, Anttila myi sekaisin GVS1- ja GVS2-malleja samaan hintaan vaikka suositushinta jälkimmäiselle on kalliimpi. Sainpa kuitenkin huippuhienon LED-näytöllä varustetun koneen joka ihan piipittää kun jätski on valmista. Jee.

Ensimmäiseksi paukautettiin koneeseen suklaajätski. Sama resepti kuin aiemmassa jäätelöpostauksessa, mutta puolet suurempana (3 desiä maitoa) ja suklaana oli Fazerin tummaa. Massa mokoma pääs kiehahtamaan lämmitysvaiheessa, mikä saattoi aiheuttaa lievää juoksettumista. Mä en vaan osaa näitä pieniä nestemääriä. Ei 10 litralla koskaan käynyt sillai että se kiehahtaa yllättäen. Pitää laittaa se ens kerralla tuohon isommalle levylle, sillä se ei yleensä jaksa lämmittää yhtään mitään, ainakaan pihvejä.

No massa valmistui kuten aikaisempikin, mutta jäätelökone ei koskaan päässyt piipitysvaiheeseen saakka. Luulen että syynä oli se että massaa oli sen verran vähän että jätski vaan tarttui koneen teloihin ja jäi sinne pyörimään ilman että se sen kummemmin enää sekoittui. Otin pois ja pakastin hieman lisää.

Jätski on hyvää, jätski on nyt myös helppoa. Dramaattista muutosta rakenteessa ei ole verrattuna hyvin vatkattuun pakastinjäätelöön. Aikaa tosiaan menee kahdeksan tunnin sijaan puoli tuntia, mikä hieman alentaa kynnystä kotijäätelön tekoon. Jäätelö on siis edelleen pakkasesta tullessaan kovaa. Mittasin pakastimen, se on -25 asteessa. Liekö liian kylmää kotijäätelölle, mene ja tiedä.

Lisää leipätä

2010-07-04T00:46:00.005+03:00

Minulle on ominaista innostua asioista ja unohtaa ne taas sitten jonkun ajan päästä. Ja sit ehkä innostua jonkun ajan päästä uudestaan. Näköjään ruokabloggausinnostus iski päälle, sillä yhden postauksen sain aikaiseksi, toinen meni luonnoksiin odottamaan (suklaajäätelö, stay tuned, paitti jos se ei onnistu niin en mä sit kehtaa sitä blogata) ja tässä pukkaa kolmatta. Saman päivän aikana. Tai ei tää joittenkin mielestä oo enää sama päivä kun kello on kahtatoista vaille yksi.

Mun mielestä se on kuitenkin hyvä aika olla keittiössä touhuamassa, varsinkin kun resepti on näinkin mahtava. Uus miniläppäri on myös huisin kiva kun voi samaan aikaan lukea reseptiä, leipoa ja blogata keittiössä. Paitti että ei niin samaan aikaan että näppikselle menee jauhoja. Joka tapauksessa, Taikinatiinu tarjoaa aamiaissämpyläreseptin joka inspiroi kaltaistani aamuvirkkua henkilöä. Alkuperäinen ohje on ilmeisesti Tammen keittokirjasta

Kellariranskalaiset

1/4 pakettia hiivaa2 1/2 dl kylmää vettä
1 rkl öljyä
1 tl suolaa
1 tl sokeria
6-7 dl hiivaleipäjauhoja

Murenna hiiva kulhoon ja kaada sen päälle kylmä vesi ja öljy. Sekoita kunnes hiiva liukenee nesteeseen. Lisää sokeri, suola ja jauhot ja vaivaa seos taikinaksi. Taikinaa ei tässä vaiheessa kohoteta vaan se kumotaan suoraan jauhotetulle tasolle ja pyöritellään saman tien sämpylöiksi.

Lado sämpylät leivinpaperille pellille ja jätä kohoamaan yöksi (= 8-10 tunniksi) jääkaappiin. Laita aamulla uuni lämpiämään 250 asteeseen ja nosta pelli siksi aikaa lämpiämään uunin päälle. Sämpylöitä paistetaan uunin keskitasossa noin 10 minuuttia.

Mulla ei tietenkään ollu mitään tarvikkeita jota listassa mainitaan, joten sitten korvattiin. Hiivaleipäjauhoista tuli luomusämpyläjauhoja ja hiivana toimi kuivahiiva, jota käytin 3/4 tl, eli noin neljännespussillisen. Sekoitin sen lämpimään veteen jotta hiiva heräis horroksesta ja annoin olla sokurin kanssa kymmenen minuuttia ennen muitten ainesten lisäämistä.

Sitten vaan mätin suolat, öljyn (käytin oliiviöljyä) ja jauhot sekaan. Mun versioni otti jauhoja viis desiä ja sitten olin sitä mieltä että se on hyvä. Notkea ja ehkä pikkusen tahmea vielä mutta leipomaan pysty ilman että tarttu sormiin. Tein siitä yhdeksän sämmylää, laitoin ne leivinpaperille pellille, pellin muovipussiin ja koko komeuden jääkaappiin. Kello oli tässä vaiheessa noin 1.30. Sitten unta palloon ja katotaan huomenna miten homma on edenny.

No eipä paljoo ollu edenny. Kohoaminen jääkaapissa ollut melko marginaalista, melkeinpä olematonta. Ei kyllä missään sanottu paljonko sitä pitäis tapahtua. Paistuttuaan leivistä huomaa selvästi että riittävästi kohoamista ei ollut tapahtunut. Ihan ok sämpylöitä, mutta ei herkkua sen kummemmin. Pitää kokeilla alkuperäisellä reseptillä uudemman kerran.
Aamiaissämpylöiden kanssa maistuu savulohimunakokkeli, itsetehty cheddar sekä kotimainen kurkku, tomaatti ja kevätsipuli. Leivän väliin on vähemmän yllättävästi piilotettu voita.

Leipätä

2010-07-03T20:53:00.004+03:00

Jaha. Pitkä tauko on taas tullu postauksiin. Ei oo kerenny, kun on pitäny tehdä kaikkea muuta tähdellistä kuten rapsuttaa masuaan ja tuijotella kattoon. Lähdetään liikkeelle siis varovaisesti ja tehdään paninia. Resepti tulee videoblogista Food Wishes joka on nykyään lemppariblogini ja ainoa jota seuraan aktiivisesti.

Resepti ei oo kummonen, se sanoo että laitetaan aprikoosia, kinkkua ja juustoa leivän väliin ja paistetaan. Johnilla on jotain näkemyksiä detaljeista, mutta minä käytin kaapista löytynyttä halpisaprikoosihilloa, saunapalvia ja itse tehtyä cheddaria. Ja hyvää tuli. Teen ehkä toistekin.

Mikä tässä reseptissä oli näppärää, oli se että kun leivät voitelee ulkopuolelta ennen kasaamista, ei tarvii pelata öljyn kanssa paistaessa. Eihän siinä muuta mutta kun minä paistan tommosella valurautaisella vohveliraudalla, niin sen voitelu on aina vähän tuskaista hommaa. Nyt tuli tosi vaivattomasti leipä. Ja omatekonen cheddarkin maistuu namilta vaikka ei Neil's Yard Dairyn tuotteiden veroista olekaan.

Jäätelöä

2010-07-03T18:53:00.009+03:00

Uusi miniläppäri tarjoaa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Paitsi että sillä pystyy lukemaan reseptejä internetistä keittiössä, sillä pystyy myös bloggaamaan samalla kun kokkaa.

Tein tuossa jokin hetki takaperin jäätelöä josta tuli melko hyvää. Alkuperäinen resepti oli peräisin Noble Pig blogista joskin pienin muutoksin. Tai itse asiassa aika suurin, sillä hapankerman sijaan käytin jugurttia. Tuli kuitenkin erinomaista ja pitää tehdä lisää. Mutta ei nyt.

Nyt on vuorossa suklaajäätelö. Perusohjeen tarjosi ice-cream-recipes.com mutta koska kokeilunhalu on suuri ja minulla ei edelleenkään ole sitä jäätelökonetta, tein vain 2/5 annoksen.

Suklaajäätelö

2 munankeltuaista
20g sokeria
2 dl maitoa
1 dl kermaa
60g maitosuklaata

Kastikepohja tehtiin sekoittamalla ensin munat ja sokeri keskenään ja lisäämällä siihen lähes kiehuvaksi kuumennettu maito. Tätä seosta sitten kuumennellaan hellalla kunnes se saostuu hieman.

Lueskelin internetin ihmemaasta että tuolla maidon kuumentamisella ei olisi mitään virkaa enää siinä vaiheessa kun käytetään pastöroitua maitoa. Tiedä sitten kuinka amerikkalainen informaatio tämä oli. Tässä tapauksessa todennäköisesti kuitenkin jotakin eroa syntyy, sillä maitoni pääsi kiehahtamaan. En viitsinyt silti tehdä uutta. Kastikeseosta saostaessani kuumensin sen 85-asteiseksi. Kai se siinä jonkun verran saostui. Tuntui ainakin vähän erilaiselta.

Kaadoin sen muovikulhoon, jäähdytin hetken, muistin että suklaa piti lisätä ennen jäähdyttämistä, kuumensin lisää, lisäsin suklaan ja jäähdytin uudestaan. Tällä kertaa yön yli sillä puoli kahdeksalta ei enää viitsi ruveta vatkausprosessiin jossa menee kuitenkin useampi tunti vaikka pieni satsi onkin. Hyvää se on jo tässä vaiheessa, joskin melko raskasta ja makeaa.

Kello 13.30 se meni pakastimeen. Vatkasin sähkövatkaimella vartin välein ja lisäsin vaahdotetun kerman tunnin päästä kun rakenne oli alkanut hieman kovettumaan. Jatkoin vartin välein vatkailuja. Kello 17.15 rakenne oli sen verran kova että vatkaamisesta ei tuntunut olevan enää hyötyä. Rakenne oli pehmeä jäätelön ja pehmiksen välimaastossa. Kiskaisin lasiin pari palloa ja pakkasin loput pakasterasiaan ja laiton pakkaseen kovettumaan.

Maku on ennen kaikkea maitosuklainen. Fazerin sininen tulee positiivisesti esille. Hileisyyttä, jota kotijäätelössä tuppaa ainakin ilman konetta aina syntymään, on hyvin vähän. Vartin välein vatkaaminen näkyy lopputuloksessa. Tässä vaiheessa jätski on tosi pehmeää ja meinaa sulaa ennen kuin sen saa syötyä. Maku on ehkä pikkiriikkisen turhan makea ja hieman liian rasvainen. Voisi kokeilla ilman kermavaahtoa mitä tapahtuisi, tai sitten rasvattomasta maidosta.

Tää satsi on muuten naurettavan pieni. Ei kauaa nokka tuhisse tätä tuhotessa. Mietin tuossa että ilman konetta täysin samalla vaivalla tekis neljää erilaista jäätelöä. Tähän kuitenkin menee koko päivä, mutta suurin osa ajasta on odottelua. Useampi kulho vaan pakkaseen ja sitten vatkais vuorotellen. Vois ehkä kokeilla. Kokeiltavia makuja kuitenkin riittää.

Vesiviljelmä

2010-03-05T00:09:00.008+02:00

Päätin sitten pistää keittiön nurkkaan tulemaan vähän tuorevihreää. Koska rakentelu on hauskaa, kyhäsin bubbler-hydron bilteman muovilaatikosta ja akvaarion ilmapumpusta. Maalasin vielä mustaksi että näyttäs hyvältä. Ja ettei tulis levää mun vesivarastoon. Pieleenhän se meni, ei se spraymaali siihen muoviin tarttunu vaikka purkki niin väittikin. Olis pitäny varmaan hioa se ensin karkeaks. Tai jotain. No nyt se on tommonen. Jos siinä pari rehua kasvais niin kiva olis. Rakennan uuden jos ei miellytä.

Tässä vaiheessa ainakin näyttää nätiltä, mutta pitää pikkasen enemmän mekkalaa kun mun mielestä salaatin tarvitsis. Vaikka ostin superhiljaisen ilmapumpun.

Päänvaivaa aiheuttaa suuresti se että kuinka korkealle tuon vedenpinnan kannattaa nousta tällaisessa bubblerissa. Niille jotka eivät tiedä tai pysty kuvista päättelemään, kerrottakoon että kyseisessä systeemissä on laatikollinen vettä johonka on sijoitettu ilmakivi(ä), joiden kautta edellämainittu ilmapumppu pitää veden hapekkaana. Siihen veteen sitten laitetaan hieman ravinteita ja niitä ne kasvit sitten juoda jollottavat juurillaan. Probleema syntyy siitä että kuinka paljon niitä juuria sen veden pitää hivellä. Jotkut lähteet sanoo että pitää juurten olla kokonaan upoksissa ja toiset sanoo että veden pitää olla hieman niitten korien (joissa on multaa ja juuria) alapuolella, jotta itse paakku ei ole vedessä mutta juuret hieman kasvettuaan ulottuu sinne ravinneseokseen. Ja useissa lukee että riippuu kasvista. No totta kai varmaan riippuu kasvista, mutta mille kasveille sitten mitäkin, kysyn mä vaan.

Joka tapauksessa, nyt siellä kasvais 11 ruukullista yrttejä. Toivottavasti kaikki ei kuole pois ennen kuin ehdin jotain niistä käyttää...

Pikkusiskon pyynnöstä pientä pictoriaalia: Hankitaan Biltemasta laatikko. Mitat on 39x56x19cm.

Piirretään huolella ja hartaudella sadasosamillin tarkkuudella paikat rei'ille.

Kosautetaan ne reiät siihen kaapista löytyvällä reikäsahalla. Melkein sopivan kokonen teräkin. Sitä ennen tietty porataan pilottireiät jottei mee sadasosamillit vinksalleen.

Ykstoista reikää on just jämpti tän kokoseen boksiin.

Vähän rupusta jälkeä tuo sahaporahärveli tuppaa jättämään. Aijai.

Ei muuta kuin puukko käteen ja veistellään skrubut poijes jotta saadaan siistit kolot. Samalla laajennetaan niitä sen verran että kaupasta ostettavat valmisyrtit menee niihin jämptisti. Vähemmän kovat jätkät olis ehkä hankkinu jostain sopivan kokosen poranterän, mutta mä tykkään tästä käsityöstä. Lisää laatikon arvoa.

Ja johan alkaa näyttää fiiniltä. Porasin samantien siihen reunaan reiän ilmaletkua varten.

Sitten ei muuta kuin spraypullo käteen ja siitäkös se riemu sitten repeää. Nimittäin tän boksin pinta oli tosiaan semmonen että vedettyäni siihen päälle valoaläpäisemättömän kerroksen mattamustaa, havaitsin että se pirulainen kuoriutuu siitä pois ilman että tarvii edes pahemmin koskea. Koetin sitä kylkeä sitten vähän hiekkapaperilla hinkkasta ja totesin että hiottuun kohtaan vaikuttais maali jämähtävän paremmin kiinni. Mutta millään en jaksanu enää vetää maaleja pois ja alottaa alusta. Joten seuraava laatikko, jos sellainen joskus tulee, vetästään 240 hiomapaperilla ensin ja spreijataan vasta sitten. Tai sit voi tietty ostaa laatikon josta ei näy läpi. Siinä vaan kärsii taas se käsityö...

Kaupasta saa rehuja valmiiksi purkitettuna, ei tarvii edes leikkiä siementen kanssa. (Tämä ei tietenkään estä leikkimästä siementen kanssa. Kylppärissä on itämässä chiliä, tomaattia ja pari erilaista basilikaa.) Ei muuta kuin 25 litraa vettä ämpäriin (ulottuu korien alapintaan), Advanced Hydroponicsin lannoitetta sekaan puolet ohjeellisesta annostuksesta, ilmakivet kiinni pumppuun ja lootan pohjalle, pumppu käyntiin ja rehut paikalleen. Sitten vaan odotetaan että koska ne kuolee pois.

EDIT: Salvia oli varmaan saanu pakkasta matkalla sillä se kuolla kupsahti ensimmäisen vuorokauden aikana. Muut meinas kanssa ruveta rupsahtamaan pikku hiljaa, josta päättelin että vesi on liian korkealla ja ne on liian märkiä. Otin nestettä pois sen verran että pinta liplattaa just ruukkujen alapuolella. Näyttäisivät voivan paremmin. Kahtotaan.

EDIT 11.3.: Kuolla kupsahtelevat jokainen yksi kerrallaan (kuten veikattu). Syitä voin vain arvailla. Liian kuivia, liian märkiä, liikaa ravinnetta, liian vähän ravinnetta, liian vähän valoa (ei ainakaan liikaa), liian kylmä, liian hapan, ei voi tietää. Mittasin pH:n ja se oli aika korkeilla lukemilla. Yritän madaltaa sitä. Tätä odotellessa pitää hankkia lisää yrttejä. Ruohosipuli kasvaa ihan kivasti vielä, muut on aika lannistuneen oloisia.

Stilton-juustokakku

2010-01-12T15:38:00.003+02:00

Joulu oli ja joulu meni. Jouluna tuli syötyä stiltonia, pipareita ja portviiniä. Uudeksi vuodeksi tuli tehtyä myöskin mojitojuustokakkuja, joita mutustaessa tuli mieleen että mitäs jos tekisi sen juustokakun pohjan pipareista. Ja mikäs sopisi sen paremmin piparipohjalle kuin stilton. Reseptejä guugeloimalla löytyi muutamakin kandidaatti joita sitten vähäsen piti virittää suomalaiseen makuun ja paikallisiin mittayksiköihin. Stiltoncheese.com tarjosi Stilton Party Cheesecake reseptin jonka muokkasin seuraavanlaiseksi:

Stilton-juustokakku

Pohja
250g piparimuruja
75g voita
Täyte
250g stiltonia murennettuna
400g maustamatonta tuorejuustoa
200g ranskankermaa
1 dl sokeria
3 munaa
3/4 dl vehnäjauhoja
2 rkl sitruunamehua
1 tl vaniljasokeria

Piparimurut ja sulatettu voi sekoitetaan ja seos painellaan irtopohjavuoan pohjalle. Annetaan jäähtyä.

Tuorejuusto ja sokeri sekoitetaan sähkövatkaimella, sekaan lisätään munat yksi kerrallaan, jauhot, vaniljasokeri ja lopuksi ranskankerma. Sekoitetaan tasaiseksi. Viimeisenä sekoitetaan joukkoon murennettu stilton jota ei enää sekoiteta tasaiseksi massaksi vaan jätetään kokkareiksi.

Seos kaadetaan pohjan päälle vuokaan ja paistetaan 160C uunissa tunnin verran. Annetaan jäähtyä huoneenlämmössä pari tuntia ja jääkaapissa yön yli.

Nautitaan portviinin kanssa.

Kakusta tuli erinomainen, vaikka itse sanonkin. Maku on miellyttävän täyteläinen ja stiltonmaisen terävä. Rakenne on sen verran tiivis kuin mielestäni juustokakussa olla kuuluukin. Täytettä oli hyvä määrä, mutta pohja saisi olla hieman paksumpi. Vuoka taisi olla 22cm. Myöskin näissä pipareissa ei oltu leipomisvaiheessa voin kanssa kitsasteltu, joten vähempikin rasvamäärä olisi riittänyt.

Tämän kakun kanssa pieni pala riittää pitkälle, sillä ainoat kevyet ainesosat taitavat olla vehnäjauho ja sitruunamehu. Ei sikäli että ennenkään tällainen olis haitannu. Jouluporttini Taylor's 10yo maistui itse asiassa tämän juustokakun kanssa paremmin kuin pelkän stiltonin ja piparien. Viinin mausteisuus ja juustokakun täyteläisyys menevät loistavasti yhteen.

Yleisesti ottaen kuitenkin juustokakkuja vois tehdä pienemmissä vuoissa. Olisivat halvempia ja pieni pala riittää lähes poikkeuksetta pitkälle. Kokeilis siinä samalla vaikka että muuttuuko maku jos käyttää 13% tuorejuustoa. Tosin stiltonin saatavuus saattaa olla ongelma ennen seuraavaa joulukautta. Saiskohan sitä postimyynnillä...

Pakastepizzaa

2009-12-11T00:11:00.009+02:00

Oli tässä joku aika sitten pizzatalkoot. Homman ideana oli tehdä pizzaa sen verran suuri satsi että sitä riittäisi pidemmäksikin aikaa. Pakastin nimittäin toimii pizzojen säilyttämiseen yllättävän hyvin.

Homma toimii sillä tavalla että kasataan pizza, aivan niinkuin normaalistikin, mutta sen sijaan että se lykättäis uuniin, laitetaankin se kertaalleen käytettyyn pizzalaatikkoon ja sijoitetaan suuren arkkupakastimen puolelle odottamaan sitä että pizzan himo iskee kymmenen jälkeen kun alakerran lafka ei enää suostu myymään ravintoympyröitä.

Tätä monimutkaista prosessia havainnollistaakseni otin kuvasarjan josta ilmenevät lähes kaikki kriittiset vaiheet.

1. Kaulitaan pizzapohja. (paikataan kuvassa näkyvä reikä!) Jolle minulla ei ole mitään oikeaa reseptiä. Siitä tulee hyvä kun laittaa 5 desiä jauhoja (riittää 3-4 pizzaan) ja pussin kuivahiivaa ja teelusikallisen suolaa. Lämmintä vettä lisätään joku kolme desiä kunnes taikina on "sopivaa" (eli aika löysää ja tarttuu taikinakoukkuihin). Annetaan kohota ja alustetaan puolella desillä öljyä ja sopivalla määrällä jauhoja pizzataikinaksi. Kaulimiseen mulla ei myöskään ole vieläkään kunnollista kalua, joten joudun nysväämään joko pulikalla tai ala-asteella tekemälläni kaulimella. Pitäis käydä leikkimässä sorvin ja koivuhalon kanssa...

2. Levitetään tomaattikastike. Joka sekin vedetään lonkalta joka kerta. Tärkeitä pointteja on sipulin kuullottaminen ja tomaattikastikkeen keittäminen kasaan. Yksi sipuli, yksi tomaattimurska, yksi pyrepurkki, hyvä tulee. Maustetaan valkosipulilla, suolalla, mustapippurilla, korianterilla, paprikalla, basilikalla, oreganolla, etikalla, soijakastikkeella ja sokerilla. Punkulla jos sitä sattuu kaapissa lojumaan. Ei se niin nökönuukaa ole.

3. Asetellaan täytteet. Jotkut heittelee täytteet miten sattuu, minä asettelen ne kirurgisen tarkasti jotta kaikissa paikoissa on varmasti yhtä paljon. Ei sekään niin nökönuukaa ole, kunhan on just eikä melkeen.

Tämän yksilön täytteiksi päätyivät kestosuosikkini salami (myydään lähikaupassa nimellä meetwursti, tähän satsiin päätyi kaupan halvin vaihtoehto, mutta vastaisuudessa palaan takaisin atrian valkosipulimeetwurstiin joka on hyvää)...

...kinkku...

... ja ananas.

4. Kuorrutetaan juustolla. Itse olen tykästynyt kermajuustoihin kuten Oltermanniin tai sen kaltaisiin tuotteisiin. Haaveena on tietysti että sais tehtyä pizzan itse tehdystä juustosta, mutta siihen on vielä vähän matkaa. Ihan ok juustoja on jo saanu aikaseksi, mutta jotta niillä voisi kruunata pizzan, on vielä tuotekehiteltävä. Ajattelin että jos sais aikaan sekoituksen mozzarellaa ja cheddaria niin niillä sais varmasti hyvän pizzan. Tänään kuitenkin kuorrutteena halpiskermajuusto.

5. Ja sitten ei muuta kuin laatikkoon. Tai uuniin. Tämän päivän saldo oli viisi pakastepizzaa ja kolme paistettua pizzaa. Pakastepizzojen ongelma on siinä että pizzojen kulutus lisääntyy valtavasti kun niitä on tarjolla. Joten kyseiset herkut ei kauaa säilyneet pakastimessa. Eipähän päässeet ainakaan pilaantumaan. Tosiaan yllättävän vähän siitä huomaa että se on pakastimessa käyny. Juusto ei ole ihan yhtä mehevää, mutta tarjolla on silti tuoretta tavaraa joka pätkii kaupan kaman mennen tullen ja valmistuu kymmenessä minuutissa (kunhan uuni on lämmin, eli meillä noin tunnissa...)

Semmosia. Päivän maut olivat siis edellämainittu kinkku-ananas-salami, aina yhtä herkullinen kylmäsavulohi-mozzarella (toimii tuoretomaatilla tai ilman) jonka päälle revitään heti paistamisen jälkeen tuoretta rucolaa, sekä simppeli feta-paprika. Viimeiseen sentään on käytetty ihan itse tehtyä fetaa joka taitaa alkaa olla jo pari kuukautta kypsynyttä ja varsin oivaa kamaa.

Mulla on pizzakiven virkaa toimittamassa joku kivenmöhkäle jonka olen käynyt näytepalana hakemassa bauhausista. Pikkusen pieni se on (30x30cm) mutta vaan pikkuisen. Sen verran halpa oli myös että pitäis käydä ostamassa pari lisää niin vois nostaa pizzan kivineen pois uunista, jolloin pohjasta tulis vielä entistä rapeampi. Mutta hyviä tulee näinkin, täydellä höngällä grillivastusten alla.

Tällä kertaa ei tullut tehtyä barbecue-kana-maissi-banaani-pizzaa, joka myös kuuluu pidempiaikaisiin suosikkeihin. Ja edelleen on kokeilematta se neljän juuston pizza. Tarttee tehdä lisää pizzoja...

Mozzarella

2009-09-28T00:23:00.003+03:00

Ensimmäinen kokeiluni mozzarellan kanssa ei tuottanut hyviä tuloksia. Toinen sen sijaan oli kerrassaan tyydyttävä. Tuloksena oli kaunis mozzarellapallura joka varsin miellyttävän ulkomuotonsa lisäksi oli erinomaisen maistuva. Pikkuisen kuivanlainen kenties, mutta ottaen huomioon että tämän mollukan tekemiseen meni noin tunnin verran aikaa, pidän tulosta kerrassaan mahtavana.

Resepti oli peräisin cheeseforum.orgista ja noudatin sitä mahdollisimman tarkasti. Maitona käytin Valion täysmaitoa.

Vesihaudetta minulla ei ollut, mutta ensi kerraksi pitää sellainen virittää. Levyllä lämmittäminen tarkoitti sitä että kattilan sisältä löytyi noin 15 asteen lämpötilaeroja. Ensi kerralla voisi myös yrittää isompaa satsia.

Basilikalihapullat

2009-09-10T00:13:00.002+03:00

Kun ei oo syöny koko päivänä mitään, niin basilikalihapullat on tosi hyviä.

Pseudoramen

2009-09-07T17:53:00.003+03:00

Japanissa vierailusta jokunen vuosi sitten jäi miellyttävät muistot ramen-nuudelikeitosta joka oli hyvää ja jota myytiin riittävän isoina annoksina. Sitähän piti sitten kotimaassakin päästä kokeilemaan, mutta reseptiä ei tietenkään ollut.

Alkuperäinen idea on saattanut hieman hälventyä matkan varrella kun oma inspiraatio on latonut väliin asioita. Siksipä en tätä ehkä kehtaa rameniksi kutsua.

Soppa koostuu nuudeleista, täytteistä ja liemestä. Nuudelit ovat koko homman helpoin osa, niitä ostetaan vaan kaupasta ja keitetään sopivan kypsiksi. Tykkään ostaa tätä soppaa varten semmoisia suoria japanilaisia nuudeleita, mutta aina ei jaksa mennä itämaamarketteihin kun S-marketistakin saa nuudeleita.

Liemi on kaksijakoinen juttu. Tottahan siitä tulee paljon parempaa kun sen tekee itse alusta lähtien, mutta vaiva ja raaka-aineiden kulutus on kuitenkin aika valtavaa verrattuna syntyvän liemen määrään. Joten joskus sitä ottaa sitten vaan valmista fondia ja tekee siitä. Tällä kertaa tein alusta lähtien itse.

Liemiä varten pakastan aina kaikki ylijäämäpalat lihoista, kuten luut ja nahat. Samoin joulukinkuista ja vastaavista isoista paistotuotteista tulee ylimääräistä paistolientä joka kannattaa laittaa pakkaseen. Sillä on hyvä maustaa keitoksia.

Liemi

2 kanan luut ja nahat
1 valtava sipuli
6 kynttä valkosipulia
kymmenen sentin pätkä inkivääriä
musta- ja maustepippureita
suolaa
vettä
kinkun paistolientä

Ramen-liemi (2 annosta
1,5 litraa edellämainittua lientä
3 valkosipulinkynttä
5 cm inkivääriä
1 rkl soijakastiketta
2 rkl miriniä
1 rkl omenaviinietikkaa
loraus seesamöljyä

Kanat pilkotaan vähän ruhoa pienemmiksi osiksi. Valkosipulinkynnet halkaistaan ja inkivääri pilkotaan peukalonpään kokoisiksi paloiksi, sipuli pilkotaan neljään osaan. Kaikki ainekset laitetaan 5 litran kattilaan ja täytetään piripintaan vedellä. Keitetään 6 tuntia hiljaisella tulella ja lopuksi siivilöidään. Sekaan laitetaan maun mukaan kinkun paistolientä.

Ramen-lientä varten inkiväärit ja valkosipulit viipaloidaan mahdollisimman ohuiksi. Liemi kuumennetaan kiehuvaksi ja mausteet lisätään. Nostetaan pois liedeltä ja annetaan hautua hetken aikaa.

Täytteistä tärkein on minulle liha, jonka resepti on myöskin peräisin kyseiseltä japaninmatkalta. Tai ainakin inspiraatio. Tällä tavalla valmistettuun lihaan tulee mukavan maun ja rakenteen lisäksi ihana tahmea pinta kokoonkeitetystä marinadista. Se tietysti huuhtoutuu pois kun liha ja liemi kohtaavat toisensa, mutta kaikkea ei voi saada. Kyseisen ilmiön takia joku muu saattaisi käyttää keitossa jopa jotain muuta lihaa. En minä.

Tahmea possu

20 cm pätkä pitkittäin halkaistua porsaan ulkofileetä
2 rkl sokeria
2 rkl soijakastiketta
2 rkl omenaviinietikkaa
1 tl kuivattua inkiväärijauhetta

Sokeri, soija, etikka ja inkivääri sekoitetaan keskenään. Sokerin tulee liueta kokonaan nesteeseen. Filee laitetaan muovipussiin ja marinadi kaadetaan päälle. Mitä kauemmin jaksaa marinoida, sen parempaa tulee. Neljästä tunnista ylöspäin.

Liha otetaan pois marinadista ja paistetaan kauttaaltaan ruskeaksi pannulla. Kun liha on ruskistettu, aletaan pannulle kaataa marinadia pieninä annoksina. Kun marinadista on haihtunut lähes kaikki neste, kaadetaan lisää. Näin jatketaan kunnes kaikki marinadi on käytetty ja liha on kypsää. Annetaan jäähtyä pannulla.

Liha leikataan poikittain viipaleiksi. Parhaimmillaan se on kun se on sisältä hieman punertavaa, mutta ei raakaa. Tahmeaa kastiketta voi halutessaan sivellä lihaviipaleiden päälle.

Toinen ehdottoman tärkeä täyte on tuore pinaatti. Sitä saa olla niin paljon kuin sielu tai lompakko sietää. Minun sieluni sietäisi enemmän kuin lompakkoni. Miten voi olla että pinaatti maksaa enemmän kuin naudan sisäfile? Tai kaksi kertaa niin paljon kuin italialainen salami. Vääryyttä on se. Eikä ollu edes suomalaista, kun se olis ollu kalliimpaa.

Pinaatti kuitenkin kiehautetaan nopeasti vain juuri sen verran että se vähän pehmenee. Keitetty pinaatti ladotaan lävikköön ja annetaan sen painautua tiiviiksi möykyksi, joka leikataan keittoannosta varten sitten paksuiksi viipaleiksi. Ja hyvää tulee. Minä teen sillä lailla että keitän pinaatit reilussa vedessä, nostelen ne sieltä pois reikäkauhalla ja keitän heti perään samassa vedessä nuudelit. Näin voin uskotella itselleni että pinaatista irtoava kama joka värjää veden vihreäksi, hyödyntää nuudeleitani.

Monesti, mutta en joka kerta, teen keittoon sushista tuttua hieman makeaa munakasrullaa.

Munakasrulla

2 munaa
2 tl soijakastiketta
1 tl suolaa

Ainekset sekoitetaan keskenään tasaiseksi, ei vatkata. Munakasrullaa varten lämpimälle pannulle kaadetaan ohut kerros munakasmassaa. Massan tulee hyytyä, ei paistua. Kun ohut kerros on hyytynyt, se rullataan tiukaksi rullaksi, työnnetään pannun reunalle ja kaadetaan seuraava ohut kerros pannulle hyytymään. Kun tämä kerros on hyytynyt, se rullataan edellisen kerroksen päälle edelleen mahdollisimman tiukaksi paketiksi. Näin jatketaan kunnes kaikki massa on käytetty.

Valmiin rullan annetaan jäähtyä, jonka jälkeen se viipaloidaan syömäkelpoisen kokoisiksi paloiksi.

Sitten kun kaikki ainekset on tehty, soppa kasataan. Lautasen pohjalle laitetaan nuudeleita, lihaa, pinaattia ja munakasrullaa esteettisesti miellyttäväksi asetelmaksi. Päälle kaadetaan kuumaa lientä kippo täyteen.

Sopan päälle laitetaan tuoreita vihanneksia, kuten ohueksi viipaloituja retiisejä, kurkkua, ruohosipulia tai tuoresipulia. Mitään näistä ei sattunut olemaan, joten kompensaatioksi livautin liemen sekaan ohuita sipulisiivuja. Ei ollut kummonen koriste, mutta pitäähän ruoassa sipulia olla jossain muodossa.

Omppupiirakka

2009-09-05T01:41:00.003+03:00

Olisinko Pastanjauhannasta bongannut ensimmäisen kerran tämän instant-kestosuosikkiomenapiirakan. Kyseinen resepti on alunperin peräisin Ruokatorsta-keittokirjasta jonne on kasattu Hesarin Ruokatorstai-reseptejä iso kasa. Hypistelin opusta kirjakaupassa mutta onnistuin vastustamaan kiusausta. Voi sitten törsäillä juustotarvikkeisiin enemmän.

Tämä piirakka onnistui mukavasti useamman kerran ihan perus irtopohjavuoassa, mutta kyllä sen tekeminen sen verran säätö oli että ihan aito americcalaistyylinen piirakkavuoka tarvittiin. Herttoniemestä löytyi Bake and Party -niminen ruoanlaittotilpehööriin erikoistunut puoti, joka halusi myydä minulle haluamani vuoan tarjoushintaan. Nyt on sitten oikea piirakkavuoka ja johan rupes lyyti kirjottamaan.

Itse resepti menee näin:

Omenapiirakka

4,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
150 g voita
sopivasti kylmää vettä (0,5-1 dl)

7 pientä hapanta omenaa
1,75 dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
1/4 tl muskottia
1 tl kanelia
2 rkl voita

Ensin tehdään taikina. Voi nypitään jauhojen ja sokerin kanssa tasaiseksi massaksi käsin. Vettä lisätään kunnes taikina pysyy kasassa eikä murene. Laitetaan jääkaappiin kiinteytymään noin tunniksi.

Omenat kuoritaan ja paloitellaan. Sokeri, jauhot ja mausteet sekoitetaan omenapaloihin.

Jäähtynyt taikina pätkäistään puoliksi ja puoliskot kaulitaan pohjaksi ja kanneksi. Pohja laitetaan piirakkavuokaan, omenatäyte kasataan päälle, voi vuollaan täytteen päälle ja koko komeus peitetään taikinakuorella. Tilkitään reunat ja pistellään pintaan haarukalla reikiä. Ripotellaan päälle sokeria koristeeksi.

Piirakka laitetaan 200-asteiseen uuniin, paistetaan 15 minuuttia, tiputetaan lämpö 175 asteeseen ja annetaan paistua vielä 45 minuuttia. Piiraan annetaan jäähtyä kunnolla ennen syömistä.

Originaali taitaa kehottaa voitelemaan piirakan vielä kermalla ennen paistamista, mutta ei sitä yleensä ole kermaa lojumassa kaapissa ja nyt kun olis ollu niin ei muistant. Jonain päivänä vielä kokeilen sitäkin.

En myöskään ihan joka kerta leiki sen uunin lämpötilan kanssa vaan heivaan sen suoraan 175 asteeseen ja eipä siinä lopputuloksessa kauheesti eroa ole. Ei sinäänsä että mä mitään kelloa myöskään muistaisin kattoa. Otetaan pois kun se on kypsää. Piirakassa se on niin helppoa kattoa.

Malttamattomana sällinä mun piirakat myöskin kokee pikajäähdytyksiä, joka saattaa tarkoittaa pakastimen kautta käyttöä jos oikeen piirakanhimo painaa päälle. Sisus on nimittäin kuumana vielä melko juoksevaa joten kyllä se viileäksi kannattaa saada ennen korkkaamista.

Granny Smitheistä tuli tosi makeaa piirakkaa. Valkeat kuulaat oli kivoja, niissä oli happamuutta sen verran että sokerin määräkään ei tuntunut yliampuvalta.

Karjalanpiirakan sukukunta

2009-08-26T00:29:00.013+03:00

Vakituinen lukijakuntani antoi tylyä palautetta siitä kuinka kuvatonta ruokablogia ei vaan voi jaksaa lukea. No mitäpä minä en tekisi uskollisten fanieni hyväksi, joten ei muuta kuin rikkinäinen kännykkäkamera vasempaan käteen, pulikka oikeaan käteen ja hihat sauhuamaan. Kamerani ongelma on siis siinä että koska siitä on LCD sökönä, ei voi nähdä minkälaisia kuvia tulee ennenkuin koneella. Eikä tietenkään pysty kontrolloimaan kameraa millään tavalla muuten kuin avaamalla linssinsuojuksen ja iskemällä fotonappia. Tämä siis surkeana selityksenä sille miksi kuvat on susia. Mutta täältä siis pesee!

Karjalanpiirakoiden tekohan aloitetaan keittämällä riisipuuro. Koska karjalanpiirakat ovat hyviä, niitä pitää olla riittävästi. Loogisesti riisipuuroakin on oltava tällöin neljästä maitolitrasta. Kymppilitrainen kattila oli hyvä juttu.

Riisipuuro

8l vettä
8l puuroriisiä
4l maitoa (2l kevytmaitoa ja 2l täysmaitoa)
1 tl suolaa

Kiehuvaan veteen lisätään riisit ja keitellään kunnes suurin osa vedestä on imeytynyt. Maito lisätään, lämmitetään kiehuvaksi ja keitellään puuroksi jatkuvasti hämmennellen.

Puuroon olisi voinut nakata toisenkin teelusikallisen suolaa. Tuli sitten maistettua vasta kun melkein kaikki oli leivottu. Tuli myös vähän tahmea puuro, olis kiva jos sais ryynit säilymään hieman enemmän kasassa. Mut hyvä mättö tuli.

Sitten tehdään taikina. Keittokirjasta löytynyt naurettavan pieni ohje viisinkertaisena olkaa hyvä. Ei näytä niin isolta kuvassa kuin miltä se tuntui siinä vaiheessa kun puolet piirakoista oli leivottu. Ja en joutunu edes itte pulikoimaan kuin murto-osan.

Karjalanpiirakat (150 kpl)

1l vettä
4 tl suolaa
7,5 dl vehnäjauhoja
20 dl ruisjauhoja

voisulaa (ehkäpättiin semmoset 150-200g)

Suola, vehnäjauhot ja 15dl ruisjauhoja sekoitetaan, vesi lisätään ja vaivataan tasaiseksi taikinaksi. Loput ruisjauhot lisätään vähän kerrallaan. Taikina jaetaan 150 osaan ja kaulitaan pulikalla kämmenenkokoisiksi soikioiksi. Täyte levitetään keskelle ja reunat rypytetään osin täytteen päälle.

Piirakat paistetaan 300-asteisessa uunissa sen verran kypsiksi kuin kokki tykkää. Hyvä mittari on se, että kun riisipuuroon ilmestyy laikkuja, on piirakka kypsä. Uunista tulleet piirakat voidellaan kuumana voisulalla ja siirretään hetkeksi jäähtymään. Kun piirakat ovat jäähtyneet hetkisen, ne voidaan pinota päällekkäin ilman takertumisen vaaraa. Tai syödä pois.

Tästä taikinasta tuli ihan liian löysää. Siihen piti alustaa ihan sikana vehnäjauhoja lisäksi, joten ensi kerralla vastaavaan määrään vois mättää suoriltaan vaikkapa 10 dl vehnäjauhoja, todennäkösesti 12. Taikina sekoitettiin 10 litran ämpärissä kun kolmen litran ikeakulhoihin ei mahtunut. Ämpärit on tosi epäkäytännöllisiä, niissä on korkea reuna ja vähän tilaa käsille. Viislitrainen kattila olis varmaan ollu voittajan valinta.

Sitten vaan taikina ensin viiteen palaan ja niitä sitten pienemmiksi. 32 osaan jakaminen tuotti hyviä tuloksia. Minkäänlaista kuvaa pulikoinnista ei kameralta löydy, tässä lähin todiste tästä taidonnäytteestä.

Kun piirakkapohja on littana ja puuroa on ladottu sopivasti päälle, yritetään saada reunat nätille rypylle ja pysymään paikallaan. Tämä tuuripelin ja salatieteen yhdistelmä luonnistuu niiltä joilta Kokemusta löytyy.

Mutta vaikka perinteiset karjalanpiirakat ovat kertakaikkiaan erinomaisia, on jotakin joka iskee vielä kuin miljoonampi volttia. Se on nimittäin samaan kuoreen kätketty puolukkatäyte. Semmosta herkkua on se että oksat pois.

Puolukkatäyte

568g puolukoita pakastimesta
100g sokeria
80g ruisjauhoja

Puolukat survaistaan nuijalla kevyesti mössöksi. Sokeri sekoitetaan joukkoon ja lopuksi lisätään jauhoja kunnes haluttu, eli noin riisipuuroa vastaava, rakenne saavutetaan. Käytetään karjalanpiirakoissa kuten riisipuurokin.

Epäilen hieman vaakaani tai vaa'anlukutaitoani tuon 80g:n kanssa, mutta sillai se näytti. Olisin kuvitellu että enemmän olis pitäny mättää. Pikkusen olis saanu olla sokuria enemmän, ehkä, mutta tällaisenaan menee happaman kavereille oikeen erinomaisesti eikä multakaan syömättä jää yksikään.

Sitten kun suurin osa vaivasta oli nähty ja pulikan kanssa pelattu riittävästi, mieleen tuli urbaanilegenda niistä vanhoista mummoista jotka keskustelevat karjalanpiirakkakoneesta ja nuorelta jannulta kestää jokin aika tajuta että niillä on käytössään pastakone.

... minulla on pastakone!

Hommasta tippui sitten samantien suurin osa vaikeudesta poijes. Piirakkataikina jaetaan paloihin, pyöräytetään sormen paksuisiksi pötkylöiksi ja kiskaistaan koneen läpi ensin paksuimmalla, sitten keskimmäisellä ja lopuksi ohuimmalla asetuksella. Kun aloittaa laittamalla taikinapötkylän poikittain ja kaulimalla joka kerta poikittaissuuntaan (että se levenee enemmän kuin pitenee) saa aika erinomaisia piirakoita. Nopeasti. Vaivatta. Miksei tätä hoksannu heti ensalkuun...

Kone on just sopivan kokoinen karjalanpiirakoitten tekemiseen, mutta tää oli niin helppoa että on ehkä pakko kokeilla miten tortillat syntyy pastakoneella. Jos ne syntyy hyvin ja helposti niin tämä poika marssii ostamaan leveämmän pastakoneen. Tämä kyseinen kaveri irtosi alennuksesta kun siinä on tuo peltijalka vääntynyt. Ei maksant paljo mittään. Ei se hyvi oo kestänykkään, mutta veivaa kyllä vielä.

Tästä setistä jäi kuitenkin taikinaa yli aika reippaasti. Viimeisestä viidesosasta tehtiin vain kuusi piirakkaa, lopputaikina päätyi pakkaseen. Komia kasa saatiin aikaiseksi ja nyt on taas hyvä mieli kun on uusi iso pakastin johon voi latoa paljon karjalanpiirakoita tulevan syksyn varalle. Kestävät ehkä pari viikkoa. Ei tommonen sadan satsi niin valtava ole ja jos koko homman olis tehnyt pastakoneella niin olis menny jopa aika kevyesti, veikkaan. Kunhan tuorepuolukka iskeytyy tarjolle halvoilla hinnoilla, vois tehdä ihan noita puolukkaversioita kunnon maksisatsin. On ne vaan niin hyviä.

Juustopäivä

2009-08-22T01:02:00.003+03:00

Tänään oli juustopäivä. Koska kännykkä on rikki, en ottanut valokuvia prosessista. Tai prosesseista, sillä tulessa oli muutama rauta samaan aikaan.

Cheddar #2

Toinen tekemäni cheddar oli "stirred curd" -tyyppinen, eli siitä puutttuu kokonaan cheddarointi. Resepti on cheeseforum.orgin arkistosta.

Käytin 6 litraa Valion täysmaitoa, pussinpohjat Daniscon MA4000-4001 bakteerikannasta, 6ml juoksutetta ja 42g (2rkl) suolaa.

Maito lämmitettiin 32-asteiseksi, jonka jälkeen bakteerikanta lisättiin ja annettiin happamoitua 90 minuuttia. Juoksute lisättiin ja annettiin kiinteytyä 90 minuuttia. Massa leikattiin 1 cm ruudukoksi ja annettiin olla 15 minuuttia.

Tässä vaiheessa ongelmat alkoivat. Massa pitäisi lämmittää 45 minuutin aikana 32 asteesta 39 asteeseen. Eli todella hitaasti. Kuten edelliselläkin cheddarilla, ensimmäisen 15 minuutin aikana lämpötila ei noussut astettakaan (laski asteella joksikin aikaa), nousi asteen ja hyppäsi 6 astetta saman tien. Joko massaa pitäisi sekoittaa todella aktiivisesti koko ajan (mikä puolestaan vaikuttaa rakenteeseen) tai sitten pitää ruveta tutkimaan että miten maitoa saa lämmitettyä vesihauteessa lavuaarissa. 5 min välein hämmentäminen oli auttamatta liian harvaa.

Kun massa oli 39-asteista (40 minuutin jälkeen), pidettiin lämpöä yllä 5 min välein hämmennellen 45 minuuttia. Tämän jälkeen massa kipattiin juustoliinaan ja valutettiin nopeasti ylimääräinen hera pois. Juustomassa kipattiin vesihaudekattilaan (ilman heraa, pelkkä juustomassa)ja suola sekoittiin kolmessa erässä sekaan heran eroittuessa 39 (-41) asteen vesihauteessa 60 min. Viiden minuutin välein sekoiteltiin jotta massa ei kiinteytynyt vaan pysyi murumaisena.

Lopuksi massa laitettiin juustomuottiin ja pressiin. Painettiin 11kg:n voimalla 45 min, 21kg:n voimalla 3h ja 28kg:n voimalla 24h, jonka jälkeen cheddar pääsi huoneenlämpöön kuivumaan.

26. päivä siihen oli ilmestynyt pintaan pieniä homelaikkuja. Pesin etikalla, kuivasin ja laitoin takaisin kuivumaan.

Leipäjuusto

Uusi metodi leipäjuuston muotoiluun.

4 litraa Valion maitoa (2l täysmaitoa 2l kevytmaitoa)
4ml juustonjuoksutetta
1 sitruunan raastettu kuori
1/2 tl suolaa

Maito kuumennettiin 40-asteiseksi. Juoksute lisättiin ja annettiin seisoa puoli tuntia. Massa kaadettiin juustoliinaan, jossa siihen sekoitettiin suola ja sitruunankuori.

Juustomassa ladottiin paistinpannun roiskesuojasiivilän päälle asetettuun muottiin, joka oli leikattu ämpärin reunasta. Massa sai muotoutua juustoksi oman painonsa alla kahden tunnin verran, jonka jälkeen se paistettiin em. siivilän päällä 300-asteisessa uunissa ylätasolla grillivastuksen alla molemmilta puolilta pilkukkaaksi.

Siivilä oli hyvä homma, juustosta tulee mukavan tasainen sen kanssa. Tosin niitä tarvitaan kaksi, sillä kääntäminen yhdellä vaatii kahden väliastian kanssa leikkimistä ja siinä palaa sormet ja sotkeutuu keittiö. Tämä muotti oli myös hiukka liian iso 4l taikinalle. 6l vois olla sopiva, tai sitten pitää pienentää muottia. Leikkasin ämpäristä myös suikaleita joista voi tehdä haluamansa kokoisia muotteja. Uunin ikkuna pitää myös pestä, jotta ei tarvitse koko ajan aukoa luukkua nähdäkseen palaako juusto.

Heraricotta

Herasta pitäis pystyä tekemään ricottaa ja mulla oli 10 maitolitrasta jääneet herat nyt valmiina, joten ajattelin että niistä jotain vois irrotakin. Kuumensin kaikki 95-asteiseksi ja annoin olla aika kauan, ehkä pari tuntia. Sitten lisäsin 150ml etikkaa ja annoin olla vähemmän, ehkä puolisen tuntia. Lopuksi kaadoin pyyhkeen sisään (en juustoliinaan) ja puristelin nesteet pois. Juustoa tuli ehkä pari desiä, joten ei ollut oikein vaivan eikä ainakaan käytetyn etikan arvoista. Aika hassua levitettä tuli.

Koska suurin osa massasta oli erottunut jo ennen etikan lisäämistä, voisin kokeilla tätä vielä joskus ilman etikkaa. Se nimittäin myös vaikuttaa makuun aika vahvasti.

Goudan vahaus

Ensimmäinen kova juustoni, Gouda #1 sai kolmen viikon kuivatuksen jälkeen päällensä vahapeitteen. Nyt se saa kypsyä vielä takkinsa alla. Nää kiekot oli niin pieniä että pelkään pahoin goudien olevan kuivia siellä alla. Aika näyttää. Tulevaisuudessa suurempia.

Gouda

2009-07-29T11:25:00.003+03:00

Tänään lähti tulemaan ensimmäinen kypsytettävä juusto.

Gouda

8 litraa tilamaitoa
1/4 tl bakteerikantaa (Mesophilic Starter Series MA 4000-4001, Danisco)
8 ml juustonjuoksutetta

Maito lämmitettiin 32-asteiseksi. Bakteerikanta ripoteltiin pinnalle, sekoitettiin ja annettiin seisoa 10 minuuttia. Juustonjuoksute lisättiin ja annettiin seisoa 2 tuntia.

Kiinteytynyt massa leikattiin kuutioiksi ja alettiin lämmittää. Tarkoitus oli lämmittää 32 asteesta 37 asteeseen 30 minuutin aikana eli Todlla hitaasti. Tämähän ei tietenkään ihan onnistunut vaan lämpö pomppasi liian nopeasti. Noin vartissa oltiin 38 asteessa. Annoin olla siinä loput puolesta tunnista.

Tämän jälkeen juustomassa "pestiin" eli suurin osa herasta poistettiin ja korvattiin vastaavalla määrällä vastaavan lämpöistä vettä. Tämänkokoisessa satsissa tämä tarkoitti 4-4,5 litraa nestettä. Sekoiteltiin vähän ja odoteltiin 15 minuuttia, jonka jälkeen koko homma toistettiin. Yhteensä hera korvattiin kolmesti, jonka jälkeen massan annettiin painua pohjalle.

Vetäytynyt juustomassa kaadettiin tasan kahteen harsokankaalla vuorattuun juustomuottiin (eli ikean astiakippoon) ja puiset kannet päälle. Pressiin ladottiin painoa päälle 15 kiloa. Juustot olivat pressissä 15 minuuttia, 30 minuuttia, 12 tuntia ja 12 tuntia, ja ne käännettiin aina välissä.

Puristuneet juustot laitettiin kolmeksi tunniksi lillumaan kylläiseen suolaliuokseen (huoneenlämpöinen), jossa niitä käänneltiin puolen tunnin välein. Siellä niiden pinta kovettui aika mukavasti. Liemestä nostetut juustot kuivattiin puhtaalla liinalla.

Valmiit juustot vietiin kellariin kuivumaan, jossa ne saavat lojua kolme viikkoa. Lämpötila kellarissa on 8-9 astetta ja ilmankosteus normaalisti noin 60%, mutta muovikuvun alla kosteus nousee 90-100% lukemiin. Juustot käännetään päivittäin.

Kolmen viikon kuluttua ajattelin vahata juustot ja kypsyttää niitä jokusen kuukauden. Katsotaan miten käy.

Juustopressistäni: Ikea-muotit toimivat ihan kivasti. Niihin mahtuu enemmänkin materiaalia, joten seuraavaksi isompaa settiä. Nämä molemmat juustot olivat noin 450-grammaisia ennen kuivumaan menoa. Juustoihin tosin tuli ruma pinta juustoliinasta, jonka taittelin kansien (mikä hemmetti se on suomeksi, se osa, joka painautuu juustomassaa vasten, jota mäntä painaa alaspäin? The English-speaking people use the word follower") alle. Pitää tehdä muovista sellaiset kannet jotka voi laittaa suoraan juustomassaa vasten ja juustoliinan loput laittaa roikkumaan ulkopuolelle. Puu ei ole riittävän hygieenistä tähän tarkoitukseen.

Kellariini pitää rakentaa joku kupusysteemi, jonka avoimuutta voi säädellä. Nyt ilmankosteus on juustojen ympärillä joko liian vähän (ei suojaa) tai liikaa (umpinainen kupu).

Ostin tarjoustalosta ämpärin, jonka kanteen porattiin reikiä. Se toimii nyt kupuna, mutta kosteus on edelleen liian suuri (90%). Lisää reikiä on porattava.

Kahden viikon kuivattamisen jälkeen pinnasta löytyi pieniä homeen alkuja! Tämä on seurausta liian suuresta ilmankosteudesta, olen ymmärtänyt. Hoitona kylläisellä suolaliemellä pyyhkimistä.

Soijamaito ja tofu

2009-07-25T11:01:00.008+03:00

Suomen valikoimissa on vikaa. Tai sitten minussa on vikaa, riippuen siitä kummalta kannalta asiaa katsoo. Kuitenkin on käynyt tässä viime aikoina useamminkin risomaan kun en ole löytänyt mistään mitään haluamiani tuotteita. Olin jotenkin varautunut siihen että juustonvalmistuksessa tarvittavat bakteerikannat pitää ostaa ameriikasta, mutta sitten kun en ole löytänyt kalsiumkloridia, lipaasia, juustomuotinkorvikkeita, juustovahaa tai jääkaappitermostaattia, on käynyt mieleen hiipimään sellainen aavistus että asun väärässä maassa. Nyt sitten ei enää apteekit myyneet kalsiumhydroksidia ja ruohonjuuri ei ollut kuullutkaan nigarista, niin rupes taas risomaan. Mikä tätä maata vaivaa? (Ränt, ränt, ihan hyvä maa se oikeesti on, mä vaan haluan kummia asioita ja tunnun koko ajan olevan tilaamassa kamaa Amerikasta).

No onneksi hätä ei ole tämän näköinen sillä tofu syntyi aika täydellisesti viinietikastakin. Hittoon kummalliset kemikaalit. En tiedä minkälainen makuvivahde etikasta tulee, mutta ei lopputulos ainakaan etikalta maistunut.

Homma lähti siis käyntiin sillä tavalla että ensin hankittiin 500g soijapapuja. En edes muista mistä enkä että paljonko ne maksoivat sillä tästä on jo joku aika kun ne hankin. Sitten niistä tehtiin soijamaitoa.

Soijamaito

500g soijapapuja
5 l vettä

Pavut huuhdottiin ja liotettiin yön yli vedessä, huuhdottiin uudestaan ja valutettiin. Liotetut pavut laitettiin tehosekoittimeen, peitettiin vedellä ja pantiin surrur tasaiseksi massaksi. Massa ja ylijäänyt osa vedestä kaadettiin suureen kattilaan ja sitä keitettiin 20 minuuttia. Keitos siivilöitiinn harsokankaan lävitse. Tuloksena on siivilöityä soijamaitoa ja kuivahkoa soijapuuroa (okara).

Viidestä litrasta vettä tuli hiukkasen vajaa neljä litraa soijamaitoa. Määrään saattoi vaikuttaa hellan kanssa sählääminen (virta meni pois joksikin aikaa, joten ennen kuin maito kiehui, se ehti olla liedellä hyvän tovin). Lopputulosta voinee halutessaan lantrata vedellä jos tahtoo.

Mun harsokangas oli sen verran tiivistä että sitä piti oikeen aktiivisesti puristella pienissä nyrkinkokoisissa palleroissa jotta sai kaiken maidon ulos. Karkeampi liina tai enemmän vettä saattais auttaa tähän. Nyt koko souvin suurin homma oli siinä massan puristelussa. Kiehuvan kuumaa kamaa ei oo kiva puristella kätösillään. Silikonihanska olis varmaan ollu kans aika hyvä vehjas.

Soijamaidosta tuli ihan soijamaidon makuista. En ole mikään ekspertti kun en kyseistä tavaraa hirviästi käytä. Lehmät kunniaan, sanon ma. Mutta tofu on hyvää, siis eteenpäin!

Tofu

3 l soijamaitoa
30 ml etikkaa

Soijamaito kuumennettiin 80-asteiseksi, etikka lisättiin joukkoon ja sekoitettiin. Annettiin olla kannen alla vartin verran, jonka aikana hera erottui. Massa ja hera kaadettiin harsoliinalla vuorattuun muottiin. Kun suurin osa herasta oli valunut pois, liina taiteltiin massan päälle ja kaiken katoksi pistettiin puukiekko. Massaa paineltiin tiiviiksi hetken aikaa omalla nyrkillä, jonka jälkeen painamisesta huolehti 2l vedellä täytetty pepsipullo noin puolen tunnin ajan. Tiivistynyt tofu on heti valmista käytettäväksi.

Tofua tuli 3 litrasta maitoa 550g. Ja hyvää tofua tuli. En mä tofun kanssakaan mikään ekspertti ole, mutta rakenteesta tuli justiinsa kivaa, eli pikkuisen joustavaa ja mehevää eikä ollenkaan kumimaista, mutta silti sen verran kiinteää että se on helppo leikata ja käsitellä kiinteinä palasina.

Koko härdelli kesti useamman tunnin ja vaivanpalkaksi saimme siis puoli kiloa tofua ja vajaan litran soijamaitoa. Kannattaako? Ei. Oliko kivaa? Joo. Tofu on niin naurettavan halpaa tuossa lähiaasialaisessa että sen keitteleminen ja puristeleminen ei todellakaan ole vaivan arvoista, varsinkaan kun tuote ei dramaattisesti eroa kaupan versiosta. Puuhastelu on kuitenkin kivaa ja on se jotenkin kiva iskeä paistinpannulle omatekoista tofua. Jos olis soijamaitofani niin maidon kanssa saattais melkein kannattaakin, jos sais papusia halvalla ja keksis jonkun puristimen ettei tarttis sählätä pienten soijapalluroitten kanssa pitkiä aikoja.

Seuraavaksi on ehdottomasti hankittava hampunsiemeniä ja tehtävä sama juttu uudestaan. Mä en ole koskaan syönyt hefua.

Tajusin juuri että en ole ilmeisesti blogannut yhtä suosikkiseteistäni, hoi sin tofua. Otin siitä joskus kuvia mutta en ole sitten jaksanut kai kirjotella mitään. Koska omatekoinen tofu päätyi kyseiseksi ruokalajiksi, otin siitä lisää kuvia. Tältä se näyttää:

Ja maistuu kans aika hyvältä...

Juustonmaistajaiset

2009-07-16T22:07:00.004+03:00

Halloumi pääsi sitten grillille (ja pannulle) ja feta #1 salaattiin.

Halloumi paistuu kuten kuuluukin. Se on hieman pehmeämpää kuin kaupasta ostettu ja erityisesti grillissä muutti muotoaan tehokkaammin. Maku vastaa sen verran oikeaa halloumia kuin voi odottaakin ottaen huomioon että tämä on valmistettu 100% lehmänmaidosta. Kaupan halloumi oli täyteläisempää ja vivahteikkaampaa.

Ainoa oikea ongelma kuitenkin oli liiallinen suolaisuus. Vaikka kaupan halloumi on suolaista, on tämä vielä huomattavasti suolaisempaa, jopa niin paljon että sitä ei muutamaa suupalaa enempää tehnyt mieli. Tämä siis sen jälkeen kun halloumi oli huuhdeltu suolaliemestä tultuaan. Koetin tänään vielä liottaa vedessä vähän aikaa ennen paistamista ja se jonkin verran kyllä auttoi. Laitoin loput halloumit suolattomaan veteen. Katsotaan mitä tapahtuu.

Feta on hyvää ja fetamaista. Odotan innolla että miten se lähtee tästä ikääntymään. Nyt se on sellaista salaattifetan kaltaista, pehmeää ja vähän mietoa. Rakenne on kuitenkin selkeästi sitä mitä tavoiteltiin. Tähän olen tosi tyytyväinen. Kunhan nuo tuosta ehtivät vähän varttua, niin voi vertailla satseja 1 ja 2 keskenään, josko menetelmillä on jotain eroa.

Feta ei ollut liian suolaista kunhan siitä huuhtaisi suurimmat suolaliemet pois ennen käyttöä. Loistava salaatti tuli tomaateista, tuoresipulista ja fetamuruista.

Makkaroita

2009-07-16T20:02:00.003+03:00

Omenapossumakkarasta on tullut kestosuosikki. Tällä kertaa lihaksi meni alennuskassleria 1600g ja kylkiviipaleita 300g, 100g kuivattuja omenoita, 1 litra omenamehua keitettynä puoleen litraan (1 dl jäi yli), 120g korppujauhoja 2rkl suolaa, 2tl mustapippuria ja 1/2tl rosmariinia. Hyviä oli, erityisesti grillattuna ja tökättynä madeirasinappiin. Rosmariini ei meinannut löytyä, sitä voi laittaa huolettomammin.

Uutena tuttavuutena feta-pinaatti-kana.

750g kanaa
150g pussillinen pakastepinaattia
50g fetaa
2 valkosipulinkynttä
2 tl meiramia
2 tl mustapippuria
1 tl suolaa

Kana jauhettiin karkealla terällä. Pinaatti sulatettiin ja puristeltiin kuivaksi. Feta murennettiin, valkosipuli murskattiin ja kaikki sekoitettiin taikinaksi, josta tehtiin makkaroita.

Näistä tuli vähän kuivia. Ei paljon, mutta vähän. Fetaa (jonka määrä on tuplattu alkuperäisestä reseptistä) oli liian vähän ja se ei maistunut, mutta se saattoi johtua siitä että käytössä oli pehmeää salaattifetaa, eikä kovaa, murenevaa terävänmakuista sorttia. Kehityskelpoinen, mutta mureutta kaipaa kyllä, kenties rasvan määrää lisäämällä.

Käytin makkaroiden keittämiseen uutta menetelmää (engl. poaching) jossa valmiit makkarat laitettiin kylmään veteen ja vesi lämmitettiin rauhallisesti 85-asteiseksi. Sitten vesi kaadettiin pois ja makkaroiden annettiin jäähtyä 10 minuuttia, jonka jälkeen ne huuhdeltiin puhtaiksi ja laitettiin jääkaappiin. Toimi mielestäni paljon paremmin kuin keittäminen, sillä makkarat eivät uhanneet halkeilla ja pysyivät rullalla paljon paremmin. Tämän menetelmän huonona puolena on tietysti se että se vaatii ison kattilan jonne kaikki makkarat saa yhdellä kertaa, tai sitten koko prosessi pitää aloittaa alusta. Olen tyytyväinen Clasulta ostamaani 10 litran kattilaan.

Feta #2

2009-07-14T14:32:00.004+03:00

Mökkireissu painaa päälle joten mitään kovaa juustoa ei pysty aloittamaan kun niitä pitäis käännellä päivittäin kypsytyksen alkuvaiheessa. Toisen fetan sen sijaan ehtii hyvin mätkäistä tulemaan.

Reseptiin tuli pieniä muutoksia. Ensinnäkin, käytin 6 litraa maitoa (4l täysmaitoa, 2l kevytmaitoa) ja samat määrät bakteerikantaa, lipaasia ja juoksutetta. Kun juustomassa oli leikattu kattilassa kuutioiksi, se jäi seisomaan tällä kertaa tunniksi (hämmensin muutaman kerran välissä) ennen valuttamista.

Annoin massan valua lävikössä ensin muutaman tunnin, jonka jälkeen kasasin reunoille kuivuneen osan massasta yhtenäiseksi köntsäksi keskelle. Sitten annoin massan valua roikkuen neljä tuntia, jonka jälkeen otin pussin alas, käänsin massan varovasti ympäri ja laitoin roikkumaan vielä vuorokaudeksi. Tulos oli erittäin hyvin muotoutunut juustomassa joka oli helppo leikata yhtenäisen kokoisiksi paloiksi.

Seuraavana päivänä sitten leikkasin juuston noin 3cm kanttiinsa kuutioiksi, ripottelin suolaa päälle ja laitoin jääkaappirasiaan. Nyt ne ovat siellä. Annan olla jääkaapissa suolan kanssa kunnes päästään mökiltä poijes, kuinka kauan se sitten onkaan. Sen jälkeen suolaliuokseen.

Edit: Feta päätyi suolaliuokseen 23.7. eli 9 päivän suolauksen jälkeen. Feta maistuu tässä vaiheessa raa'alta ja on pehmeää.

Feta

2009-07-11T15:45:00.003+03:00

Seuraavaksi ohjelmassa: Fetajuusto

Feta on ensimmäinen juusto jota pitäis vähän kypsytellä että siitä tulis hyvää. Se ei kuitenkaan vaadi kauhean paljoa kypsyttelyä, joten malttamattomalle hyvä ratkaisu ennen semmosia vuoden vaativia juustoja. Käyttämäni reseptin sain kaupantekijäisiksi kun ostin juustotarvikkeita ameriikasta. Kahtotaan mimmosta tulee.

Feta

5 litraa maitoa
1/2 tl lipaasia (Mild Lipase)
1/8 tl bakteerikantaa (Mesophilic Starter Series MA 4000-4001, Danisco)
5 ml juustonjuoksutetta

Maito lämmitettiin 28-asteiseksi. Lipaasi ja bakteerikanta liuotettiin 0,5 desilitraan vettä ja lisättiin maitoon. Annettiin seisoa tunnin verran.

Juoksute sekoitettiin joukkoon ja annettiin seisoa taas tunnin verran eli kunnes juusto leikkautuu siististi (clean break). Kiinteytynyt juustomassa leikataan sentin pitkittäin ja poikittain sentin välein ja annetaan seistä leikeltynä kymmenen minuuttia.

Juustomassa kaadettiin lävikköön joka oli vuorattu juustoliinalla. Liina sidottiin pussiksi ja pussi ripustettiin kuivumaan huoneenlämpöön 24 tunniksi.

Kiinteytynyt juusto leikattiin 3cm palasiksi, jotka sijoiteltiin rasioihin siten että ne eivät koske toisiinsa. Juustopaloille ripoteltiin suolaa joka pinnalle, rasiat suljettiin ja annettiin seistä huoneenlämmössä 1-3 vuorokautta.

Loppusäilöntää varten tehtiin suolaliuos jossa oli 1,2dl merisuolaa 1,9 litraan vettä (1/2cup & 1/2 gallon). Fetapalat laitettiin lasipurkkiin rasioiden pohjalle kertyneen heran ja suolojen kanssa ja suolaliuos kaadettiin päälle. Jätettiin kypsymään jääkaappiin.

Laitoin puolet fetapaloista suolaliemeen yhden päivän kuluttua ja ajattelin laittaa loput kun ovat olleet kolme päivää suolan kanssa pöydällä. Sitten voi ihmetellä eroja.

Veikkaisin että vähän isomman satsin vois vielä tehdä ja sais sen kivasti kahteen tuommoseen umpiopurkkiin säilöttyä. Kuus litraa vois olla seuraava satsi.

Havaintoja: tehtäessä feta (tai mikä vaan juusto) pussissa roikuttamalla tulee aika paljon epämuodostunutta palaa, josta ei saa nättejä kuutioita. Mausta en tiedä. Hukkaprosentti on varmasti pienempi jos tekee vähän enemmän. Yksi resepti kehotti kääntämään fetan ympäri 3-4 tunnin roikutuksen jälkeen. Tätä vois kokeilla, josko siitä sais pallomaisemman asian aikaseksi.

Feta haisee teko/roikutusvaiheessa omituisesti pilaantuneelle maidolle. Oletan että tämä kuuluu asiaan, sillä haisu alkoi koko ajan enemmän muistuttaa fetalle ominaista tuoksua.

Makutestiä ei ole vielä suoritettu.

Edit: makutesti on suoritettu.

Edit: toinenkin makutesti on suoritettu. En havainnut eroa yhden päivän suolaantuneen ja kolme päivää suolaantuneen fetan välillä. En maistellut vierekkäin vaan aloitin uuden purkin kun edellinen loppui. Jos eroa on, se ei ole merkittävä.

Hillottua inkivääriä

2009-07-11T15:42:00.006+03:00

Eräs tulevaisuusprojekti vaatii hillottua inkivääriä. Ja miksi ostaa kaupasta sitä mitä saa itse aikaan puolen tunnin nysväämisellä ja kuuden tunnin keittämisellä. Vai saako? Sitä lähdin tänään hetken mielijohteesta selvittämään. Inkiväärin hilloamisen väistämättömänä sivutuotteena on inkiväärisiirappi, joka sekin kuuluu erään toisen tulevaisuusprojektin vaatimuslistaan. Kuinkas sattuikaan!

Ensin matkamme johti inkivääriostoksille. Sitähän saa ihan mistä vaan, mutta koska halusin myös nuudeleita, ostin samalla inkiväärini Aseanic Tradingista. Jotenkin huomaamattomasti samalla matkaan tarttui bambuhöyrystin, jollaista olen jo kauan haikaillut. Sillä saa kivoja kiinalaisia täytettyjä leipiä aikaan, ja keittiönsä tuoksumaan kiinalaiselta ravintolalta. Mutta tämä taas ei liittynyt inkivääriin millään tavalla.

Toinen vaihe useassa projektissani näyttää olevan internetsurffaus. Musta olisi hienoa jos olisi keittokirja josta katsoa, eikä tarttis miettiä että kukahan tämänkin on kirjottanut ja onko se itse tehnyt tätä koskaan. Ja onko tuo kuva tämän reseptin mukaan tehdystä tuotteesta vai onko se löytynyt jostain päin nettiä. Mutta kaikesta ei voi olla kirjoja ainakaan niin kauan kun lottovoitto antaa odottaa itseään.

Mother Earth News tarjosi tämän päivän linkin. Ainoa paikka jonka vähäisellä guugletuksella löysin joka ei halua viipaloida inkivääriään liian ohueksi. Tuplasin samantien reseptin ja olis pitänyt vaan tehdä nelinkertanen satsi. Eihän puol litraa oo nimekskään.

Hillottu inkivääri

5 dl (300g) kuorittuja inkivääriviipaleita
5 dl (460g) sokeria
7,5 dl vettä
2 rkl sitruunamehua

Inkivääriä kuoritaan ja viipaloidaan 5mm siivuiksi sen verran että sitä tulee lopuksi vaadittu määrä. Vesi, sitruunamehu ja sokeri sekoitetaan ja kiehautetaan. Kun sokeri on kokonaan sulanut, laitetaan sekaan inkiväärit. Annetaan poreilla mahdollisimman pienellä tulella kypsäksi. Raaka inkivääri kypsyy 3-6 tuntia paksuudesta riippuen. Inkivääri on kypsää kun se maistuu kypsältä. Jos sokeriliemi uhkaa kuivua kasaan, lisätään vettä.

Kun inkivääri on kypsää ja sokeriliemi on kiehunut siirapiksi, otetaan kattila pois liedeltä ja annetaan jäähtyä puoli tuntia. Jos siirappi on liian laihaa, annetaan kiehua kovemmalla tulella ilman kantta kunnes sopivaa. Siirappi valutetaan talteen ja inkiväärit laitetaan leivinpaperille siten että ne eivät koske toisiinsa. Annetaan kuivua yön yli.

Kuivuneet inkiväärit pyöritellän muutama kerrallaan sokerissa. Valmiit inkiväärit voi säilyttää purkissa kuivassa paikassa. Jos inkiväärit tarttuvat toisiinsa, ne ovat liian kosteita, jolloin ne voi pyöritellä uudelleen sokerissa ja jättää kuivumaan ritilälle tai leivinpaperille.

Keitin tätä satsia about kuusi tuntia. Lopputulos oli erittäin mieluinen, mehevä ja makea inkivääri joka oli kuitenkin tulinen ja voimakkaan inkiväärinen. Se tummeni prosessin aikana, kuten kuvista voi päätellä. Keittelin jossain välissä ilman kantta jotta siirapista tulisi tymäkämpää. Ajattelin koettaa tehdä seuraavan satsin vähän vaaleammaksi keittämällä inkiväärit ensin kypsäksi laimeassa sokeriemessä ja keittämällä siirapin kasaan vasta aivan loppuvaiheessa.

Kun seos oli jäähtynyt, laitoin inkiväärit hetkeksi siivilään valumaan ennen paperille kuivumaan siirtämistä. Lopputulos on silti melko tahmea (tämä kama muuten voittaa maailman tahmaavimman ruoka-aineen tittelin). Ajattelin että josko seuraavalla kerralla inkiväärit valuttais siivilässä ilman jäähdyttämistä, jolloin siirappi olis juoksevampaa. Tämä tietysti riippuu myös siitä kuinka kasaan siirapin keittää. Omastani tuli melko tymäkkää.

Puoli litraa hillottua inkivääriä katoaa kyllä niin nopeasti että en tiedä kerkiääkö tämä erä Projektiin missään vaiheessa. Vaan ei se mitään, vaikka tähän menee aikaa, on näiden namien hilloaminen naurettavan helppoa. Ensi kerralla litran satsi tai suurempi.

Halloumi

2009-07-10T15:44:00.006+03:00

Juustoprojektit etenevät eksoottisempaan suuntaan. Tänään on vuorossa kyproslainen halloumi, joka pitäisi tietysti tehdä lampaanmaidosta taikka vuohenmaidosta. Minä teen sen luomutilalehmänmaidosta.

Tämän ensimmäisen kokeen lähteenä on ollut resepti joka löytyy kirjasta Traditional Cheesemaking Manual. Kyseinen kirja on vapaasti levitettävä e-kirja jonka löysin cheeseforum.orgin foorumilta. Koska kyseisessä juuston ainoat ainesosat ovat maito, juoksute ja suola, ja näistä juoksutteen määrään vaikuttaa juoksutteen laatu, piti määrät heittää hatusta.

Halloumi

5 l maitoa
5 ml juustonjuoksutetta
paljon suolaa

Maito pästöroidaan tarvittaessa lämmittämällä se 73-asteiseksi ja jäähdyttämällä se sitten 32-asteiseksi. Juustonjuoksutin lisätään ja maidon annetaan juoksettua 45 minuuttia, tai kunnes massa leikkautuu siististi. Massa leikataan pitkällä veitsellä pitkittäin ja poikittain 3-4cm ruudukoksi. Lämpötila nostetaan 38-42 asteeseen ja massaa hämmennellään tässä lämpötilassa 20 minuuttia. Tämän jälkeen massa kauhotaan liinalla vuorattuihin juustomuotteihin ja otetaan hera talteen. Juustoja puristetaan muoteissa 4 tunnin ajan.

Hera lämmitetään 80-90 asteeseen. Kiinteytyneet juustot leikataan 10cm x 10cm x 2cm paloiksi, jotka asetetaan kuumaan heraan. Juustot uppoavat pohjalle, mutta kypsyttyään (30-60min) ne nousevat pinnalle. Juustojen annetaan kellua vielä 15 min ja nostetaan sitten valumaan kuivaksi. 20 min kuivumisen jälkeen jäähtyneille juustoille ripotellaan suolaa ja ne taitetaan kahtia. Taitetut juustot varastoidaan kylläiseen suolaliemeen, jossa ne kiinteytyvät lopulliseen rakenteeseensa.

Tästä tuli ihan kipeän suolaista juustoa. Ei ole tietty mitään tapaa mitata suolaprosenttia, mutta veikkaisin että Paljon. Rakenne on aika mukavan halloumimainen. Maku ei tietenkään vastaa lampaanmaidosta tehtyä juustoa, mutta tämä oli oletettavissa. Halloumi on melko neutraalin makuinen paljaaltaan (en laittanut edes perinteisesti käytettävää minttua juustojen taitokseen) ja maku tulee parhaiten esille paistettaessa tai grillattaessa. Tästä lisää myöhemmin. Tarttee käydä kaupasta hakemassa vielä halloumia ja tehdä vertailuja.

Kuten kuvasta näkyy, taitetut halloumit eivät halunneet pysyä taitettuina vaan virnistävät makaaberisti tuleville tuhoojilleen. Tarttee varmaan lukea aiheesta hieman lisää jotta tämän taittamisen a) tarkoitus ja b) tekniikka tulevat selvemmiksi. Ehkä ne pitäis laittaa painon alle tai sitoa jollain...

Kehittelykelpoinen juusto kuitenkin. Paisto/grillaustestiä odotellessa.

Edit: paisto/grillaustesti suoritettu!

Tilamaitoa

2009-07-10T15:32:00.006+03:00

Helsingistä saa näköjään tilamaitoa ja se on vielä luomua kaiken lisäksi. Seuraavaa juustoprojektia varten hain viisi litraa pastöroimatonta ja homogenisoimatonta lehmänmaitoa joka oli vasta lehmästä poimittua. Rasvaprosentiksi veikattiin neljää.

Maito maistuu mahtavalta, ei ollenkaan niin rasvaiselta kuin täysmaito. Viiden litran kanisteri tuli varattua lähes kokonaan juustonvalmistukseen, joten varsinaiseen maidon maisteluun ei jäänyt kuin muutama lasillinen.

Siltä varalta että jotakuta muutakin kiinnostaa, niin maitolähde oli siis Bisa Gård (Nurmimäentie 16, Vantaa, 09-876 4768). Lehmät lypsetään neljän jälkeen. Oma astia mukaan. Hintaa oli 90 senttiä per litra, mikä on mielestän varsin kohtuullista luomumaidosta.

Ja ei, tilamaito ei ole ruskeaa. Tilamaitokaakao sen sijaan on, ja sen lisäksi tosi hyvää. Jos on kutina makealle kaakaolle.

Tilamaitokaakao

1 mukillinen tilamaitoa
1 tl kaakaojauhetta
1 tl siirappia

Siirappi ja kaakaojauhe sekoitetaan mukissa tahnaksi. Maito lisätään ensin tippa kerrallaan jotta seos pysyy tasaisena. Kun tahnasta on saatu aikaan nestettä, lisätään loput maidosta. Maito voi olla kylmää tai kuumaa.

Helpommaks ei voi mennä. Tai voi, mutta sitten puhutaan kaakaojuomajauheista. Aika herkku kaakao tuli. Täyteläinen olematta tuhdin rasvainen, ja makea olematta äitelä.

Bhattura

2009-07-04T21:02:00.003+03:00

Jääkaapissa oli jäljellä paneer saagia, rasamia ja riisinjämät, joten intialaista pöperöä piti jatkaa jollain. Ja leipähän on siihen hommaan ihan omiaan. Garam Masala -blogista löytyi kiinnostava resepti uppopaistetulle bhattura-leivälle, joten päätin kokeilla sitä.

Koska vahvasti epäilin ovatko uppopaistetut leivät kovin hyviä kauaa paistamisen jälkeen, päätin tehdä vain puolikkaan annoksen. Itselleni ominaisen pöhelöön tapaani unohdin kokonaan suolan, mutta hyvää tuli silti. Ajwainin tilalla käytin myös jeeraa, kun sitä ei tarvinnut lähteä ostamaan.

Minä halusin leipää heti, joten en antanut taikinan myöskään levätä yön yli vaan paistoin yhden leivistä heti taikinan tekemisen jälkeen. Loput taikinasta jätin odottamaan huomista, katsotaan onko lopputuloksella eroa.

Minun leipäni oli noin sentin paksu ja 15cm leveä. Keitin sen 160-asteisessa öljyssä. Se pullistui paistuessa keskeltä kuplaksi mutta jäi reunoilta kiinteäksi. En tiedä onko näin tarkoitus käydä. Maistuva leipä joka tapauksessa ja sopi intialaiseen annokseeni kuin nenä päähän.

Kesän ensimmäinen jäätelö

2009-07-02T16:39:00.005+03:00

Itse tehty siis, ei valmistuotettu. Olis ollu kiva lueskella jotain jäätelöntekoaiheista kirjaa vähäsen, mutta kirjaston sivut kertovat että niitä on vaan tosi kaukana olevissa kirjastoissa. En jaksanut. Katotaan jos kohta aktivoituis polkemaan muuallekin kuin lähikirjastoon... Internetistäkään ei löytynyt mitään kivaa. Tähän saattaa vaikuttaa se että yritin etsiä jugurttijäätelöreseptiä, ja jostain syystä jugurttijäätelö halutaan yhdistää kevytjäätelöön. Amerikkalaiset tietysti tykkää jäädytetystä jugurtista, mutta minä haluan jäätelööni kermaa.

Resepti siis piti arpoa ihan itse. Tarkoituksena olisi tuottaa jugurttimaisesti hapan jäätelö jossa ei ole liikaa sokeria. Tieteellisen inkvisitiivinen mieleni tietysti halusi kokeilla taas useampaa asiaa kerralla. Mikäs siinä, kun kaksi jäätelöä saa tuplavaivalla. Makuina vähemmän radikaalit mansikka ja mustikka.

Aineksina olikummassakin

100g marjoja
200g jugurttia
100g kermaa
25g sokeria

Marjoina käytin kaupan pakastemarjoja kun omia pakasteita ei tähän saakka ole säilynyt. Jugurttina oli Rainbown kevytjugurtti (Joo joo, kevyt on, se on kaupan halvin jugurtti kun rainbow lakkasi tuottamasta niitten oikeeta jugurttia. Kaikki muut jugurtit maksaa tuplasti. Seli seli.) ja kerma ja sokeri on ihan normaaleja.

Mustikkajugurttiin vaan odottelin että marjat on sulaneet ja sitten sekoitin kaikki ainekset sähkövatkaimella tasaiseksi. Mansikkajugurttiin sulattelin marjat ja vatkasin sokerin ja jugurtin sekaan, vaahdotin kerman erikseen ja lisäsin sitten kevyesti vatkaimella pyöräyttämällä sekaan. Katsotaan onko rakenteessa eroja.

Jäätelökonetta minulla ei ole, joten jäädyttäminen tapahtuu vanhanaikaisella tavalla. Ensimmäinen vatkaus tapahtui 45min kuluttua siitä kun olin laittanut jätskin pakastimeen. Siinä vaiheessa reunat olivat ehtineet hileytyä pikkuisen. Siitä eteenpäin sitten 30 min välein uudestaan.

Mä tarviin toisen pakastimen. Ison pakastimen.

Valitettavasti kävi kuitenkin niin että kello tuli 12 ennen kuin jäätelö oli valmis ja vatkaaminen loppui todennäköisesti liian aikaisin. Siitä tuli kovaa ja hileistä, melkeinpä mehujäämäistä, eikä ollenkaan jäätelöä. Kyllähän sitä syö, se mitä haettiin on nyt aika kaukana. Takaisin piirrustuspöydän ääreen...

Ai niin, vatkatulla kermalla ja vatkaamattomalla kermalla ei ollut mitään eroa. Vatkaamaton tuntui jopa pehmeämmältä. Koska kumpikaan ei kuitenkaan tuntunut jäätelöltä, en usko että havainnolla on kovasti relevanssia.

Votkaa

2009-07-02T14:57:00.009+03:00

Mistä lienee tämmöinenkin idea päähäni poksahtanut, mutta päätin sitten kokeilla maustaa vodkaa. Taisi olla joku kirja jonka lainasin kirjastosta, jossa oli appelsiinilikööriä väsätty. Tuli mistä tuli, pääasia on että viina maustuu.

Pullollisesta (0,7l) saa kivasti kahta eri makua, joten valitsin makuaineiksi inkiväärin ja mustikan. Havaitsin että 120g tuoretta inkivääriä tuottaa 100g inkivääriraastetta.

Rainbown hapankaali tulee tosi mainioissa lasipurkeissa, jotka tässäkin projektissa toimivat erinomaisesti. Laitoin ensin 100g mustikoita, mutta kaadettuani vodkan päälle olin sitä mieltä että niitä on liian vähän, joten laitoin lisää.

Vodkana käytin englantilaista viidesti tislattua Finsbury vodkaa. Alkon informaation mukaan se on neutraalin makuista ja halpaa. Jälkimmäinen ominaisuus saattoi vaikuttaa ostopäätökseen. Oli kyllä neutraalin makuista, sanoisinko jopa mautonta.

Purkkeihin siis vaan votkat päälle, pieni ravistus ja sitten jääkaappiin odottamaan. Jos ne siellä pari viikkoa sais kypsyä. Makutestejä tulee tietysti tehdä jotta voidaan seurata kypsymisen etenemistä. Resepti tähän saakka:

Inkiväärivodka

120g tuoretta inkivääriä
3,5dl vodkaa

Inkivääri kuoritaan, raastetaan ja laitetaan lasipurkin pohjalle. Kaadetaan vodka päälle. Kansi suljetaan, ravistetaan kunnolla ja laitetaan jääkaappiin maustumaan.

Mustikkavodka

200g pakastemustikoita
3,5dl vodkaa

Kuten yllä, mutta mustikoita ei kuorita eikä raasteta.

Siideri, osa 1

2009-06-15T22:13:00.008+03:00

Elämäni toinen siiderikokeilu on alkanut! Terveisiä vaan Eerolle ja Oulun poijille, joilla saattaa vieläkin olla kypsymässä ensimmäistä satsia. Ehkä se nyt alkais olla hyvääkin?

Homma meni tällä kertaa kuitenkin vähäsen eri periaatteiden mukaisesti. Ensinnäkin tähän on varattu aikaa sen verran kuin prosessi vaatii, mikä paljastunee myöhemmin. Toisekseen tällä kertaa kyseessä ei ole satunnainen viinihiiva, vaan englantilaistyyppisiin siidereihin suositeltu ale-hiiva. Saamma nähdä kuinka käypi.

Ensimmäiseksi siis kasattiin laitteisto taistelukuntoon: 19 litran lähdevesipönikkä, korkki ja vesilukko sekä suppilo kaikki pestynä ja desinfioituna. 14 litraa (itse asiassa 13,65 kun ominaispainon mittaamiseen meni pikku pullollinen) parasta mahdollista A-luokan omenamehua (kypsytyspullo on 12-litrainen, tähtäämmä siihen) sekä aikaisemmin mainittu Fermentiksen SafAle S-04 -hiiva. Ominaispainomittari ja lämpömittari.

Mehu kaadettiin suppilon kanssa pönikkään. Prosessin alkaessa mehu oli 20-asteista ja sen ominaispaino oli aloittaessa 1.046.

Pitkällisen harkinnan jälkeen aiheesta kannattaako hiiva liottaa ennen käyttöä ja kannattaako sille tehdä startteri, päätin että koska olen tekemässä vain reilua puolikasta annosta siitä mihin hiivamäärä riittäisi, totesin että tämä satsi varmastikin pärjää ihan hyvin ilman ylimääräistä avustustakin. Niinpä toimin pussin ohjeiden mukaisesti ja ripottelin hiivan mehun pinnalle.

Sitten ravistettiin jotta saadaan hiiva ja mehu sekaisin sekä mahdollisimman paljon happea seokseen. Tätä ei kenties kannata kokeilla 30 litran lasipullolla...

Hiivan sekoituttua kauniin läpikuultava omppamehu oli muuttunut sameaksi. Toivomma suuresti että seuraavan parin kuukauden aikana hiivaset syövät itsensä kylläiseksi ja menevät pöntön pohjalle nukkumaan jättäen juoman taas kauniin läpikuultavaksi.

Tällä kertaa ei sitten muuta kuin korkki päälle, vettä lukkoon ja koko komeus keittiön pöydälle odottamaan että käyminen lähtee käyntiin.

Leipäjuusto, versio 3

2009-06-13T20:00:00.004+03:00

Kolmas kerta toden sanoo, niin myös leipäjuustossa. Kaksi kahden litran annosta tuli tehtyä ihan vertailumielessä, joista toiseen laitettiin 0,7ml ja toiseen 1,0ml juoksutetta. Mitään eroa näiden kahden välillä ei ollut havaittavissa. Toinen juustoista maustettiin raastetulla sitruunan kuorella, mikä oli oivallista. Maku oli ensin hieman pinnallinen, mutta seuraavaan päivään mennessä juusto maistui mukavan sitruunaiselta. Rakenne on molemmissa kohdallaan, on pehmeä purra ja narskuu hampaissa.

Juoksuttimen annosteluun erinomainen apuväline on apteekista ostettava 1,0ml lääkeruisku, jossa on tarkka asteikko 0,01ml välein. Ei tarvitse arpoa että paljonko on neljännesteelusikallinen.

Luulen että tämän homman jippo on juustomassan muotoilussa. Massa pitää painella kakuksi sen verran kevyellä kädellä että se ei kuivu liikaa. Tällöin juustosta tulee pehmeätä. Pitää vielä testailla mikä on kevyempien maitojen merkitys rakenteeseen.

Leipäjuusto

2 litraa maitoa
1,0ml juustonjuoksutinta
1/4 tl suolaa

Maidon annetaan lämmetä huoneenlämpöön ennen aloittamista. Maito kaadetaan kattilaan ja lämmitetään 30 minuutin aikana 40-asteiseksi. Otetaan pois levyltä. Juoksute sekoitetaan maitoon tippa kerrallaan ja annetaan seisoa kannen alla 30 minuuttia.

Maito on tässä vaiheessa juoksettunut mutta ei vielä kovin erottunut. Maito kaadetaan juustoliinalla vuorattuun siivilään ja siitä puristellaan ylimääräinen hera pois. Juustomassa suolataan ja siitä muotoillaan noin pari senttiä paksu kiekko.

Paistamista varten asetetaan uuniritilälle folio joka rei-itetään tulitikulla jotta juustosta paiston aikana erottuva hera pääsee valumaan pois. Alle kannattaa laittaa vati heraa keräämään. Juusto asetetaan foliolle ja paistetaan 300 asteessa grillivastusten alla kunnes sen pintaan ilmestyy mustia pisteitä.

Juusto on valmista nautittavaksi heti uunista tullessaan, mutta rakenne paranee jäähtyessään ja vetäytyessään yön yli.

Puolet kummastakin juustosta varastoitiin ilman heraa ja puolet säilöttiin heran kanssa jääkaappirasioihin. Heraton versio kuivui hieman enemmän mutta varsinaista vertailua ei päässyt tekemään sillä herallinen versio loppui kovin pian. Säilöessä kannattaa kuitenkin kenties lirauttaa hieman heraa mukaan. Ei se heratonkaan kauaa kyllä syömättä säilynyt...

Kylmäsavulohitartar

2009-06-13T19:37:00.004+03:00

Alkuperäinen resepti oli siis nimeltään kylmäsavulohitartar. Oletan että nimi viittaa tartar-kastikkeeseen, koska alkuperäisessä reseptissä, jonka poimin jostain päin internetiä, oli myös kapriksia. Minun versiossani ei ole kapriksia, eikä ihan kauhiasti muutakaan joka viittaisi tartar-kastikkeeseen. Tämä on siis levite joka menee leivän päälle kuten maksapateekin, mutta en oikein osaa tätä pateeksikaan kutsua kun se on niin tahna eikä ollenkaan leikattava. Mutta "lohitanha" ei kuulosta riittävän raflaavalta, joten tämä olkoon kylmäsavulohitartar kunnes keksin paremman nimen.

Mitään reseptiä ei ollut, joten homma meni seuraavalla tavalla:

Kylmäsavulohitartar à la Valurauta

150g kylmäsavulohta
300g savulohta (silmämääräisesti)
100g ranskankermaa (taas silmämääräisesti, ei ihan koko purkkia)
2 kevätsipulia
mustapippuria
1/2 sitruunan raastettu kuori
pari ruokalusikallista sitruunamehua

Savulohin ruoditaan ja pilkotaan pieniksi. Kevätsipulit hakataan pieneksi hakkelukseksi. Ranskankerma, savulohi ja sipulit sekoitetaan kiinteäksi massaksi joka maustetaan fiilispohjalta sitruunankuorella ja -mehulla sekä mustapippurilla. Kun rakenne on tiivis tahnamainen ja maku miellyttävä, sekoitetaan sekaan vielä kylmäsavulohi pieninä suikaleina.

Tätä tuli tehtyä johonkin tapas-iltaan ensimmäistä kertaa muistaakseni ja se on vallan mainiota. Itse tykkään melko sitruunaisesta, joten käytän melko paljon sitruunankuorta jotta saan seoksesta kiinteän. Kannattaa tehdä päivää etukäteen jääkaappiin maustumaan, mutta maistuu kyllä välittömästi nautittunakin.

Peteepäivitys

2009-06-13T18:20:00.006+03:00

Joskus aikanaan mainitsemani maalaispatee on muodostunut pienimuotoiseksi kestosuosikiksi. Resepti on muuttunut hieman matkan varrella joten laitetaanpas päivitetty versiokin esille.

Maalaispateen poika

500g naudan maksaa
400g naudan (17%) jauhelihaa
2 sipulia
öljyä paistamiseen
140g (1 pkt) pekonia
1-2 tl vapaavalintaista yrttiä (rakuunaa, basilikaa, oreganoa, rosmariinia, salviaa)
2 rkl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
1 dl kermaa
1-2 tl siirappia
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria

Pinnalle:
2 rkl calvadosta

Maksa ja jauheliha jauhetaan lihamyllyllä. Pari viipaletta pekonia varataan pateen pinnoittamiseen, loput leikataan pieniksi paloiksi. Sipuli pilkotaan ja paistetaan öljyssä kullankeltaiseksi. Paistettu sipuli ja kerma hurautetaan monitoimikoneella tasaiseksi massaksi, jonka jälkeen kaikki muut ainekset paitsi pekoni sekoitetaan hyvin keskenään kunnes massa on tasainen. Pilkottu pekoni lisätään ja sekoitetaan joukkoon.

Massa kaadetaan 1,5 litran vuokaan ja päällystetään pekoniviipaleilla. Koko komeuden päälle lorautetaan calvados ja vuoka laitetaan 175-asteiseen uuniin. Uunin lämpötila tiputetaan 150 asteeseen ja annetaan pateen paistua tunnin verran. Valmis patee peitetään kannella tai foliolla ja annetaan jäähtyä vuoassa.

Persilja jäi pois kun sitä ei koskaan sattunut olemaan kämpillä enkä ole niin suuri persiljan ystävä että sitä jaksaisin tätä reseptiä varten varastoida. Suurin muutos alkuperäiseen reseptiin on maksan määrän nostaminen 200 grammalla, mikä tekee lopputuloksesta, yllätys yllätys, maksaisempaa. En myöskään jaksa vuorata vuokaa enää pekoneilla, sillä mielestäni pekoni on parempaa pateen sisällä. Konjakki vaihtui calvadosiin kun sitä sattui olemaan kaapissa ja se ei maistu juomana yhtä hyvältä kuin konjakki. Vaihto takaisin konkkuun tapahtuu kun pullo on tyhjä.

Eri yrttivaihtoehtoja tulee kokeiltua aina sen mukaan mitä milloinkin tekee mieli. Tämä viimeisin oli nyt tehty rosmariinilla, jota tuli noin yksi teelusikallinen. Ensi kerralla sitä salviaa, joka ei tänään päässyt mukaan pippaloihin ollenkaan.
Huomautettakoon myös että pateesta tulee myös hyvää jauhamatta kaikkea ihan pieniksi. Jauheliha ja sipuli toimivat kivasti myös jauhamattomina, mutta patee ei tällöin ole niin hyvin levittyvää.

Erinomaista rapean paahtoleivän päällä. Kyytipojaksi etikoituja pikkukurkkuja ja hillosipuleita. Voimakas cheddar sopii myös hyvin tämän kaveriksi.

Omenasima

2009-06-10T01:36:00.004+03:00

Ihan simona, kuten sanonta kuuluu...

Omenasima oli ihan uusi kokeilu, joten resepti tuli improvisoitua. Ensimmäinen satsi oli pöydällä liian kauan ja päätyi juomakelvottoman hiivaiseksi. Toinen satsi siivilöitiin kunnolla (jäi semmoinen fiilis että hiivaa sitoutui omenamassaan aika paljon) ja laitettiin kylmään heti seuraavana päivänä, jolloin siitä tuli varsin onnistunutta.

Omenasima

8l vettä
1 kilo omenoita (mitä lajiketta lienivätkään)
2 sitruunaa
350g fariinisokeria
400g sokeria
herneen kokoinen nokare hiivaa

Omenat ja sitruunat pestään kunnolla. Omenat murskataan tehosekoittimessa mössöksi kuorineen ja simenkotineen. (Tässä auttaa kun osan vedestä kaataa mukaan myllyyn soseutusvaiheessa.) Omenamössö, sitruunoiden puristettu mehu ja raastettu kuori, sokerit ja osa vedestä sekoitetaan ämpärissä keskenään ja sekaan lisätään kuumaa vettä jotta seoksesta saadaan noin 40-42-asteinen. Hiiva murennetaan joukkoon ja sekoitetaan kunnolla. Annetaan käydä ämpärissä yön yli.

Käynyt sima siivilöidään ensin tavallisen siivilän läpi ja tämän jälkeen vielä harsoliinan läpi. Siivilöity sima pullotetaan ja viedään kylmään. Sima on valmista nautittavaksi parin kolmen päivän kuluttua.

Raparperisima on kylmässä käymässä. Pistän reseptin jos löydän sen jostain. Näitä pitää ruveta tekemään isommissa satseissa kun tuntuvat kuluvan loppuun aika vauhdikkaasti. Josko 30 litran pönttö kestäis hetken aikaa tyhjetä.

Leipäjuusto, versio 2

2009-06-05T22:26:00.002+03:00

Uutta suoleen ennen ku vanha kuolee, sanoo vanha viidakon sananlasku. Edellisestä juustosta on tosin päästy eroon, mutta uutta on kuitenkin väännetty.

Tällä kertaa maidosta (4l) oli puolet täysmaitoa ja puolet kevyttä. Satsi lämpeni hieman turhan nopeasti, eli oli 23 minuutissa 40-asteista. Kahdeksikko on liian iso numero, ensi kerralla levy kutoselle.

Juoksutetta käytin silmämääräisesti arvioiden puolet edellisestä kerrasta ja sekoitin sen veteen ennen maitoon lisäämistä. Luin cheeseforum.orgista että näin kannattaa tehdä. Tuloksena oli että puolessa tunnissa maito ei ollut juoksettunut pätkääkään. Lisäsin toisen puolikkaan juoksutetta, edelleen veteen sekoitettuna, ja jätin toiseksi puoleksi tunniksi. Sitten oli juoksettunut.

Harson läpitte ja kulhoon, jossa semmonen vähän vajaa teelusikallinen suolaa sekaan. Sitten muotoiltiin taas möykyiksi, paineltiin lätyiksi ja uuniin, 300C ja grillivastukset päällä ylimmälle hyllylle kunnes pilkkuja ilmestyy.

Tulos oli huomattavasti parempi kuin ensimmäisellä kerralla. (Tälläkin kertaa oli niin kiire syömään ettei tullut punnittua että paljonko neljästä litrasta tulee). Pehmeämpi ja kaikenkaikkiaan leipäjuustomaisempi. Tätä kehtais jo tarjota muutenkin kuin kuriositeettinä. Kahtoo vielä miten se pärjää jääkaapissa, kovettuuko kovin.

Tästä satsista irtoili heraa vielä aika paljon leipoessa. Pitää varmaan tehdä vierekkäin kaks kahden litran satsia ja kattoa että miten eri juoksutemäärät vaikuttaa. Apteekista pipetti tähän hommaan myöskin lienee ostoslistalla. Neljäsosateelusikallisten annostelu on vähän hankalaa...

Leipäjuusto, versio 1

2009-06-01T01:22:00.003+03:00

Juustontekemisinnostus iski taas. Aikaisemmin on tullut tehtyä queso blancoa ja paniria, jotka nyt on melkeinpä sama juusto. Nyt kuitenkin piti ruveta ihan hifistelemään joten hankin kaupasta juustonjuoksutetta. Prisma, S-market ja Stockmann myivät minulle eioota ja viimeisin kehotti kysymään apteekista. Kampin K-supermarket kuitenkin piti kyseistä tuotetta hyllyssään, joten ostin sieltä.

Ensimmäiseen satsiin tuli neljä litraa maitoa lämmitettynä 30 minuutin aikana 40-asteiseksi ja yksi pieni teelusikallinen juoksutetta. Sekoittamisen jälkeen massan annettiin erottua 30 minuuttia, jonka jälkeen se kaadettiin harsokankaaseen ja puristeltiin vielä heraa pois. Juustosta muotoiltiin lättyjä jotka paistettiin uunissa grillivastuksen alla laikukkaaksi.

Rakenteesta tuli kuin tulikin leipäjuustomainen, mutta hieman kova. Myöskään maku ei ole vielä riittävän hyvä pääsisi leveilemään. Ensi kerralla täysmaitoon, hieman vähemmällä puristelulla (pehmeämpi massa) ja suolaa sekaan. Paistaminen myös kuivatti kuorta aika paljon, mutta en tiedä millä muullakaan saisi pilkkuja pintaan. Nyt juusto oli grillivastuksen alla 300C uunissa.

Leipäjuusto maistui hyvältä vattu- ja aprikoosihillon kanssa jälkkärinä.

Operaatio Ranskalainen

2009-04-05T21:18:00.008+03:00

Pitkästä aikaa jaksaa koneelle asti ruoanlaittohommissa. Nimittäin kävi niin että päätimme tuossa tehdä ranskalaisia perunoita. Tämä oli toinen kerta, edellinen kerta päätyi siten että tarjolla oli löllöjä rasvalärppänöitä. Valitettavasti tämäkin kerta päättyi siten että meillä oli löllöjä rasvalärppänöitä... Joku tässä vaiheessa päättäisi että ranskalaiset poimitaan vastedes kaupan pakastealtaasta, mutta suomalainen mies ei pienistä vastoinkäymisistä lannistu. Sen sijaan hän vannoo pyhän valan että hän opettelee tekemään rapeita ja maistuvia, jopa erinomaisia ranskalaisia, vaikka henki menisi. Tai ainaskin minä, mitä minä niistä muista mitään sanomaan.

No mitenkä tätä hommaa sitten lähestytään? Kun en tunne ketään joka keittää maanmainioita ranskalaisia perunoita, niin jäljelle jää oppi-isäni, -äitini ja -enoni, internet. Koska näinkin perinteiseen ruokalajiin löytyy ohjeita satamäärin, ei homma lähde sujumaan ihan sillä että kokeillaan kaikki reseptit läpi kunnes tärppää. Tai varmaan se niinkin hoituisi, mutta ei se ole niin kivaa kun pseudotieteellisen ranskalaisanalyysin käynnistäminen.

Hypoteesini on siis että ranskalaisten laatuun akselilla löllö rasvaklimppi - rapea herkkupala vaikuttavat raaka-aineet ja valmistusmenetelmä, joka pitää sisällään preparaation, kypsennyksen ja jälkikäsittelyn. Koska minua kiinnostaa tällä kertaa ensisijaisesti ranskalaisten rakenne, en puutu niiden maustamiseen millään tavalla, vaan pitäydyn perinteisessä natriumkloridissa.

Ranskalaiset perunat tehdään yllätys yllätys, perunoista, jotka keitetään rasvassa. Jotta tutkimustuloksia voidaan vertailla keskenään, käytän perunana puolijauhoista yleisperunaa. Perunoiden koko on noin nyrkin verranja ne pilkotaan pituussuunnassa 16 mahdollisimman samanpaksuiseen osaan. Näin ranskalaisten paksuudeksi tulee 10-15mm. Perunoita ei kuorita.

Ranskalaiset keitetään valurautaisessa padassa, jossa on öljyä noin yksi litra. Öljynä käytän kaupan halvinta Coop X-tra rypsiöljyä.

1. Erä

Pilkotut ranskalaiset (1 peruna) laitetaan 30 minuutiksi jääkylmään veteen likoamaan. Öljy lämmitetään 160-asteiseksi. Perunat kuivataan huolellisesti ja upotetaan öljyyn, jossa niitä hämmennellään sen verran että ne eivät tartu toisiinsa. Annetaan kiehua noin 4 minuuttia ja nostetaan talouspaperille. Annetaan jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Kuumennetaan öljy 190-asteiseksi ja paistetaan ranskalaisia uudestaan, tällä kertaa ksksi minuuttia. Valutetaaan nopeasti talouspaperin päällä, suolataan ja syödään.

Ensimmäistä erää keittäessä laitoin perunat öljyyn kun mittari näytti 165 astetta. Perunat ehtivät jäähdyttää öljyn 150-asteiseksi ennen kuin lämpötila taas nousi. Neljän minuutin keittämisen jälkeen perunat olivat kullanruskeita, aivan syömäkelvon näköisiä, mutta sisältä raakoja.

2. Erä

Jäävedessä tunti. Keitetään 150-asteisessa öljyssä 6 minuuttia, annetaan jäähtyä kaksi tuntia. Paistetaan 200-asteisessa öljyssä puolitoista.

Sen verran moni nettisaitti huutaa sitä pähkinäöljyä että pitää varmaan käydä investoimassa. Jos se vaikka vaikuttais...

Kun potut laittaa jääkylminä 165-asteiseen öljyyn, sen lämpötila tipahtaa noin 150 asteeseen puolessa minuutissa. Sen jälkeen lämmönsäätely onkin aika arpapeliä normihellan ja valurautakattilan kanssa. Lämpö säilyi kuitenkin noin viiden asteen tarkkuudella 150:ssä kuuden minuutin ajan. Tulos on odotetun lötkö, mutta edelleen sisältä raaka peruna.

Ruskistus sai aikaan perunoita joissa oli ihan paperinohut ruskistunut kuori, mutta sisällys oli vielä tämän jälkeen raaka. Seuraava satsi pitänee keittää vielä viileämmässä rasvassa ja pyrkiä pääsemään kymmeneen minuuttiin asti. Lisäksi loppuruskistus ei ehkä saa olla ihan noin kuumassa.

Päivitys 25. kesäkuuta

Seuraava satsi esikeitettiin vedessä. Raaka-aineet edelleen samoja, vetenä käytin ensiluokkaista suomalaista kraanavettä.

3. Erä

Perunat pilkottiin ja keitettiin vedessä 15 minuuttia, eli kunnes ne olivat juuri ja juuri kypsiä, kenties ihan pikkiriikkisen raakoja. Siivilöitiin ja annettiin kuivua sen aikaa kun öljy lämpeni. Friteerattiin 200-asteisessa öljyssä pari minuuttia, eli kunnes kauniin värisiä.

Takkiinhan tästä tuli taas. Perunat ovat, toisin kuin edelliset, tällä kertaa sisältä kypsiä. Ongelma tuntuu kuitenkin olevan siinä että kaikissa satseissa ainoastaan pintakerros paistuu rasvan vaikutuksesta. Perunaan tulee ikäänkuin "kuori" jonka alle rasva ei pääse. Näinollen kun ranskalaista paistaa enemmän, ainoastaan kuori mustuu lisää. Pinnasta ei tule rapea. Ei sitten millään. Vedessä keitetyt ranskalaiset myös maistuivat vedessä keitetyiltä perunoilta.

Paistoin tämän erän vähän erilaisissa lämpötiloissa ja paistoajoissa (rasvapaiston siis) ja sama ilmiö ilmeni koko ajan. Luulen siis että raaka-aineiden vaihtaminen alkaa olla seuraava konsti. Kaikki yritykset variantteineen ovat päätyneet siihen että minulla on ranskalaisten perunoiden sijaan kulhollinen rasvassa keitettyjä perunoita.

4. erä (no itse asiassa varmaan kuudes, mutta lämpötilat karkaili käsistä ja en voi laskea asiallisesti dokumentoimattomia eriä)

Perunoita keitettiin 120-asteisessa rasvassa kunnes kypsiä ja löllöjä. Sitten ne ruskistettiin 165-asteisessa rasvassa.

Peruna on nyt kypsä ja sisältä hyvän makuinen. Rapeaa se ei ole nähnyt edelleenkään. Pinta on rapea, mutta rapeus on paperinohuessa kuoressa. Peruna itsessään ei muutu rapeaksi. Tämä on kyllä lähimpänä haluttua tulosta tähän mennessä. Pitää vielä laskea lämpöjä.

Lehmänrasvaa ei saa, ainakaan Hakaniemen hallista. Ja jos sieltä ei saa, on aika todennäköistä että saatavuus on hintsua muuallakin. Höh, sanon. Saattaa kestää joku aika kun keräilee friteerausrasvoja 17% naudan jauhelihasta...

Sinappiparaati

2008-12-19T19:16:00.004+02:00

Jouluisten miehekkyysiltamien ohjelmassa oli sinapinmaistajaiset. Niinpä minäpoika innostuin väsäämään sinapin kavereineen osallistumaan näihin turnajaisiin. Ensimmäinen kilpailijamme, omenasinappi, löytyi Mikan reseptit -nimisestä fileestä. Minä laitoin vähemmän vettä kuin Mika, koska fiilispohja on resepptiä vankempi.

Omenasinappi

4 rkl sinappijauhetta
4 rkl tomusokeria
1/2 tl suolaa
1 1/2 rlk väkiviinaetikkaa
tilkka vettä
2 tl öljyä
omenasosetta

Sinappijauhe, tomusokeri ja suola sekoitetaan keskenään. Etikka lisätään ja sekoitetaan tasaiseksi. Vettä lisätään kunnes toivottu koostumus on saavutettu. Öljy kaadetaan sinapin päälle, laitetaan kansi kiinni ja jätetään hautumaan seuraavaan päivään.

Seuraanvana päivänä öljy sekoitetaan sinappiin ja omenasosetta lisätään suurin piirtein sinapin tilavuuden verran.

Toinen taistoon lähtijä on tulinen viskisinappi. Ei sen nyt niin tulinen ollut tarkoitus olla, mutta kieli meinasi palaa kun ensimmäisen kerran maistoin. Kahviviskisinapin reseptin löysin G:n kautta joltain foorumilta. Prosessi meni jokseenkin näin.

Viskisinappi

35g sinapinsiemeniä
6 rkl viskiä
3/4 dl sinappijauhetta
2 rkl siirappia
1/2 rkl balsamiviinietikkaa

Sinappijauhe ja viski sekoitetaan tasaiseksi, siirappi ja balsamiviinietikka lisätään. Maistetaan, juodaan vettä, todetaan että sissussaatana, taidanpa laimentaa vähän ettei tarvitse pipetillä annostella. Lisätään sekaan

n. 3-5 rkl kermaa
1 rkl maissitärkkelystä

Mistetaan, todetaan että on edelleen melkoisen stydiä kamaa, mutta antaapa olla. Ei tänne tultu mietoja sinappeja syömään.

Onkohan Colemanin sinappijauhe jotenkin pehmeämpää, vai onko tottumukseni suomalaisiin sinappeihin tuhonnut kaiken sietokykyni oikeaan tavaraan.

Joka tapauksessa juhla jatkuu, sillä kolmantena esiin astuu valkosipulisinappi. Resepti on hatusta heitetty, ja tekemisen jälkeen se paljastui hyvin makeaksi.

Makea valkosipulisinappi

3/4 dl sinappijauhetta
3/4 dl sokeria
1 dl kermaa
1 muna
5 valkosipulinkynttä
2 rkl etikkaa

Sinappijauhe, sokeri ja kerma sekoitetaan tasaiseksi. Muna ja murskattu valkosipuli lisätään. Kuumennetaan koko ajan hämmentäen ja annetaan kiehua kevyesti muutama minuutti. Lopuksi lisätään etikka, pistetään purkkiin ja viedään jäähtymään.

Tietenkin kun sinaappeja maistellaan niin pitää olla konjakkisinappia. Reseptiä en voi muistaa, sillä tämä versio tapahtui ottamalla kaapista jokin aika tekemääni konjakkisinappia, jossa ei ollut lainkaan riittävästi konjakin makua ja lotraamalla sekaan kämppiksen Remy Martinia. Hyvää tuli ja konjakkikin alkoi erottua.

Viimeisimpänä, vaan ei suinkaan vähäisimpänä, astuu esiin madeirasinappi. Resepti on omasta päästä, madeira on kämppiksen pullosta.

Madeirasinappi

3/4 dl sinappijauhetta
1/2 dl sokeria
2 tl maissitärkkelystä
1/2 dl kermaa
1/2 dl madeiraa

Sinappijauhe, sokeri ja maissitärkkelys sekoitetaan keskenään. Kerma lisätään ja seos kuumennetaan kiehuvaksi. Madeira lisätään ja kuumennetaan taas kiehuvaksi. Purkitetaan.

Itse tietenkin lisäsin maissitärkkelyksen vasta jälkikäteen huomattuani että tavarasta tulee lirua.

Miehen voitto makkarasta!

2008-12-17T01:49:00.003+02:00

Italian Kallea lainatakseni, "tulin, näin ja voitin". Neljäs kerta sanoi toden. Makkarareseptin puuttuva ainesosa on löytynyt ja sen mukana poistui makkarasta kaikki kuivuus ja kumimaisuus. Hyviä ne oli aikaisemminkin, mutta nyt voisin väittää että osuttiin varsin napakymppiin.

Tätä kertaa varten olin tehnyt jo hieman taustatutkimustakin ja erinomaiseksi resurssiksi paljastui sausagemaking.org foorumi, jossa ystävälliset konkarit britteinmaalta kertoivat avuttomille aloittelijoille ystävällisesti, mutta juurta jaksaen että kuinka niistä kyrsistä tehdään mureita, maukkaita ja meheviä. Olivatpa väsänneet oikein kattavan pdf-muotoisen tutoriaalinkin.

Homman salaisuus on ilmeisesti siis leivänmuruissa, lontooksi rusk. Nämä ruskit siis ovat hiivattomasta leivästä tehtyä murenaa jossa on jotain maagisia ainesosia joilla makkara muuttuu taivaalliseksi. Aitoon Oikeaan en päässyt käsiksi, sen sijaan kotikutoinen korppujauho hoiti homman meikäläisen vaatimusten mukaan kuntoon. Toisin kuin koulussa opetettiin, leivänmuru ei olekaan taikinassa jatkeena vaan jotta kosteus ja rasva sitoutuisi taikinaan eikä valuisi kuumennettaessa pois. Lopputulos on paljon miellyttävämpi ja sanoisinko makkaraisempi kuin 100% lihan kanssa. Lihamassan on kuulemma myös oltava kylmää taikinaa tehtäessä.

Olen nyt melkoisen pettynyt Gourmet-lehteen, jonka artikkelissa ei moisia asioita mainittu sanallakaan. Olisivat nyt voineet edes kertoa että näin myös tehdään. Ehkä mulla vaan on brittiläinen maku. Näiden herkullisten omenapossumakkaroiden resepti löytyi yllämainitulta foorumilta. Oma versioni suomalaisittain soveltaen.

Omenapossumakkarat

1400g porsaan uunilihaa
50g kuivattuja omenoita
3 dl omenamehua
1 rkl suolaa
2 tl mustapippuria
2 tl salviaa

Porsaasta poistetaan kamara ja luut. Liha pilkotaan karkeiksi kuutioiksi ja laitetaan pakkaseen jäähtymään. Omenamehusta keitetään kattilassa puolet pois. Omenat pilkotaan pieniksi ja laitetaan omenamehuun nesteytymään noin tunniksi. Kun liha on palttiarallaa nolla-asteista, ajetaan se lihamyllyn läpi. Jauhettuun lihaan sekoitetaan kaikki muut ainekset ja taikinaa vaivataan kylmänä hetken aikaa.

Taikina vaikutti hieman kuivalta joten lorottelin tämän lisäksi vielä summanmutikassa lisää omenamehua joukkoon, ehkä desin verran.

Taikina pursotetaan possunsuoleen ja muotoillaan makkaroiksi. Alkuperäinen resepti kehottaa säilyttämään jääkaapissa seuraavaan päivään ja paistelemaan syötäväksi sitten, mutta samantein keittämällä tuli myös hyviä. Pitää vaan paistaa sitten ennen syömistä.

Kuten edellisen postauksen sopasta, tästäkin tuli melko jouluinen tunnelma. Tuhti possu ja makea omppu ovat molemmat melko jouluisia makuja, tai sitten mulla on joku alitajuinen joulunodotus meneillään.

Kuivatut ompot olivat itsetehtyä viime syksyn satoa, mutta mehu kaupan tiivistetuoremehua. Valitettavasti minulla ei edelleenkään ole kuin yksi terä lihamyllyyni, mutta hyvin sillä pärjäsi. Erinomaisuudesta huolimatta aina on parannettavaa, makkarat olivat nimittäin melko makeita pääruokalajiksi. Seuraavaan satsiin laitan omenamehun sijaan omenasiideriä. Ompot olivat nyt lisäksi niin pieninä paloina ettei niitä syödessä havaitse. Ne voisi jättää vähän kookkaammiksi jotta makkarasta löytyisi sattumia.

Vaan on se mahtavaa kun jonkun taidon hiomisessa joskus sitä ottaa aimo askeleen kerralla eteenpäin sen sijaan että kehittyisi pikkuhiljaa. Kyllä sitä tulee ponteva olo kun ylittää itsensä tekemällä erinomaista (vaikka itse sanonkin) makkaraa :)

Punajuuri-vuohenjuustokeitto

2008-12-16T15:19:00.002+02:00

Pitkäaikainen visioni pääsi näkemään päivänvalon. Nyt kun vielä muistaisi että millä reseptillä tämä tehtiin. Punajuuren ja vuohenjuuston liitto on havaittu toimivaksi jo ennenkin, joten keitossa sen soveltaminen tuntui loogiselta. Tästäpä syntyikin mitä mainioin soppa. Täyteläisen punainen väri ja makeahko maku tekevät siitä melko jouluisen, joten se taitaa päätyä aattopöydän antimiksi alkupalan asemaan.

Punajuuri-vuohenjuustokeitto
5 punajuurta
2 porkkanaa
1 sipuli
1 pkt (200g) sainte maure vuohenjuustoa
1 kasvisliemikuutio
suolaa
pippuria

Punajuuret, porkkanat ja sipuli kuoritaan ja lohkotaan. Punajuuret laitetaan kiehumaan kasvisliemikuution kanssa niukkaan veteen. Kun ne ovat melkein kypsiä, lisätään sipuli ja porkkana ja annetaan kiehua kunnolla kypsiksi. Juusto paloitellaan pieniksi paloiksi, muutama viipale kannattaa säästää koristeluun. Keitto soseutetaan sauvasekoittimella ja juustopalalt lisätään ja annetaan sulaa. Maustetaan suolalla ja pippurilla, koristetaan tarjoiltaessa juustoviipaleella.

Maku on melko tymäkkä, sitä voisi varmaan pehmentää lisäämällä joukkoon yhden potun. Lisäksi jollakin miedolla yrtillä maustaminen toisi varmasti kivaa vivahdetta.

Naan-leipä

2008-11-28T13:28:00.004+02:00

Intialainen ruoka on hyvää. Se on lisäksi aina mukava projekti jonka parissa saa puuhastella pidempäänkin ja palkkioksi keittiöön ilmestyy kasa ruokaa jota voi mutustaa sitten viikon verran. Intialainen keittiö on kuitenkin täynnä mystisiä salaisuuksia, joista pienin ei ole naan-leipä. Kyseessähän on siis intialaiselle leivälle poikkeuksellisesti hiivalla kohotettu leipä, joka paistetaan tandooriuunissa ja sivellään paistamisen jälkeen gheellä. Olen jokusen kerran tätä yrittänyt tehdä ja mielestäni tulos on ollut peruspullan kaltainen. Liekö vika ollut reseptissä, tandooriuunin puutteessa, raaka-aineissa, vaiko ihan vaan tekijässä, en tiedä. Päätin kuitenkin jatkaa tutkimuksia.

"Mitä Youtubessa ei ole, sitä et tarvitse." -Vanha viidakon sananlasku. Manjula laittaa intialaista ruokaa mukavilla internetvideoilla ja naan löytyi myöskin hänen valikoimistaan. Resepti löytyy kätevästi Manjula's Kitchenistä joskin määrät on muutettu suomalaisemmiksi melko liberaalisti. Tandooriuunia minulla ei tietenkään ole, mutta myöskin pizzakivi puuttui, joten tein leivät pelkällä uunipannulla. Pohja jäi vaaleaksi, mikä oli arvattavaa.

Naan-leipä

5 dl vehnäjauhoja
1 3/4 dl kädenlämpöistä vettä
2 rkl ruokaöljyä
3 rkl jugurttia
1 tl sokeria
1 tl suolaa
hyppysellinen leivinjauhetta
1 tl kuivahiivaa

Hiiva liuotetaan veteen. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja niihin lisätään ensin öljy ja sitten jugurtti. Tasaiseen seokseen lisätään hiivavesi ja vaivataan pehmeäksi taikinaksi. Lopuksi vaivataan öljytyillä käsillä taikinasta pallo, joka jätetään kohoamaan. Annetaan kohota kaksikertaiseksi.

Taikina jaetaan kuuteen osaan ja muotoillaan jokaisesta hieman alle sentin paksuinen leipä. Leivät laitetaan mahdollisimman kuumaan (300C) uuniin grillivastuksen alle ja paistetaan kolmisen minuuttia eli kunnes ne ovat pullistuneet ja pintaan on muodostunut mustia laikkuja. Valmiit leivät voidellaan runsaalla voisulalla ja syödään heti.

Nämä olivat parhaat naan-leivät tähänastisista kokeiluista. Jatkamma yrittämistä pizzakiven kanssa. Tekisi mieli myös käydä hakemassa gheetä jotta tietäisi vaikuttaako se lopputulokseen, mutta kun se on niin paljon kalliimpaa kuin voi. Tai sitten pitää vaan tehdä itse.

Umpioitu salsa

2008-11-02T16:28:00.002+02:00

Piti tuossa taannoin kokeilla säilöntämuotoja salsalle. Sitä kun olisi kiva olla kaapissa vähän niin kuin ketsuppia, mutta se ei säily yhtä hyvin. Eikä kuitenkaan jaksaisi ihan joka toinen päivä olla keittelemässä uutta satsia. Looginen ratkaisu siis on tehdä kerralla isompi satsi, säilöä pieniin purkkeihin ja avata yksi kerrallaan. Umpioiminen vaikutti hyvältä säilöntämuodolta tähän tarkoitukseen. Ennen viidensadan litran satsin valmistusta halusin kuitenkin varmistaa että kyseinen menetelmä säilöö todellakin salsan syömäkelpoiseen kuntoon joten tein koe-erän.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan homma tapahtui siis siten että ensin keitetään satsillinen salsaa. Samalla kun se muhii pannussa, laitetaan umpiointipurkki uuniin 175 asteeseen kuumenemaan. Kumiset tiivisterenkaat upotetaan kiehuvaan veteen. Sitten kiehuva salsa mätkitään kuumaan lasipurkkiin, laitetaan tiivisterengas paikalleen ja suljetaan. Annetaan jäähtyä huoneenlämmössä ja isketään sitten kylmään.

Hyvin rokkaa. Salsa oli reilun kuukauden päästä korkattaessa erinomaisessa kunnossa. Säilytin sitä koko ajan jääkaapissa, mutta seuraavat satsit menee varmaan kylmäkellariin hapankaalien viereen. Nyt tarvii enää soveltaa salsaresepti joka toimii isolle määrälle kivasti.

Smetana

2008-11-02T16:21:00.004+02:00

Kun tuli nyt tuota borssia väänneltyä niin sen kanssa pitää tietysti olla smetanaa. Kun on tilausta reilummalle satsille, niin helpostihan sitä itsekin pistää smetanat tulemaan. Homma tapahtui seuraavasti

Smetana

0,5l kermaa
1 prk smetanaa

Kerma mikrotetaan kädenlämpöiseksi. Smetana sekoitetaan lämpimään kermaan lasitölkissä tai muussa tiiviisti suljettavassa astiassa. Jätetään 2-3 vuorokaudeksi lämpimään paikkaan happanemaan, jonka jälkeen siirretään vielä jääkaappiin 2-3 vuorokaudeksi kiinteytymään.

Hyvää tuli. Korkkasin purkin 15. päivä ja pistin viimeiset käyttöön eilen, joten ainakin kaksi viikkoa säilyy avattuna jääkaapissa.

Syyskakku

2008-10-28T11:10:00.005+02:00

Ystäväni tilasi minulta kakun bileisiinsä ja minä tietysti inookkaana jauhopeukalona siihen että totta kai. Kakulle oli annettu määreeksi että kolmekymmentä henkeä siitä tulisi syömään, joten aika kookas olisi syytä olla. Minähän en tiedä kuinka iso on kolmenkymmenen hengen kakku, kun minua ihmetyttää ne konditorioiden ikkunoissa olevat leivosta muistuttavat viritelmät joissa lukee että se on kymmenelle hengelle. Turvallinen veikkaus oli kuitenkin että tavallinen vuokaan leivottu kakku ei tulisi riittämään.

Laskin siis Stetsonin kaavalla että kolmesta uunipellin kakkulevystä koostettu komeus olisi aika jämpti kolmellekymmenelle hengelle. Internetistä katsoin että kuuden munan kakku menisi mukavasti uunipellilliselle. Ja sitten ei muuta kuin vatkaamaan. Tässäkin hommassa tuli yleiskonetta ikävä. Hitto kun ne ovat vaan niin kalliita...

Kakkupohja
yksi uunipellillinen

6 munaa
250g sokeria
250g jauhoja
50g voita

Uunipelti vuorataan leivinpaperilla. Voi sulatetaan ja annetaan jäähtyä. Munat ja sokeri vatkataan huolellisesti valkoiseksi vaahdoksi. Jauhot ripotellaan joukkoon ja käännellään nuolijalla vaahdon sekaan. Lopuksi lisätään jäähtynyt voisula. Kaadetaan pellille ja paistetaan 225°C 10-15min eli kunnes kypsä.

Yllämainittuja pellillisiä tein siis kolme kappaletta, joista yhden värjäsin kanelilla tummaksi. Sitten vaan länttäämään täytteitä päälle. Meikäläisen kakku koostettiin syksyisistä mauista

Ensin kostutin kakkulevyut. Tähän tarkoitukseen käytin simaa, kun sitä nyt sattui kaapissa olemaan valmiina. Sitten vatkasin 4dl kermaa vaahdoksi ja sekoitin se isoon purkilliseen (500g, kai) rahkaa. Sokeria ei tarvita. Sitten otin puolet seoksesta ja survoiin sekaan puolukoita. Määrää ei voi tietää kun niitä vaan kaapi kouralla viiden kilon laarista. Sitten vaan ensimmäisen kakkulevyn päälle vierekkäin omatekoista omenahilloketta ja puolukkarahkaa.

Toinen levy päälle ja loput rahkaseoksesta siihen pinnalle. Päälle taas puolukoita ja niiden kaveriksi muita marjoja, tässä tapauksessa mansikoita, mustaherukoita, karpaloita ja mustikoita. Lisäsin päälle vielä marsipaanimuruja kun niitä oli edellisestä kakkuprojektista jäänyt ylitse.

Kolmas levy siihen ja homma alkaakin olla taputeltu. (Kylläpä nyt on suttuisia kuvia taas tullut) Koristelua varten vatkasin vielä pari desiä kermaa (johon hieman sokuria sekoittelin myös) ja levitin sen ohueksi kerrokseksi kakun reunoille. Kakun päälle levitin lisää omenasosetta raidoittain ja pursutin väleihin kermavaahtoa. Yritin tursotella jotain hienoa koristekuviotakin mutta ehkä siitä ei kannata mainita sen enempää. Lopuksi päälle artistiseen tyyliin ripoteltuja puolukoita ja se on siinä.

Jota

2008-10-20T00:50:00.002+03:00

Hapankaali-innostus jatkuu edelleen keittojen merkeissä. Tällä kertaa makumatkasin slovenian puolelle, josta löytyi tämä erinomainen tukeva peruskeitto. Reseptin bongasin Kari Klemelän weppisivulta, jossa näytti olevan muutakin Slovenia-aiheista juttua.

Itse keitto koostuu yksinkertaisista ja houkuttelevista osista: on hapankaalia, savupotkaa, papuja ja perunoita. Jännäksi tämän tekee se että perunoista tehdään ensin muussi joka sekoitetaan keittoon antamaan sakeutta sopalle.

Koska hyvää perusruokaa kannattaa olla kaapissa sen verran että ei tarvitse ihan heti olla uutta satsia keittämässä, tein soppaa tupla-annoksen. Sitä paitsi savupotkat painavat about kilon kappale joten semmoinen on kätsyä iskeä kokonaan keittoon.

Jota

1 kg hapankaalia
400 g ruskeita, kuivia papuja
800 g perunoita
1 savupotka (n 900g)
reilu loraus oliiviöljyä
2 rkl vehnäjauhoja
6 kynttä valkosipulia
suolaa
pari laakerinlehteä
juuri rouhittua mustapippuria
reippaasti persiljaa

Keitto alkaa papujen liotuksella yön yli. Liotetut pavut laitetaan uudessa vedessä kattilaan ja keitetään kypsiksi.

Toisessa kattilassa keitetään hapankaalia ja savupotkaa kunnes liha irtoaa luusta helposti. Potka nostetaan kattilasta ja poistetaan nahka sekä luut. Ne voi säilyttää jos on keittelemässä lihalientä, sillä niistä tulee vielä mukavaa savuisuutta toisellakin keittokerralla. Liha paloitellaan pieniksi.

Kuoritut perunat keitetään kypsiksi ja muussataan nuijalla tasaiseksi.

Pavut ja hapankaali keitinvesineen yhdistetään ja maustetaan suolalla, pippurilla, laakerinlehdillä ja persiljalla. Annetaan muhia parikymmentä minuuttia.

Valkosipulisuurus valmistetaan kuullottamalla ensin hienonnettua valkosipulia oliiviöljyssä hetken aikaa ruskistamatta sitä ja lisäämällä sen jälkeen jauhot. Päälle keittolientä tai perunoiden keitinvettä sen verran että saadaan aikaan kastike, joka sekoitetaan mukaan keittoon.

Lopuksi lisätään joukkoon vielä perunamuussi ja lihat. Tarkistetaan maku ja annetaan hautua vielä hetken aikaa jälkilämmöllä. Soppa on siitä oivaa että monien muiden haudutusruokien tavoin sen maku vain paranee jääkaapissa odottaessa.

Soppaa tuli tästä reseptistä sen verran reilusti että isompi kattila olisi ollut tarpeen. Ihan ei yli mennyt neljälitraisestani mutta tuli isoa kattilaa ikävä tätä hämmennellessä. Tuhtia sapuskaa kyllä on, josta lähtee nälkä ihan santsaamattakin.

Borssi

2008-10-10T16:24:00.004+03:00

Päätin tehdä borssikeiton. Sellaistakaan ei ollut tullut aikaisemmin kasattua yksinään, joten reseptiä vailla oltiin taas. Taannoinen innostukseni hapankaaliin johti tietenkin hapankaalisen borssiohjeen hakemiseen. Ketun Keittiössä viime vuonna kokattu soppa kuulosti juuri siltä mitä olin hakemassa joten etsintä päättyi siihen.

Aineksia viritettiin budjettiystävälliseen suuntaan, vaikka halpaa sapuskaahan tämä on joka tapauksessa. Keitosta tuli todella maukasta ja resepti meni suoraan lempparikansioon. Hunajan kanssa kannattaa näköjään olla varovainen, sillä meikäläisen kaksi ruokalusikallista aiheutti melko makean borssin. Hunaja on hyvää :)

Pitää jossain vaiheessa kokeilla myös tuorekaalista tehtyä borssia joka kai, ehkä, kenties, on traditionaalisempi tapa kyseistä keittoa väsätä. Seuraavaan annokseen pitää myös tehdä omat smetanat. Tämä satsi tuli nautittua ranskankerman kanssa, joka oli sekin hyvää.

Borssi

1 pkt (700g) karjalanpaistia
2 sipulia
2 porkkanaa
2 persiljanoksaa
10 maustepippuria

8 punajuurta
3 porkkanaa
1 tlk hapankaalia
2 laakerinlehteä
1 tlk tomaattipyreetä
2 rkl hunajaa
1/2 sitruunan mehu
suolaa

Liemiainekset laitetaan kattilaan ja peitetään kylmällä vedellä. Kuumennetaan kiehuvaksi ja kuoritaan vaahto pois. Annetaan muhia hiljaisella tulella kaksi tuntia. Hautunut liemi siivilöidään, ja lihat otetaan talteen.

Punajuuret ja porkkanat suikaloidaan ohuiksi tikuiksi. Punajuuria ja laakerinlehteä keitetään liemessä kunnes ne alkavat pehmetä. Porkkana, kaali ja tomaattipyre ja hunaja lisätään joukkoon ja keitetään kunnes porkkanat alkavat pehmetä. Lihat lisätään joukkoon soppa keitetään kypsäksi. Maustetaan lopuksi suolalla ja sitruunamehulla. Tarjoillaan smetanan kanssa.

Uutta suoleen

2008-10-08T00:37:00.015+03:00

Tämä makkaranteko on sen verran kivaa että siitä alkaa muodostua pikkuhiljaa tapa. Kolmas kerta puhui yhtä totta kuin kaksi edellistäkin, pötkylät olivat maukkaita. Tällä kertaa pääsi jopa suoli loppumaan kesken kun kahta lajia laitettiin.

Jo ensimmäisestä makkaranpaistokerrasta on ollut mielessä tuo maksamakkaran tekeminen. Innoittajana tähän on ollut unkarilainen májas hurka, jonka vuoksi on varmaan matkustettava taas joskus Budapestiin. Mistään ei niin maukasta maksamakkaraa löydy. Tämän päivän resepti oli kuitenkin suomalaiskansallisempi ja täyte muistutti enemmän maksalaatikkoa. Resepti on edelleen siitä Gourmet-lehdestä jonka numeroa en pysty muistamaan. Toinen satsi oli lihaisampi. Paprikaisten pekonimakkaroiden resepti tuli omasta hihasta.

Koska blogini aktiivisin kommentoija pyysi tarkempaa pictoraalia makkaranteon prosessista, seuraa timmiä kuvasarjaa horjuvalla käsivaralla otettuna nokialaisella kameralla. Kuten kaikki tässä julkaisussa käytetyt laatuotokset. Sitä saa mitä tilaa, ja vähän muutakin.

Makkaranteko alkoi taas hankkimalla possunsuolta Chef Wotkinsilta, josta sitä saa kätsysti muovin päälle pujoteltuna.

Sen jälkeen kasattiin ainekset maksamakkaraan,

mitataan, silputaan, jauhetaan, paistetaan, kaadetaan kulhoon

ja sekoitetaan taikinaksi. Heitetään hautumaan jääkaappiin.

Sitten hyökätään lihan kimppuun. Synnynnäiset kokinvaistoni sanoivat että lihaa on jauhettava myllyssä vaikka se olisikin valmista jauhelihaa. Mitä makkarantekoa tämä muuten muka olisi. Niinpä nautasika sai jyllätä koneen lävitse ja kyllähän siitä paljon tasaisempaa tulikin.

Sitten kasattiin paprikapekonimakkaran ainekset

ja sekoitetaan taikinaksi.

Sitten olikin jo aika virittää suoli myllyn nokkaan ja valmistautua toiseksiparhaaseen vaiheeseen: täyttämiseen. Homma hoitui taas mallikkaasti kun yksi käänteli kampea ja mätti taikinaa koneeseen samalla kun toinen otti vastaan muodostuvaa makkaraa.

Suolen loppuessa kesken sitä ladattiin suuttimeen lennosta. Ei tarvinnut irroitella mitään, senkun vaan pujotteli päälle.

Viimeisiä viedään. Se mitä mylly ei enää saa veivattua suuttimesta läpi, survotaan käsivoimin.

Lopuksi sitten solmut päähän ja kieputellaan pötkö makkaroiksi. Aika runsaasti kierrettä saa olla että kestävät siirtelemisen ja keittämisen aukeilematta.

Valmiit makkarat keitetään pikkuisen poreilevassa vedessä kypsiksi samaan tapaan kuin kaupan nakitkin.

Lopuksi keitetyt makkarat paistetaan pannulla kauniin ruskeiksi. Kunnollinen satsi kootaan makkaroista, uuniperunoista, hapankaalista ja raikkaasta salaatista. Kyllä kelpaa.

Maksamakkara
(alkuperäisessä reseptissä rusinamakkara)

1 pkt (400g) possunkylkeä
350 g naudan maksaa
2 munaa
2 dl ohrasuurimoita
1 sipuli
0,5 dl siirappia
1 dl rusinoita
inkivääriä
meiramia
valkopippuria
suolaa
1/2 dl vettä

Maksa ja possunkylki jauhetaan myllyssä. Sipuli silputaan ja kuullotetaaan, ohrasuurimot keitetään irtonaisiksi. Kaikki ainekset sekoitetaan.

Maksamakkarasta tuli mehevää ja hyvää. Kuten reseptistä saattaa arvata, maku muistuttaa aika paljon maksalaatikkoa. Voidaan tietysti kyseenalaistaa että paraneeko maksalaatikko kun sen pakkaa pötkylöiksi, mutta maistuvia paketteja ne joka tapauksessa on. Puolukkasurvosta sivuun niin näillä on hyvä mennä.

Paprikapekonimakkara

700g nautasikajauhelihaa
400g naudan jauhelihaa
1 pkt (140g) pekonia
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
3 rkl paprikaa
2 dl punaviiniä
1 muna
suolaa

Nautasika jauhetaan myllyllä tasaiseksi. Sipuli kuullotetaan ja valkosipuli lisätään sekaan, annetaan maustua hetki ja jäähdytetään. Nautasikaan sekoitetaan sipulit, muna, viini ja mausteet ja seos sekoitetaan tasaiseksi. Lopuksi lisätään joukkoon suikaloitu pekoni ja naudan jauheliha.

Näistä pääsi nyt tulemaan kuivaa ja jotenkin karkeaa. Ei pysy massa kasassa. Plus että paprikaa on ihan liian vähän, ei se meinaa maistua ollenkaan. Mietoja ovat. Viritystä vaatii tämä resepti. Ensi kerralla siis paprikaa lisää, josta ainakin osa paistettakoon sipulien kanssa rasvassa. Liha marinoitumaan etukäteen. Pekonit isompina paloina, sillä nyt ei biusat meinanneet tulla kyrsästä esiin ollenkaan. Samoin kävi naudan jauhelihalle, sekoittui liian tasaiseksi massaksi jolloin sattumia ei ole juuri lainkaan. No kyllä ne silti kauppansa tekee.

Tätä rakenneongelmaa pohtiessani kysyin taas neuvoja ylimmältä opettajaltani, kaikkitietävältä internetiltä. Löysin lontoon kieltä puhuvan foorumin jolla oli paljon hyviä neuvoja. Kyseinen saitti suosittelee leivänmuruja käytettäväksi mehevyyden ja rakenteen aikaansaamiseksi. Myös taikinan vaivaaminen vaikuttaisi olevan ihan tieteellistä toimintaa. Laitetaan korvan taakse. Sausagemaking.org ei itsessään ollut kummoinen, lähinnä kaupallinen saitti, mutta heidän fooruminsa on sitäkin avuliaampi.

Voinen luottavaisesti todeta että tämä ei jää tähän. Riistamakkara on ainakin vielä kokeilematta, samoin mustamakkara ja mainitsemani unkarilainen májas hurka sekä kaverinsa mustanmakkaran kaltainen véres hurka. Puhumattakaan makkaran säilömisestä vaikkapa laukkaan taikka sen savustamisesta tai kuivaamisesta. Voi voi. Edellisestä satsista ei ole vielä syöty kuin puolet ja uutta tekee mieli kokeilemaan. Sellaista on elämä. Pakko varmaan mennä syömään.

Kameran arkistoista

2008-10-07T14:16:00.003+03:00

Mitä kaikkea sieltä kameran sisältä löytyykään. Nämä herkkupalat syntyivät siis edellisen teksmekspostauksen tortillanjäänteistä. Kuten itse tekstissä mainitsin, niistä tulee maukkaita quesadilloja laittamalla väliin juustoa ja paistamalla pannulla. Inspiroiduin kuitenkin superquesadilloista joten iltapalakseni väsäsin hieman viritettyjä lättysiä. Mustapapuja ei ollut, enkä niistä niin erityisesti välitä, joten panostin pinaattiin.

Pinaattiquesadillat

1 pkt (150g) pinaattia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl paprikaa
2 tl juustokuminaa
mustapippuria
suolaa
juustoraastetta
8 tortillaa

Sipuli hakataan pieneksi ja kuullotetaan pannulla. Mausteet lisätään ja annetaan maustua hetken aikaa. Lopuksi laitetaan pinaatti ja haudutellaan hetken aikaa.

Tortillan päälle laitetaan juustoraastetta (minä käytin Pohjanpoikaa joka pääsi loppumaan, joten jatkoin mozzarellalla), pinaattiseosta ja vielä vähän lisää juustoraastetta. Asetetaan toinen lätty päälle ja painetaan tiiviiksi ja ohueksi.

Paistetaan pannulla ilman rasvaa sen verran että juusto pääsee kunnolla sulamaan. Kerroslättyä kannattaa painella tiiviiksi myös paistamisen aikana. Leikataan kahdeksaan osaan ja asetetaan tarjolle kuumana.

Oma annokseni koostui pinaattiquesadilloista, salsanjämästä ja ranskankermasta. Toimivat hyvin yhdessä.

Hampurilaisateria

2008-10-02T00:15:00.009+03:00

Nonnih. Tämän viikon (tai itse asiassa viime viikon) isompi proggis oli sitten hampurilaisateria. Taisin jossain vaiheessa uhotakin tällaisen tekeväni. Ja nyt oli sen aika.

Hampurilaisista innostuin ihan jo tuossa jokin aika takaperin, en muista mitä surffatessani. Sattui sitten vaan löytymään weppisivu jossa analysoitiin tällaisen Very American Hamburger -konseptin rakennetta. Ei löytynyt saittia enää, mutta kovasti siinä ylistettiin piffin muhkeutta, sämpylän pehmeyttä ja ranskalaisten tuoreutta. Kyytipojaksi halusivat ehdottomasti tarjota pirtelön. (Ai niin, pirtelöjuttuja surffatessanihan minä sen löysinkin :)

No tuumasta toimeen. Tulostavoitteeksi määrittelin hampurilaisaterian johon kuuluisivat itse hamppari sekä ranskalaiset. Optionaalisena lisänä pirtelö. Ja mitään valmistuotteita ei tietenkään käytetä.

Hampurilaisen täytteeksi voi tietenkin valita ihan mitä vaan. (Minä niin tykkään sapuskasta jonka voi täyttää haluamallaan tavalla.) Jotkut panostaa hillittyyn kokonaisuuteen jossa on yksi päämaku ja kenties sitä korostava sivumaku. Minä en. Mun hamppikseen menee kaikkea. Tällä kertaa sämpylän väliin päätyi itsestäänselvän pihvin lisäksi majoneesia, salsaa, cheddaria, karamellisoituja sipuleita, pekonia, tomaattia ja salaattia. Okei, ei ihan kaikkea, mutta hampurilainen kuitenkin pitää pystyä syömään käsin. Haarukat on hienostelijoille. Ranskisten kanssa maistui omatekoinen ketsuppi.

Hampurilaissämpylät

2,5 dl lämmintä (40C) vettä
30g huoneenlämpöistä voita
1 muna
450 g vehnäjauhoja
50 g sokeria
1 tl suolaa
1 pss kuivahiivaa

munanvalkuainen
seesaminsiemeniä

Kuivahiiva ripotellaan lämpimään veteen ja annetaan sen heräillä viitisen minuuttia. Sekoitetaan kaikki ainekset kiinteäksi taikinaksi jota vaivataan kymmenisen minuuttia. Kohotetaan tunnin verran tai kunnes taikina on tuplannut tilavuutensa.

Taikina jaetaan neljään osaan jotka pyöritellään sämpylöiksi. Valmiita sämpylöitä voi vielä lytätä vähän littanaksi. Annetaan kohota liinan alla puolisen tuntia. Lämmitetään sillä aikaa uuni 190 asteeseen.

Suditaan sämpylöihin munanvalkuaista ja ripotellaan pinnalle seesaminsiemeniä. Paistetaan kunnes kypsiä ja kauniin ruskeita, eli noin 15 minuuttia. Annetaan jäähtyä ritilän päällä.

Tämän erinomaisen reseptin originaali löytyi Rosa's Yummy Yums -blogista. Rosa vaan jostain kumman syystä halusi tehdä kovin pieniä purilaisia. Isoon mahaan menee iso purilainen. Päätin myös käyttää munan ylijääneen osuuden voiteluun sen sijaan että olisin ottanut uuden keltuaisen. Maailmassa on suhteettoman paljon kysyntää keltuaisille verrattuna valkuaisiin. Joka tapauksessa: erinomainen burgerisämpyläresepti.

Hampurilaispihvit

400g naudan jauhelihaa
1 kananmuna
3 tl sipulijauhetta
2 tl juustokuminaa
3 tl paprikajauhetta
1 tl mustapippuria
1/2 tl cayennepippuria

Kaikki ainekset vaivataan tasaiseksi massaksi. Taikinasta muotoillaan kaksi pihviä, jotka paistetaan nopeasti kuumalla valurautapannulla, pari minuuttia molemmin puolin.

Simppeliä. Ei mitään tarvetta pelleillä korppujauhojen ja nesteiden kanssa. Ne on mureketta varten. Pihvi tehdään lihasta. Myös sipuli on jauheena eikä tuoreena jotta saavutettaisiin mahdollisimman pihvimäinen rakenne. Tässä toimii mielestäni mahdollisimman vähärasvainen jauheliha, sillä siitä tehdyt pihvit eivät kutistu niin paljon paistettaessa. Pihinä sällinä käytin kuitenkin 17% jauhelihaa, kun se oli tarjouksessa. Pitää vaan muistaa leipoa niistä piffeistä puolet leveämpiä kuin mitä haluaa lopputuloksen olevan.

Sinappimajoneesi

1 munankeltuainen
1 rkl etikkaa
3 tl sinappia
1/2 tl valkopippuria
1/2 tl sokeria
3/4 dl öljyä

Kaikki ainekset öljyä lukuunottamatta kaadetaan jääkaappirasiaan tai johonkin muuhun pieneen kippoon. Vatkataan sähkövatkaimella täydellä teholla tasaiseksi ja lisätään teelusikallinen öljyä. Vatkataan öljy osaksi massaa ja sitten lisätään seuraava teelusikallinen. Näin jatketaan kunnes saadaan aikaan kiinteä massa, jolloin öljyä voi ruveta lorauttelemaan vähän isompina annoksina. Koko ajan vatkataan täydellä teholla. Valmis majoneesi on sen verran kiinteää että se ei valu kulhoa käänneltäessä.

Majoneesi kuuluu hampurilaiseen, niin se vaan on. Valkosipulimajoneesi on myös tosi hyvää, mutta nyt oli jääkaapissa tuota omatekoista sinappia niin piti sitäkin saada ujutettua mukaan purilaiseen. Paljon muuhun kuin purilaisiin en majoneesia käytä joten teen tällaisia nysäsatseja. Eipähän mene pilalle ja saa joka kerta kokeilla jotain uutta. Tässä majoneesissa on kivassa tasapainossa sinappi, etikka ja sokeri.

Karamellisoidut yrttisipulit

2 sipulia viipaloituna
voita paistamiseen
1 rkl hunajaa
1 rkl ruokosokeria
2 rkl viinietikkaa
3 kynttä valkosipulia
1/2 tl paprikajauhetta, timjamia, oreganoa, basilikaa, rosmariinia ja mustapippuria
suolaa

Mausteet jauhetaan morttelissa hienoksi seokseksi. Voi sulatetaan pannulla ja sipulirenkaat kuullotetaan kellertäviksi. Lisätään valkosipuli ja mausteseos. Voita pitää olla sen verran että seos ei pääse kuivaksi. Annetaan maustua hetken aikaa ja lisätään hunaja, sokeri ja etikka pienissä erissä. Paistellaan kunnes sipulit ovat peittyneet tahmealla kuorrutuksella.

Nämä oli ensi yrittämä meikäläiselle, muttei viimeinen. Olen itse käyttänyt tuota sokerin ja etikan yhdistelmää paistellessani aamiaiseksi sipulirenkaita, mutta silloin ei tule tehtyä ihan tuollaista makeaa kuorrutetta. Myös yrtit toimivat ihanasti. Tämäkin löytyi Rosan blogista hieman raflaavammalla nimellä.

Muista osista ei sen kummempia reseptejä tarvittane. Pekonit paisteltiin rapeiksi, kasvikset viipaloitiin, juusto höylättiin ja salsapurkki avattiin. Perunat hakattiin ohuiksi lohkoiksi ja upotettiin kuumaan rasvaan (joka jäähtyi liikaa kun ahne kokki yritti keittää liikaa ranskiksia kerralla, lopputuloksena ei-niin-rapeat-mutta-kyllä-rasvaiset ranskalaiset) jossa ne saivat ruskistua. Talouspaperivalutuksen kautta suolaukseen ja lautaselle. Ei siinä sen kummempia.

Sitten kun kaikki on melkein valmista, niin olisi tarkoitus saada kasattua se hampurilaisateria. Tämähän alkaa sillä että halkaistaan lämpimät sämpylät terävällä veitsellä ja paistetaan leikattu pinta kuumalla pannulla rapeaksi. Sitten mestarikokin valitsemassa järjestyksessä kasataan kaikki edellämainittu näpsäkästi torniksi ja isketään kansi päälle. Lautasen syrjään kasa franskiksia ja kunnon kaato kotitekoista ketsuppia. A vot. Kalpene kateudesta McDondald's.

Koko homman suurin haastehan on saada kaikki kypsäksi ja kuumaksi juuri samaan aikaan. Itse laitoin pihvit paiston jälkeen uuniin pysymään lämpimänä sillä aikaa kun sähelsimme ranskalaisten kanssa. Uunissa sai sitten samalla lämmitettyä sämpylät ennen pannulla paistamista. Taas on kätsyä kun on useampi niin toinen voi heilua purilaisten kanssa samalla kun toinen jonglööraa kuumia perunoita.

Niin ja tietysti piti pistää se milksheikki tulemaan. Kun nyt sattui pakkasessa olemaan jäätelöä ja mansikoita. Itse asiassa niin pervolta kuin tämmöinen kombo kuulostaakin, niin se toimi yllättävän hyvin. Pirtelö on raikas, kylmä ja makea mikä on mahtava vastapaino purilaisen raskaalle, lämpimälle suolaisuudelle. Olis tehnyt pirtelön vielä jugurttiin niin olis rokannu yhellätoista.

Mitä tästä kaikesta sitten opimme? Hampurilainen ei ole pikaruokaa...

Hapankaali punakaalista

2008-09-30T14:16:00.002+03:00

Innostuin kovasti Pastanjauhannan hapankaalipostauksesta että pitihän sitä nyt itse ruveta touhuamaan myös. Ihan siksi että Unkarissa tuli syötyä herkullista hapatettua punakaalia, päätin itse tehdä oman satsini punakaalista.

Prosessi alkoi tietysti aiheeseen tutustumisella uskollisen internetin avulla. Hämmästystähän siitä seurasi. Yksi ohje käskee käyttämään ilmatiivistä astiaa, toinen vesilukkoa. Yksi sanoo että kantta ei saa avata ja toinen käskee kuorimaan vaahtoa pois pinnalta. Suurin osa käskee viemään kaalin kahden päivän jälkeen viileämpään, mutta osa tekee kaalinsa huoneenlämmössä. Ota noista nyt sitten selvää.

Minä käytin nyt sitten kannella varustettua ämpäriä ilman vesilukkoa ja vein kaalit kolmen vuorokauden huoneenlämmön jälkeen parvekkeelle, jonka lämpötila vaihtelee vuorokauden mukaan. Saa nähdä mitä tapahtuu. Sisälle en ole kurkkinut. Kahden viikon parvekesäilytyksen jälkeen vien sen varmaan kellariin, jossa on kuutisen astetta. Siellä se saa sitten muhia jouluun asti.

Hapankaali punakaalista

3 kg punakaalia
3 porkkanaa
3 omenaa
28 g merisuolaa
5 valkosipulinkynttä
10 katajanmarjaa
loraus hapankaalimehua kaupan kaalisatsista

Kaali suikaloitiin ohuiksi, porkkanat raastettiin, omenat ja valkosipulinkynnet paloiteltiin. Kaalia, suolaa, porkkanaa ja omenaa laitettiin ämpärin pohjalle ja hapankaalimehu kaadettiin päälle. Puunuijalla survottiin ahkerasti kunnes mehua alkoi irrota. Lisää aineksia lisättiin sekaan ja survomista jatkettiin kunnes kaikki ainekset olivat pöntössä ja mehua oli irronnut sen verran että massan sai pinnan alle piiloon. Kaalit päällystettiin kokonaisilla kaalinledillä joiden päälle laitettiin lautanen ja lautasen päälle paino. Tässä tapauksessa vedellä täytetty kannellinen kulho.

Kansi päälle ja kolmeksi päiväksi uunin pankolle (tai siis hellan viereen pöydälle) muhimaan ja sitten parvekkeelle pariksi viikoksi. Sieltä matka jatkuu kylmäkellariin kuukaudeksi valmistumaan.

Perunanuija ei todellakaan ollut oikea väline tähän hommaan. Ensi kerraksi hankitaan vaikka koivuhalko, mutta survimella pitää olla vähän enemmän massaa ja ennen kaikkea pituutta jotta siihen saa kunnolla voimaa. Isomman satsin tekeminen olisi mennyt aika tuskaiseksi äheltämiseksi.

Aika näyttää. Jos postaukset loppuu joulun aikoihin niin se tarkoittaa sitä että kaalista tuli myrkyllistä...

Viiden sitruunan sima

2008-09-30T13:55:00.003+03:00

Simantekeminen jatkuu. Ihan vaan siksi että sima on hyvää. Tämä satsi on hieman normia sitruunaisempaa, mutta muuten noudattelee fariinisokeripussin ohjetta.

Pönttö ei meinannut lähteä käymään, ilmeisesti siksi että syksy on jäähdyttänyt simanurkkani liian kylmäksi. Kylppärin lattialämmitys hoiti kuitenkin homman kotiin ja sima päätyi pulloihin kahden päivän käyttämisen jälkeen. Sijoitin ne jatkamaan käymistään lasitetulle parvekkeellemme, jonka lämpötila vaihtelee tietysti aika paljon mutta ei mene vielä pakkasen puolelle.

Tästä tuli kyllä nyt ihan laiskanmiehen sima. Olen nimittäin siirtynyt sitruunoiden käsittelyssä raastamisesta kuorimiseen. En tiedä vaikuttaako se makuun, mutta on julmasti helpompaa. Lisäksi tämän satsin kanssa kävi niin että muistin vasta yhden maissa yöllä että pönttö piti pullottaa. Ei sitten millään jaksanut ruveta pesemään kivoja pikkupulloja joten päädyin 1,5 litran limpparipulloihin. Ei se sima vaan oo niistä niin hyvää kuin kerta-annospulloista...

Viiden sitruunan sima

5 sitruunaa
500g sokeria
500g fariinisokeria
8 l vettä
1/4 tl kuivahiivaa

Sitruunoista kuoritaan keltainen osa perunankuorimaveitsellä, jonka jälkeen niistä puristetaan mehu ja hedelmäliha. Molemmat sokerit, kuoret, hedelmäliha ja mehu sekoitetaan kuumaan veteen ja hämmennellään sekaisin. Kun seos on 40-asteista, sekoitetaan joukkoon hiiva. Annetaan käydä ämpärissä kaksi vuorokautta ja pulloissa kunnes valmista.

Rukiinen vispipuuro

2008-09-29T23:32:00.003+03:00

Kun vispipuuro on niin hyvää, niin pitäähän sitä yrittää virittää. If it ain't broken, fix it. Vai miten se meni? Taannoisessa karjalanpiirakkaprojektissa tuli tehtyä myös puolukkatäytteisiä piirakoita, jotka olivatkin kerrassaan erinomaisia. Niitäkin pitää tehdä pian uudestaan, mutta kun kaikkea hyvää ei millään meinaa keretä väsäämään. On se kumma kun ihminen kuitenkin harrastaa syömistä enemmän kuin mitään muuta...

Näistä piiraksista tuli sitten kuitenkin mieleen että mitäpä jos sitä sotkisi hieman ruista puolukkapuuroon, kun jauhoja jäi useita kiloja kaappiin lojumaan. Tuumasta toimeen.

Rukiinen vispipuuro

2 litraa vettä
2 dl mannasuurimoita
1 dl ruisjauhoja
1,5 dl sokeria
400 g puolukoita (2 pss)

Valmistetaan kuten tavallinen vispipuuro, eli keitetään puolukoista rakenne rikki ja vispataan loput ainekset sekaan. Keitetään kiinteäksi puuroksi jonka annetaan jäähtyä ja vatkataan sen jälkeen kuohkeaksi.

Ihan hyvää tuli tästäkin. Ruis maistuu jonkin verran, mutta miinuspuolena vispipuuron rakenne ei ole enää niin miellyttävä. Kuohkeuden ja raikkauden sekaan on tullut, yllätys yllätys, jauhoisuutta joten puuro tuntuu sakeammalta ja ehkä hieman tunkkaisemmalta.

Originaali on kyllä mielestäni parempaa, mutta erinomainen pika-aamiainen tämä silti on. Pitää vaan muistaa että jääkaapista ei saa olla aamuisin maito loppu.

Tex-Mex

2008-09-21T23:54:00.010+03:00

Yksi pitkäaikaisista lemppareistani on tämmöttinen suomalais-amerikkalais-meksikolainen sekamelska, johon kuuluu tortilloja ja täytteitä. Pöydästä sitten saa kasata mieleisiään fajitaksia.

Tänään oli tarjolla munakokkelia, paputahnaa, jauhelihaa, salsaa, juustoraastetta, tuorevihanneksia (kurkkua, paprikaa, salaattia ja melonia), ranskankermaa ja tietenkin tortilloja. Palanpainikkeeksi oli appelsiinisimaa ja aperitiiviksi nautimme aitoa meksikolaista tequilaa, Reposado Tequila Corralejo. Oli muuten aikaslailla eri tavaraa kuin Sierra Silver...

Guacamole jäi tällä kertaa tekemättä, sillä keskustahelsingin ainoa kauppa josta saa avokadoja joita ei tarvitse kypsyttää kahta viikkoa kotonaan, oli tällä kertaa liian pitkän matkan päässä. Jos joku tietää asematunnelin Kotikonnun lisäksi jonkun paikan niin kuulen mielelläni.

Munakokkeli

1 osa munia
1 osa maitoa
suolaa maun mukaan
voita paistamiseen

Munat, maito ja suola sekoitetaan tasaiseksi massaksi. Voi sulatetaan paksupohjaisessa kattilassa tai paistinpannulla tiriseväksi ja munamaito kaadetaan päälle. Hämmennellään kunnes massa heroittuu ja annetaan kiehua kuivaksi. Ei anneta ruskistua missään vaiheessa.

Munakokkeli on kiva pehmeä proteiinimassa. Se on helppo tehdä ja sopii fajitaan erinomaisesti. Kun sen paistaa oikeassa voissa, ei tarvita mitään muita mausteita erinomaiseen lopputulokseen. Valkosipulia olen joskus kyllä laittanut, mutta tällä kertaa tuli ihan blankoa.

Tämä herkullisen näköinen mömmö maistuu paremmalta kuin miltä se näyttää. Liekö vika ruuassa vai kuvaajassa...

Paputahna

1 tölkillinen ruskeita papuja
4 siivua pekonia pilkottuna
1/2 (iso) sipuli hakattuna
öljyä paistamiseen
3 tl juustokuminaa
1/2 tl mustapippuria
2 rkl soijakastiketta
loraus punaviiniä
loraus kahvia

Pavut valutetaan ja huuhdotaan. (Jos ei käytä tölkkipapuja, tulee tietty parempaa :) Sipulia ja pekonia ruskistetaan öljytilkassa pannulla. Juustokumina ja mustapippuri sekoitetaan joukkoon ja annetaan paistua hetken aikaa. Mausteet tarvitsevat öljyä jotta niistä irtoaa maku mukavasti ja ne eivät pala. Pavut lisätään pannulle ja hämmennellään seosta kunnes pavut ovat kypsiä ja osa on hajonnut muodostaen tahnamaisen rakenteen. Vesitilkan lisääminen pannulle edesauttaa prosessia. Seos maustetaan soijakastikkeella. Jos keittiössä lojuu ylimääräistä kahvia tai punaviiniä, niitä kannattaa lorauttaa sekaan täyteläisyyttä antamaan.

Ketään ei varmastikaan yllätä jos kerron että jättämällä pekonin pois saa tästä setistä toimivan kasvisruoan.

Salsaa ilman ei ole tex-mexiä. Salsa pitää tehdä itse sillä kaupan salsa on kuraa. (Tulipas huono kuva)

Tomaattisalsa

1 tlk tomaattimurskaa
1 tlk tomaattipyrettä
1 sipuli kuutioituna
1/2 paprika paloiteltuna
1 thai-chili siemenineen silputtuna
3 valkosipulinkynttä silputtuna
2 tl juustokuminaa
2 tl korianteria
2 tl paprikajauhetta
3 rkl valkoviinietikkaa
2 tl sokeria
3 rkl soijakastiketta
(punaviiniä)
(limemehua ja/tai hedelmälihaa)

Sipuli paloitellaan ja kuullotetaan pannussa. Paprika, chili, valkosipuli juustokumina, korianteri, paprikajauhe ja mustapippuri lisätään ja paistetaan ruskistamatta muutama minuutti. Päälle kaadetaan tomaattimurska ja tomaattipyre. Kuumennetaan kiehuvaksi ja alennetaan lämpö haudutusteholle. Lisätään sokeri, soijakastike ja etikka sekä maun ja mahdollisuuksien mukaan punaviini ja lime. Annetaan hautua kunnes haluttu rakenne on saavutettu. Salsa paranee hautuessaan, joten se kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä odottamaan.

Rehellisyyden nimissä on mainittava että kaikki maustemäärät on aika silmämääräsesti arvioituja sillä ei niitä koskaan tule lusikalla mitattua. Silmämääräisesti ne sinne menee ja tuoksu ja maku kertoo että mitä menee lisää (tai että mitä meni just liikaa).

Tällä kertaa ostamani chilisatsi on osoittautunut varsin tuliseksi sillä yhdellä chilillä sai aika mukavan salsan aikaan. Yleensä pistän kaksi, eikä grillaa kitalakea.

Jauhelihan maustamisessa olen aikaisemmin luottanut kaupan valmiisiin mausteseoksiin, mutta nyt alkaa jo pikkuhiljaa sujua oma maustaminen sen verran hyvin että takaisin pussimausteisiin ei taida olla paluuta. Jauheliha on kuitenkin minulle tärkeä osa fajita-ateriaa, joten sillä on merkitystä että siitä tulee hyvää. Itse en ole niin tykästynyt lihanpaloihin vaan tykkään nimenomaan jauhelihan murumaisesta rakenteesta.

Fajita-jauheliha

400g naudan jauhelihaa
öljyä paistamiseen
3 tl juustokuminaa
2 tl paprikajauhetta
1 tl mustapippuria
2 tl sipulijauhetta
1/2 tl chilijauhetta
1/2 tl cayennepippuria
1 tl sokeria
1/2 tl nestesavua
1 rkl soijakastiketta
1 rkl limemehua

Valurautapannu kuumennetaan oikein kuumaksi ja paistetaan liha pannulla nopeasti. Rakenne hakataan murumaiseksi. Kun lihassa ei enää näy punaisia kohtia, lisätään limemehua lukuunottamatta kaikki mausteet. Kuivan pannun ja vähärasvaisen lihan tapauksessa voi olla tarpeen lisätä tilkka öljyä. Kun liha on maustunut hetken aikaa, otetaan se pois tulilta ja lisätään limemehu (jos ei ole limemehua, käytetään jotain muuta hapokasta kuten sitruunamehua tai etikkaa). Annetaan hautua kannen alla jälkilämmöillä hetken aikaa.

Liha kannattaa olla mielestäni naudan jauhelihaa, sillä nauta ja sika paistuvat eri tavalla joten nauta-sika-jauhelihasta tuppaa tulemaan puoliksi liian kuivaa. Vähärasvaisuuteen ei kannata panostaa sillä mausteet tarvitsevat rasvaa. Lopputuloksen tulisi kuitenkin olla sen verran kuivaa että pannun pohjalla ei valuisi ylimääräistä rasvaa. Se kun tuppaa olemaan epäkäytännöllistä tortillan sisälle käärittäessä.

Tortilloista tuli taas kuivia. Laitan jotain reseptintynkää kun saan keksittyä että mistä tämä kuivumisefekti johtuu. Käytän ehkä liikaa vettä taikinassani. I shall search the allmighty internet and try, try again...

Jos niitä lettuja jaksaa vääntää riittävän paljon, niin niistä saa tosi kivoja kun seuraavana päivänä lykkää vähän juustoa kahden letun väliin ja paistaa pannulla sillai että se juusto sulaa. Sitten leikkaa kahdeksaan osaan ja avot: juustotäytteisiä nachoja ja salsanjämät.

Muihin vakkaritäytteisiin kuuluu raastettu kermajuusto (jotkut väittävät voimakkaamman makuisia juustoja sopivammaksi, vaan minä tykkään Oltermannista) ja ranskankerma jota suureksi ilokseni myydään nykyään isommissa purkeissa. Sekä tietysti tuoreet kasvikset joiden seassa on oltava jotain melonia (tällä kertaa sitä jossa on vihreä vähän juovikas kuori joka ei ole hujaja- eikä cantaloupemeloni).

Tosi herkkuja oli taas sekä samana iltana että seuraavana päivänä mikrotettuna. Jäi kyllä sen verran tekemään mieli sitä guacamolea että vois käydä ostamassa kasan avokadoja ja tehdä seuraavat teksmeksit kun ne on kypsiä. Laittais vaikka maissipaistoksen vielä mukaan. Ja sais testailtua niitä lettuja lisää. Ehkä maissijauhon kanssa...

Appelsiinisima

2008-09-12T11:48:00.007+03:00

Eli otetaan appelsiinimehua ja hiivaa... eikun hetkinen.

Appelsiinisima

8 l vettä
500g fariinisokeria
250g sokeria
2 sitruunaa
4 appelsiinia
1/4 tl kuivahiivaa

Appelsiinit ja sitruunat kuoritaan kuorimaveitsellä ja niistä puristetaan mehut ja hedelmäliha. Kuoret (ilman valkoista osaa), mehu ja hedelmäliha sekoitetaan kuumaan veteen ja sokereihin. Kun seos on 40-asteista, sekoitetaan joukkoon hiiva.

Annetaan käydä ämpärissä huoneenlämmössä kaksi vuorokautta ja pullotetaan. Annetaan käydä pulloissa huoneenlämmössä toiset kaksi vuorokautta. Jäähdytetään ja juodaan pois.

En ehtinyt tätä satsia pullottaa tokana päivänä, joten se oli ämpäreissä kolmannen yön yli, joskin viimeisen se vietti parvekkeella.

Ihan hyvää tuli. Appelsiini on hiukka hento maku ja saattais kaivata kevyemmän käyttämisen. Vähän hiivainen kenties. Edelleen tarttis saada joku tarkka keino sen hiivan mittaamiseen.

Ribsit ja hapankaalilisuke

2008-09-12T09:55:00.005+03:00

Päätin tehdä illanistujaisiin jotain kivaa sapuskaa. Pastanjauhannassa mainitut omenasiideriribsit kuulostivat erinomaisilta. Ribsejä ei olekaan tullut tehtyä pitkiin aikoihin.

Kyljen kaveriksi kaivataan vielä jotain muuta ja tänään se sai olla hapankaalia. Olen tykästynyt Hakaniemen hallin hapankaaliin, mutta voisi kokeilla ehkä joskus jotain muitakin lafkoja, ihan testailumielessä. Hapankaalini valmistin seuraavasti.

Hapankaalilisuke

n. 5dl hapankaalia
1 iso sipuli
2,5 dl valkoviiniä
3 laakerinlehteä
6 katajanmarjaa
suolaa
mustapippuria
voita paistamiseen

Sipuli viipaloidaan ohuiksi suikaleiksi, jotka kuullotetaan voissa. Sekaan laitetaan mausteet ja hapankaali. Käännellään kuumalla pannulla sen aikaa että kaalikin saa hieman väriä. Ei kuitenkaan ruskisteta. Lisätään viini, sekoitetaan hyvin, otetaan virta levyltä pois ja annetaan jäähtyä. Annetaan maustua vaikka seuraavaan päivään jos on kärsivällisyyttä.

Minulla ei ole, joten oma kaalini saa maustua ainoastaan kuutisen tuntia. Hyvää se on silti. Jotenkin tätä tehdessä tuntuu siltä että sitä voita voisi kiskoa sinne kaalin sekaan ihan niin paljon kuin vaan ehtisi ja sotku vaan paranisi koko ajan.

Ribsikastikkeen valmistin muuten samoin kuin ohjeessa käskettiin, mutta terästin omani valkosipulilla.

Omenasiiderikastike ribseille

1 tlk (0,5l) omenasiideriä
1/2 (pientä) sipulia
1 thai-chili siemenineen
2 valkosipulinkynttä

Sipuli, valkosipuli ja chili silputaan hienoksi ja laitetaan kattilaan siiderin kanssa. Keitetään, kunnes nesteestä on jäljellä noin puolet. Lisätään loput ainekset, kiehautetaan ja annetaan jäähtyä.

Vispipuuro

2008-09-10T16:25:00.004+03:00

Toistuvaan aamiaispulaan päätin puolukkasurvoksen inspiroimana tehdä vispipuuroa. Meikäläisellä tämäkin venähti tietysti kahden päivän projektiksi kun puuron jäähdyttelyvaiheessa havahduin vasta yömyöhään siihen että puuro on edelleen parvekkeella. Lopputulokseen tämä ei onneksi vaikuta.

Itse kuulun siihen koulukuntaan joka syö puolukkapuuronsa maidon kanssa. Minulle vispipuuro on nimenomaan aamiaisruokaa, jolla on kiva aloitella uutta päivää. Sitä kun ei tarvitse muuta kuin lappaa lautaselle ja kaataa maitoa päälle.

Tykkään puurostani myös melko happamana. Sokeria voisi ehkä vielä tuosta vähentää, mutta tämäkin oli ihan oivaa tavaraa.

Vispipuuro

2 litraa vettä
3 dl mannasuurimoita
2 dl sokeria
400 g puolukoita (2 pss)

Keitetään puolukoita sen verran että rakenne alkaa rikkoutua. Lisätään vispaten mannasuurimot ja sokeri ja annetaan kiehua kymmenisen minuuttia. Jäähdytetään puuro jääkaappikylmäksi. Kylmä puuro vatkataan kuohkeaksi, eli kunnes se on kauniin vaaleanpunaista.

Salvia-sitruunamaksa

2008-09-08T20:06:00.003+03:00

Pateesta jäi yli kimpale maksaa, joten tämän päivän ruokalistalla oli maksapihvejä. Ensimmäinen kerta kun teen maksapihvejä enkä jauhemaksapihvejä ja täytyy sanoa että olin kyllä erittäin tyytyväinen.

Maksapihvien kanssa oli porkkanaraastetta, perunamuusia ja paistettua sipulia sekä tietysti puolukkasurvosta. Sipulia paistaessani heitän yleensä mukaan hyppysellisen sokeria ja lorauksen etikkaa, mutta maksan kanssa olisi ehkä pitänyt pysyä puristisella voita-ja-sipulia -linjalla.

Resepti löytyi Reinin Lihan tiskiltä Hakaniemen hallista, ja he ovat ystävällisesti laittaneet sen verkkoonkin.

Salvia-sitruunamaksapihvit

ohueksi leikattua maksaa
vehnäjauhoja
voita
1tl salviaa
1tl sitruunan kuorta
1 valkosipulinkynsi

Maksapalat pyöritellään vehnäjauhoissa ja laitetaan odottamaan. Voi kuumennetaan pannulla kuplivaksi, muttei ruskisteta. Voihin sekoitetaan salvia, sitruuna ja valkosipuli ja annetaan maustua muutaman sekunnin verran. Lykätään maksaviipaleet pannulle ja annetaan paistua pari minuuttia per puoli. Tarjoillaan heti.

Jauhoista huolimatta kastiketta ei jämistä kyllä tullut vaikka alkuperäinen resepti näin väittääkin. Kastiketta varmaan tulisi jos sekoittelisi jauhoja jäljelle jääneeseen paistorasvaan ja lisäisi sitten nestettä. Jauho kuitenkin toi rapean ja maistuvan pinnan viipaleisiin.

Makkaran kosto

2008-09-03T03:44:00.003+03:00

Laitetaanpa tähän saman tien raportti joulumakkaraprojektista, joka ei mennyt ihan yhtä menestyksekkäästi. Kello ei ole vielä neljääkään, joten mitä sitä muutakaan ihminen tekisi?

Elikkä siis suolta oli jäänyt yli joten kakkoskokin mieleen juolahti että nyt on aika tehdä heidän suvussaan periteistä jouluherkkua: ryynimakkaraa. Tämän ryynärin sisällä ei kuitenkaan tulisi olemaan mitään muuta kuin niitä ryynejä. Kiintoisaa.

Resepti tarkistettiin puhelinpalvelusta ja ruvettiin touhuamaan. Kaikessa yksinkertaisuudessaan otettiin siis kaapista ohraryynejä ja keitettiin niistä vedessä puuro, joka tursutettiin possunsuoleen kuten mikä tahansa makkarataikina. Tämän jälkeen niihin pisteltiin neulalla pieniä reikiä jotta ilma pääsee karkaamaan, ja iskettiin makkarat uuniin paistumaan. Tavoitetulosta kuvailtiin "rapsakaksi".

Loputulos ei ollut kaikkea mitä oli toivottu. Ilmeisesti ohrassamme oli ollut liikaa vettä, sillä siinä missä lopputuloksen oli tarkoitus olla keitettyjä ohraryynejä makkaran sisällä, meidän makkaramme oli melko vellitäytteinen. Rakenteesta huolimatta maku oli ihan paikallaan. Tämä tarkoittanee että joulumakkaran pariin on palattava syyskauden aikana vielä muutaman kerran jotta joulupöytään voidaan kantaa sitten A-luokan mestariteoksia.

Makkaraa!

2008-09-03T03:05:00.006+03:00

Jassoo. Polttareista on selvitty. Ehtis kenties jossain vaiheessa rustaamaan tännekin raporttia. Kiireellisemmät asiat kuitenkin painaa päälle, tässä tapauksessa makkarat. Päätettiin nimittäin tehdä kyrsät itse. Allekirjoittaneen toinen kerta makkarantekopuuhissa ja taas oli kivaa ja yllättävän helppoa. Tällä kertaa tähtäimessä olivat Chorizo-makkarat.

Hommahan lähti käyntiin siten että hankittiin Hakaniemen hallista lihaa. Reinin lihan myyjät eivät vaan lakkaa loistamasta hyvällä asiakaspalvelulla ja asiantuntevuudella. Jos olisin rikas mies, ostaisin kaiken lihani sieltä. Mutta en ole, joten ostin vain 700g possunniskaa ja maksatin senkin kauniilla keittiökumppanillani. Loput ainekset tarjosi S-market.

Kun kamat oli kasassa, ruvettiin pilkkomaan. Reseptin mukaisesti sipuli hienonnettiin ja paistettiin, valkosipuli ja chilit jätettiin kypsentämättä. Niskapalan pilkoin pieniksi ja ajoin lihamyllyn lävitse. Sitten massaan sekoitettiin kaikki ainekset ja kiskottiin se toisen kerran myllyn lävitse. Ihan tasaista puuroa ei vielä tullut, mikä oli tarkoituskin. Viiniä lorauttelin sitten jälkikäteen lisää kun taikina vaikutti kovin jämäkältä. Kaikkiaan sitä meni tähän satsiin kolme desiä, josta iso osa poistui makkaroista paistettaessa. Iso osa myös poistui jäljellejääneistä makkaroista kun ne odottelivat seuraavaa aamua jääkaapissa. Onpahan marinoitu.

Sitten kun massa oli valmis, viriteltiin lihamyllyn makkarasuppilon päälle possunsuoli (Joka muuten oli tilattu Chef Wotkinsilta, jotka toimittivat sen tunnelin S-marketin tiskille kahden päivän varoitusajalla) ja ruvettiin pakkauspuuhiin. Meitä oli vain kaksi, joten homma ei sujunut aivan yhtä mallikkaasti kuin kolmella hengellä, jolloin yksi voi veivata, toinen täyttää myllyä ja kolmas muotoilla makkaroita. Saatiin kuitenkin aikaan kaksi komeata pötköä XL-luokan chorizoa, joka täyttöprosessin jälkeen rullailtiin pienemmiksi makkaroiksi.

Se oli sitä myöten valmista settiä. Ruoka-annokseksi asti valmistuakseen nämä herkut piti vielä paistella pannulla ja laittaa kaveriksi perunamuussia ja porkkanaraastetta. Ei mitään hajua miten chorizomakkaroita pitäis traaditionaalisesti syödä, mutta hyviä olivat näin. Melko ärtsyn chilisiä olivat kyllä, joten ensi kerralla voisi jättää muutaman chilin pois, taikka paistaa niitä hetken pannulla sipulien kanssa.

Chorizo-makkarat

700g possunniskaa
200g possun kylkeä
6 tuoretta thaichiliä, siemenet poistettuna
7 valkosipulin kynttä
3 rkl paprikajauhetta
2 sipulia hakattuna ja kuullotettuna
1 rkl suolaa
2 dl punaviiniä

possunsuolta

Lihat jauhetaan. Chili ja valkosipuli silputaan. Kaikki aineet sekoitetaan keskenään ja tehdään makkaroiksi.

Polttariextra: Maalaispatee

2008-08-13T09:58:00.003+03:00

Alkupalaksi olisi tarkoitus laittaa leipäin päälle maalaispateeta, pikkukurkkuja, oliiveja ja retiisejä. Mahdollisesti nättinä kokonaisuutena. Kaikki muu ostetaan kaupasta, mutta patee tehdään itse. Resepti peräisin Gourmet-lehdestä.

Maalaispatee
1½ litran vuoka

400g naudan jauhelihaa
300g naudan maksaa
2 sipulia
1 rkl öljyä
1 pkt pekonia
½ dl hienonnettua persiljaa
2 tl timjamia (rakuunaa, basilikaa, oreganoa)
2 rkl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
1 dl kermaa
½ tl sokeria
1 tl suolaa
mustapippuria

Pinnalle:
2 rkl konjakkia
laakerinlehtiä

Maksa ja jauheliha sekoitetaan. Sipulit hienonnetaan, paistetaan öljyssä pehmeiksi ja lisätään hieman jäähtyneinä joukkoon. Vuorataan pekoniviipaleilla vuoka säästäen muutaman viipaleen päälle laitettavaksi. Loput pekonista silputaan pieneksi ja sekoitetaan murekeseokseen. Lisätään kaikki muut aineet. Maun voi tarkistaa paistamalla pienen nokareen taikinaa pannussa.

Seos kaadetaan pekonivuorattuun vuokaan ja peitetään pekonisiivuilla. Päälle kaadetaan vielä konjakit ja muutama laakerinlehti. Vuoka peitetään leivinpaperilla tai kannella.

Paistamista varten laitetaan syvään uunipeltiin vettä ja asetetaan vuoka pellille. Kypsennetään 175 asteessa noin tunnin verran. Paistamisen aikana lämpöä tiputetaan 150 asteeseen. Patee on kypsää kun se on kiinteä ja harmaa ja sen sisälämpötilaon noin 75 astetta. Patee saa jäähtyä vuoassaan

Leivät kasataan siten että kaikille paahdetaan reilu viipale Fazerin maalaisleipää. Viipaleen päälle laitetaan aimo kerros pateeta ja koristellaan kurkulla, oliiveilla ja retiiseillä.

Loput leivästä paloitellaan ja ylijääneet ainekset tuodaan tarjolle jotta jokainen voi ottaa santsikierroksia mielensä mukaan.

Suunnitelma toimi muuten hyvin paitsi että leipiä ei paahdettu. Pateesta tuli hyvää, joskin omaan makuuni hieman turhan miedosti maksaisen makuista. Erityisesti pikkukurkut tekivät tämän kanssa kauppaansa. Tätä kirjoittaessani pateenloput on jo heitetty pois sillä ressukka ei kestänyt kunnolla useamman päivän automatkoja. Viikonlopun kunniaksi koetin tehdä toisen annoksen, joskin puolittamalla kaikki määrät. Tulos oli edelleen hyvä, mutta mieto. Minulle on tosin kerrottu että mieto maku oli hyvä juttu. Minä vaan pidän maksan mausta.

Polttariextra: Kukkoa viinissä

2008-08-13T09:36:00.007+03:00

Sitsien pääruoka on ranskalainen klassikko Coq au vin, tällä kertaa tosin kanasta sillä kanaa löytyy pakasteesta a) helpommalla ja b) halvemmalla. Reseptin nappasin Gouremet-lehdestä.

Coq au vin

3 kananpoikaa pakkasesta
10 sipulia
8 valkosipulinkynttä
6 porkkanaa
purjoa
persiljaa
laakerinlehtiä
mustapippuria
1 plo + vähän tonkasta punaviiniä
kanalientä liemikuutiosta
1 dl jauhoja
2 rkl tomaattipyreetä
200g pekonia
30 pikkusipulia
300g herkkusieniä

Pilkoin kanat kahdeksaan osaan (koivet, reidet, rintafileenpuolikkaat). Selkärangan ja siivet pistin pakkaseen jotta niistä voi jossain vaiheessa keittää lientä.

Kahden purjonlehden sisään käärin viitisen oksaa persiljaa ja neljä isoa laakerinlehteä. Timjamia ei löytynyt, mutta sitä olisi laitettu jos olisi ollut. Nipun sidoin langalla paketiksi.

Lohkoin sipulit ja paloittelin porkkanat. Laitoin ämpäriin muovikassin, jonne kerrostin lihat, mausteet ja kasvikset. En laittanut tässä vaiheessa vielä suolaa, mutta mustapippuria kyllä. Päälle kaadoin punaviiniä kunnes kaikki oli peittynyt. Solmittu pussi meni kylmäkellariin odottamaan marinoitumista.

Valutetaan kananpalat ja paistetaan pannulla kauniin värisiksi. Ripotellaan pinnalle vehnäjauhoja. Paistetut kanat laitetaan uunivuokaan ja kaadetaan päälle marinadi kaikkine kasviksineen. Lisätään tilkka kanalientä ja maustetaan tomaattipyreellä, suolalla ja mustapippurilla. Paistetaan 175-asteisessa uunissa noin tunnin verran.

Pikkusipulit kiehautetaan vedessä, huuhdotaan kylmällä ja kuoritaan. Pekonit laitetaan kylmään pannuun ja kuumennetaan kunnes rasva irtoaa ja pekonit ovat mukavan rapeita. Otetaan pekonit pois ja paistetaan rasvassa pikkusipuleita ja herkkusieniä.

Kun kana on melkein valmista, lisätään joukkoon sipulit, pekonit ja herkkusienet. Tarjoiltaessa koristellaan persiljalla.

Kana meni marinoitumaan kahta päivää ennen H-hetkeä. Kanat, vihannekset ja marinadi päätyivät ämpärissä kylmäkellariin, jossa kävin satsia kertaalleen kääntelemässä maustumisen aikana.

Juhlapaikalle saavuttuamme paistelin kananpalat pannulla ja totesin että uuniin ei tällainen satsi kyllä mene millään, joten uunin sijaan käytin kattilaa. Kymppilitrainen tuli melko täyteen. Niinpä paisteltuani pekonit ja pikkusipulit en laittanutkaan niitä hautumaan viinin ja kanan sekaan vaan kasasin niitä tarjoiluannoksiin ikään kuin lisukkeeksi.

Kanan kaverina oli lohkoperunoita ja keitettyä ohraa. Annos koristeltiin vielä kaiverretulla tomaatilla ennen tarjoilua, ja valitettavasti touhu oli sen verran hektistä että kuvaa en ehtinyt tästäkään saamaan.

Annos oli kuitenkin maukas ja tämäkin ruoka oli oikein mitoitettu. Yksi kana = 2 rintaa ja 2 koipea = neljä henkeä. Joko minulla tosin oli liikaa viiniä tai liian vähän jauhoja sillä viini itse jäi täysin nestemäiseksi ja näinollen sen lotraaminen lautasille oli melko mahdotonta. Jos siis haluaa kastikemaista ruokaa, saa jauhoja tosiaan mättää melko vapaalla kädellä.

Polttariextra: Hernekeitto

2008-08-11T23:57:00.004+03:00

En ole itse asiassa koskaan keittänyt itse hernekeittoa. No kerta se on ensimmäinenkin. Tätä tarkoitusta varten piti oikein takavarikoida vanhemmilta kymmenen litran kattila, jota en kovasta yrityksestä huolimatta ole saanut vielä itselleni hankittua.

Harrastan näköjään aika paljon sitä että katson netistä kymmenen reseptiä ja arvon niistä jonkun keskiarvon. Tämänpäiväinen keskiarvomme näyttää seuraavalta.

Hernekeitto

5l vettä
1kg kuivattuja herneitä
1kg savupotkaa
4 sipulia
lihalientä
mustapippuria
meiramia
sinappia

Liotetaan herneitä yön yli ja valutetaan. Laitetaan kaikki ainekset sinappia lukuunottamatta kattilaan ja isketään tulille. Kun soppa poreilee, kuoritaan pinnalle nousevaa vaahtoa pois. Kun soppa on kiehunut pari tuntia, nostetaan potka pois. Pilkotaan liha suupalankokoisiksi möykyiksi ja nakataan takaisin kattilaan. Annetaan hautua vielä hetki. Lisätään sinappi ja annetaan hautua toinen hetki.

Hernekeitosta tuli tosi maukasta ja ainakin minun makuuni miellyttävän lihaista, mutta silti herne- eikä lihakeittoa. Varsinaisessa tapahtumassa keitto oli ehtinyt siis olla valmiina rasioissa jo yhden päivän verran, joten lämmitellessäni sitä ulkona syötäväksi sain lorotella vettä sekaan reilun litran verran ennen kuin soppa oli riittävän nestemäistä.

Kaksitoista sälliä sai padallisen kiskottua mukavasti naamariin ilman että kukaan oli ähkyssä tai että kenellekään jäi nälkä. Kyytipoikana oli vettä ja näkkileipää sekä Auran sinappia. Jury tuomitsi että oli parempaa kuin armeijassa.

Polttariextra: Tappomättösuklaakakku

2008-08-11T11:34:00.003+03:00

Tappomättösuklaakakun reseptin alkuperää en tiedä. Se on kiertänyt kaveripiirissä ja se tunnetaan myöskin kuvauksella "chocolate cake with the intensity of plutonium".

Minun saamani resepti oli hieman pienempi, mutta koska tarvitsin kakkua koko polttariporukalle, lisäsin kaikkea 50% ja paistoin kaakun 26cm vuoassa. Tämä oli virhe, sillä kakku tursusi uunin pohjalle.

Kakun rakenne ei myöskään ollut syntiä raskaampi, vaan ainoastaan miellyttävän suklainen ja täyteläinen. Nautittiin tosiaan kahvin ja konjakin kaverina ja hyvin toimi.

Tappomättösuklaakakku

Kakku:
7,5 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
8,25 dl vehnäjauhoja
2 dl kaakaota
1 tl soodaa
2 tl leivinjauhetta
6 kananmunaa
3,75 dl piimää
(0,5 tl suolaa)
450 g voita sulatettuna ja jäähdytettynä
450 g hienoksi rouhittua tummaa suklaata
Kuorrutus:
300 g rouhittua tummaa suklaata
1 dl kuohukermaa

Sekoitetaan kuivat aineet keskenään. Sekoitetaan piimästä, munista ja suolasta tasainen massa. Sekoitetaan voi ja suklaa keskenään. Kaadetaan jauhoseokseen
vuorotellen piimäseosta ja suklaaseosta, sekoitetaan nopeasti tasaiseksi.

Kaadetaan voideltuun ja leivinpaperilla vuorattuun 26cm vuokaan.Paistetaan 150 C uunissa noin 2h 30min. Annetaan jäähtyä vuoassa.

Leikataan päältä kovaksi paistunut "kansi" pois ennen kuorruttamista. Sulatetaan suklaa kermaan jotta saadaan paksu mutainen suklaamössö. Kuorrutetaan kakku tällä, annetaan jäähtyä.

Polttariextra: Karhusima

2008-08-11T11:19:00.008+03:00

Polttareissa pitää perinteen vuoksi olla olutkori, mutta koska ohjelmassa on autoilua ja veneilyä, on juomien syytä olla promileja nostattamattomia. Siispä siman valmistukseen.

Tein kaksi erää simaa. Ensimmäinen on kuivaa limettisimaa ja toinen on fariinisokeripussin perussimaa. Joskin nostin sitruunoiden määrän neljään ja raastoin näistäkin kuoret ja puristin mehun ja hedelmälihan. Molempia käytin kaksi päivää ämpärissä ja kaksi päivää pulloissa lämpimässä ennen kuin iskin ne kylmään.

Pulloiksi kämppikseni oli ystävällisesti ja uhrautuvaisesti tyhjentänyt korillisen karhupulloja (kun en itse olutta juo) ja vieläpä säästänyt korkit. Niinpä minä pesin putelit ja iskin originaalit korkit takaisin pullotettuani simat. Tuloksena korillinen Metsän Kuningasta. Toivottavasti hiivat pohjalla eivät häiritse juomista liikaa.

Ensimmäisen pullon avattuani voin taas kiroilla sitä että hiivan annosteluun pitäisi keksiä joku parempi keino kuin veikata paljonko on sopivasti. Tämä satsi, jonka yritin tehdä juuri kuten edellisen limettisiman, on huomattavasti hiivaisemman makuinen.

Toisen satsin käyminen oli jäänyt vaiheeseen, eli siinä ei ollut riittävästi hiilihappoa. Vaikeaa. Tästä lähtien pitää ottaa käymisasteen mittaamista varten vähintään yksi pullollinen käymään muovipulloon. Pullon jämäkkyydestä voi hyvin päätellä koska sima on valmista.

Polttariextra

2008-08-09T18:02:00.003+03:00

Tiedän että polttarisankari ei lue tätä blogia, mutta periaatteen vuoksi julkaisen kaiken polttareihin liittyvän jälkikäteen.

Lupauduin siis ystäväni polttarien keittiömestariksi, kun kerrankin oli tilaisuus päästä kokkaamaan herkkuja isommalle porukalle. Tarkoituksena on siis järjestää sitsit, joten kolme ruokalajia on paikallaan. Alkupalaksi tarjoillaan patonkeja maalaispateella, pääruoaksi on kukkoa viinissä ja jälkiruokana on suklaakakku konjakin ja kahvin kera. Ruokalista löysi inspiraationsa Gourmet-lehden sivuilta, mutta valitettavasti numero on päässyt unohtumaan.

Iltajuhlan lisäksi tarvitaan lounasta, joten keittelen hernekeittoa ja jos on energiaa, niin paistelen vielä pannukakun. Juomapuolella on tarjolla kaupan juomien lisäksi simaa. Karhupulloissa.

Aikataulullinen suunnitelma:

-Keskiviikko: 1. sima käymään.
-Perjantai: 1. sima pulloihin.
-Lauantai: 2. sima käymään.
-Maanantai: 2. sima pulloihin.
-Keskiviikko: Kauppareissu. Kukko marinadiin
-Torstai: Herneet likoamaan
-Perjantai: Keitetään hernekeitto. Paistetaan suklaakakku (uunissa 2h 30min). Paistetaan maalaispatee (uunissa 1h 30 min).
-Lauantai: Polttarit. Simat juodaan. Hernekeitto syödään. Pateeleivät kasataan ja syödään. Kukko paistetaan ja syödään. Suklaakakku syödään. Ja sitten juodaan.

Pitkulaburgerit

2008-08-03T20:59:00.004+03:00

Tuli tuossa jokin aika takaperin tehtyä purilaisia ihan nollasta lähtien, eli itse kasattua piffit ja sämpylät. Netistä haettu sämpyläresepti oli aika onnistunut, joten se pitää etsiä jossain vaiheessa talteen.

Tänään on nälkä ja olen laiskemmalla päällä. Teemana on siis pikaruoka ja ruokana on pitkulaburgereita.

Pitkulaburgerit

Sämpylöiksi kaupan hyllyltä esipaistettua patonkia. Itse käytän sitä halvinta...

Piffit:

400g naudan jauhelihaa
2 tl juustokuminaa
1 tl korianteria
2 tl paprikaa
3 tl sipulijauhetta
1 kananmuna

Täytteeksi tällä kertaa

tomaatti
pekonia
jugurtti-fetakastiketta
kevätsipulia
kermajuustoa
rucolanjämiä
basilikanlehtiä
ketsuppia

Kaikki piffiainekset sekoitetaan keskenään ja vaivataan tasaiseksi massaksi. Homma muuten toimii ihan passelisti ilman tuota munaakin. Itse asiassa tämä on ensimmäinen kerta kun sitä käytän. Näyttäisi pitävän muotonsa vähän paremmin paistettaessa.

Jaetaan taikina neljään osaan ja kaulitaan leivinpaperin välissä jokaisesta pitkulainen, ohut pihvi. Paistetaan kuumalla pannulla.

Patongit paistetaan uunissa ohjeen mukaisesti. Mätkitään patongin sisään kaksi pihviä per leipä ja sijoitellaan mukaan sen verran tomaatteja kuin mahtuu. Loput ei enää mahdu joten ne survotaan.

Tämmösiä tänään. Nopeita, helppoja ja herkullisia. Ainakin jollain standardeilla. Tämmönen kourassa on hyvä kattella Vin Dieselin laatuelokuvia.

Miilunpolttajan pasta

2008-07-25T17:16:00.005+03:00

Pikaruoaksi piti saada pastaa. Klassinen spaghetti carbonara tehdään ilmeisesti italialaisittain ilman kermaista kastiketta, jolloin se koostuu paistetusta savukyljestä, spagetista ja mustapippurista. Täyteläisyyttä antaa mukana tarjoiltava kypsentämätön kananmunan keltuainen. Näin Internet minulle kertoi.

Internet kertoi myös että minun himoamani kermaisen kastikkeen saa aikaiseksi yhdistämällä kermaa, kananmunia ja parmesaania ja lorauttamalla tämän pastan päälle jähmettymään.

Internetin äärettömään ruokaohjearkistoon turhautuneena heitin lopullisen reseptin hatusta.

Miilunpolttajan pasta kahdelle

8 rullaa Rainbown erinomaista munapasta-tagliatellea

1 paketti pekonia (120g)
1 dl kermaa
riittävästi (1,5dl) pecorino-juustoraastetta
2 munaa
mustapippuria maun mukaan

Laitetaan pasta kiehumaan runsaaseen veteen. Munat, kerma ja juusto sekoitetaan ja maustetaan runsaalla mustapippurilla. Pekonit paistetaan pannulla rapeaksi, valutetaan ylimääräinen rasva pois ja pilkotaan suupaloiksi. Kun pasta on vähän vaille kypsää, se valutetaan. Otetaan tulet pois kattilan alta ja palautetaan pasta munamassan ja pekonien kanssa takaisin kattilaan vielä lämpimän levyn päälle. Jälkilämpö riittää hyvin hyydyttämään munamassan kermaiseksi kastikkeeksi. Käännellään ettei pohjalle pääse muodostumaan munakaspalasia.

Lautaselle päästyään pasta sai koristeeksi pari lehteä basilikaa, viipaloituja tomaatteja ja lisää juustoraastetta. Annoksesta jäi pieni satsi vielä seuraavallekin päivälle.

Eisbein

2008-07-18T12:15:00.003+03:00

Kaupasta löytyi halvennuksessa possun nilkkapaloja, joten minun kerrassaan täytyi tehdä niistä eisbein. Pitkällinen etsintä tuotti todella heikosti reseptejä, joten päädyin yhdistelemään.

Eisbeinin keitin runsaassa vedessä, jonne olin pilkkonut yhden sipulin, kolme porkkanaa ja yhden hunajanauriin. Mausteeksi meni pari laakerinlehteä ja kymmenkunta mustapippuria. Suolan taisin taas unohtaa. Keittoaika oli pienesti vajaa kolme tuntia. Kun possu oli kypsynyt mukavasti, pistin sen uunivadille ja valelin grillivastuksen alla voin ja fariinisokerin seoksella. Tulos oli rapea ja täyteläinen.

Hapankaalia varten paistelin pilkottua sipulia voissa pannulla ja lisäsin sinne sitten Hakaniemen hallista ostettua valkosipulihapankaalia. Mausteeksi mustapippuria, laakerinlehtiä ja katajanmarjoja. Kun näitä oli paisteltu sen verran että hapankaalikin oli saanut vähän väriä, kaadoin mukaan pari desiä valkoviiniä ja annoin hautua. Hapankaali olisi varmaan ollut parempaa jos olisin tehnnyt sen edellisenä päivänä, mutta hyvää siitä tuli näinkin.

Potaatit halkaistiin kahdeksaan osaan, öljyttiin, suolattiin ja laitettiin uuniin.

Lopputulos oli erinomainen iltapala, josta jäi vielä seuraavallekin päivälle. Wotkinsin sinappi ei istunut tähän ruokalajiin (tai ruokailijaan) kovin hyvin. Liian makea ja mieto. Pitää hankkia jotain tyjyä, täyteläistä tavaraa ensi kerraksi.

Avustuspaketti äidiltä

2008-06-20T15:11:00.003+03:00

Sisareni tuli käymään tupareissani ja toi tuparilahjaksi 16 kappaletta Arabian 24h-astiastoa, mikä mukavasti ratkaisi kämpässä vallinneen astiaongelman. Niiden lisäksi mukana oli äidiltä terveisiä, jotka pitivät sisällään Kotkan torilta tuotettuja kotimaisia laatutuotteita. Paketista löytyi maissia, paprikaa, salaattia, valkosipulia, kesäkurpitsaa, avomaankurkkuja, sitruunaa, viinirypäleitä, Reittisen ruisleipää (Suomen paras ruisleipä), kirsikkatomaatteja, savulohta, kylmäsavulohta, hunajanauriita ja mustikkapiirakka. Olin hieman hämmentynyt.

Erityisesti hunajanauriit aiheuttivat hämmennystä sillä en ollut moisiin törmännyt tähän päivään mennessä. Niitä voi kuulemma käyttää sellaisenaan tai kypsennettynä. En ole vielä keksinyt mitä niille tapahtuu.

Kylmäsavulohta päätyi kylmäsavulohi-mozzarella-rucolapizzaan, joskaan koko pakettia en onnistunut käyttämään. Tupareihin tein sitten kääryleitä joiden resepti löytyi thaifoodtonight.comista. Muuttelin sitä hieman omiin tarkoituksiini sopivammaksi ja hyviä tuli.

Po Pia Sot - Kasvisrullat

kevätkääryletaikinaa (pakaste)
750g kiinteää tofua
3 isoa portobello-sientä
2 isoa kynttä valkosipulia
5 rkl soijakastiketta
4 dl vettä
2 punaista paprikaa
2 punttia kevätsipulia
1 kerä salaattia
250g pavunituja

Öljy lämmitetään pannulla ja valkosipulia pyöritellään hetken öljyssä. Lisätään tofu ja sienet suikaloituna ja paistetaan hetken aikaa. Lisätään soijakastike ja hämmennellään tasaiseksi. Lisätään vesi ja annetaan kiehua kasaan. Annetaan jäähtyä.

Laitetaan kevätkääryleen sisään salaatinlehti, tofu-sieni-seosta, suikaloitua paprikaa, mikrossa kuumennettuja pavunituja ja kevätsipulia. Kääritään niin timmiksi rullaksi kuin onnistuu ja leikataan neljään osaan.

Dippikastike

3 cm pätkä märkää tamarindia
3 palaa palmusokeria
3 rkl soijakastiketta
1 tl maissitärkkelystä

Tamarindia keitellään vesitilkassa kunnes se on pehmennyt. Survotaan siivilän läpi jotta siemenet jää poijes. Laitetaan valmis tamarindisoosi kattilaan, lisätään sokeri, soijakastike ja maissitärkkelys. Keitellään sen aikaa kunnes rakenne on oman mielen mukaista. Annetaan jäähtyä

Rullista tuli tosi hyviä ja erityisesti hapanimelä dippikastike oli vertaansa vailla. Tofun valmistuksessa 4dl vettä oli aivan liikaa sillä sienet ehtivät vettyä ja veltostua keittelemisen aikana. 1dl saattaisi olla parempi, tai ei ollenkaan.

Kuiva limettisima

2008-06-11T15:58:00.008+03:00

Tuparien kunniaksi päätin tehdä lisää toimivaksi havaittua limettisimaa. Sunnuntai-iltana ämpäriin mennyt satsi päätyi tänään pulloihin hiilihapottumaan. Ensimmäiset korkkaukset tapahtunevat perjantaina.

Kuiva limettisima

5 limettiä
2 sitruunaa
500g fariinisokeria
250g sokeria
8 litraa vettä
1/2 tl hiivaa

Kymmenen litran ämpärin pohjalle heitetään limettien ja sitruunoiden mehu, hedelmäliha ja raastetut kuoret. Päälle kaadetaan kuumaa ja kylmää vettä sopivassa suhteessa jotta saadaan lopputuloksesta 38-asteinen. Murennetaan sekaan hiiva ja sekoitellaan hyvin. Peitetään kannella ja annetaan seistä huoneenlämmössä kaksi vuorokautta.

Siivilöidään tiukan sihdin tai harson läpi ja pullotetaan. Pistetään pulloon rusinoita jos on vappuinen fiilinki. Annetaan käydä pulloissa huoneenlämmössä toiset kaksi vuorokautta, siirretään pullot kylmään ja juodaan pois parin viikon sisällä.

Edellinen satsi onnistui oikein hyvin ja vaikka "kuiva" ei ehkä ole se sana jota simasta kannattaa käyttää, tulee tällä reseptillä kuitenkin huomattavasti kuivempaa kuin fariinisokeripurkin kyljessä olevalla reseptillä jota yleensä tulee käytettyä.

Limetin maku tulee mukavasti esille ja lopputulos on raikkaampi ja kesäisempi kuin traditionaali sima. Pulloina käytän pikkupulloja, niistä juotaessa kun juoma ei väljähdy ja se on helppo kaataa lasiin ilman että hiivat karkaavat mukaan.

Piparit

2008-06-10T04:42:00.005+03:00

Tänään koin tarvitsevani pipareita. Koska tämän havaitessani kello oli jo lyömässä kahtatoista, totesin haluavani yksinkertaisia pipareita. Dansukkerin sivulta löytyivät Helpot leikattavat piparit vaikuttivat tarkoitukseen riittävän yksinkertaisilta.

Helpot leikattavat piparit

Ainekset
200 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
1 muna
1/2 dl tummaa siirappia
2 tl kanelia
1/2 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
1 tl soodaa
5 dl vehnäjauhoja

Pinnalle
rouhittua mantelia tai raesokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna ja siirappi koko ajan vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Anna taikinan jähmettyä 1/2 tuntia jääkaapissa. Jaa taikina kahteen osaan ja pyörittele ne jauhotetulla työpöydällä pitkiksi tangoiksi, halk. n. 4 cm. Anna tankojen jähmettyä kylmässä. Leikkaa tangot ohuiksi viipaleiksi ja laita ne leivinpaperin päälle pellille. Jätä tarpeeksi leviämistilaa. Ripottele päälle mantelirouhetta tai raesokeria. Paista 175 asteessa 10-15 min.

Kiireisenä miehenä en tosin tällä kertaa jaksanut vatkata voita ja sokeria vaahdoksi asti enkä odottaa puolta tuntia taikinan jähmettymistä. Kaapista ei löytynyt myöskään raesokeria, mutta ruokosokeri toimii näissä aika kivasti.

Ensimmäisen pellillisen mutustettuani totean piparit onnistuneiksi. Saatanpa tehdä toistekin.

Valuraudalla

2008-06-10T04:36:00.002+03:00

Päätin aloittaa ruokabloggaamisen. Taas. Tosin edellisestä kerrasta on sen verran aikaa että Bloggerista ei silloin oltu kuultu mitään... Katsotaan mitä tällä kertaa tapahtuu.